keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa
(Delirium, 2011)
WSOY, 2012, pokkari, 351 sivua, ISBN 978-951-0-39356-7
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
Luettu 6.6.2013

Lukulistojani selaamalla voi nopeasti havaita heikkouteni romantiikalla höystettyihin nuortenkirjoihin ja erityisesti sellaisiin, joissa on fantasian tai scifin elementtejä. Dystopia on yksi suosikkigenreistäni ja tätä Delirium-trilogiaa olikin minulle suositeltu useampaan otteeseen. Odotukset olivat siis korkealla!

Nooh... valitettavasti Delirium oli minulle pienoinen pettymys. Se muistutti kovin paljon Condien Tarkoitettu ja Rossin Paljaan taivaan alla -kirjoja, ja koska em. olivat minulle mieleisempiä, Deliriumin lukukokemus kärsi ehkä vähän tästä samankaltaisuudesta. Kenties nuorten dystopia-aihe on jo nyt niin läpikoluttu, että siitä on vaikea saada enää mitään uutta ja erilaista irti (harmi!)? Vaikka kirjan dystopiaksi voikin luokitella, science fictionia siinä oli loppujen lopuksi hyvin vähän eli enemmän tämä on puhtaasti nuortenkirja kera romantiikan. Miinusta tuli myös valitettavasti juonen arvattavuudesta.

Jotain plussaakin kuitenkin. Itse aihehan oli ihan älyttömän kiinnostava ja kutkuttava! Kirjassa rakkaus on sairaus, jotakin kiellettyä ja vältettävää ja ihmiset käyvät tietyssä iässä lävitse "proseduurin", jossa kyky rakastaa (ja ylipäätään kokea äärimmäisiä tunteita) poistetaan heidän aivoistaan. Proseduuriaan odottava Lena tapaa Alexin, joka on "parantamaton" ja kuinkas sitten käykään...

Oliver oli keksinyt kivasti joka luvun alkuun pienen otteen eri lähteistä koskien tautia nimeltä rakkaus. Oli otteita mm. säännöksistä, laeista ja historiankirjoituksista. Nämä rytmittivät kivasti lukukokemusta ja lukijakin oppi vähitellen lisää em. taudista ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Oliverin teksti oli muuten paikoitellen tosi kaunista (esim. hienoja vertauskuvia), jos vain jaksoi keskittyen lukea.

Deliriumin tarina kävi todella jännäksi loppua kohden ja viimeiset sivut olivat suorastaan hengästyttäviä (ja kyynelkin taisi tämän lukijan poskelle vierähtää)! Tämän takia sarjan toinen osakin meni ehdottomasti lukulistalle, vaikkei mikään huippufiilis tästä ensimmäisestä osasta jäänytkään.

Suosittelen dystopian ja/tai nuortenromantiikan ystäville!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko (1973)
Luettu 18.10.2013

Tämä oli sellainen söpö ja sisäsiisti mainostoimistomaailmaan sijoittuva perusdekkari, jonka kohdalla ei tarvitse pelätä verta ja suolenpätkiä. Tosin myös jännityselementit jäivät aika vähäisiksi, eikä murhaajakaan oikein yllättänyt (+ hänen murhamotiivinsa jäi todella kevyeksi ja epäuskottavaksi). Kirja oli kevyt ja nopealukuinen (sivuja 188) ja siinä oli muutamia mukavia yksityiskohtia, kuten tapahtumien sijoittuminen 1970-luvulle. Vaikken olekaan itse elänyt kyseisellä vuosikymmenellä, niin mm. jatkuva sisäkessuttelu, samettihousut ja -haalarit, Peyton Place ja Danny ovat tuttuja 70-luvun elementtejä esim. omien vanhempien kertomana. Toinen kiva jekku kirjassa oli värien käyttö teemana. Esim. luvut oli nimetty ja henkilöt kuvattu värien mukaan. Jotain symppistä tässä keveydestään huolimatta oli ja voisin kuvitella lukevani Pakkasen kirjoja toistekin ns. välipalakirjoina.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Reko Lundán: Aina joku eksyy

Reko Lundán: Aina joku eksyy (1999)
näytelmä
Luettu 8.10.2013

Ensimmäinen ajatukseni lukemisen jälkeen: olipa KOM-teatterille tyypillinen näytelmä! Kirosanoja ja alapääjuttuja, huumoria ja "sekoilua". ;) Olen vähän kyllästynyt kyseiseen tyyliin ja siksi em. asiat jopa ärsyttivät ja tuntuivat päälleliimatuilta. Vaikka näytelmä oli kevytlukuinen, se käsitteli vakavia asioita, kuten miten alkoholismi vaikuttaa perhesuhteisiin ja miten menneiden sukupolvien kokemukset vaikuttavat myöhempien sukupolvien elämään vielä vuosia myöhemmin. Tämä ilmiö varmasti koskettaa meistä ihan jokaisen elämää tavalla tai toisella. Teos eteni vauhdilla ja siinä oli useita herkullisia kohtauksia (esim. "Lauantai-illan huumaa" s. 50), jotka olisi ollut ilo nähdä teatterissa. Näytelmässä liikuttiin eri ajoissa, mikä toi välillä haastetta lukemiseen. Oman henkisen haasteensa lukijalle toi henkilöhahmojen purkautumiset, kun monen vuoden patoutumat ja katkeruus repeävät. Sellaista on rankka lukea.