Lapsuusmuistoja: Nummelan ponitalli -kirjat

Lapsuuteni suosikkikirjoihin kuului Anni Polvan Tiina-kirjojen ohella Merja Jalon Nummelan ponitalli -hevoskirjat. Pidin kovasti hevosista ja olisin halunnut ratsastustunneille, mutta 90-luvun lamassa ei perheellämme ollut varaa ratsastustunteihin. Taisivat vanhempani pitää ratsastusta myös hiukan vaarallisena harrastuksena. Näiden kirjojen kautta sitten elin kuvitteellisesti ponitytön elämää. Ja koin ensimmäisen kirjallisen ihastumiseni - naistennaurattaja Repe Jussilaan nimittäin! :D Ala-asteen tokaluokkalaisena luin näitä hevoskirjoja muistaakseni noin viisi kirjaa viikossa -tahtiin. Jossain on vielä jäljellä vihkokin, johon kirjasin tarkat muistiinpanot mitä olen lainannut kirjastosta ja milloin. (Ohessa löytämäni valokuvat, joissa poseeraan Jalon kirjojen kanssa vuonna -92.)

Nyt 24 vuotta myöhemmin, pikkuvauvan äitinä, huomasin kaipaavani jotain hyvin kevyttä luettavaa yöllisiin imetyshetkiin. Normikirjoja öisin lukiessani silmäni kun luppasivat väkisinkin kiinni vauvan yöllisten herätysten uuvuttamina enkä todellakaan jaksanut keskittyä. Tarvitsin kirjan, joka olisi tarpeeksi kevyt, viihdyttävä ja juoni helposti seurattava, ja jonka lukemista ei haittaisi, vaikka ei aina niin muistaisikaan mihin kohtaan on viimeksi lukemisessa jäänyt.

Sitten muistin Nummelan ponitalli -kirjat. Kuinka hauskaa olisikaan testata, että vieläkö niistä saisi jotain iloa itselleen. (Ja vieläkö kohtaaminen Repen kanssa saisi sydämeni sykkimään?) Tiesin, että lapsuuden suosikkiin palaamisessa piilisi myös riski. Ehkä lapsuuteni kultaantuneet kirjamuistot haalistuisivatkin pilalle päivittyessään aikuisen nykyminäni silmissä ja inhoaisin tai pitäisin tylsinä näitä kirjoja nykyään.

Ei pelkoa. Hyvin pian huomasin, että se mikä kirjoissa miellytti minua silloin 9-vuotiaana, miellyttää minua myös 33-vuotiaana. Parasta kirjoissa on huumori ja iloiset sanailut päähenkilöiden naljaillessa toisilleen ja tyttöjen suosikin Repen naurattaessa jutuillaan. Kirjoissa on huumorin lisäksi myös jännitystä (tosin aika kesyä näin aikuisen näkökulmasta) ja tietysti niitä hevosia. Yllätyin miten kivasti Jalo myös kuvailee aina esim. vallitsevaa säätä ja ympäröivää luontoa, mihin en muista kiinnittäneeni lapsena huomiota. Näitä kirjoja lukiessa tunnen, haistan ja kuulen auringon lämmön, hevosten tuoksun ja satulan narinan.

Toki kirjoissa on myös asioita, jotka tökkivät aikuislukijan silmää. Juonikuviot ovat välillä aika mahdottomia ja epärealistisia tai niissä on muita epäloogisuuksia. Tai asioita oiotaan aika kovalla kädellä. Tai että sarjan ensimmäistä osaa (joka on ihan kunnon romaani!) lukuun ottamatta kirjat ovat hyvin lyhyitä, vajaa satasivuisia yleensä. Tai että lähes joka kirjassa on ratsastusleiri. Tai että vähän liian monen kirjan viimeinen luku on nimeltään lähes tai täysin sama: "Asiat selviävät" (erilaisine variaatioineen).

Jalo on aloittanut sarjan kirjoittamisen jo 1970-luvulla ja kirjoittaa siihen uusia osia edelleen! Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä yli 80 kirjaa. Olen nyt lukenut sarjaa alusta alkaen järjestyksessä ja olen ihastuksissani tuohon ajankuvaan: kioskilta käydään ostamassa markoilla jätskit/limut ja kaverille soitetaan lankapuhelimella jne. Tulee niin mieleen omat lapsuusmuistot 80-luvulta. :) Luin sarjaa aikoinaan johonkin 90-luvun loppupuolella ilmestyneisiin osiin saakka, joten en tiedä ollaanko sarjassa sentään nykyään jo siirrytty nykyaikaan netteineen ja kännyköineen. (Saa mielellään kertoa kommenteissa, jos tiedät vastauksen.)

Ainakin nämä alkupään kirjat tuntuvat noudattavan tiettyä tuttua kaavaa: kirjan alussa alkaa kesäloma ja yleensä ratsastusleiri. Ja sitten leirillä tapahtuu jotain jännittävää ja ponitallilaiset yleensä sotkeentuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu, tai joku vainoaa heitä ja/tai hevosia. On hassua, että vaikka kirjoissa tulee aina uusi kesä, niin nuoret eivät tunnu juurikaan vanhenevan. Ihan kuin olisivat joutuneet johonkin aikaluuppiin, jossa elävät saman kesän aina uudestaan ja uudestaan. Välillä kirjoissa on viittauksia esim. toissakesän tai edelliskesän tapahtumiin ja on mainittu myös lasten/nuorten ikiä. Ilmeisesti sarjan ekassa osassa päähenkilö Kikka on noin 13-vuotias ja muutama kirja myöhemmin hänen sanotaan olevan 15-vuotias. Mitenhän lienee viime vuosina kirjoitetuissa kirjoissa?

Olin yllättynyt kuinka paljon muistan vielä kirjojen tapahtumia. Siitä suuri kiitos kuuluu vanhojen painosten symppiksille piirretyille kansikuville (Eino Tepposen käsialaa), jotka tuovat mieleen elävästi kyseisen kirjan tapahtumia. Nuo piirretyt kuvat ovat vielä molemmissa kansissa! Olenkin pettynyt siihen, että jossain vaiheessa (2000-luvun alussa?) uusien painosten kansiin tuli uusi look ja niissä alettiin käyttämään valokuvia hevosista. Olen aina arvostanut piirrettyjä kansia korkeammalle, joten en yhtään tykännyt tästä muutoksesta. Varsinkin, kun tuntuu etteivät kansien hevoskuvat aina liity itse tarinaan mitenkään kuten piirretyt tekivät. Kunhan on valittu joku random-hevoskuva. Höh.

Viereisessä kuvassa esimerkki vanhojen kansien tyylistä (Ponisaaren kirous) ja uudemmasta tyylistä (Orisuon aarre). Orisuon aarteen vanha kansi näkyy tuossa alemmassa lapsuudenkuvassa.

Vaikka yölliset herätykset ovat nyttemmin jääneet pois, päätin silti jatkaa heppakirjojen lukemista edelleen. Ja koska nyt kerran lähdin sarjaa kahlaamaan uudestaan läpi, tulen tekemään myös tänne blogiini jonkinlaisia yhteenvetoarvioita (miniarvioita) sarjan kirjoista. En siis ala tekemään jokaiselle kirjalle omaa arviotaan, koska...

A) tämä on ensisijaisesti fantasia- ja scifi-painotteinen kirjablogi
B) minulla ei yksinkertaisesti ole kokonaisen arvion edestä sanottavaa näistä kirjoista.
Jos mahdollista, käytän arvioissa kirjojen vanhoja painoksia piirrettyine kansikuvineen.

Entäpä kaikkien lukijoiden mieltä varmasti polttava kysymys: miten kävi ihastumiselleni tummatukkaiseen Repe Jussilaan?

Huonosti. Olen nyt lukenut ensimmäiset 14 kirjaa ja Repe vaikuttaa kamalan lapselliselta. Tuli ihan pettynyt ja hölmistynyt olo, että olenko minä todella ihastunut joskus tuohon? Toisaalta, sarjan alussa ei ole ollut juurikaan romantiikkaa, mutta muistaakseni sitäkin on Repen osalta luvassa myöhemmissä osissa. Hauska tyyppi se on edelleen, sitä en kiellä!

Onko muuten lukijoiden joukossa muita entisiä tai nykyisiä Nummela-faneja? :)