J. R. Ward: Pimeyden rakastaja - Mustan tikarin veljeskunta 1

J. R. Ward: Pimeyden rakastaja - Mustan tikarin veljeskunta 1

(Dark Lover, 2005)

Basam Books, 2009, 442 sivua, ISBN 978-952-5734-30-0

Suomentanut Marke Ahonen

Luettu 29.12.2013

Mustan tikarin veljeskunta -sarja on ollut jo pitkään lukulistallani. Aloitin jo kerran tätä Pimeyden rakastajaa pari vuotta sitten, mutta jostain syystä lukeminen lopahti puolivälissä kirjaa. Onneksi uskalsin tarttua teokseen uudestaan, sillä nyt luin sen suorastaan ahmien viime joululomallani. (Näin radikaalisti lukufiilikset voivat näköjään vaihdella saman kirjan kohdalla!)

Heti alkuun positiivinen huomio, että tämän kirjasarjan vampyyrimiehet eivät ole mitään kiiltokuvapoikia, vaan astetta rosoisempia ja synkempiä hahmoja. Heistä ei maalata mitään täydellistä kuvaa (paitsi tietenkin rakastajina...heh heh ;), vaan heikkoudet tuodaan esiin myös piilottelematta. Olin pitkään siinä uskossa, että kirjailija J. R. Ward on mies! Naiseksi hän kirjoittaa uskottavan "miehekkäästi" ja karskisti jotkut kohtaukset ja esim. mieshahmojen väliset keskustelut jne.

Tässä aloitusosassa esitellään Mustan tikarin veljeskunnan jäsenet Wrath, Darius, Tohrment, Rhage, Zsadist, Phury ja Vishous. Wrath on veljeskunnan sokea johtaja, joka rakastuu Beth -nimiseen puolivampyyriin. Veljet ovat mielenkiintoisesti erilaisia persoonia ja kiinnostus heitä jokaista kohtaan vain kasvoi lukiessa koko ajan. (Erityisesti kaksoset Zsadist ja Phury jäivät mieleen...) Vampyyrien lisäksi tarinassa esiintyy ihmispoliisi Butch, joka on kiinnostunut Bethistä. Kirja tarjoaakin runsaasti romantiikkaa ja erotiikkaa... ;)

Pidin siitä, että Ward kirjoittaa myös veljeskunnan vihollisten, lesserien, näkökulmasta. Tässä osassa saamme seurata Harvennuskunnan ykkösmiestä ("esilesseriä") nimeltä Herra X, jonka tehtävänä on rekrytoida Harvennuskuntaan lisää lessereitä ja näin päästä tavoitteeseensa eliminoida kaikki veljeskunnan jäsenet. Herra X:n näkökulma oli samanaikaisesti kiehtovaa ja karmivaa luettavaa!

Pimeyden rakastaja on kelpoviihdettä parhaimmillaan! Siinä on moniulotteisia henkilöhahmoja, huumoria, jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä. Kirja oli nopealukuinen ja pidin siitä, että luvut olivat lyhyitä. Tarinan lopussa tuli yksi iso yllätys ja siinä jätettiin kutkuttavasti juonenlankoja kesken jatko-osia silmälläpitäen. Loppufiilis: hyvä mieli ja hinku hakemaan kirjastosta seuraava osa!

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kaipaavat tummasävyistä ja toimintapitoista aikuisten fantasiaa, ja jotka tuntevat vetoa kuumiin vampyyriuroksiin (eivätkä säikähdä yksityiskohtaista erotiikkaa). Pimeyden rakastaja tarjoaa vaihtelua niille, jotka ovat kyllästyneet esim. Twilightin kiiltokuvavampyyreihin.

Tähdet: ****

Mustan tikarin veljeskunta -sarjan osat:

1. Pimeyden rakastaja
2. Ikuinen rakastaja
3. Herätetty rakastaja
4. Paljastettu rakastaja
5. Sitomaton rakastaja
6. Varjeltu rakastaja
7. Koston rakastaja
8. Minun rakastajani
9. Vapautettu rakastaja
10. Uudestisyntynyt rakastaja
11. Rakastaja - vihdoinkin
Mustan tikarin veljeskunta: Sisäpiirin tietoa

Lauren Kate: Fallen - Fallen 1

Lauren Kate: Fallen (2009)

Corgi Books, 2010, 452 sivua, 978-0-552-56173-0

Luettu 12.1.2014

Aloin vähän aikaa sitten lukemaan kaunokirjoja englanniksi ja tämä Lauren Katen Fallen saa kunnian olla ensimmäinen, josta teen kirja-arvion. Fallen on samannimisen kirjasarjan aloitusosa ja koko sarjalla on mittaa neljän osan verran. Fallen on nuorille suunnattua paranormaalia romantiikkaa, jossa yliluonnollisina olentoina seikkailee joukko (langenneita) enkeleitä. Fallen-sarja on ollut pitkään lukulistallani ja olenkin monta kertaa ihaillut näiden kirjojen erittäin kauniita ja tunnelmallisia kansia, jotka ovat pistäneet silmään kirjaston englanninkielisen fantasian hyllyssä.

Fallenin tapahtumapaikkana toimii Sword & Cross -niminen varsin kontrolloitu ja tiukkasääntöinen sisäoppilaitos, johon päähenkilömme teinityttö Luce pakotetaan muuttamaan muiden ongelmaoppilaiden sekaan. Pidin jo tästä alkuasetelmasta, että ympäristönä toimii suljettu paikka, ja juuri sisäoppilaitokset ovat kiehtoneet minua jostain syystä aina...

Kirja noudattaa jo hyvin tutuksi käynyttä kaavaa "salaperäinen hyvännäköinen poika saapuu kouluun", mutta tämä kyseinen poika (Daniel) tuntuu Lucesta jostain syystä kovin tutulta. Daniel kuitenkin käyttäytyy kylmästi Lucea kohtaan vältellen tämän kyselyitä, mikä saa Lucen kiinnostumaan entistä enemmän. Sen sijaan toinen komistus (Cam) hakeutuu jatkuvasti ja innokkaana Lucen läheisyyteen, joten kolmiodraama Twilightin hengessä on valmis! Lucelle vähitellen paljastuu, etteivät Danielin salaisuudet olekaan ihan pikkujuttuja, vaan ne voivat saattaa hänet jopa vaaraan.

Fallen oli ihan viihdyttävä välipala ja kieltämättä koukutti minut hyvin mukaansa heti alusta alkaen. Hahmogalleria oli mukavan värikäs ja huumoriakin löytyi. Sanasto oli paikoitellen vähän haastavaa (vaikeinta tähän mennessä lukemistani nuortenkirjoista) ja luvut kamalan pitkiä. Hauska puoli luvuissa sen sijaan oli, että ne olivat nimettyjä, mikä on aina minun mieleeni.

Kirja tarjosi lukijalleen jännitystä, kutkuttavia suhteita ja kiellettyä rakkautta (toimii aina!) sekä yhden suloisimmista ja kuumimmista suutelukohtauksista (s. 328->) mitä olen koskaan lukenut ja sai tällaisen romantikon posket kuumottamaan... huoh! Kirjan kansi kuvaa hyvin sisällön tunnelmaa: vaikka huumoriakin oli, tarinan yleissävy oli jotenkin synkähkö ja tummasävyinen. Kansi kuvaa myös hyvin päähenkilön tunnetiloja ja sisäistä tuskaa.

Fallen muistutti hiukan ainakin Meyerin Twilightia ja toisaalta Fitzpatrickin Langennutta enkeliä, joten se uponnee varmasti näiden sarjojen fanikuntaan kuin veitsi voihin. Itsekin viihdyin sen verran mukavasti kirjan parissa, että jatko-osien lukeminen on itsestäänselvyys (varsinkin kun olivat perhana laittaneet houkutukseksi Fallenin loppuun pätkän seuraavasta kirjasta... ;)!

Fallen-sarja:

Fallen (2009)
Torment (2010)
Passion (2011)
Rapture (2012)
+ Fallen in Love (2012) -novellikokoelma

Stephenie Meyer: Vieras

Stephenie Meyer: Vieras

(The Host, 2008)

WSOY, 2009, 702 sivua, ISBN 978-951-0-34712-6

Suomentanut Pirkko Biström

Luettu 2.9.2013

Vieraassa Stephenie Meyer on hyvin mielenkiintoisen psykologisen ongelman äärellä: Miten toimia ja tehdä päätöksiä, jos saman ruumiin sisällä olisi kaksi erillistä minää, jotka haluavat eri asioita? Jos minät pystyisivät keskustelemaan keskenään, miten he ratkaisisivat mahdolliset vastakkaiset motiivinsa? Voisivatko he löytää yhteisen sävelen? Ketä he rakastaisivat?

Vieraan lähtöasetelma on kutkuttava. Alienit ("sielut") ovat vallanneet maapallon ja soluttautuneet ihmisten sisään eräänlaisiksi loisiksi, jotka lopulta tukahdattavat ihmisen oman mielen ja tahdon. Jäljellä toki on tietysti pieni harvaksi käynyt ihmiskapinallisten joukko, jotka elävät autiomaassa luolissaan villeinä, sieluista vapaina ja piileskelevinä. Tarinan keskiössä on sielu nimeltä Vaeltaja, joka siirretään kapinalliseen nimeltä Melanie. Kaikki ei menekään niin kuin pitäisi, vaan voimakastahtoinen Melanie saa Vaeltajan rakastumaan omaan rakastettuunsa ja lähtemään yhteiselle matkalle etsimään kapinallisystäviään.

Tässä tarinassa ei ollut vain hyviä ja pahoja. "Hyvistä" henkilöistä paljastui tarinan edetessä synkkiä puolia ja toisaalta "pahoista" inhimillisiä puolia. Mikä yllättävintä, tarinan inhimillisin olento ei ollut ihminen ensinkään! Vaeltajan matka ihmisyyteen ja ihmisenä toimimiseen oli mielenkiintoista seurattavaa. Olin tunteella mukana tarinassa heti ensisivuista lähtien (perhanan Meyer kun saat minut aina itkemään!) ja sydän syrjälläni tuskailin, ettei tarina millään voisi päättyä onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta.

Vaeltajan rooli syrjeksittynä ja halveksittuna luolayhteisössä toi minun mieleeni Aylan ja Luolakarhun klaanin. Ja kuten Aylan turvana oli vanha rampa Creb, Vaelin puolella on vanha Jeb. Ja löytyipä sieltä vastine julmalle Broudille myös... Tämä ei liene sattumaa, eiköhän Stepheniekin ole Luolakarhun klaaninsa joskus lukenut...      

Lyhyestä virsi kaunis, tämä oli erittäin hyvä kirja! Olin suhtautunut Meyeriin "yhden tempun ponina", nuorten vampyyri-ihkuromantiikan kirjoittajana, enkä uskonut hänen tarjoavan mitään aikuisten scifille. Toki meyermäiset piirteet löytyivät tästäkin kirjasta ja romanttinen juonikuvio myös, mutta tarina on ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen, koukuttava ja hyvin kirjoitettu.

Loppufiiliksenä jäi, että wau mikä matka! Tämä tarina tulee taatusti jäämään mieleen! :)

Jatkoakin on luvassa tulevaisuudessa ainakin kahden osan verran: The Seeker ja The Soul. Puolet minusta palaa halusta lukea jatkoa, mutta toisaalta taas pelkään yltävätkö ne kuitenkaan samalle tasolle kuin tämä. (Samasta syystä en ole uskaltanut käydä katsomassa The Host -elokuvaa...)

Meyerin kotisivut.
Blogeissa: mm. Olipa kerran kirjablogi, Kirjapinot, Kirjoihin kadonnut, Aamuvirkku yksisarvinen

L. J. Smith: Pimeän piiri - Vampyyripäiväkirjat 4

 L. J. Smith: Pimeän piiri - Vampyyripäiväkirjat 4

Otava, 2011, 221 sivua

(The Vampire Diaries 4: The Dark Reunion, 1991)

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut puoli vuotta, Elena on poissa ja päiväkirjaa pitää Bonnie. Tässä alkuasetelma neljänteen VP-sarjan osaan. Aluksi oli vaikea suhtautua Bonnieen päähenkilönä, mutta hän paljastuikin ihan mukiinmeneväksi tyypiksi, kun hänen persoonaansa tutustui enemmän. Vielä mielenkiintoisempi on kuitenkin vampyyri Damon, joka on suorastaan ihanan valloittava tapaus! Lisäksi Damonin ja hänen veljensä Stefanin keskinäinen suhde on kiinnostavaa seurattavaa. Pimeän piiri oli kaiken kaikkiaan yllättävän hyvä kirja. Tarina jaksoi kiinnostaa alusta loppuun, tapahtumat seurasivat toisiaan vauhdilla ja mukana oli jo aikaisemmista kirjoista tuttua jännitystä ja kauhua (ei kannata lukea yöllä, sen totesin ;). Lopetus oli suorastaan hengästyttävä ja lukija sai kokea yllätystä yllätyksen perään! Todella hyvä fiilis jäi tästä kirjasta!

(Kirja luettu heinäkuussa 2012)

Rhyannon Byrd: Suden taisto - Veren viemät 1

 Rhyannon Byrd: Suden taisto - Veren viemät 1

(Last Wolf Standing, 2008)

Harlequin, 2011, 349 sivua, ISBN 978-91-640-8327-2

Suomentanut Eeva Parviainen

Rhyannon Byrdin Suden taisto on ihkaensimmäinen Harlequin nocturne -sarjan kirja, jonka olen lukenut (ja ylipäätään ensimmäinen Harlequin minulle). Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tartuin tähän Harlequiniin ainoastaan paranormaalin romantiikan ystävänä, "tavallisiin harlekiineihin" en varmaan koskaan tule tutustumaan, sen verran tiukasti on juurtunut käsitys harlekiineista roskakirjallisuutena...

Mutta asiaan... Suden taisto kertoo Masonista, joka on puoliksi Lucan (ihmissusi) ja puoliksi ihminen. Hän tapaa eräänä päivänä ihmisnaisen nimeltä Torrance ja nämä kaksi tuntevat heti vetoa toisiinsa. Masonin tehtävänä on kuitenkin kaataa luopiosusi Simmons ja pian myös Torrance joutuu vaarallisesti vedetyksi mukaan susijuttuihin.

Täytyypä todeta, että tämä kirja oli kyllä Viihdettä parhaimmillaan: huumoria, romantiikkaa, erotiikkaa ja jopa vähän jännitystäkin! Siis täydellistä kesälukemista riippumatossa köllöttelyyn (tai miksei myös syksyn pimeneviin iltoihin). Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja erityisesti Masonin kaveri Jeremy vaikutti kiinnostavalta tyypiltä. Itse Mason alkoi valitettavasti ärsyttämään loppua kohden.

Hieman huvitti, kun jo kirjan toisella sivulla minittiin "pullottavat ruumiinosat"... Mietin että voi ei, onko tämä nyt koko ajan tätä! ;) Onneksi ei sentään. Tosin paikoitellen romantiikkapuoli meni omaan makuuni ihan överiksi. Sen sijaan taas esim. taistelukohtaukset ohitettiin kirjassa aika reippaalla kädellä, mistä huomasi kyseessä olevan ensisijaisesti romantiikkaromaani ja ns. naistenkirja. Vähän turhan kesyä kamaa omaan makuuni eli olisin kaivannut enemmän taisteluita ja jännitystä.

Susijutut olivat minulle kirjan mielenkiintoisinta antia, vaikken yleisesti olekaan ihmissusista niin viehättynyt. (Paranormaalin romantiikan saralta kun löytyy monia mielenkiintoisempia otuksia...) Kirjan juoni parani loppua kohden ja lopetus oli lupaava ajatellen sarjan seuraavaa osaa (ehkä lisää Jeremyä?).

Suosittelen kirjaa kaikille paranormaalin romantiikan ystäville ja/tai kevyttä kesäviihdelukemista kaipaaville!

(Kirja luettu heinäkuussa 2012)

Becca Fitzpatrick: Riitasointu - Langennut enkeli 2

Becca Fitzpatrick: Riitasointu (Crescendo, 2010)

WSOY 2011, suomentanut Pirjo Ruti 

Mitä enemmän olen lukenut nuorille suunnattua paranormaalia romantiikkaa sitä paremmalta tämä Becca Fitzpatrickin hush hush -saaga alkaa tuntua. Se nimittäin erottuu joukosta positiivisesti kaikin puolin toimivana kirjasarjana! Riitasointu on hyvin tyypillinen kirjasarjan kakkososa eli se osa, kun syntyneeseen rakkauteen ilmestyy viimeistään se ensimmäinen ryppy ja rakkaussuhdetta koetellaan jollakin tavoin. Kuten edellisessäkin osassa myös Riitasoinnussa on jännitystä, huumoria (esim. Noran ja hänen bestiksensä Veen keskinäiset sanailut saa hymyilemään), kutkuttavaa romantiikkaa ja herkullisia väärinkäsityksiä. Suosittelen kaikille paranormaalin romantiikan ystäville!

Charlaine Harris: Verta sakeampaa - Sookie Stackhouse 5

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

(Dead as a Doornail, 2005)
Gummerus 2011, suomentanut Sari Kumpulainen

Ehdottomasti huonoin lukemani Sookie-kirja! (Sääli sillä kansi on minusta aivan mielettömän makea...) Kirja oli varsinainen sillisalaatti ihmispuumajuttuja, sala-ampujan arvoituksen ratkaisemista ja ihmissusien laumakiistoja. Tuntui kuin Harris itsekään ei olisi oikein tiennyt, että mistä sitä nyt kirjoittaisi. Kirja tuntui paikoitellen todella tylsältä ja koko juonirakenne ihmetytti (mikä rakenne?). Turhautti myös se, että Sookiesta oli kiinnostunut kuusi(!) eri miestä, mutta kenenkään kanssa ei kuitenkaan tapahtunut oikein mitään. Päälimmäisenä tunteena jäi jäljelle vain karvas pettymys (varsinkin kun sarjan edellinen osa oli niin hyvä). Eipä tästä juuri muuta sanottavaa keksi.

Alyson Noël: Punaiset tulppaanit - Kuolemattomat 1

Alkuasetelma Alyson Noëlin Punaisten tulppaanien lukemiselle oli hämmentävä. Olin saanut kirjasta (ja erityisesti sen jatko-osista) varsin keskinkertaisen kuvan luettuani muiden kirjabloggarien arvioita. Kuitenkin USA:ssa tämä kirja ja koko kirjasarja Kuolemattomat on ollut suosittu ja "valloittanut bestseller-listoja". Yritinkin ottaa lukiessa mahdollisimman objektiivisen näkökulman ilman ennakko-odotuksia suuntaan tai toiseen.

Kirjan päähenkilö Ever on eristäytynyt ja yksinäinen rääpäle, joka on menettänyt elämässään kaiken. Lisästressinä hän kantaa sisällään salaisuutta, nimittäin yliluonnollista kykyä kuulla muiden ajatuksia. Jo valitettavan tutuksi käyneen kaavan mukaisesti tämänkin kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun kouluun saapuu eräänä päivänä uusi salaperäinen poika. (Huokaus. Voisivatko tämän genren kirjailijat vähitellen keksiä jo jotain omaperäisempää aloitusta kuin tumman ja salaperäisen pojan ilmestyminen kouluun?)

Lukiessa empaattisuuteni nosti nopeasti päätään ja pystyin samaistumaan Everin sulkeutuneisuuteen, mutta toisaalta myöhemmin aloin ärsyyntymään. Ajattelin, että voi ei, taas tällainen säälittävä reppana, joka vertaa itseään täydellisen ylivertaiselta vaikuttavaan ihastuksenkohteeseen. Lisäksi minua alkoi kyllästyttämään Everin jatkuva puolustuskannallaolo ja mustavalkoinen suutahtaminen milloin mistäkin pikkuasiasta. Toisaalta mustavalkoisuus toki kuuluu olennaisesti teini-ikään ja teinien maailma olikin ihan uskottavasti kuvattu Punaisissa tulppaaneissa.

Juonipaljastusvaroitus! Kirjassa ainoa juonellinen yllätys oli kuolleen pikkusiskon aloittamat visiitit Everin luona. Nämä visiitit tuntuivat aluksi tarkoituksettomilta, mutta vähitellen aloin pitää ajatuksesta. Sisko toimi ikäänkuin Everin pienenä järjenäänenä, joka näki asiat paljon selvemmin kuin Ever itse. Sitten sisko teki sopivasti jotakin lapsellista välillä, jotta uskottavuus siskosten ikäerosta säilyi. Everin sisko toi tarinaan huumoria ja iloa kaiken negatiivisen märehdinnän keskelle. :) Varoitus päättyy.

Damen jäi minulle vähän etäiseksi ja epäselväksi hahmoksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. En millään saanut mieleeni miltä hän näyttää, mikä oli tavattoman ärsyttävää! (Syynä oli ne olkapäälle ulottuvat hiukset... ;) Yleensä pystyn kuvittelemaan mielessäni hyvin elävästi miltä kirjojen henkilöt, paikat ja tapahtumat näyttäisivät oikeassa elämässä (ikäänkuin katsoisin lukiessani elokuvaa), mutta en tämän kirjan kohdalla. Eikö kirjailija kuvaillut tarpeeksi elävästi asioita vai oliko oma keskittymiskykyni puutteellista? Mene ja tiedä. (Miten te muut koitte?)

Punaisissa tulppaaneissa oli ihan kiitettävästi imua ja varsinkin kirjan loppupuoli meni ahmimalla lukien. Kaikista em. ärsyttävyyksistä huolimatta pidin tarinasta (nolottaa myöntää ;) ja onkin sääli, jos/kun tämä kuusiosainen sarja tästä huononee edetessään, kuten olen ymmärtänyt käyvän. Tämän ekan osan loppuasetelmasta kun olisi ollut mahdollisuuksia edetä vaikka mihin!

Loppufiilis: ihan mukava kirja, vaikka ei erotukaan mitenkään erityisesti saman genren muista edustajista. Olisi todennäköisesti järkevää lopettaa lukeminen tähän ensimmäiseen osaan, mutta minun on usein vaikea jättää lukematta jatko-osat, jos sellaisia on. Eli katsotaan... ;)

Ps. Suomennoksessa oli muuten harvinaisen paljon kirjoitusvirheitä! Tämä otti minua suuresti päähän ja sai kaipaamaan alkuperäistä englanninkielistä teosta. Toivottavasti oikolukua ja huolellisuutta on lisätty sarjan myöhempien osien suomennoksissa.

Noël, Alyson: Punaiset tulppaanit

(Evermore, 2009)

Otava, 2011, 335 sivua, ISBN 978-951-1-24985-6

Suomentanut Sirpa Meripaasi

Kuolemattomat (Immortals) -sarja:

1. Punaiset tulppaanit (Evermore)
2. Sininen kuu (Blue Moon)
3. Varjojen maa (Shadowland)
4. Musta liekki (Dark Flame)
5. ? (Night Star)
6. ? (Everlasting)

Kirjasarjasta (+ kirjailijasta) englanniksi täällä ja täällä.

Veera Laitinen: Surunsyöjät

En ole ehtinyt viime aikoina kirjoittamaan kirja-arvioita samaa tahtia kuin mitä luen, joten tulen jatkossa kirjoittamaan kavennettuja versioita kirja-arvioista tai vielä pienempiä ns. miniarvioita. (Aika näyttää tulenko muuttamaan arviointityyliäni tähän suuntaan pysyvästi.) Kavennetut kirja-arviot tulevat koostumaan pelkästä arvio-osuudesta eli niistä on karsittu pois mm. kirjan juoni, lukunäytteet ja mahdollisesti myös linkit lisätietoihin yms. Edellä mainittujen kanssa säätämiseen ja pelaamiseen minulla menee helposti kaksinkertainen aika verrattuna itse arvion kirjoittamiseen!

Sitten asiaan eli Veera Laitisen Surunsyöjät-romaaniin, joka on viisiosaiseksi kasvavan kirjasarjan aloitusosa. Tarina on valitettavan tuttu ja kliseinen teemoiltaan (uusi poika tulee kouluun, tyttö rakastuu, ollako vai eikö olla -pähkäilyä, riitoja, sovintoja, väärinkäsityksiä ja tietenkin Suuri Salaisuus...), mutta silti erittäin mukaansatempaiseva. Paikoitellen teksti oli häiritsevän kömpelöä (samaa toistavia lauseita ja joitakin juonellisia epäloogisuuksia), mutta kirjailijan ikä (synt. -97!) huomioiden on tällainen sivuseikka helppo antaa anteeksi.

Nuoren teini-ikäisen päähenkilön näkökulman kuvaaminen on uskottavaa, kuka osaisikaan paremmin kuvata teinin sielunmaisemaa kuin teini itse! Tosin se aiheutti myös hieman puistatusta, sillä en voinut sietää päähenkilön "teiniyttä" mielenailahteluineen saati sitten samaistua häneen. Ärsyttävä tyyppi! ;) Minua myös hieman häiritsi kirjan tapahtumien sijoittaminen amerikkalaiselta kuulostavaan pikkukaupunkiin ja henkilöiden nimeäminen tämänmukaisesti. Miksei tapahtumat voineet sijoittua Suomeen? (Vai onko kenties tavoitteena USA:n kirjamarkkinat?)

Näin nuoreksi esikoiskirjailijaksi Veera Laitinen kirjoittaa todella hyvin, teksti on rikasta ja tarina mielenkiintoinen. Pidin myös tästä uudesta paranormaalien olentojen tyypistä eli surunsyöjästä, jonka synty oli kivasti keksitty. Pientä huvitusta aiheutti, kun huomasin kirjalijan tykkäävän käyttää adjektiiveja. Paljon. Esim. kirjan miespäähenkilön ylivertaisen komeaa ulkonäköä kuvattiin noin yhden sivun verran... ;) Mutta ei siinä mitään, oli helppo nähdä henkilö elävänä mielessä, kun noin tarkasti kuvailtiin. Kirjassa oli myös samaiseen komistukseen liittyviä kutkuttavia suutelukohtauksia melko paljon (romantikoille tiedoksi!)...

Kirja parani koko ajan edetessään ja kävi suorastaan kihelmöivän jännittäväksi loppua kohden. Odotan mielenkiinnolla sarjan seuraavaa osaa ja nuoressa kirjailijassa eittämättä tapahtuvaa kehitystä. Onko Suomi saanut uuden lupaavan lahjakkuuden fantasiakirjailijoiden joukkoon? Minä uskon niin. :)

Laitinen, Veera: Surunsyöjät

Ivan Rotta et Co, 2011, 253 sivua, ISBN 978-952-5974-00-3

Surunsyöjät-sarja:
1. Surunsyöjät (2011)
2. Amethystin vangit (ilmestyy 15.8.2012)

Kiersten White: Paranormaali - Paranormaali 1

Allekirjoittaneella oli alkuvuodesta oikea paranormaalin romantiikan putki! (Aivoni suorastaan huusivat vaihtelua kuivahkoista tenttikirjoista...) Tähän tarpeeseen löytyi helpotusta näistä nuorten fantasiakirjoista: Paranormaali, Surunsyöjät ja Punaiset tulppaanit! Kyseiset kirjat ajoivat hyvin asiansa aivokarkkina, mutta vähän sellainen teiniangstiyliannostus kyllä tuli viimeistään kolmannen kirjan kohdalla... :D

Mutta asiaan... Aloitan ylivoimaisesti parhaimmasta ja raikkaimmasta uudesta tuttavuudesta, nimittäin Kiersten Whiten esikoiskirjasta Paranormaali. Paranormaali kertoo 16-vuotiaasta Eviestä, joka asuu KPHV:n (Kansainvälisen paranormaalien hallintaviraston) keskuksessa ja tekee samalla töitä kyseiselle virastolle. Evien erikoiskykynä on nimittäin nähdä paranormaalien olentojen lumouksen läpi ja Evien päivät kuluvatkin kaikenlaisia paranormaaleja etsiessä ja vangitessa apunaan etälamautin nimeltä Ella. ;) Eräänä päivänä KPHV:n keskukseen murtautuu salaperäinen "Vesipoika" Lend. KPHV vangitsee Lendin kuulusteluja varten ja kaikki oppivat pian, että Lend on jonkinlainen muodonmuuttaja, joka pystyy omaksumaan kenen tahansa ulkomuodon aina puheääntä myöten. Mutta sitten KPHV:ssa huomataan, ettei vesipoika ole heidän ainut ongelmansa, vaan joku tappaa kylmäverisesti paranormaaleja olentoja.

Myös Eviellä on omat ongelmansa hänen kamppaillessaan aikamoisten identiteettikriisien kanssa. Hänen lapsuutensa on osin hämärän peitossa ja rikkonainen. Koska Evie on viimeiset kahdeksan vuotta ollut sidottuna KPHV:lle työskentelyyn (KPHV on suorastaan kuin perhe hänelle), hän on jäänyt paitsi kaikesta normaalista teinityttöjen elämään kuuluvasta. Evie huomaa itsessään uuden pelottavan ominaisuuden, joka saa hänet kyseenalaistamaan oman normaaliutensa. Yksinäisyydessään ja turhautuneisuudessaan hän kokee Lendin seuran kiinnostavana ja piristävänä ja huomaa pian uteliaan kiinnostuksensa poikaa kohtaan muuttuneen joksikin syvemmäksi...

Kirjassa esiintyi ilahduttavan paljon erilaisia yliluonnollisia otuksia nykyään jo suorastaan tavallisilta tuntuvien vampyyrien ja ihmissusien lisäksi. Nykytrendiä vampyyristä romanttisena ja seksikkään jumalaisena yliolentona ravisuteltiin kirjassa ihan kiitettävästi. Minusta kirjan keijut olivat mielenkiintoisia tyyppejä, vaikka ne kuvattiinkin varsin epäluotettavina, itsekkäinä ja vähän pelottavinakin olentoina. Evien entinen keijupoikaystävä Reth toimi tästä hyvänä esimerkkinä ahdistellessaan Evietä vähän väliä. Minusta Reth oli jotenkin lumoava tyyppi (yksi lemppareistani!) kyseenalaiselta vaikuttavasta käytöksestään huolimatta. Jaksan kuitenkin uskoa, ettei hän voi olla oikeasti niin paha kuin Evie kirjassa luulee. Toivon, että jatko-osissa on lisää Rethistä keijuista... ;)

Pidin kirjan henkilöhahmoista paljon. Evien lisäksi myös sivuhenkilöissä oli paljon kiinnostavia persoonia, kuten Evien paras ystävä merenneito Alisha ja viraston pomo ja Evien "äidinkorvike" Raquel. Kirjan ehdottomasti parasta antia olivat sen viihdyttävyys ja ihanan valloittavan kevyt huumori! Esimerkkinä tästä Raquelin kymmenet erityyppiset huokaukset ja hauskasti kieli poskella nimetyt kappaleet (kuten "Oih, pure minua"), jotka tosin toimivat ehkä englanniksi herkullisemmin.

Paranormaalin tarina oli mielenkiintoinen ja koukuttava, vaikkakin on myönnettävä, että juoni oli paikoitellen todella arvattava. Kirjan nopeatempoisuus teki lukemisesta kevyttä, mutta välillä tuntui, että vauhti oli omaan makuuni ehkä liiankin nopea. Myös "teinimeininki" paistoi paikoin vähän liikaa, mutta jo yllä mainitsemani huumori pelasti paljon. Ehdoton plussa myös siitä, että kirjassa oli juuri sopivan tyylikkäästi romantiikkaa menemättä yhtään överiksi.

Vähän sellainen kevyt olo tästä jäi, mutta tällaisia viihdyttäviä aivot narikkaan -kirjoja kyllä kaipaa aina silloin tällöin luettavakseen! :) Tarina jätti mukavasti joitakin kysymyksiä vielä avoimeksi, joten jatko-osiin on ehdottomasti tutustuttava! :)

Näyte sivulta 7 (kirjan alku):

"Hetkinen - mitä sinä - Sinähän haukottelit!" Vampyyri oli nostanut käsivartensa pään yläpuolelle klassiseen Dracula-asentoon, mutta nyt ne valahtivat alas kylkien viereen. Hän veti häikäisevän valkoiset kulmahampaansa takaisin piiloon huultensa taakse. "Mitä, eikö uhkaava kuolema ole sinusta tarpeeksi jännittävää?"
    "Äh, älä viitsi murjottaa. Mutta voi taivas tuota taaksepäin sliipattua tukkaa. Mikä klisee! Ja kalpea iho ja musta viitta, huh. Mistä sinä olet ylipäätään saanut tuon kaavun, naamiaispukuliikkeestäkö?"
    Hän suoristautui täyteen pituuteensa ja mulkoili minua jäätävästi. "Minä aion imeä hengen sinun kauniista valkoisesta kaulastasi."
    Huokaisin. Inhoan vampyyrikeikkoja.

White, Kiersten: Paranormaali

(Paranormalcy, 2010)

Gummerus, 2011, 342 sivua, ISBN 978-951-20-8595-8

Suomentanut Terhi Leskinen   

Paranormaali-sarja:

1. Paranormaali (Paranormalcy)
2. Yliluonnollisesti (Supernaturally)
3. Loputtomasti (Endlessly)

Lisätietoa: kirjailijan kotisivut, kirja Adlibriksessä
Blogeissa: mm. Katinkan kirjasto, Luettuja maailmoja, Kirjamielellä, Saraseenin maailma

Sophie Jordan: Liekki - Firelight 1

 

Lucianista jäi niin surullinen olo, että oli pakko saada nopeasti jotain lohtulukemista. Tämä Sophie Jordanin Liekki oli odottanut hyllyssä jo jonkin aikaa oikeaa lukuhetkeä, joten se oli sopiva ehdokas mielipahan lievittäjäksi. Mikäs sen lohduttavampaa kuin tempautua äkkiä toiseen fantasiamaailmaan ja uusien rakkauskiemuroiden vietäväksi... ;)             

Liekissä on päähenkilönä teinityttö Jacinda, joka on draki eli lohikäärmeistä polveutunut ihminen. Erikoiskykynsä (tulen syökseminen) takia hänet on tuomittu elämään drakilauman kaiken huomion keskipisteenä. Lisäksi lauman tuleva johtaja Cassian tuntuu pitävän häntä automaattisesti tulevana puolisonaan. Eräänä kohtalokkaana aamuna astuu kuvioon mukaan kielletty rakkaus, lohikäärmeenmetsästäjiin kuuluva Will. Jacinda joutuu ikävään välikäteen punnitessaan oman onnellisuutensa ja lauman odotusten täyttämisen välillä.

Oi miten kiva kirja! Tämä lohikäärmejuttu oli uusi ja tuoreelta tuntuva idea yliluonnollisen romantiikan saralla. Lisää tuoreutta toi se, että tässä kirjassa tyttö olikin se suhteen yliluonnollinen osapuoli ja poika tavallinen ihminen (yleensä ollut päinvastoin). Kun tuo tyttö oli vielä kaiken lisäksi vahva ja omapäinen nainen, niin ajattelin että vau! Tämä oli erittäin tervetullutta vaihtelua kaikille niille ihmistyttöreppanoille, joiden on tottunut huokailevan yliluonnollisen poikaystävänsä paremmuutta.

Liekin tarina oli äärettömän mielenkiintoinen ja jäin samantien koukkuun. Ahmin tämän kirjan yhdessä illassa joululomalla, vaikka normaalisti olen hidas lukija. Kirjassa oli mukavasti romantiikkaa, jännitystä ja vauhtia, eikä tippaakaan tylsyyttä = mainio lohtukirja tilanteeseen kuin tilanteeseen! ;) Ainoat miinukset annan siitä, kun jossain vaiheessa hieman ärsytti Jacindan jatkuva jahkailu ollakko vai eikö olla -tyyliin, kun ei siitä meinannut loppua tulla. (Eikä se sopinut oikein yksiin hänen itsenäiseksi kuvatun luonteensa kanssa...)

Tämä kirja oli muuten kirjoitettu preesensissä, mikä hieman häiritsi, kun on tottunut lukemaan paljon imperfektissä kulkevia kirjoja. Preesens-lukemisesta tulee jotenkin hengästynyt olo, ihan kuin tarvitsisi lukea nopeammin. (Ehkä siksi luin kirjan niin nopeasti?) Toisaalta esim. luonnon kuvailu sopii jotenkin hyvin preesensiin ja tässä kirjassa oli paikoitellen hyvin kaunista kerrontaa, joka miellyttää tällaista kaltaistani herkkää tyyppiä...

Tämä Liekki on muuten trilogian aloitus, joten jään janoten odottamaan jo seuraavaa osaa. Kirjan tapahtumat jäivätkin niin pahasti ja koukuttavasti kesken, että odotusaika tulee varmaan tuntumaan pitkältä. Ja lopuksi vielä todettakoon, että tämän kirjan romantiikka oli aika suloista ja itkuakin tuli vähän väännettyä. Silti tästä kirjasta jäi sellainen toiveikas ja positiivinen olo (toisin kuin siitä jo mainitsemastani Lucianista)!

Edit 18.5.16: Kustantaja jätti sarjan suomentamisen kesken. Englanniksi sarja löytyy nimellä Firelight ja ainakin täällä pk-seudulla sarja löytyy kokonaisuudessaan kirjastosta!

Näyte sivulta 20:

    "Hänen musta t-paitansa on liimautunut leveään rintakehään.

Luolan hämärässä hänen hiuksensa näyttävät melkein mustilta.

Hänen silmänsä vetävät katseeni puoleensa. Tummien paksujen

kulmien alta ne tarkkailevat minua herkeämättä, tutkivat minua

joka puolelta. Yritän kuvitella miltä näytän. Selkäni takana su-

pussa olevat, olkapäiden yli kurkistavat siivet. Kapeat raajat, jotka

tuntuvat hämärässäkin hohkaavan kullankeltaista valoa. Kapei-

den kasvojeni korostuneet piirteet. Nenäni harjanteet. Korkealle

kaartuvat kulmani ja lohikäärmeensilmäni, kaksi mustaa viiltoa

siinä missä ihmisellä on pupillit."

Jordan, Sophie: Liekki

(Firelight, 2010)

Nemo, 2011, 286 sivua, ISBN 978-952-240-113-7

Suomentanut Lotta Heikkeri

 Liekki-trilogia:

1. Liekki (Firelight)

2. Vanish

3. Hidden

Kirjailijan kotisivut osasivat kertoa lisäksi, että Jordan on kirjoittanut myös historiallisia rakkausromaaneja ja kauhuromantiikkaa salanimellä Sharie Kohler!

Lisätietoa: kirja Nemon sivuilla ja kirjailijan kotisivut

Blogeissa: ainakin Saraseenin maailma, Jos vaikka lukisi... ja Katinkan kirjasto

Isabel Abedi: Lucian

Olen jäänyt koukkuun näihin nuorten fantasiakirjoihin, jotka sisältävät yliluonnollista romantiikkaa. Tästä Isabel Abedin Lucianista en ollut kuullut mitään erityisen mairittelevaa, mutta pakkohan se oli testata itse. Abedi esittelee meille taas uuden idean siitä, että minkälainen olento se yliluonnollisen romanttisen suhteen toinen osapuoli voikaan olla. (Idealtaan tämä muistutti ehkä eniten Fitzpatrickin Langennutta Enkeliä.)

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Rebecca, joka näkee eräänä yönä talonsa ulkopuolella salaperäisen muukalaisen tuijottamassa. Muukalainen on poika nimeltä Lucian, johon Rebecca tuntuu törmäävän jatkuvasti. Ihan kuin jokin voima vetäisi heitä toistensa läheisyyteen ja vastaavasti erossaolo tuntuu kummankin fyysisenä kipuna. Lucianilla on salaisuus: hän ei tiedä kuka on ja mistä tulee. Karmivammaksi asian tekee se, että Lucian näkee Rebeccaa koskevia todentuntuisia unia. Osa unista on paloja menneisyydestä, osa tapahtumia tulevaisuudesta.

Tämän kirjan ainoa huono puoli oli sen sivumäärä, joka oli aivan liian suuri. Paikoitellen tuntui lukiessa siltä, että tarinaa oli väkisin pitkitetty, jolloin juonen intensiteetti ja mielenkiinto kärsi. Lukeminen oli suoraan sanoen tylsää välillä. Kirjan parasta antia oli Rebeccan ja Lucianin väliset kohtaukset, joten en ymmärrä miksi kirjailija oli käyttänyt niin paljon sivuja esim. Rebeccan perhe-elämän kuvaamiseen. Olisi vain keskittynyt siihen romanttiseen puoleen enemmän...

Vaikkakin kirja ei yltänyt romantiikan kuvailun kauneudessa ja herkkyydessä esim. Houkutuksen tai Väristyksen tasolle, niin se onnistui silti säväyttämään, kun kirja muuten oli vähän tylsä. Pienen huvittuneen hymähdyksen minussa aiheutti eräs kirjan kohtaus, joka oli kuin suoraan jostain romantiikan abc-opuksesta: pari selvittelee ensin välejään riitaisasti, kunnes he antavat tunteilleen vallan ja ajautuvat intohimoiseen suudelmaan... ;)

Minulle oli mielenkiintoinen yllätys se, kun tajusin, että alkuperäisteos onkin saksalainen eikä amerikkalainen, kuten olin automaattisesti olettanut. Koulussa pitkän saksan lukeneena en voinut olla kuvittelematta aina välillä, että miltä jokin kohtaus olisi kuulostanut saksankielisenä. (Jos kirja ei olisi ollut näin pitkä, olisin varmaankin lukenut sen uudelleen saksaksi harjoittelumielessä.)

Kirja parani loppua kohden huomattavasti ja muuttui jopa jännittäväksi. (Loppupuolella oli muuten yksi vaihe, jossa tarina eteni pelkästään sähköpostiviestittelyn muodossa, mikä oli oikein piristävä tehokeino.) Lucianin loppu jätti minuun ristiriitaisen olon: toisaalta se oli tarinallisesti juuri oikea lopetus kirjalle, mutta henkilökohtaisesti se jätti minut kamalan surulliseksi. Kaiken kaikkiaan lukukokemuksesta jäi sellainen olo, että ihan jees, mutta ei sen enempää. Vaikka yliluonnollisen romantiikan osalta sain mitä odotinkin, niin tuskin tulen tätä kirjaa enää uudestaan lukemaan. Ei voi kuin harmitella, että olisipa se ollut vähän tiivistetympi ja lyhyempi.

Näyte sivulta 43:

    "Kuka tuo on?" työtoverini kuiskasi. "Kutsuvieraalta hän ei aina-

kaan näytä. Onpa rähjäinen ilmestys." Tyttö tirskahti. "Mutta jol-

lain lailla seksikäs myös. Kuinkahan hän on päässyt tänne?"

    Aioin vastata jotakin, mutta sanat juuttuivat kurkkuuni.

    Poika oli hoikka, melkein laiha, mutta kissamaisella tavalla. Hä-

nen sysimustat hiuksensa olivat hieman pörrössä, kasvonpiirteet

kulmikkaat. Hänellä oli yllään musta villapusero, jossa oli reikä va-

semman kyynärpään kohdalla, ja kauhtuneet farkut, jotka yltivät

hädin tuskin lantiolle. Mutta rähjäinen hän ei kyllä ollut.

    Hän näytti vieraalta. Erilaiselta."

Abedi, Isabel: Lucian

(LUCIAN, 2009)

Otava, 2010, 573 sivua, ISBN 978-951-1-24545-2

Suomentanut Tiina Hakala

Lisätietoa: kirja Otavan sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa (saksaksi) ja kirjailijan kotisivut (saksaksi)

Blogeissa: mm. Vinttikamarissa, Yöpöydän kirjat, Jos vaikka lukisi...

Charlaine Harris: Veren imussa - Sookie Stackhouse 4

Sookien seikkailut ovat pyörineet alitajunnassa ja vuoroaan odottamassa jo pitkään, mutta vasta nyt joululomalla sain vihdoin luettua tämän sarjan neljännen osan. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat ovat olleet oikein mukavia, viihdyttäviä ja keveitä välipalakirjoja, eikä tämä Veren imussa tee poikkeusta.

Sookie on juuri selvinnyt edellisen kirjan verilöylyistä ja antanut vampyyreille porttikiellon kotiinsa. Veren imussa -kirjan alussa Sookie vannoo, ettei ajaudu enää hankaluuksiin ja pysyy erossa vampyyreista ja muusta sellaisesta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Sookie ottaa kotiinsa huolehdittavakseen vampyyri Ericin, joka on menettänyt muistinsa vaarallisten ja voimakkaiden ihmissusi-noitien toimesta. Kun vielä Sookien veli Jason katoaa kuin tuhka tuuleen, tulee Sookie taas vedetyksi mukaan jännittäviin tapahtumiin.

Minulle tämä oli ehkä tähän asti viihdyttävin Sookie-kirja! Oli sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta ei kuitenkaan niin överiksi vedettyä verenvuodatusta kuin edellisessä kirjassa. Kun lisäksi Ericin ja Sookien välille kehittyi sutinaa, oli kirjaa entistäkin viihdyttävämpi lukea. (Eric kun on niin vastustamaton hahmo niin kirjassa kuin tv-sarjassakin!) Tämä kirja oli mielestäni myös eroottisessa mielessä sarjan rohkein tähän mennessä. Eli oikein viihdyttävää lukemista vampyyrierotiiikan ystäville! ;)

Näyte sivuilta 26-27:

     "En tiedä. Onko minun nimeni Eric?" Hän näytti säälittävältä

autoni etulyhtyjen valossa. 

     "Huh." Sen järkevämpää sanottavaa en keksinyt. "Käytät ny-

kyisin nimeä Eric Northman. Miksi sinä olet täällä?"

     "En tiedä sitäkään."

     Kuva alkoi hahmottua. "Ihan totta? Etkö muista mitään?" Yri-

tin räpistellä irti tunteesta, että hetkenä minä hyvänsä Eric virnis-

täisi, selittäisi kaiken ja nauraisi, ja sitten sotkisi minut taas johon-

kin soppaan mikä johtaisi siihen, että... minua satutettaisiin.

     "Ihan totta." Eric astui askeleen lähemmäksi, ja hänen paljas val-

koinen rintakehänsä sai minut värisemään myötätunnosta kanan-

lihalla. Nyt kun en enää ollut kauhuissani, tajusin myös miten sur-

kealta hän näytti. En koskaan ennen ollut nähnyt itsevarman Ericin

kasvoilla sellaista ilmettä, ja se teki minutkin oudon surulliseksi.

     "Kai sinä sentään tiedät olevasi vampyyri?"

Harris, Charlaine: Veren imussa

(Dead to the World, 2004)

Gummerus, 2011, 328 sivua, ISBN 978-951-20-8377-0

Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse -sarja:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi (miniarvioni kirjasta)
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö
Pahaa verta Chicagossa (tulossa 2012)

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirja Adlibriksessä
Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Morren maailma, Saraseenin maailma, Jos vaikka lukisi...

L. J. Smith: Verivala - Vampyyripäiväkirjat 3

No niin, tämä L. J. Smithin kolmas Vampyyripäiväkirjojen osa Verivala tuli luettua jo ajat sitten, mutta vasta nyt ehdin tekemään arvion.

Kirjaa aloittaessa olin vielä järkyttynyt toisen osan tapahtumien saamasta yllätyskäänteestä ja sitä sitten tässä sulattelin edelleen. Juonesta en halua paljastaa enempää, kuin että Stefan syyttää Damonia paikallisista veriteoista ja kummallisuuksista. Elena (jonka viimeisetkin itsekkyyden rippeet karisee tässä osassa) taas tekee kaikkensa saadakseen veljekset puhaltamaan yhteen hiileen yhteistä uhkaa vastaan.

Tämä oli kirjojen tähän asti paras osa. Vauhtia ja jännitystä oli enemmän ja loppuunkin keksittiin taas järkyttävä loppuratkaisu. Vaikka loppu ei ollutkaan mieleeni, se oli varmaan ainoa oikea loppu tälle kolmen kirjan kokonaisuudelle, joka olisi itse asiassa toiminut paremmin yksissä kansissa yhtenä teoksena. Verivala sai minut myös tirauttamaan pari kyyneltäkin, mitä ei olisi uskonut näin "kevyttä kamaa" olevasta kirjasta.

Arvostin sitä, että nyt kolmen kirjan jälkeen voi sanoa henkilöissä ja heidän välisissä suhteissaan tapahtuneen selkeää kehitystä. Ekan kirjan perusteella pelkäämäni henkilöhahmojen yksipuolisuus oli siis ennenaikainen tuomio. Ihan kiva olo jäi näistä kolmesta kirjasta, vaikka ei ihan huippua minulle ollutkaan! Varmasti tulen lukemaan seuraavatkin osat.

Kirja-arvioni sarjan aikaisemmista osista:
Korpinmusta
Sielunkumppani

Näyte sivulta 13:

     "En ikinä olisi uskonut sinua valehtelijaksi", Stefan sanoi
Damonille edelleen katkeralla äänellä. "Kaiken muun olin val-
mis sinusta uskomaan, mutta että vielä valehtelijakin. En ole
koskaan aiemmin kuullut sinun yrittävän peitellä omia sotku-
jasi. "
     "Jos vielä jatkat tuota", Damon sanoi, "niin minulta palaa
pinna."
     Mitä tätä pahempaa voisit minulle muka tehdä? Stefan vas-
tasi. Tappamiseni olisi armeliasta.
     "Armeliaisuuteni sinua kohtaan loppui noin sata vuotta sit-
ten", Damon sanoi ääneen. Vihdoinkin hän päästi irti Elenan
leuasta. "Mitä muistat tästä päivästä?" hän kysyi Elenalta.

Smith, L. J.: Verivala - Vampyyripäiväkirjat 3

(The Vampire Diaries: The Fury, 1991)

Otava, 2011, 208 sivua, ISBN 978-951-25175-0

Suomentanut Joel Kontro

Lisätietoa: kirja Otavan sivuilla, sarja Risingshadow-sivustolla, kirjailijasta hänen sivustollaan
Blogeissa: ainakin Kirjamielellä ja Kirjapinot

L. J. Smith: Sielunkumppani - Vampyyripäiväkirjat 2

L.J. Smithin Vampyyripäiväkirjojen toinen osa, Sielunkumppani, jatkaa suoraan siitä, mihin edellisessä osassa (Korpinmusta) jäätiin. Vampyyri Stefan on vaikeuksissa ja Elena puolustaa tätä sielunkumppaniaan oman maineensakin uhalla. Stefanin veli Damon puolestaan aiheuttaa lisäharmia ahdistelemalla Elenaa vaatimuksillaan saada tämä omakseen.

Tosiaan Sielunkumppani jatkui kirjaimellisesti samasta kohtauksesta, johon edellisessä osassa jäätiin, joten tarina pääsi heti nopeasti käyntiin. Juoni eteni vauhdikkaammin ja kielikin tuntui jotenkin kummalla tavalla erilaiselta. (Huomasin, että suomentaja on eri kuin Korpinmustassa, joten ehkä tämä vaikutti lukukokemukseen ainakin osittain.)

Eipä tästä paljoa enempää halua paljastaa, muuta kuin että oli oikein koukuttava, viihdyttävä ja jännittävä. Loppu oli lisäksi todella yllättävä ainakin itselleni ja olikin heti pakko vilkaista seuraavan osan alusta, että tulkitsinko varmasti tapahtumat oikein...


Näyte sivulta 10:

     "Miksei?" poika kuiskasi. "Mikset kokeilisi, Elena? Ole re-
hellinen. Eikö jokin osa sinusta halua sitä?" Hänen tummat
silmänsä olivat täynnä kiihkeää hehkua, joka naulitsi Elenan
paikoilleen ja esti häntä kääntämästä katsettaan pois. "Minä
voin herättää sinussa jotain sellaista, mikä on uinunut koko
ikäsi. Olet tarpeeksi vahva elämään pimeydessä, nauttimaan
siitä. Sinusta voisi tulla varjojen kuningatar. Mikset ottaisi sitä
voimaa vastaan, Elena? Anna minun auttaa sinua ottamaan
se."
     "Ei", Elena sanoi ja irrotti väkisin katseensa Damonista.

Smith, L. J.: Sielunkumppani (The Vampire Diaries: The Struggle, 1991)

Otava, 2011, 191 sivua, ISBN 978-951-1-25174-3

Suomentanut Pirkko Biström

Lisätietoa: kirjasta Otavan sivuilla ja Adlibriksessä, Vampyyripäiväkirjat-sarja Risingshadow-sivustolla, kirjailijan sivusto

Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Kirjapinot

L.J. Smith: Korpinmusta - Vampyyripäiväkirjat 1

L. J. Smithin nuorten kauhusarja Vampyyripäiväkirjat on tullut itselleni tutuksi tv-sarjan muodossa, joten nyt oli aika tutustua kirjasarjaan tv-sarjan takana. Taas tuli huomattua, että kirjoissa ja tv-sarjoissa eletään ihan omaa elämäänsä eli juonikuviot etenevät täysin eri linjoja ja henkilöhahmoja lisätään, poistetaan tai muutetaan. Yhteen tällaiseen muutokseen en millään tottunut: kirjassa päähenkilö Elena kuvataan vaaleana, sinisilmäisenä ja itserakkaana (ainakin aluksi), kun taas tv-sarjassa esiintyy sympaattinen ja suloinen tummaverikkö (Nina Dobrev).

Korpinmusta kertoo Elena Gilbertistä, koulun suosituimmasta tytöstä, joka on tottunut saamaan pojilta kaiken huomion. Eräänä päivänä kouluun saapuu uusi oppilas, salaperäinen muukalainen Stefan, joka suhtautuu Elenaan halveksuvan välinpitämättömästi. Sehän saa Elenan raivoihinsa ja yrittämään kaikkensa pojan huomion kiinnittämiseen. Stefan on saapunut Fell`s Churchin pikkukaupunkiin aloittaakseen elämänsä alusta monien pimeydessä ja yksinäisyydessä vietettyjen vuosien jälkeen. Hän haluaisi vain elää normaalia elämää ja sulautua joukkoon. Kaupungissa alkaa kuitenkin pian sattua verisiä hyökkäyksiä ja Stefan joutuu epäilyksen valoon. Samalla Elenan ahdistus kasvaa, kun outo varis tuntuu seuraavan häntä kaikkialle. Ja sitten kaupunkiin ilmestyy vielä yksi uusi muukalainen...

Kuuluakseen sarjaan nimeltä Vampyyripäiväkirjat, Korpinmustassa on yllättävän vähän varsinaisia päiväkirjaosuuksia. Pääasiassa kaikkitietävä kertoja kuvailee tapahtumia vuoroin Elenan ja vuoroin Stefanin näkökulmista. Onneksi näin, pelkkää Elenaa en olisi jaksanutkaan. Itselleni Stefanin näkökulmasta kirjoitetut pätkät olivat mielenkiintoisinta antia ja hänen menneisyydestään ja elämästään olisin mieluusti lukenut enemmänkin!

Elenan hahmo on ilmeisesti herättänyt ärtymystä useimmissa lukijoissa, mutta mielestäni hän ei ollutkaan niin yksiulotteinen ihminen kuin aluksi luulin. Kaikessa itsekkyydessään Elena toki ärsytti aluksi paljon, mutta ilmeisesti tämä itsekkyys liittyi pääasiassa hänen kouluminäänsä ja -rooliinsa. Kotioloissa perheen kesken Elena vaikuttaa suorastaan hyväsydämiseltä ja lämpimältä (esim. pikkusiskoaan kohtaan). Myöhemmin kirjassa ilmenee, että hän on kykenevä myös sääliin ja empatiaan. Ja rakastamiseen. Ei siis ihan läpimätä tyyppi kuitenkaan. ;)

Oli yllättävää huomata, että Korpinmusta on kirjoitettu jo vuonna 1991. Harmi, että elämme tällä hetkellä vampyyribuumin aikaa, sillä kirja olisi varmaan tehnyt suuremman vaikutuksen, jos se olisi ollut ensimmäinen lukemani vampyyrikirja. Tarina alkaa ehkä vähän hitaasti, mutta paranee loppua kohden. Kirja oli aika viihdyttävä ja onnistui jopa pelottamaan, kun esim. luki yksin yöllä hautausmaakohtausta. Se oli  helppolukuinen ja nopea eli mukavan kevyttä kamaa. :)...mutta loppui kuin seinään. Täytynee siis lukea myös seuraava osa eli Sielunkumppani. Kirjan kansi on muuten kaunis (nätti värimaailma) ja kuvan asetelma hauska, vaikka yleensä en pidäkään tällaisista kansista, joissa on näyttelijöiden kuvia. Tylsää. =p

Sarjaa on suomennettu nyt neljä osaa, viides tulossa ihan näillä hetkillä(?) ja seuraavat kaksi osaa keväällä 2012. Wikipedian mukaan sarja tulisi jatkumaan vielä osilla 8, 9 ja 10.

Näytteeksi pätkä Stefania: 
   
     "Stefan seisoi muinaisten tammien katveessa, ja lehtien läpi
kajastavat auringonsäteet valaisivat hänen kiharat hiuksensa.
Farkkuihin ja t-paitaan pukeutunut Stefan Salvatore näytti ai-
van tavalliselta lukiolaispojalta.
     Tavallinen hän ei kuitenkaan ollut.
     Stefan kävi ruokailemassa metsän siimeksessä, muiden
katseilta piilossa. Hän nuoli ikenensä ja huulensa huolellises-
ti, jotta niihin ei jäisi tahran tahraa. Hän ei halunnut ottaa
riskejä. Uskottavan peitetarinan ylläpitäminen olisi vaikeaa il-
man ylimääräisiä ongelmiakin." (s.12)

Tekijä: L. J. Smith
Teos: Korpinmusta
Alkuperäisteos: The Vampire Diaries: The Awakening (1991)
Sarja: Vampyyripäiväkirjat, 1. osa
Kustantaja: Otava
Painos: 1. painos, 2010
Suomennos: Joel Kontro (Poe-sitaatin s. 153 suomentanut Oskar Nousiainen)
Sivuja: 218
ISBN 978-951-1-25049-4

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja hänen virallisella sivustollaan, kirjasarjasta Risingshadow-sivustolla

Blogeissa mm. P. S. Rakastan kirjoja, Kirjamielellä, Kirjapinot

Maggie Stiefvater: Väristys - Väristys 1

Maggie Stiefvaterin Väristys osui silmääni ensi kerran Kirjamielellä-blogista ja meni heti lukulistalle. Luvassa olisi kaunista rakkaustarinaa kera yliluonnollisten vaikutteiden. Tällaiselle paranormaalin romantiikan ystävälle tämä oli siis ihan itsestään selvä valinta!

Väristys kertoo teinitytöstä nimeltä Grace, joka on lapsena joutunut susien hyökkäyksen kohteeksi ja on siitä lähtien  tuntenut vastustamatonta vetoa lähimetsän susilaumaa kohtaan. Sudet katoavat aina kesäksi, mutta talviaikaan Grace nauttii niiden läheisyydestä kotipihallaan ja muodostaa aivan erityisen yhteyden niistä yhteen, keltasilmäiseen yksilöön.

Kun sitten sudet tappavat erään paikallisen nuoren, kokoavat poliisit ja metsaästäjät joukkonsa ja lähtevät susijahtiin. Grace on pelosta suunniltaan susiensa puolesta ja yrittää turhaan estää metsästyksen. Saapuessaan kotiinsa, hän löytää talon kuistilta alastoman ja haavoittuneen keltasilmäisen pojan, Samin... Tästä alkaa rakkaustarina, jota varjostaa tieto siitä, että kyseessä on Samin viimeinen vuosi ihmisenä.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Sen minäkertojina vuorottelevat sekä Grace että Sam. Aluksi olin ennakkoluuloinen, sillä yleensä minua ärsyttää vaihtuva minäkertoja ja varsinkin jos kertojan ääni kuuluu miehelle (välillä vaikea samaistua). Toisin kävi nyt. Pian huomasin, että suorastaan odotin Samin kertojaääntä, koska pystyin samaistumaan häneen paremmin kuin Graceen ja hänen kerrontansa oli niin herkkää, kaunista ja haavoittuvaista. Sam ja Grace ovatkin varsin vastakohtaisia: Sam on runollinen, tunteellinen, haavoittuvainen, epävarma ja surumielinen. Grace taas on vahva, realistinen, käytännöllinen, mutkaton ja itsenäinen.

Kirjan luvut ovat mielenkiintoisesti merkitty vallitsevan lämpötilan mukaan. Kerrassaan loistava keksintö, kun lämpötila niin oleellisesti liittyy kirjan juoneen ja luo siihen jatkuvan jännitteen. Kirjan kansi on mielestäni kauneimmasta päästä ja varsin herkkä kuten tarinakin. Myös Väristys nimenä kuvaa aivan loistavasti koko tarinaa. Sekä rakkaus että kylmä ilma (jota tässä niin kovasti pelätään) saavat aikaan väristyksiä myös lukijassa.

Jos ei vielä käynyt ilmi ;), niin pidin _todella_ paljon tästä kirjasta! Siinä oli hyvä tarina ja kirjan kieli oli kaunista, paikoin jopa lumoavaa. Se on varmasti yksi kauneimmista, hauraimmista ja sydäntäsärkevimmistä rakkautarinoista, joita olen koskaan lukenut. Ja nenäliinoja, niitä kului lukiessa.

Väristys on siis trilogian aloitus ja seuraavat osat kantavat nimiä Häivähdys ja Ikuisuus.

Näytepätkäksi valitsin luonnollisesti "hengenheimolaiseni" Samin äänen:

"Turkkini tuoksui häneltä. Tuoksu takertui minuun kuin muisto
toisesta maailmasta.
     Olin juovuksissa hänen tuoksustaan. Olin mennyt liian lähel-
le. Vaistoni varoitti minua. Varsinkin kun muistin, mitä pojalle
oli tapahtunut.
     Kesän tuoksu Gracen iholla, hänen äänensä kaiku, hänen sor-
mensa turkissani. Kaikki minussa lauloi hänen läheisyytensä muis-
toa.
     Hän oli ollut liian lähellä.
     En voinut pysyä poissa." (s.31)

Kirjailija: Maggie Stiefvater
Teos: Väristys
Alkuperäisteos: Shiver (2009)
Sarja: Väristys-trilogia, 1. osa
Kustantaja: WSOY
Painos: 1. painos, 2010
Suomennos: Laura Honkasalo
Sivuja: 368
ISBN 978-951-0-36064-4

Lisätietoa: Kirjailijan omat kotisivut, kirjasarja Risingshadow-sivustolla, arvostelu Helsingin Sanomissa, arvostelu Kirjavinkit-sivustolla

Blogeissa: nopealla googlettamisella löytyi mm. Humisevalla harjulla, Katinkan kirjasto (ei niin innostunut kirjasta), Yöpöydän kirjat, Saraseenin maailma (ei niin innostunut kirjasta)

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli - Langennut enkeli 1

  "Hän laittoi bilsan kirjan pöydälle ja liukui Veen entiselle paikalle.
   Hymyilin. "Moi. Minä olen Nora."
   Hänen mustien silmiensä katse pyyhkäisi minua, ja hänen suupielensä 
kohosivat ylöspäin. Sydämeni jätti lyönnin väliin, ja sen aikana synkeä pi-
meys tuntui liukuvan kuin varjo ylleni. Tunne katosi hetkessä, mutta tuijo-
tin poikaa edelleen. Hänen hymynsä ei ollut ystävällinen. Se enteili harmia. 
Lupasi harmia." (s. 16)

Fitzpatrick, Becca: Langennut enkeli. WSOY 2011. Alkuperäinen teos: Hush, Hush (2009). Suomennos Pirjo Ruti. 298 s. ISBN 978-951-0-37899-1.

Myönnän, pidän kovasti fantasiasta (ja kaikesta yliluonnollisesta) ja jos mukana on vielä vähän romantiikkaakin, on kiinnostukseni taattua. Vallinneen vampyyribuumin jälkeen oli piristävää tarttua tähän Becca Fitzpatrickin kirjaan, jonka aihe langenneesta enkelistä tuntui eksoottiselta ja virkistävän uudelta.

Nuori rakkaudessa kokematon lukiolaistyttö Nora saa uudeksi biologian parikseen tumman ja salaperäisen Patchin, joka suorastaan hohkaa vaaraa. (Kuulostaako tutulta? Tarinan alun selkeä yhteneväisyys Meyerin Twilightin kanssa häiritsi minua alussa suunnattomasti, mutta pian Langennut enkeli vei minut täysillä mukanaan omaan maailmaansa.) Patchin ilmestyttyä kuvioihin alkaa Noran elämässä tapahtumaan outoja asioita ja lopulta hän huomaa olevansa hengenvaarallisten tapahtumien keskipisteessä... 

Langennut enkeli saa minulta sekä ruusuja että risuja. Tarina on mielenkiintoinen, jännittävä ja asetelmaltaan kutkuttava. Patchin hahmossa on oikeasti vaaran tuntua, mikä lisäsi kirjan intensiteettiä ja aiheutti kirjan ahmimisen vauhdilla alusta loppuun. Sen sijaan minua häiritsi henkilöhahmojen jonkinlainen irtonaisuus tai pinnallisuus ja se, että jopa päähenkilö jäi hieman etäiseksi. Myös Noran tunteiden herääminen Patchia kohtaan tapahtui vähän töksähtäen.

Kaiken kaikkiaan Langennut enkeli oli kuitenkin viihdyttävä ja nopealukuinen ja jään mielenkiinnolla odottelemaan trilogian kahden seuraavan osan suomennoksia. Tosin mielestäni tämä teos olisi toiminut vallan mainiosti yksinkin, eikä jatkolle sinänsä olisi ollut tarvetta.

Kiinnitän usein huomiota lukemieni kirjojen kansiin ja nimiin, joten pakko tehdä muutama huomio tämänkin kirjan osalta. Kansi (James Porton käsialaa) on mielestäni todella onnistunut, makea ja vangitseva. Teoksen alkuperäinen nimi Hush, Hush (suomeksi hys hys) ei taas auennut minulle ollenkaan. Nimi kuulostaa kyllä kivalta, mutta miten se liittyy tarinaan? (Saa kommentoida! :)

Lisätietoa: Langennut enkeli WSOY:n sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa ja kirjailijan kotisivuilla

Uuden blogin esittely

Hei kaikki kirjojen ystävät!

Päätin perustaa tämän blogin rakkaudesta lukemiseen ja jakaakseni lukukokemuksiani myös teille muille. Lisäksi toivon blogin lisäävän fiktiivisten kirjojen lukemistani, joka on viime vuosina jäänyt hieman vähemmälle verrattuna lapsuuden ja nuoruuden kulta-aikaan, jolloin ahmin useita kirjoja viikossa.

Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa mitään pitkiä syväanalyysejä lukemistani kirjoista, vaan kirjata ylös mietteitäni hieman rennommalla otteella. Eniten tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja vievät minut johonkin ihan toiseen maailmaan. Mitä realistisempi ja synkempi kirja on sitä todennäköisemmin se jää minulta lukematta. Suosikkigenrejäni ovat fantasia, scifi, jännitys ja paranormaali romantiikka. Kun kirja tempaisee minut täysin toiseen todellisuuteen ja unohdan kaiken ympärillä tapahtuvan, se vasta on parasta rentoutumista arjen keskellä! :)

Toivon, että tästä blogista on iloa myös teille muille lukuintoilijoille ja odotan innolla lukukokemusten jakamista kanssanne!

(päivitetty 27.11.2013)