keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kirjamessufiilistelyä

Niitä on jo odotettu. Lukulistoja on laadittu. Messulehteä on plärätty. Jännitys on tiivistynyt. Kalenteri on raivattu tyhjäksi muista menoista. Saankohan ensi yönä nukuttua?

Helsingin Kirjamessut ovat vihdoinkin taas täällä!

Aikoinaan en ollut kirjamessuista kiinnostunut ollenkaan. Luulin, että siellä ainoastaan myydään sikakalliita kirjoja ja korkeintaan jonotetaan kirjailijoiden nimikirjoituksia. Kuultuani minkälaista monipuolista ohjelmaa olisi tarjolla kiinnostukseni lopultakin heräsi, mutta asuin siihen aikaan harmikseni Oulussa, eikä sitten tullut messujen takia reissattua kesken tenttikiireiden.

Muutama vuosi myöhemmin palasin asumaan pääkaupunkiseudulle ja nyt osallistun Helsingin Kirjamessuille jo neljättä kertaa peräkkäin. Ensimmäisenä messuvuonnani (2013) minun oli tarkoitus mennä messuille vain pe-päiväksi. Päivä vaihtui hujauksessa iltaan ja olin täysin hurahtanut, viety ja vietelty. Oli pakko ostaa kokoaikapääsylippu sunnuntaihin asti. Vuotta myöhemmin en edes miettinyt kahta kertaa messupanostustani, vaan otin muusta elämästäni vapaata suosiolla neljäksi päiväksi.

Viime vuonna messut jäivät osaltani lyhyeksi. Olin viimeisilläni raskaana, mutta pakko oli päästä messuille edes yhdeksi päiväksi. Laskettu aika oli tiistaina, mutta koska vointi oli ok, niin lyllersin messuille torstaina eli kaksi päivää lasketun ajan jälkeen! (Poika syntyi samalla viikolla la-su-välisenä yönä).

Tänä vuonna olisi tarkoitukseni messuilla jälleen koko rahalla eli torstaista sunnuntaihin. Mikäli aika suinkin riittää, laitan tällä kertaa myös jokaisesta päivästä tänne blogiini yhteenvetoa ja tunnelmia.

Mikä minua Kirjamessuille sitten vetää? No se tunnelma! Se, että koen olevani kaltaisteni joukossa. Alennuksessa olevat pokkarit. Mielenkiintoiset paneelikeskustelut ajankohtaisista aiheista. Se, että näen ihkaelävänä lempikirjailijoitani kertomassa kirjoitusprosessiensa taustoista. Ja ja ja...

Ihanaa kirjamessuilua kaikille niihin osallistuville!

Olisi mielenkiintoista myös kuulla teidän muiden messuhistoriaa! Eli miten ja milloin rakkaus kirjamessuihin syttyi? :)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Lapsuusmuistoja: Nummelan ponitalli -kirjat

Lapsuuteni suosikkikirjoihin kuului Anni Polvan Tiina-kirjojen ohella Merja Jalon Nummelan ponitalli -hevoskirjat. Pidin kovasti hevosista ja olisin halunnut ratsastustunneille, mutta 90-luvun lamassa ei perheellämme ollut varaa ratsastustunteihin. Taisivat vanhempani pitää ratsastusta myös hiukan vaarallisena harrastuksena. Näiden kirjojen kautta sitten elin kuvitteellisesti ponitytön elämää. Ja koin ensimmäisen kirjallisen ihastumiseni - naistennaurattaja Repe Jussilaan nimittäin! :D Ala-asteen tokaluokkalaisena luin näitä hevoskirjoja muistaakseni noin viisi kirjaa viikossa -tahtiin. Jossain on vielä jäljellä vihkokin, johon kirjasin tarkat muistiinpanot mitä olen lainannut kirjastosta ja milloin. (Ohessa löytämäni valokuvat, joissa poseeraan Jalon kirjojen kanssa vuonna -92.)

Nyt 24 vuotta myöhemmin, pikkuvauvan äitinä, huomasin kaipaavani jotain hyvin kevyttä luettavaa yöllisiin imetyshetkiin. Normikirjoja öisin lukiessani silmäni kun luppasivat väkisinkin kiinni vauvan yöllisten herätysten uuvuttamina enkä todellakaan jaksanut keskittyä. Tarvitsin kirjan, joka olisi tarpeeksi kevyt, viihdyttävä ja juoni helposti seurattava, ja jonka lukemista ei haittaisi, vaikka ei aina niin muistaisikaan mihin kohtaan on viimeksi lukemisessa jäänyt.

Sitten muistin Nummelan ponitalli -kirjat. Kuinka hauskaa olisikaan testata, että vieläkö niistä saisi jotain iloa itselleen. (Ja vieläkö kohtaaminen Repen kanssa saisi sydämeni sykkimään?) Tiesin, että lapsuuden suosikkiin palaamisessa piilisi myös riski. Ehkä lapsuuteni kultaantuneet kirjamuistot haalistuisivatkin pilalle päivittyessään aikuisen nykyminäni silmissä ja inhoaisin tai pitäisin tylsinä näitä kirjoja nykyään.

Ei pelkoa. Hyvin pian huomasin, että se mikä kirjoissa miellytti minua silloin 9-vuotiaana, miellyttää minua myös 33-vuotiaana. Parasta kirjoissa on huumori ja iloiset sanailut päähenkilöiden naljaillessa toisilleen ja tyttöjen suosikin Repen naurattaessa jutuillaan. Kirjoissa on huumorin lisäksi myös jännitystä (tosin aika kesyä näin aikuisen näkökulmasta) ja tietysti niitä hevosia. Yllätyin miten kivasti Jalo myös kuvailee aina esim. vallitsevaa säätä ja ympäröivää luontoa, mihin en muista kiinnittäneeni lapsena huomiota. Näitä kirjoja lukiessa tunnen, haistan ja kuulen auringon lämmön, hevosten tuoksun ja satulan narinan.

Toki kirjoissa on myös asioita, jotka tökkivät aikuislukijan silmää. Juonikuviot ovat välillä aika mahdottomia ja epärealistisia tai niissä on muita epäloogisuuksia. Tai asioita oiotaan aika kovalla kädellä. Tai että sarjan ensimmäistä osaa (joka on ihan kunnon romaani!) lukuun ottamatta kirjat ovat hyvin lyhyitä, vajaa satasivuisia yleensä. Tai että lähes joka kirjassa on ratsastusleiri. Tai että vähän liian monen kirjan viimeinen luku on nimeltään lähes tai täysin sama: "Asiat selviävät" (erilaisine variaatioineen).

Jalo on aloittanut sarjan kirjoittamisen jo 1970-luvulla ja kirjoittaa siihen uusia osia edelleen! Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä yli 80 kirjaa. Olen nyt lukenut sarjaa alusta alkaen järjestyksessä ja olen ihastuksissani tuohon ajankuvaan: kioskilta käydään ostamassa markoilla jätskit/limut ja kaverille soitetaan lankapuhelimella jne. Tulee niin mieleen omat lapsuusmuistot 80-luvulta. :) Luin sarjaa aikoinaan johonkin 90-luvun loppupuolella ilmestyneisiin osiin saakka, joten en tiedä ollaanko sarjassa sentään nykyään jo siirrytty nykyaikaan netteineen ja kännyköineen. (Saa mielellään kertoa kommenteissa, jos tiedät vastauksen.)

Ainakin nämä alkupään kirjat tuntuvat noudattavan tiettyä tuttua kaavaa: kirjan alussa alkaa kesäloma ja yleensä ratsastusleiri. Ja sitten leirillä tapahtuu jotain jännittävää ja ponitallilaiset yleensä sotkeentuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu, tai joku vainoaa heitä ja/tai hevosia. On hassua, että vaikka kirjoissa tulee aina uusi kesä, niin nuoret eivät tunnu juurikaan vanhenevan. Ihan kuin olisivat joutuneet johonkin aikaluuppiin, jossa elävät saman kesän aina uudestaan ja uudestaan. Välillä kirjoissa on viittauksia esim. toissakesän tai edelliskesän tapahtumiin ja on mainittu myös lasten/nuorten ikiä. Ilmeisesti sarjan ekassa osassa päähenkilö Kikka on noin 13-vuotias ja muutama kirja myöhemmin hänen sanotaan olevan 15-vuotias. Mitenhän lienee viime vuosina kirjoitetuissa kirjoissa?

Olin yllättynyt kuinka paljon muistan vielä kirjojen tapahtumia. Siitä suuri kiitos kuuluu vanhojen painosten symppiksille piirretyille kansikuville (Eino Tepposen käsialaa), jotka tuovat mieleen elävästi kyseisen kirjan tapahtumia. Nuo piirretyt kuvat ovat vielä molemmissa kansissa! Olenkin pettynyt siihen, että jossain vaiheessa (2000-luvun alussa?) uusien painosten kansiin tuli uusi look ja niissä alettiin käyttämään valokuvia hevosista. Olen aina arvostanut piirrettyjä kansia korkeammalle, joten en yhtään tykännyt tästä muutoksesta. Varsinkin, kun tuntuu etteivät kansien hevoskuvat aina liity itse tarinaan mitenkään kuten piirretyt tekivät. Kunhan on valittu joku random-hevoskuva. Höh.

Viereisessä kuvassa esimerkki vanhojen kansien tyylistä (Ponisaaren kirous) ja uudemmasta tyylistä (Orisuon aarre). Orisuon aarteen vanha kansi näkyy tuossa alemmassa lapsuudenkuvassa.

Vaikka yölliset herätykset ovat nyttemmin jääneet pois, päätin silti jatkaa heppakirjojen lukemista edelleen. Ja koska nyt kerran lähdin sarjaa kahlaamaan uudestaan läpi, tulen tekemään myös tänne blogiini jonkinlaisia yhteenvetoarvioita (miniarvioita) sarjan kirjoista. En siis ala tekemään jokaiselle kirjalle omaa arviotaan, koska...

A) tämä on ensisijaisesti fantasia- ja scifi-painotteinen kirjablogi
B) minulla ei yksinkertaisesti ole kokonaisen arvion edestä sanottavaa näistä kirjoista.
Jos mahdollista, käytän arvioissa kirjojen vanhoja painoksia piirrettyine kansikuvineen.

Entäpä kaikkien lukijoiden mieltä varmasti polttava kysymys: miten kävi ihastumiselleni tummatukkaiseen Repe Jussilaan?

Huonosti. Olen nyt lukenut ensimmäiset 14 kirjaa ja Repe vaikuttaa kamalan lapselliselta. Tuli ihan pettynyt ja hölmistynyt olo, että olenko minä todella ihastunut joskus tuohon? Toisaalta, sarjan alussa ei ole ollut juurikaan romantiikkaa, mutta muistaakseni sitäkin on Repen osalta luvassa myöhemmissä osissa. Hauska tyyppi se on edelleen, sitä en kiellä!

Onko muuten lukijoiden joukossa muita entisiä tai nykyisiä Nummela-faneja? :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito


"Valomerkki palauttaa meidät todellisuuteen. Vielä hetki sitten ihmisten ympärillä oli utuinen hämärä, ja kaikki näyttivät ihanilta. Raaka kattovalo paljastaa totuuden: kasa takkutukkaisia kännikaloja.
   Joku huomaa laskuhumalan alkaneen ajat sitten. Toisen päätä särkee; tulee äitiä ikävä. Kolmas saa pakkomielteen löytää vielä yksi baari, joka on auki. Hyvä juttu jää kesken ja sänkykumppani iskemättä. Valomerkin jälkeen on paha marssia kenenkään eteen kysymään: "Meille vai teille?" Kysyjä antaa itsestään epätoivoisen vaikutelman. Kysymyksen kohde tuntee itsensä jämäksi, mitä hän onkin. Ei tule kauppoja." (s.7-8)

Härkönen, Anna-Leena: Takana puhumisen taito. Kirjakauppaliitto 2014. 156 sivua. ISBN 978-952-67705-2-9.

Anna-Leena Härkönen on eräs pitkäaikaisimmista suosikkikirjailijoistani. (Seikka, joka ei blogistani ilmene, koska suurimman osan hänen kirjoistaan olen lukenut ennen tämän blogin syntymistä.) Lisäksi hän on hemmetin mielenkiintoinen persoona, jonka haastatteluja ym. esiintymisiä olen seurannut aina ilolla! Tämä pakinakokoelma Takana puhumisen taito on julkaistu vuonna 2014 Kirjan ja ruusun päivän kampanjakirjana.

Luen hyvin harvoin novelleja ym., mutta taas huomasin kuinka kivoja tällaiset lyhyet tarinat ovat, koska niitä voi lukea hyvinkin pienissä pätkissä omien lukubreikkien sallimissa rajoissa. Kokoelma sisältää 32 pakinaa, joista suurimmasta osasta pidin. Härkönen kertoo paljon tapahtumia omasta ja tuttavapiirinsä elämästä, minkä ansiosta lukukokemus olikin kuin olisi hyvän kaverin tarinointia yön pikkutunneilla kuunnellut. Itse asiassa välillä ihmetytti kuinka avoimesti Härkönen mainitsi kavereitaan ja ystäviään nimeltä ja usein vähemmän mairittelevaan sävyyn. Toivon mukaan ja todennäköisesti nimet ovat vaihdettuja yksityisyydensuojan takaamiseksi tai Härkösellä ei ole kohta kavereita...

Ihailin taas miten tarkkanäköisesti Härkönen kuvaa ihmisiä ja aikamme ilmiöitä! Moni pakinoiden oivalluksista osui ja upposi ainakin tähän lukijaan. Aiheet käsittelivät mm. somea, hymiöiden käyttöä, miesten ja naisten välisiä eroavaisuuksia ja eroamista, vanhempien ja lasten konflikteja ja vanhenemista. Itse pidin kovasti esim. seuraavista:

Valomerkki (tarkkanäköistä kuvausta ihmisten toiminnasta valomerkin aikaan)
Hyvää syntymäpäivää! (syntymäpäivien vietosta aikuisiällä, sai taas hörähtelemään, kun on niin tuttua)
Takana puhumisen taito (viiltävän tarkkanäköistä kuvausta selän takana puhumisesta ja juoruilusta)
Hymiö (viestittelyistä, hymiöistä ja väärinkäsityksistä, kovin tuttua itsellenikin tyyliin "tarkoittiko tuo nyt jotain pahaa, kun se ei laittanut viestin perään hymynaamaa?") 
Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta? ("Älä hanki puutarhaa." Tämä oli paras!)
Revontulien pointti (ihmisten tyhmyydestä, kaikista pakinoista filosofisin ja sai hymähtelemään)
Jono (kukapa meistä ei olisi joskus kokenut jonottamisen tuskaa)
Työtarjous (päättymätön terassiprojekti Härkösen omasta elämästä, hulvattoman hauska!)
Kuppi suklaata (käytöstavoista, sai hörähtelemään)

Välillä minua nyppi Härkösen negatiivisuus ja kyynisyys. Vähän niin kuin se kaveri, joka aina valittaa kaikesta, tiedätte varmaan tyypin. Tehokeinona negatiivisuus siellä täällä on jees, mutta näin isossa kokoelmassa siihen alkaa myös tympääntyä. Jotkut Härkösen esille tuomat "ongelmat" ei ainakaan itselleni ole ongelmia ollenkaan ja niistä teksteistä jäikin vähän sellainen tekemällä tehdyn maku. Esim. Lentokenttäpelko, Matkaopas avautuu, Ehdottomasti kielletty, Kosto (itse pidän kostamista epäkypsänä toimintana, joten ei kolahtanut) ja Niksi-Sirkka (tekemällä tehty).

Aluksi ihmettelin miksi juuri Takana puhumisen taito on nostettu koko kokoelman nimeksi, mutta loppua kohden sekin alkoi luullakseni minulle avautumaan: Härkönen puhuu pakinoissaan varsin paljon pahaa muista! ;) Tämä viihdyttävä kirja oli nopeasti luettu ja sai kaipaamaan lisää Härköstä. Suosittelen herkullisena välipalakirjana!

Tähdet: ***½

Lisätietoa: Härkönen Wikipediassa.

torstai 31. joulukuuta 2015

Kirjavuoteni 2015

Luin tänä vuonna 19 kirjaa. Kyllä, luit oikein. Kirjojen lukemista harrastamattomille kavereilleni tuo luku on suorastaan suuri ja saatan jopa saada ihailevan tai ihmettelevän reaktion sen mainittuani. Kuitenkin suurin osa kaltaisistani, itseään lukutoukkina pitävistä ja kirjabloggaamista harrastavista, pitänee tuota määrää pienenä. Koska tavoitteeni tälle vuodelle oli lukea yli 44 kirjaa (viime vuoden lukusaldoni), koin suurta tuskaa lukemattomuudestani heinäkuisessa puolivälikatsauksessani.

Sittemmin olen rauhoittunut ja ollut itselleni armollinen. Olen tänä vuonna mm. tehnyt yliopistolle kandidaatintutkielmani, muuttanut uuteen kotiin ja synnyttänyt pienen pojan tähän maailmaan. :) Aikaa ei yksinkertaisesti ole löytynyt lukemiselle kuten ennen. Ja aina ei vain sitä lukufiilistä löydy, vaikka aikaa olisikin. Osittain syypäänä pidän myös lukutavoitteitani tälle vuodelle, jotka olivat epärealistiset. Itse olen sellainen tyyppi, että jos huomaan luisuvani tavoitteistani, niin alan helposti menettää ne vähäisetkin motivaation rippeet, joita jäljellä vielä on.

Sitten vähän tilastotietoa luetuista. Jotain positiivista sentään! Lukemistani kirjoista kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 42 %, mikä oli huomattava parannus edellisvuoden 27 prosentista! Ulkomaisessa kirjallisuudessa yhdysvaltalaiset jylläävät edelleen ykkösenä 73 %:n osuudellaan, mikä oli myös muutos paremaan (kahtena edellisenä vuonna osuus oli yli 80 %). Tänä vuonna ulkomaiset poikkeukset tulivat Briteistä ja Ruotsista eli niinkin hurjan eksoottisista maista. ;)

Genrejen suhteen ei tämäkään vuosi tuonut yllätystä. Kahta kirjaa lukuun ottamatta kaikki kirjat olivat scifi- tai fantasiasävytteisiä. Nämä kaksi muuta olivatkin sitten vähän erikoisempia tapauksia. Toinen oli Stephen Hawkingin elämäkerta, joka saa minut harkitsemaan myös lukemani tietokirjallisuuden esittelemistä ja arvioimista blogissani jatkossa.

Toinen erikoisuus oli nuorten tyttöjen heppakirja suositusta Nummelan ponitalli -sarjasta. Mikä ihme sai kolmekymppisen tarttumaan heppakirjaan? No sitä tulen selventämään kyseisen kirjan omassa arviossa. Ylipäätään luin nuorille tai lapsille suunnattuja kirjoja taas paljon, nimittäin lähes 70 %! Tämä sopii hyvin yhteen vähäkirjaisen vuoteni kanssa. Jos elämä on kiireinen ja lukufiilis kadoksissa, niin nuortenkirjat ovat yleensä sopivan kevyitä välipaloja pikaisesti purtaviksi.

Tänä vuonna tuli ilokseni luettua myös vanhempia kirjoja, mikä olikin lukuhaasteeni ansiosta odotettavissa. 2000-luvulla tai sen jälkeen kirjoitettuja oli vain 58 % kirjoista, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Samainen lukuhaaste aiheutti myös sen, että luin vähemmän kirjasarjoja, mitä olin toivonutkin tälle vuodelle. Kirjasarjoja edusti vain 47 % luetuista (vuonna 2014 määrä oli 80 %!).

Koska luettuja oli tänä vuonna niin vähän, niin top 5-parhaimmiston sijaan tyydyn mainitsemaan top 3 lukuelämykseni:

1. Helena Waris: Vuori
- Waris on yksi suosikkikirjailijoistani ja tämä nuorille suunnattu Vuori ei jäänyt yhtään ihanaa Pohjankontu-sarjaa huonommaksi! Jännittävä ja mielenkiintoinen tarina kerta kaikkiaan!

2. Robert Kirkman: The Walking Dead - Kolmas kirja ja The Walking Dead - Neljäs kirja
- Kirkmanin luomat zombitarinat ovat vieneet minut totaalisesti mennessään ja pidän niitä ehdottomasti genrensä parhaimmistona syvällisyydellään ja vaikeilla aiheillaan. Lisäksi ne ovat viihdyttäviä ja jännittäviä.

3. Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
- Kolmannen kunniamaininnan halusin yllättäen antaa tälle ihanalle ja sympaattiselle esikoiskirjalle, joka oli viihdyttävyydessään poikkeuksellinen ja hauska. Kirja, jota pidin etukannen perusteella vähän tyhmän lapsellisena, paljastuikin varsinaiseksi helmeksi, vaikka kepeä olikin!

Lopuksi tapanani on ollut miettiä tavoitteita seuraavalle vuodelle esim. kirjamäärien tai haasteiden suhteen. Ensi vuoden lukutavoitteeni on:

---titti ditti dii---

Ei mitään tavoitteita! :D

Yritän löytää uudestaan lukemisen ilon. Luen mitä huvittaa, milloin huvittaa ja välittämättä määristä. Yritän siten olla ottamatta kontolleni minkäänlaisia valtaisia lukuhaasteita. Korkeintaan joku kiva pieni (tyyliin taannoinen kirjankansibingo), joka ei sido minua valtaviin kirjamääriin ja loikkauksiin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Juuri nyt on hyvä pysyä siellä mukavuusalueella.

Jos Sinulla on vinkata minulle joku pieni kiva lukuhaaste ensivuodelle, niin kerro siitä ihmeessä kommenteissa tai sähköpostilla!

Toivotan teille kaikille mahtavaa, riittoisaa ja upeita elämyksiä sisältävää kirjavuotta 2016!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Huumorin & hullaantumisten heinäkuu (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Mikä olisikaan parasta ns. kevyen kirjallisuuden lukuaikaa kuin heinäkuu! Aurinko porottaa (tai sitten ei, mutta se ei olekaan oleellista ;) ja mieli on keveä. Tätä kuukausihaastetta varten bongasin pari uutta/uudehkoa mielenkiintoista kirjatulokasta, kun taas loput kaksi teosta ovat keikkuneet jo pitkään spefi-lukulistallani. Kirjoille yhteistä on, että ne tosiaan sisältävät huumoria ja osassa on myös romantiikkaa. Kirjat on valittu sillä mielellä, että saisin samalla myös I Spy -haasteeseen lisää suoritettuja rukseja.

Haasteeseen valitsemani kirjat:

Eoin Colfer: Artemis Fowl (2001)
Anna Hallava: Sammakkoprinsessa (2015)
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (2013)
Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat (2007)


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Lainaus La petite lectrice -blogista: Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille.

***
Päätinpä itsekin kantaa korteni kekoon kirjastojen puolesta. Tässä kuva tältä illalta oman lähikirjastoni, Espoon Leppävaaran Sellon, edestä. Mukana kuvassa myös nelijalkainen lenkkikaverini.


Kirjastot ovat olleet suuri osa elämääni lapsesta asti. Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että omat vanhempani (itsekin ahkerina kirjaston käyttäjinä) ovat lukeneet minulle paljon kirjoja syntymästä asti ja kuskanneet mukanansa myös kirjastoon. Muistan vielä sen tärkeyden ja ylpeyden tunteen, kun sain ensimmäisen ihkaoman kirjastokortin. Olin silloin ekaluokkalainen ja kirjastoauto vieraili säännöllisesti koulumme (Masalan koulu Kirkkonummella) pihalla.

Kirjasto on merkinnyt minulle monta asiaa. Peruskouluaikana 90-luvulla, kun ei vielä ollut internettiä yleisessä käytössä, niin kirjasto oli aina ensimmäinen paikka, jonne suunnattiin etsimään tietoa kouluesitelmää tms. varten. Vietin kirjastossa myös muutenkin aikaa paljon. Harrastin tanssimista ja kulutin aina koulun ja tanssituntien välisen ajan kirjastossa eväitäni syöden ja lukien tai läksyjä tehden. Eräällä tavalla kirjasto oli kuin toinen koti minulle. Olin myös himolukija ja lainasin monta kirjaa viikossa (lähinnä hevos-, Tiina- ja nuorten aikuisten kirjoja).

Tänä päivänä kirjastossa käynti on minulle varmaan yhtä viihdyttävää kuin esim. huvipuistossa käynti. :) Joka viikko tulee käytyä ainakin kerran, usein kolmesti, vaikka ei olisi mitään varsinaista asiaakaan... kunhan käyn fiilistelemässä, hypistelemässä ja tuoksuttelemassa kirjoja. Usein mukaan myös tarttuu kirja tai pari. Kirjastossa käymisestä tulee aina hyvälle tuulelle ja koskaan ei tiedä mitä kivoja aarteita osuu silmään! 

Näin yliopistossa opiskelevana käytän myös kirjaston lukusalia varsin ahkerasti opiskeluihin. Ja vaikka tietoa löytyykin tänä päivänä paljon netistä, tulee edelleen etsittyä asiatietoa myös ihan perinteisesti hyllyjen välistä ja kirjaston tietokannasta. Kun koiranpentu tuli taloon, hain ensimmäisenä kirjastosta Tuire Kaimion oppaat sen sijaan, että olisin etsinyt tietoa netistä. Kirjoissa on sellaista vanhaa arvokkuutta, että niiden sana tuntuu edelleen painavammalta kuin kaikenlaisten nettilähteiden.

En voisi kuvitella elämää ilman kirjastoja. <3

Olen myös aikaisemmin kirjoittanut blogitekstin elämäni kirjastoista ja se löytyy täältä.

Lopuksi vielä toinen kuva Sellon kirjaston pääsisäänkäynniltä:

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kirjavuoteni välitsekkaus - mikä katastrofi!

Kirjavuosi 2015 saavutti puolivälinsä pari viikkoa sitten, joten on aika tehdä pientä välikatsausta miltä näyttää. Tänä vuonna lukurintamallani on vietetty aikamoista hiljaiseloa, koska kaikenlaista yllättävää on tapahtunut elämässäni, mikä on vaikuttanut myös lukemiseeni. Päätinpä sitten oikein katsoa mustaa valkoisella, että kuinka pahalta se tilanne oikeastaan näyttääkään...

Minulle tyypillinen lukuvauhti on ollut noin neljä kirjaa kuukaudessa. Tähän päivään (13.7.) mennessä olen saanut luettua vain kokonaista 10 kirjaa. Vertailuna esimerkiksi viime vuoteen, jolloin saavutin tuon 10 kirjan rajan jo helmikuussa, tästä vuodestahan on kehkeytymässä suorastaan kirjallinen katastrofi! Lukemattomuus näkyy auttamatta myös blogin päivityksissä, joita on kertynyt todella vähän.

Vuoden alussa loin itselleni myös lukuhaasteen Kirjavat kuukaudet, josta olin kamalan innoissani. Käytännössä en ole pystynyt noudattamaan tällaista tiettyihin kuukausiin sitoutuvaa haastetta juuri ollenkaan. Olen kyllä osittain lukenut haasteeseen suunnittelemiani kirjoja ja yritän niitä lukea jatkossakin pitkin loppuvuotta, mutta ns. rennommalla otteella ilman pakkoa sijoittaa kirjan lukemista juuri tiettyyn kuukauteen.

Toisesta haasteesta (I Spy Challenge 2015), johon päätin osallistua, olen myös jäänyt jälkeen. Haasteeseen onneksi riittää "vain" 25 kirjaa ja kasassa niistä on tällä hetkellä 4/25. Jos loppuvuonna saan lukuvauhtia kasvatettua, on tämä haaste mahdollista vielä saavuttaa!

Suurin syypää lukemattomuuteeni tänä vuonna on ollut se, ettei minulla ole oikein ollut rauhoitettuja omia lukuhetkiä kaikkien tapahtumien keskellä. Energiani on suuntautunut valitettavasti ihan muihin asioihin. Useampi kirja on kyllä ollut koko ajan luvussa, mutten ole onnistunut saamaan niitä loppuun. Olen nyt onneksi tehnyt tarvittavat korjaustoimenpiteet, minkä pitäisi vähitellen näkyä myös lukutilastoissani. En siis tästä masennu, vaan uudella innolla ja positiivisella asenteella eteenpäin loppuvuotta kohti! :)


Miltä näyttää Sinun kirjavuotesi puolivälikatsaus? Ovatko haasteet ja muut lukutavoitteet onnistuneet jne.? Kiva jos jätät kommentin ja kerrot lukukuulumisesi! :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Maaliskuu Muumien mukana (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Olen lukenut Tove Janssonin Muumi-kirjoja joskus lapsuudessa, mutta aikuisiällä en yhtään, joten tarinat ovat iloisesti unohtuneet mielestäni tässä vuosien varrella. Toki televisiosarjaa on tullut katsottua aika paljon. Innostus muumeihin lähti uudelleen liikkeelle Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä, joka oli todella mielenkiintoinen. Ehdin jo viime vuoden puolella lukea kaksi ensimmäistä romaania Muumit ja suuri tuhotulva sekä Muumipeikko jä pyrstötähti. Tämän maaliskuun haasteen tarkoituksena on jatkaa Muumi-romaanien lukemista eteenpäin alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä. (Muumi-sarjakuvat ja -kuvakirjat jätän nyt väliin, mutta palaan niihin mahdollisesti myöhemmin, jos innostun.)

Seuraavina ovat siten vuorossa:

Taikurin hattu (1948, suom. 1956)
Muumipapan urotyöt (1950, suom. 1963)
Vaarallinen juhannus (1954, suom. 1957)
Taikatalvi (1957, suom. 1958)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol

Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol
(The Best of Cordwainer Smith, 1975)
Suomentanut Matti Rosvall
WSOY, 1985, 277 sivua, ISBN 951-0-12910-0

Tammikuun lukuhaasteenani oli tutustua Tähtivaeltaja-palkinnon voittajiin alusta alkaen. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui siten vuonna 1986 palkinnon voittanut novellikokoelma Planeetta nimeltä Shajol, joka sisältää seitsemän novellia vuosilta 1958-1964. Kirjan etukansilipareesta selviää, että kokoelman kirjoittanut Cordwainer Smith onkin salanimi ja että kirjailijan oikea henkilöllisyys (Paul Myron Anthony Linebarger) paljastui vasta tämän kuoleman (1966) jälkeen. Eli näin salaperäisissä tunnelmissa alkoi tähän kirjaan tutustuminen...

Kaikki kokoelman novellit sijoittuivat samaan maailmaan ja niissä oli hauskasti myös viittauksia toisiinsa. Tarinoissa oli paljon mielenkiintoisia ja mielikuvituksellisia oivalluksia, jotka ihastuttivat minua. (Esim. avaruusaluksen kapteeni ohjasi alusta vain "omien aivojensa sykäyksillä". Tai että avaruusmatkalle voi ottaa mukaan seurakseen "holokuutioina" ketä tahansa perheenjäseniä, ystäviä tai palveluskuntaa.) Monissa novelleissa toistui samoja teemoja esim. avaruusmatkailu ja telepatia, josta hauskimpana esimerkkinä "mutanttiminkit", jotka toimivat telepaattisena planeetan puolustusjärjestelmänä :D.

Pientä feminismin poikastakin (tai ainakin edistyksellistä ajattelua) olin novelleista löytävinäni, sillä muutamissa niistä esiintyy merkittävän vahvoja naishahmoja. (Varsinkin ottaen huomioon, että novellit on kuitenkin kirjoitettu 50-60-luvuilla, jolloin samaan aikaan vanhassa Star Trekissä naiset vielä kekkuloivat minihameissa ja jolloin naisihmisten tärkein tehtävä oli näyttää hyvältä. Paitsi communications officer Uhura, jolla oli jopa joku tehtäväkin...) Smithin kokoelmasta sen sijaan löytyy esim. naisia avaruuslaivojen kapteeneina ja vallankumouksen johtohahmoina.

Muita teemoja olivat mm. minuuden etsiminen, ihmisyyden rajat ja määritelmä, vallankumous ja kuolema. Kokoelman pisin novelli, Naurutalon kuollut rouva, käsitteli alaihmisten (ihmiseksi muutettuja eläimiä) ja robottien kapinaa tavallisia ihmisiä ja valtiaita vastaan. Totesin myös, että kirjailija toisi olla jossain määrin romantikko, kun seitsemästä tarinasta viidessä oli jonkinlainen romanssikuvio meneillään! Tosin romanssit eivät olleet mitään siirappisia ja usein aika sivuosassa.

Smithin kokoelma oli mielenkiintoinen ja koukuttava kokonaisuus, paikoin myös aika haikeamielinen ja synkkä. Smithin teksti oli nautittavaa lukea ja sisälsi rikasta sanastoa. Kuvailu oli välillä myös aika herkullista, esim. tämä kohta (s. 42): "Ditan silmissä Dolores oli pelottavampi kuin mutapaakkuinen matelija joka heristää ruhjottua, iljettävää päätään silmittömän nälän ja sokean raivon sumentamin silmin." 

Kokoelma oli aika tasavahva ja näistä seitsemästä tarinasta tykkäsin viidestä. Suosikkejani olivat Neito joka purjehti Sielua, Kuinka aivot poltettiin, Matami Hittonin kisumisut ja Planeetta nimeltä Shajol.

Tähdet: ***1/2

Kokoelman novellit:
  • Neito joka purjehti Sielua (The Lady Who Sailed The Soul, 1960)
  • Kuinka aivot poltettiin (The Burning of the Brain, 1958)
  • Komentaja Suzdalin rikos ja riemuvoitto (The Crime and the Glory of Commander Suzdal, 1964)
  • Naurutalon kuollut rouva (The Dead Lady of Clown Town, 1964)
  • Matami Hittonin Kisumisut (Mother Hitton's Littul Kittons, 1961)
  • Balladi C'mellistä (The Ballad of Lost C'mell, 1962)
  • Planeetta nimeltä Shajol (A Planet Named Shayol, 1961)

Helmikuun historialliset (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Helmikuun haasteena minulla on lukea historiallisia romaaneja. Pidän historiallisista yleensä paljon, mutta ne tuppaavat jäämään lukulistojeni häntäpäihin usein valtavan sivumääränsä takia. Tämän haasteen tarkoitus on siis saada minut taas innostumaan historiallisista kirjoista ja unohtamaan sivumäärien mahdollisen pelottavuuden. Yritin valita kirjoja, jotka sijoittuisivat mahdollisimman eri aikakausille ja jotka ovat olleet lukulistallani pisimpään.

Valituiksi tulleet teokset:

Björn Kurtén: Musta tiikeri (paleofiktiota, Skandinavia)
Sirpa Tabet: Tähkäyö (rauta-aika, 700-luku, Suomi)
Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar (1400-luvun Englanti)
Tamara McKinley: Merten taa (1700-luvun Australia)