Marianne Curley: Nimetyt - Aikavartio 1

Marianne Curley: Nimetyt - Aikavartio 1

(The Named, 2002)

Suomentanut Kaisa Kattelus

Tammi, 2008, nid., 377 sivua, ISBN 978-951-31-4387-9

Luin viime vuonna Marianne Curleyn esikoiskirjan Muinainen taika (2000) ja pidin kovasti. Muinaisen taian tavoin myös Nimetyissä matkustetaan ajassa. Aikamatkustus on kiehtonyt mieltäni aina, mutta olen loppujen lopuksi lukenut aika vähän siihen liittyviä kirjoja. Aikamatkustukseen liittyy mielenkiintoisia dilemmoja (itsensä kohtaaminen menneisyydessä, oman isovanhemman tappaminen "vahingossa" ym. ym.), joista olisi kiva lukea, mutta tässä Aikavartio-trilogiassa näitä ongelmia sivutaan vain vähän. Kirjan vahvuudet ovatkin muissa asioissa!

Nimetyissä on nuortenkirjoissa aika yleinen kahden minä-kertojan vuorottelu. Ethan on teinipoika, joka viettää kaksoiselämää. Hänellä on yliluonnollisia kykyjä, kuten esineiden liikuttaminen koskematta, ja öisin hän matkustaa nukkuessaan menneisyyteen estääkseen pahoja asioita tapahtumasta. Ethan on niin kutsuttu Ajan vartija ja hän kuuluu Vartioon, jonka tarkoituksensa on suojella historiaa ja säilyttää nykyhetki vakaana. Vastavoimana Vartiolle on Kaaos-jumalatar ja hänen Järjestönsä, jotka taas tekevät kaikkensa muuttaakseen nykyisyyden ja aiheuttaakseen kaaosta.

Kirjan toinen minä-kertoja Isabel on Ethanin luokkakaveri, joka on ollut lapsuudestaan asti ihastunut Ethaniin. Kun Ethan saa Vartiossa ylennyksen, hän saa oman oppilaan, Isabelin, koulutettavakseen Ajan vartijaksi. Heillä on kolme viikkoa aikaa saada Isabelin koulutus valmiiksi ennen ensimmäistä oikeaa tehtävää Englantiin vuoteen 1377.

Kolmanneksi päähenkilöksi tarinassa muodostuu Ethanin esimies Arkarian. Arkarian on elänyt pitkään, mutta näyttää silti vain 18-vuotiaalta. Hänen hiuksensa ovat sähkönsiniset ja silmänsä violetit. Arkarianilla on myös yliluonnollisia kykyjä (mm. sanaton viestiminen suoraan keskustelukumppaninsa pään sisälle). Arkarian on mielestäni älyttömän kiehtova hahmo, johon aloin kirjan edetessä vähän ihastumaan... enkä ollut ainoa!

Nimettyjen kerronta oli jotenkin tosi sujuvaa. Kertojat vuorottelivat tiuhaan, joten luvut olivat aika lyhyitä. Tämän ansiosta lukeminen ei käynyt tippaakaan tylsäksi. Tarinassa oli aika tummia sävyjä verrattuna muihin lukemiini nuortenkirjoihin. Lukiessa mieleni perukoilla kasvoikin sellainen karmiva tunne, että tämän trilogian tullessa päätökseen kaikki ei ehkä päätykään ihanasti ja onnellisesti...

Pidin Nimetyistä paljon! Kirja oli virkistävän erilainen muihin saman genren edustajiin verrattuna (mm. romantiikkaa oli aika vähän), se oli todella koukuttava lukukokemus ja herätti tunteita. Kirjassa oli eräs kutkuttava ja yllättävä juonenkäänne, joka sai sydämeni totaalisesti särkymään, mutta myös odottamaan kuumeisesti seuraavan osan saamista hyppysiini!

Tähdet: **** (Luettu 7.9.2014)

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi, 2012)

Underfors, 2010

Tämä Maria Turtschaninoffin Helsingin alla on kiehtova satu Helsingin alaisesta maailmasta, Alistadista. Kirjailijalla on selkeästi viehtymys päähenkilöihin, jotka ovat jollakin tavalla yhteisönsä ulkopuolelle sulkemia ja vajavaisia, kuten tämänkin tarinan päähenkilö, Alva. Juonenkäänteet olivat mielenkiintoisia ja tarinan sijoittuminen Helsinkiin lämmitti omaa sydäntäni entisenä helsinkiläisenä. Kirjan fantasiamaailman sijoittuminen Suomeen ja periaatteessa muuten realistiseen maailmaan teki lukukokemuksesta jännän. Vähän lukuvauhti ja -into hyytyivät loppua kohden ja harmikseni arvasin loppuratkaisun liian aikaisin. Loppufiiliksenä jäi siis pienoinen pettymys, koska kirjailijan edellinen teos, Arra, oli niin mielettömän hyvä, eikä tämä Helsingin alla yltänyt samalle tasolle. Mutta edelleen mielenkiintoni kuitenkin säilyi kirjailijan tulevia tuotoksia kohtaan. Minkälainen satu meitä mahtaakaan seuraavaksi odottaa?

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Maria Turtschaninoff: Arra

Heh, olin lukemassa ihan muita kirjoja tällä viikolla, kun Kirjamielellä-blogin Marjis muistutti minua tästä Arra-kirjasta. Hain sitten Arran kirjastosta, jäin vangiksi enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Maria Turtschaninoffin Arra valittiin vuoden 2009 Finlandia Junior -ehdokkaaksi, ja nyt kirjan luettuani ymmärrän hyvin miksi.

Arra kertoo tytöstä nimeltä Arra, joka viettää lapsuutensa ei-toivottuna ja muille näkymättömänä hylkiönä. Mykkä Arra hakee lohtua luonnosta ja huomaa pian pystyvänsä kuulemaan maan, tuulen, veden ja tulen laulut. Arra uskoo, että hänet on tuomittu loppuiäkseen elämään kotiorjana vankeudessa siskonsa taloudessa, kun hän eräänä päivänä kohtaa ensimmäisen ihmisen, joka todella näkee hänet. Vähitellen Arra alkaa löytää itsestään voimaa ja kykyjä, joihin kukaan ei olisi uskonut hänen pystyvän, vähiten hän itse.

Ah, Arra on hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen kaunis nuoren naisen kasvutarina. Sitä lukiessa tunsin rauhoittavan tuttuuden ja turvallisuuden tunteen. Arran tarina toi mieleeni lempisatuni Tuhkimon. Tuhkimomaisesti tästäkin tarinasta löytyy niin laiminlyöty tyttö, "paha äitipuoli", kuin prinssi ja puoli valtakuntaakin... :) (Toinen hahmo, joka välillä tuli mieleen jo nimenkin takia, oli Luolakarhun klaanin Ayla.)

Ensimmäistä kertaa elämässä huomasin myös ajattelevani, että onpa kirjan lauseet ihastuttavan täydellisiä! Ihmettelen sitä taitoa, jolla Turtschaninoff kuvailee asioita rikkaasti ja runsaasti, mutta silti niin yksinkertaisesti ja lyhyeasti. Lauseet olivat juuri oikean pituisia, eivät puuduttavan pitkiä (joka yleensä liitetään asioiden kuvailuun), eivätkä liian lyhyitä (joka myös voi olla ärsyttävää). Koska kyseessä on käännetty kirja, niin oman osansa kunniasta ansaitsee varmasti myös suomennoksen tehnyt Marja Kyrö.

Ainoa asia, josta en pitänyt, oli kirjan loppu. Siihen nähden kuinka pitkään loppukliimaksin tapahtumia pohjustettiin, kuitattiin sekä itse kliimaksi että erityisesti sen jälkeiset tapahtumat parilla vaivaisella sivulla ikäänkuin oikoen. Olisin toivonut kirjailijan nautiskelevan vähän pidempään tarinan lopetuksen kanssa ja pitkittävän sitä, jotta lukija olisi saanut ns. pehmeämmän laskun palulleen todellisuuteen.

Ehkä em. asian takia minulle jäi lukemisen jälkeen jotenkin haikea ja vähän surullinen olo. (Osin myös kirjan viimeisen lauseen takia.) Olin juuri tehnyt upean matkan Arran elämään ja naps, tuli viimeinen sivu ja viimeinen lause. Siinä sitten kökötin hölmistyneenä kotisohvan nurkassa, syvässä hiljaisuudessa. Istuin ja tuijotin vain eteeni pitkän aikaa makustellen kokemaani "lukumatkaa". Arra tulee varmasti jäämään mieleeni vielä useiksi päiviksi!

Näytteen valinta oli erityisen vaikeaa (paljon valinnanvaraa), mutta tässä yksi sivulta 22:

     "Onko äiti huomannut, että tyttö on hirvittävän hiljai-
nen?"
     "Sehän on vain hyvä tässä talossa", Joala vastasi.
     "Minä vain tarkoitan", jatkoi Urd ja veti syvät henkoset
piipusta ikään kuin vahvistuksekseen. "Että onko äiti kos-
kaan kuullut tytön sanovan sanaakaan?"
     Joala tuijotti hetken miestään ja sitten Arraa, joka tunsi
äidin katseen kriittisenä ja tuomitsevana. Äidin katseen,
josta hän oli unelmoinut ja jota hän oli kaivannut. Arra
käänsi kasvonsa ja yritti tekeytyä pieneksi ja näkymättö-
mäksi.

Turtschaninoff, Maria: Arra (Arra. Legender från Lavora, 2009)

Tammi, 2010, 256 sivua, ISBN 978-951-31-5693-0

Suomentanut Marja Kyrö

Lisätietoa: Tammen sivuilla, Risingshadow-sivustolla, Adlibriksessä

Arvosteluja: Savon sanomat, Keskisuomalainen

Blogeissa: Kirjamielellä

Tuolta Risingshadow-sivustolta selviää, että kirjailijalta ilmestyy suomeksi uusi kirja Helsingin alla 27.4.2012. Jään odottelemaan mielenkiinnolla... :)

H. G. Wells: Maailmojen sota

"Pallonsa pinnalla äärettömän itsetyytyväisinä pikku asioitaan hoitavat ihmiset pitivät aineellisen maailman valtaansa itsestään selvänä. Samoin tekevät ehkä likoeläimet mikroskoopin lasilevyllä. Vaaralle, joka saattaisi uhata ihmistä hänen omaa planeettaansa vanhemmista maailmoista, ei kukaan uhrannut ajatustakaan, tai parhaassakin tapauksessa piti elämän esiintymistä niissä epätodennäköisenä tai mahdottomana." (s. 7-8)

Tekijä: Wells, H. G.
Teos: Maailmojen sota
Alkuperäisteos: The War of the Worlds (1898)
Kustantaja: Tammi
Painos: 2. painos, 2005
Suomennos: Matti Kannosto
Sivuja: 223
ISBN 951-31-3373-7

Tämä H. G. Wellsin Maailmojen sota oli minulle hämmentävä lukukokemus ja tuskastelin ekan sadan sivun aikana, että miten saan tästä aikaiseksi kirja-arvion, koska tuntui, etten pidä kirjasta ollenkaan. Olihan kyseessä science fictionin klassikko(!), joten odotukseni olivat korkealla ja olisin niin kovasti halunnut pitää tästä.

Kirja kertoo siis marsilaisten Maan valloituksesta, mikä ikävä kyllä paljastetaan lukijalle heti kirjan alussa, joten sen puoleen mitään epäselvyyttä (eikä sen takia valitettavasti jännitystäkään) juonen suhteen ollut. Kirja on kirjoitettu uutisraporttimaiseen tyyliin, mikä aiheuttaa sen, että tarinan minäkertoja jää varsinkin tarinan alkupuolella jotenkin etäiseksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi hahmoksi.

Ensimmäiset 35 sivua luin kiinnostuneena, mutta sitten alkoi keskittyminen herpaantumaan pahasti ja tätä jatkui noin sivulle 100 asti. Tässä syitä: ensinnäkin tuntui, että tarina alkoi junnaamaan paikallaan ja sivutolkulla seurasi kuvailua, kuvailua ja kuvailua marsilaisten hyökkäyksistä sinne ja tänne. Erityisen raskaaksi tämän teki, että kirjassa esiintyi mielestäni aivan liikaa englantilaisten eri kaupunkien, paikkojen ja katujen nimiä. Ne unohti nopeasti, kun niihin ei ole itsellä mitään kosketuspintaa ja mielikuvaa todellisessa elämässä. Tämä oli hyvin nukuttava vaihe lukemisessa ja käytinkin tätä kirjaa sumeilemattomasti hyödyksi takuuvarmana "nukutuskirjana" illalla sängyssä.

Maailmojen sodan lukujen nimet (joihin usein kirjoissa kiinnitän huomiota) olivat kökköjä ja yksinkertaisia. Sopivat toki yksiin tuon uutisraporttimaisen tyylin kanssa. Vai mitä mieltä olette näistä: "Miten pääsin kotiin", "Mitä näin Weybridgen ja Sheppertonin tuhosta", "Mitä Surreyssa oli tapahtunut" jne. Hassu tyyli näin nykylukijan perspektiivistä.

Kirjan toinen osa (alkaen sivulta 141) oli huomattavasti parempi. Uutisraporttimaisuus hieman hälveni ja tarinaan tuli kiinnostavuutta ja sitä kaipaamaani vaaran/jännityksen tuntua, kun kertojaäänen raportointi muuttui henkilökohtaiseksi selviytymistaisteluksi. Viime metreille asti mietin, miten tarinassa tulee käymään, kun sivut vain vähenivät eikä perinteisestä loppukliimaksista ollut tietoakaan. No, tulihan se loppuratkaisu nopeasti ja yllättäen. Tosin jätti hieman hölmistyneen tunteen myös. Tässäkö se oli?

Kaiken kaikkiaan minulle jäi hyvin kaksijakoinen fiilis. Tämä teos ei jättänyt halua lukea kirjaa uudestaan, mutta kirjailijan muihin teoksiin (kuten Aikakone) voisin joskus tutustua. En kuitenkaan kadu, että luin kirjan, koska nyt tiedän missä scifin juuret ovat ja mistä on lähetty aikanaan liikkeelle science fiction -kirjallisuudessa.

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirjasta Tammen sivuilla

Kesän muita luettuja (Rafaelin enkeli, Mies taskussa, Kylmäveristen klubi ja H. P. ja liekehtivä pikari)

En tehnyt kaikista kesän aikana lukemistani kirjoista kirja-arvioita, vaan julkaisen niistä nyt tällaiset pienet miniarviot.

Tuija Lehtinen

Teini-iässä tuli luettua paljon Lehtisen kirjoja ja erityisesti hänen 80-luvun aikuistenromaaninsa ovat jääneet mieleen mukavina romantiikkaa sisältävinä kirjoina. Nyt kesällä tartuin monen vuoden tauon jälkeen kahteen kirjaan, jotka edustavat Lehtisen tuoreempaa (2000-luvun) tuotantoa, sillä ajattelin niiden sopivan hyvin kevyeksi kesälukemiseksi.

Rafaelin enkeli, Otava 2003

Tämä oli pettymys. Kirja keskittyi lähinnä nuoren naisen itsenäistymis- ja elämänmuutostarinaan (ärsyttävän tuttu kaava), eikä romantiikkaa, sutinasta puhumattakaan, ollut juuri nimeksikään. Positiivisia puolia olivat keveys, helppolukuisuus ja huumori eli melkein onnistui viihteellisenä kesäkirjana.

Mies taskussa, Otava 2007

Tämä kirja täytti odotukseni paremmin. Juonikuvio tempaisi heti mukaansa kaikessa älyttömyydessään (päähenkilö joutuu sukulaistensa vedonlyönnin kohteeksi ja hänen on löydettävä itselleen mies tiettyyn ajankohtaan mennessä). Tämä kirja tarjosi huumorin lisäksi myös romantiikkaa ja sutinaa ihan mukavasti. Tosin juoni oli valitettavan arvattava.

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
Gummerus 2010, suomentanut Sari Kumpulainen

Tässä kesäkirjassa oli menoa ja meininkiä ehkä vähän liikaakin ainakin väkivallan ja Sookie-paran verenvuodatuksen osalta. Kirjaa lukiessa oli kutkuttavaa seurata Ericin ja Sookien välistä eroottista jännitettä, joka tv-sarjassa on paljon laimeampana. Tämä Sookie Stackhouse -sarjan kolmas osa loppui mielestäni oudosti ja vähän töksähtäen.

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000)
Tammi 2001, suomentanut Jaana Kapari

Olen Pottereiden suhteen tällainen ns. myöhäisherännäinen eli vasta näin 30 ikävuoden kynnyksellä aloitin sarjan lukemisen. (Joskus supersuosittu sarja saa minussa aikaan vastareaktion, jolloin ei huvitakaan tutustua siihen.) Olen tykännyt kovasti Pottereista tähän asti ja mielestäni ne sopivat aikuisellekin lukijalle. Tämä sarjan neljäs kirja Liekehtivä pikari oli kuitenkin ensimmäinen, jonka kohdalla ajattelin, että vähempikin sivumäärä olisi riittänyt ja paljon olisi voitu jättää pois tarinan siitä pahemmin kärsimättä. Potter-kirjojen (kuten tämänkin osan) vahvuutena on kuitenkin hyvä tarina, hullunkuriset otukset, huumori, jännitys ja koko se kiehtova taikamaailma.

Ally Condie: Tarkoitettu - Tarkoitettu-trilogia 1

"Lajitellessani ehdin ajatella vain sitä, mitä edessäni tapahtuu. Omassa pienessä harmaassa tilassani en ajattele Xanderia. En kaipaa vihreän puvun tuntua ihollani enkä suklaakakun makua kielelläni. En ajattele isoisää, joka syö viimeisen ateriansa huomenna lähtöjuhlassaan. En ajattele kesäkuista lumisadetta enkä muita asioita, jotka ovat mahdottomia mutta jostain syystä silti olemassa. En kuvittele auringon häikäisyä enkä kuun viileyttä enkä meidän pihamme vaahteran muuttumista kultaiseksi, vihreäksi, punaiseksi. Kaikkea sitä ja kaikkea muutakin ajattelen myöhemmin. Mutta en silloin, kun lajittelen.

Lajittelen ja lajittelen, kunnes lajiteltava tieto loppuu. Ruutu on tyhjä. Minä tein sen tyhjäksi." (s. 32)

Condie, Ally: Tarkoitettu. Tammi 2011. Alkuperäinen teos: Matched (2010). Suomennos Kaisa Kattelus. 326 s. ISBN 978-951-31-5810-1.

Ally Condie oli minulle kirjailijana täysin uusi tuttavuus ja bongasin hänen Tarkoitettu-teoksensa (joka on tulevan trilogian aloitusosa) jonkin kirjakaupan uutuuskirjaesittelyistä. Kuvaus kielletystä rakkaudesta tulevaisuuden maailmassa vain kolahti, joten oli pakko ottaa kirja kesän lukulistalle. Ja onneksi otin!

Tarkoitettu sijoittuu siis tulevaisuuteen ja sitä voidaan pitää dystopiana (miksei joku voisi nähdä sen myös utopiana), kuvauksena maailmasta, jossa niin kutsuttu Yhteiskunta valvoo ja määrää kaikesta kansalaisten elämässä. Kaikki mahdollinen on säännösteltyä ja päätetty puolestasi (helppoa siis!): lisääntyminen ja kumppanin valinta, syöminen, pukeutuminen, ajankäyttö... ja mikä ihmeellisintä kaikki tuntuvat sopeutuneen asiaan mukisematta, sillä "Yhteiskunta ei tee virheitä".

Cassia on 17-vuotias nuori nainen, joka on juuri saanut ilokseen tietää parhaan ystävänsä olevan hänen tuleva puolisonsa. Mutta sitten Cassia näkee puolisostaan kertovissa tiedoissa väärän pojan kuvan. Herää epäilys, että onko hänelle sittenkin tarkoitettu toinen. Kun lisäksi Cassia saa isoisältään lahjaksi kielletyn runon, jota ei saisi enää olla olemassa, tulee hänen koko maailmankuvaansa särö ja hän alkaa ihmettelemään...

Tarkoitetussa on toisaalta hyvin perinteinen kielletyn rakkauden ja kolmiodraaman kuvio, mutta Tarkoitettu on myös paljon enemmän. Se on kuvaus yksilön henkisestä kasvusta, täydellisenä pidetyn auktoriteetin kyseenalaistamisesta ja oman tien löytämisestä.

Kirja ei ole pelkästään nuorten romantiikkaa, vaikka siinä onkin hyvin riipaisevan kaunis rakkaustarina, vaan siinä on myös syvällisempää (uskallan sanoa jopa filosofista) pohdintaa elämästä. Henkilöhahmot ovat aitoja, sympaattisia ja helposti samaistuttavia. Herkällä kuvauksellaan tämä kirja sai minut nyyhkimään monessa kohtaa. Tarina oli mielenkiintoisesti rakennettu ja sijoitus tulevaisuuteen ehdottomasti toimiva. Suosittelen!

Kannesta on vielä todettava, että se on minusta ihana ja kertoo kirjan sisällöstä paljon!

Lisätietoa: Tarkoitettu esiteltynä Tammen sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa