keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Maggie Stiefvater: Väristys - Väristys 1

Maggie Stiefvaterin Väristys osui silmääni ensi kerran Kirjamielellä-blogista ja meni heti lukulistalle. Luvassa olisi kaunista rakkaustarinaa kera yliluonnollisten vaikutteiden. Tällaiselle paranormaalin romantiikan ystävälle tämä oli siis ihan itsestään selvä valinta!

Väristys kertoo teinitytöstä nimeltä Grace, joka on lapsena joutunut susien hyökkäyksen kohteeksi ja on siitä lähtien  tuntenut vastustamatonta vetoa lähimetsän susilaumaa kohtaan. Sudet katoavat aina kesäksi, mutta talviaikaan Grace nauttii niiden läheisyydestä kotipihallaan ja muodostaa aivan erityisen yhteyden niistä yhteen, keltasilmäiseen yksilöön.

Kun sitten sudet tappavat erään paikallisen nuoren, kokoavat poliisit ja metsaästäjät joukkonsa ja lähtevät susijahtiin. Grace on pelosta suunniltaan susiensa puolesta ja yrittää turhaan estää metsästyksen. Saapuessaan kotiinsa, hän löytää talon kuistilta alastoman ja haavoittuneen keltasilmäisen pojan, Samin... Tästä alkaa rakkaustarina, jota varjostaa tieto siitä, että kyseessä on Samin viimeinen vuosi ihmisenä.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Sen minäkertojina vuorottelevat sekä Grace että Sam. Aluksi olin ennakkoluuloinen, sillä yleensä minua ärsyttää vaihtuva minäkertoja ja varsinkin jos kertojan ääni kuuluu miehelle (välillä vaikea samaistua). Toisin kävi nyt. Pian huomasin, että suorastaan odotin Samin kertojaääntä, koska pystyin samaistumaan häneen paremmin kuin Graceen ja hänen kerrontansa oli niin herkkää, kaunista ja haavoittuvaista. Sam ja Grace ovatkin varsin vastakohtaisia: Sam on runollinen, tunteellinen, haavoittuvainen, epävarma ja surumielinen. Grace taas on vahva, realistinen, käytännöllinen, mutkaton ja itsenäinen.

Kirjan luvut ovat mielenkiintoisesti merkitty vallitsevan lämpötilan mukaan. Kerrassaan loistava keksintö, kun lämpötila niin oleellisesti liittyy kirjan juoneen ja luo siihen jatkuvan jännitteen. Kirjan kansi on mielestäni kauneimmasta päästä ja varsin herkkä kuten tarinakin. Myös Väristys nimenä kuvaa aivan loistavasti koko tarinaa. Sekä rakkaus että kylmä ilma (jota tässä niin kovasti pelätään) saavat aikaan väristyksiä myös lukijassa.

Jos ei vielä käynyt ilmi ;), niin pidin _todella_ paljon tästä kirjasta! Siinä oli hyvä tarina ja kirjan kieli oli kaunista, paikoin jopa lumoavaa. Se on varmasti yksi kauneimmista, hauraimmista ja sydäntäsärkevimmistä rakkautarinoista, joita olen koskaan lukenut. Ja nenäliinoja, niitä kului lukiessa.

Väristys on siis trilogian aloitus ja seuraavat osat kantavat nimiä Häivähdys ja Ikuisuus.

Näytepätkäksi valitsin luonnollisesti "hengenheimolaiseni" Samin äänen:

"Turkkini tuoksui häneltä. Tuoksu takertui minuun kuin muisto
toisesta maailmasta.
     Olin juovuksissa hänen tuoksustaan. Olin mennyt liian lähel-
le. Vaistoni varoitti minua. Varsinkin kun muistin, mitä pojalle
oli tapahtunut.
     Kesän tuoksu Gracen iholla, hänen äänensä kaiku, hänen sor-
mensa turkissani. Kaikki minussa lauloi hänen läheisyytensä muis-
toa.
     Hän oli ollut liian lähellä.
     En voinut pysyä poissa." (s.31)

Kirjailija: Maggie Stiefvater
Teos: Väristys
Alkuperäisteos: Shiver (2009)
Sarja: Väristys-trilogia, 1. osa
Kustantaja: WSOY
Painos: 1. painos, 2010
Suomennos: Laura Honkasalo
Sivuja: 368
ISBN 978-951-0-36064-4

Lisätietoa: Kirjailijan omat kotisivut, kirjasarja Risingshadow-sivustolla, arvostelu Helsingin Sanomissa, arvostelu Kirjavinkit-sivustolla

Blogeissa: nopealla googlettamisella löytyi mm. Humisevalla harjulla, Katinkan kirjasto (ei niin innostunut kirjasta), Yöpöydän kirjat, Saraseenin maailma (ei niin innostunut kirjasta)

7 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Minä luin tämän kirjan joskus viime vuonna ja heti piti tilata sarjan toinen osa, koska minäkin tykkäsin niin paljon tästä :)

Viimeistä osaa odotin innoissani ja tilasin omaksi heti kun se englanninkielisenä ilmestyi. Viimeinen osa oli minulle pettymys, mutta voisin kuvitella, että kaksi ensimmäistä lukisin vielä joskus uudestaan. :)

sinidean kirjoitti...

Voi harmi, ikävä kuulla, että on ollut pettymys se päätösosa. Nyt en tiedä uskallanko itse lukea sitä ollenkaan. :( Minulla on aina kovat odotukset, jos olen pitänyt kovasti jonkun sarjan ekasta kirjasta. Jos jatko-osat sitten tuottavat pettymyksen, niin harmittaa että edes luki niitä ja ns. pilasi lumouksen.

Maija kirjoitti...

Luulen, että mulle ehti siinä odotellessa kehittyä niin hirveät ennakko-odotukset, että olisin pettynyt joka tapauksessa. Lue ihmeessä kaikki osat, niin pääsen sitten kurkkimaan miten sarjan päätös sua miellytti! :)

marjis kirjoitti...

Hui, toivottavasti mulle ei tule kauheaa pettymystä sen vikan kanssa, koska olen odottanut sitä ihan kauheasti. :/

marjis kirjoitti...

Olen nyt lukenut tuota kolmatta osaa puoliväliin, enkä ole vielä ainakaan pettynyt. Tosin kirja on ehkä ollut aavistuksen liian hidastempoinen... :)

Anonyymi kirjoitti...

hmm, ite en tykännyt lähes yhtään tästä kirjasta, jotenkin mielestäni teksti oli kauhean "tökkivää" ja tuli koko ajan mieleen Houkutus. Monet kohdat oli liian samanlaisia kun Houkutuksessa. Mutta luin kuitenkin toisenkin osan, varmaan suurimmaksi osaksi siksi, että kaverini ylisti sitä niin paljon :D en siitäkään tykännyt ihan hirveästi, mutta nyt kun luen viimeistä osaa, niin pidän tästä ehkä eniten. Vaikka toisaalta tässä on kyllä ehkä vähän liian hidastempoinen juoni, niinkuin edellisessäkin kommentissa sanottiin. Mutta niinhän kirjan takakannessakin luvattiin: "Ikuisuus on ihmissusilegendan raikkaasti hyödyntävän saagan päätösosa, joka virtaa kuulaana kohti putouksen lailla yllättävää loppua." ;) toivottavasti sitten lopussa alkaa tapahtua jotain!

sinidean kirjoitti...

Anonyymi -> Minusta Väristys ei taas muistuttanut Houkutusta yhtään, mutta kuten ennenkin on todettu, niin ihmiset kokevat eri tavoin lukemansa kirjat ja hyvä niin! :) Kiitos kommentista ja mielipiteestäsi! Oletko lukenut nyt tuon viimeisen osan loppuun ja mitä pidit siitä? :)