tiistai 27. maaliskuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Käsitykseni John Ajvide Lindqvististä on ollut, että siinäpä kirjailija, jonka nimi kannattaa niin sanotusti pistää korvan taakse. Häntä on kuvailtu mielenkiintoiseksi ja hyväksi kertojaksi, jonka kirjoissa on fantasiaa ja kauhua. Onpa joku kirja myös herättänyt lukijoissa järkytystäkin. Näin ollen minulla oli kovat odotukset tämän Kuinka kuolleita käsitellään -kirjan suhteen ja olin varma, ettei se jättäisi minua kylmäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Kirjan tapahtumat alkavat eräästä illasta, jolloin Tukholmaa pitkään kiusannut helleaalto kulminoituu kaupungin ylle laskeutuvaksi sähkökentäksi. Kaupungin asukkaiden sähkölaitteet kieltäytyvät sulkeutumasta ja heitä vaivaa kova päänsärky. Tästä ilmiöstä kärsivät myös vaimonsa kuolinvuoteella valvova David, kaksi kuukautta siiten lapsenlapsensa menettänyt ex-toimittaja Mahler ja zombientappamispelejä pelaava koulutyttö Flora. Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa ja tukholmalaisia piinannut päänsärky häviää. Jos tämä ei olisi tarpeeksi kummallista, niin vielä oudompaa on se, että kuolleet näyttävät heränneen henkiin.

Voi argh, mikä pettymys! Koko lukukokemustani vahingoitti ja ohjaili se, että kuvittelin kirjan olevan samaa tyyliä kuin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus. Kaikki alkutekijät viittasivat tähän: heti alussa luotiin intensiivinen ja jännittävä tunnelma ja tapahtumien kehitystä seurattiin eri ihmisten näkökulmista eri puolilla Tukholmaa. Paikka ja aika oli lukijan tiedossa koko ajan kadunnimiä ja kellonaikaa myöten, joiden mukaan kirjan kappaleet oli nimetty. Lisäksi päässäni yhdistyivät Vitsauksen zombimaiset vampyyrit heti näihin tämän kirjan kuolleisiin, joten odotin juonen etenevän totuttua kaavaa ja verilöylyn alkavan pian. Lupasihan kirjan takakansikin, että "Pian. Tapahtuu. Jotain."

Edellä mainitussa mielleyhtymässä Vitsaukseen ei olisi muuten ollut mitään vikaa, jos en olisi odottanut koko kirjan ajan, että milloin ihmeessä se itse tositoiminta (=verenvuodatus ja piinaava jännitys) oikein alkaa? Onhan kyseessä kuitenkin kauhun genreä edustava kirja. Siinä missä Vitsaus piti minut tiiviisti nenä kirjassa henkeä pidätellen, sai Kuinka kuolleita käsitellään minut tylsistymään ja pahasti. Minua nauratti, kun kirjan sivulla 140 eräs kirjan päähenkilöistä miettii huolestuneena: "Entä jos ei tulekaan mitään muuta?" Ajattelin, että nyt kyllä veit sanat suustani! Sama huoli kun oli alkanut kasvaa omassakin mielessä. (Oliko lausahdus tahallista itseironiaa kirjailijalta vai tahaton sattuma, se jäänee arvoitukseksi...)

No, tapahtuihan sitä jotain, mutta kovin vaisuksi jäi koko tämä lukukokemus. Tämän kirjan kauhu ei perustunut niinkään jännittäviin tai pelottaviin juonenkäänteisiin, vaan johonkin ihan muuhun, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta (ja johon en ole tottunut). Noin sata sivua ennen loppua tarina hieman tiivistyi ja alkoi vähän paremmin imaisemaan mukaansa, mutta jätti silti paljon kysymysmerkkejä ja ihmetystä. Mitä ihmettä juuri luin? Matoja, sieluja, ruumiita, Kuolemaa ja Neitsyt Mariaa... tämä kaikki meni minulta jotenkin täysin ohi. Suorastaan ärsytti, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä kirjassa tapahtui.

Jotain hyvääkin sentään oli. Esim. kirjassa oli piristäviä väliosia, joissa oli otteita radio- ja televisiolähetyksistä sekä artikkeleita lehdistä. Myös henkilöhahmot olivat ihan mielenkiintoisia ja esimerkiksi Mahlerin epätoivoiset teot pelastaa kuollut lapsenlapsensa olivat mielenkiintoisinta (ja ehkä myös vastenmielisintä) seurattavaa. Lisäksi positiiviseksi voi laskea sen, etten yhtään arvannut mihin juoni tulee etenemään, vaikken sen suunnasta pitänytkään.

Mutta älkää toki ymmärtäkö minua väärin. John Ajvide Lindqvist osaa kyllä kirjoittaa hyvin, sen myönnän. Paikoitellen pidin kovastikin hänen kirjoitustyylistään. Minulle suurin ongelma oli vain se, etten ollut hänen kanssaan yhtään samalla aaltopituudella juonen suhteen ja se, että minulla oli niin järkyttävän vääränlaiset ennakko-odotukset. Kirjahyllyssäni odottaa vielä Ajvide Lindqvistin esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen. Koska olen nähnyt kyseisen kirjan elokuvaversion (joka oli mielestäni aivan loistava!), uskaltanen kuitenkin joku ilta tarttua vielä siihenkin tämän kirjan aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta!

Näyte sivulta 93:

    "Mahler meni pitkin pituuttaan makamaan maahan,
syleili maata jonka alla arkku oli. Hän painoi korvansa 
ruohoa vasten. Tämä oli mieletöntä. Hän kuulosteli,
painoi käden korvalle joka ei ollut maata vasten.
    Ja hän kuuli.
    Raapimista.
    Hän puri huultaan niin kovaa että verta tihkui esiin,
painoi päänsä lujemmin maata vasten, tunsi miten
ruohikko antoi periksi.
    Niin. Siellä alhaalla raavittiin."

Ajvide Lindqvist, John: Kuinka kuolleita käsitellään
(Hanteringen av odöda, 2005)
Gummerus, 2010, 398 sivua, ISBN 978-951-20-8178-3)
Suomentanut Jaana Nikula

Lisätietoa: Kirja kustantajan sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa ja Risingshadow-sivustolla

10 kommenttia:

Tuulia / Lukutuulia kirjoitti...

Aikamoinen pettymys tämä tosiaan oli. Suosittelen ehdottomasti lukemaan myös kirjailijan uusimman, Kultatukka, tähtösen. Aivan huikeasti parempi kirja kuin tämä!

sinidean kirjoitti...

Juu, olin ajatellut myös lukea sen Kultatukka tähtösen, kun on niin paljon kehuttu! Toivotaan, että on parempi lukukokemus kuin tämä. :)

Nafisan kirjoitti...

Minulla on tämä omana, odottaa hyllyssä lukemista - sitten joskus.

Annoin toisessa blogissani (Vedenhenki) sinulle tunnustuksen. :)

Oona / Lopunajan lauseet kirjoitti...

Minä taas pidin tästä teoksesta ehkä eniten kirjailijan koko tuotannosta! Mutta ennakko-odotuksilla on tosiaan todella paljon tekemistä lukukokemuksen kanssa - minullekin käy usein niin, etten sitten pettymykseltäni osaa suhtautua kirjaan oikein neutraalisti, vaan melkeinpä tiedostamatta kannan kirjalle kaunaa odotusteni pettämisestä. :)

Mutta tosiaan, hirviöt-tulevat -tyyppisestä kauhustahan kirjassa ei, ainakaan minulle, ollut kysymys. Sen sijaan minä luin sen en kertomuksena kuolleista vaan niistä jotka elävät, jotka jäävät jäljelle. Ja miten irtipäästäminen on niin mahdottoman vaikeaa.

Tahtoisinkin itseasiassa lukea tämän nyt uudelleen ja katsoa, tekisikö se yhtä suuren vaikutuksen kuin ensimmäisellä kerralla. Mars kirjastoon, siis...

marjis kirjoitti...

Tämä kirja on minulla vielä lukematta, mutta pidän kirjailijasta todella paljon!

Sinulle on tunnustus blogissani: http://kirjamieli.blogspot.com/2012/05/vapun-tunnustuksia.html

marjis kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
sinidean kirjoitti...

Pahoittelut kaikille, että nämä kommentit ovat menneet minulta vähän ohi tässä kaiken kevätkiireen keskellä.

Nafisan -> Kiitos tunnustuksesta! Yritän tässä kesäkuun aikana vastata tunnustukseen blogissani! :)

Oona/Lopunajan lauseet -> Et tiedäkään kuinka paljon minua vieläkin harmittaa nämä ennakko-odotukseni tämän kirjan suhteen. Uskon, että olisin voinut pitää kirjasta, jos en olisi odottanut verenvuodatusjännäriä... Mutta ehkä itsekin luen tämän joskus uudestaan ja keskityn tuohon irtipäästämisnäkökulmaan, jonka mainitsit! :)

marjis -> Kiitos sinullekin tunnustuksesta! Palaan siihen jahka kiireet tästä hellittävät! :)

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Huh. Tuli ilmeisesti aloitettua väärästä kirjasta tutustuminen kirjailijaan. Minulla ei ollut ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan, mutta olin aivan samoissa tunnelmissa kuin sinäkin, jännitystä oli alussa, mutta ei paljon muualla. Aika kylmäksi jätti. Toivottavasti muut miehen kirjat ovat kehujen arvoisia :)

sinidean kirjoitti...

Villasukka kirjahyllyssä -> Voih, sinullekin kävi näin. Mutta toisaalta, eikö olekin hyvä, että aloitimme kumpikin mahdollisesti kirjailijan huonoimmasta kirjasta eikä parhaasta? Ehkä kirja kirjalta paranee sitten lukukokemuksetkin! :) Nyt täytyisi vaan osata valita loput kirjat ns. oikeassa järjestyksessä...

Olen itse miettinyt tällaista lukujärjestystä:
Ihmissatama
Ystävät hämärän jälkeen
Kultatukka, tähtönen

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Minä luen seuraavaksi Ystävät hämärän jälkeen, sillä se on TBR100 -listallani. Se olikin tarkoituksenani lukea ensin, mutta en ollut kirjastossa varma mikä listallani oli ja valitsin sitten tietysti väärän :)