Suzanne Collins: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

Olen jäänyt pahasti jälkeen näiden kirja-arvioideni kanssa, joten muutama seuraava arvio tulevat olemaan lyhyehköjä. Tämän Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian toisen osan, Vihan liekit, luin keväällä heti ensimmäisen osan perään.

Vaikka Nälkäpeli on onnellisesti ohitse, sen ulkopuolella alkaa ihan uusi peli Capitolin presidentti Snown ja Katnissin välillä. Katnissista on tahtomattaan tullut vyöhykkeillä orastavan kapinan kasvot ja suuri syntipukki, jolle presidentti janoaa kostoaan.

Katnissin tunteet tässä toisessa osassa ovat hyvin ristiriitaiset ja hän alkaa pitää Nälkäpelistä selviytymistään enemmän häviönä kuin voittona. Lisäksi hän kyseenalaistaa oman hyvyytensä painiessaan tunteidensa kanssa, jotka ohjaavat häntä vuoroin Galen ja kapinan ja vuoroin Peetan ja Capitolin miellyttämisen suuntaan.

Haymitch on minusta sarjan mielenkiintoisimpia hahmoja ja olikin mukava oppia tuntemaan häntä lisää ja seurata hänen ja Katnissin ystävyyssuhteen kehittymistä. Yksi kirjan herkullisimpia ja inhimillisimpiä kohtauksia olikin Katnissin ja Haymitchin yhteinen ryyppyhetki, joka toi erityisesti Katnissin haavoittuvuuden esille ja teki hänestä entistä pidettävämmän henkilön.

Vihan liekit oli yllättävän toimiva kakkososa. Olin aluksi vähän skeptinen, että miten kirjassa voitaisiin saavuttaa ykkösosan jännitys ja intensiteetti, mutta huoleni oli turha, sillä kirja piti täydellisesti otteessaan! Itse asiassa Vihan liekit oli jopa parempi kuin Nälkäpeli. Kirjan tunnelma oli selvästi pahaenteisempi ja jännittyneempi. Kolmososa on edelleen minulla lukematta, koska olen tahallani pitkittänyt sen aloittamista. Sen verran on korkeat odotukset! :)

Collins, Suzanne: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

(Catching Fire, 2009)

WSOY, pokkari, 2011, 412 sivua, ISBN 978-951-0-37212-8

Suomentanut Helene Bützow

Nälkäpeli-trilogia:

Nälkäpeli

Vihan liekit

Matkijanärhi

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Minulla on tapana tehdä ranskalaisilla viivoilla lyhyesti muistiinpanoja kirjasta jo lukemisen aikana, jotta olisi helpompi lähteä kirjoittamaan kirja-arviota. Näin siis normaalisti. Kun luin tämän Suzanne Collinsin Nälkäpelin ensimmäisen kerran tänä vuonna, luki muistiinpanoissani kokonaista neljä sanaa: "No huh huh!" ja "Wau!!!". Tällaisesta lähtökohdasta on hieman vaikea alkaa kirjoittamaan arviota, joten luin kirjan toiseen kertaan ja tällä kertaa muistiinpanopuoleen(kin) keskittyen. ;)

Nälkäpeliin tarttuminen oli ollut jo pitkään mielessäni monien kehuvien arvosteluiden takia, mutta viimeinen lukemisen laukaisija oli tämänvuotinen scifi-haaste, jonka yhtenä kategoriana oli dystopia. Olen melkoinen dystopioitten fanittaja, joten lukutehtävä oli tämänkin puolesta mieluinen ja odotukseni varsin korkealla!

Nälkäpelin maailma on karulla tavalla kahtiajakautunut alistusasemassa oleviin vyöhykkeisiin ja valtaa käyttävään Capitoliin. Valta-asemansa muistuttamiseksi ja kapinoiden kitkemiseksi Capitol on kehittänyt Nälkäpelin, reality-shown, jossa 12-16 -vuotiaat lapset, arvonnalla valitut yksi tyttö ja yksi poika kustakin vyöhykkeestä, kamppailevat selviytymisestä peliareenalla, josta vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12, joka on yksi kurjimmista ja köyhimmistä vyöhykkeistä ja jossa nälkiintyminen on hyvin tavallinen kuolinsyy. Katniss osaa onneksi metsästää ja toimiikin perheensä elättäjänä yhdessä ystävänsä Galen kanssa. Metsästäminen monen muun asian joukossa on kuitenkin ankarasti kiellettyä vyöhykkeellä, joten heidän täytyy metsästää Capitolilta salaa. Kun Katnissin pikkusisko tulee valituksi Nälkäpelin elonkorjuu-arvonnassa, uhrautuu Katniss tämän puolesta osallistumaan itse vapaaehtoisesti Nälkäpeliin. Toisena arvottuna hänen kanssaan areenalle lähtee Peeta Mellark, leipurin poika, joka on kerran aikaisemmin pelastanut hänen henkensä.

Tämä tarina veti kyllä heti mukaansa! Jo ajatus lapsista tappamassa toisiaan joidenkin rikkaiden reality-tv-viihteen vuoksi on varsin vastenmielinen ja karmaiseva. Mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään säilyäkseen itse hengissä? Samoja teemoja on toki käsitelty ennenkin esim. William Goldingin Kärpästen herrassa, mutta nyt ajatus on tuotu nykyaikaan, kun mukana on Big Brother -tyylinen realityshow. Nämä lasten "gladiaattorikisat" ovat Capitolin asukkaiden suuri kansanhuvi, jonka olennaisina osina ovat vedonlyönti ja tribuuttien (pelaajien) sponsorointi. Aika julmaa ja ällöä.

Kirjan tulevaisuudenkuva tästä mustavalkoisesta kahtiajaosta vyöhykkeiden ja Capitolin välillä on karmeudessaankin jotenkin kiehtova, hyvin rakennettu, pelottava ja mielenkiintoinen. Antaa paljon ajattelemisen aihetta itse kullekin. (Eikä tämä nyt niin kaukainen ajatus ole nykyisessäkään eriarvoisuuden maailmassa, jossa elämme.)

Katniss oli hyvin helposti tykättävä päähenkilö. Sellainen sisukas, vahva, itsenäinen ja ikäisekseen kypsä nuori nainen. Ei mikään avuton tytönhetukka. Myös Peeta sulatti sydämeni täysin! Hän oli ihanan rehti, sympaattinen hahmo, jonka puolesta sydämeni suorastaan särkyi kirjan loppupuolen tapahtumien takia. (Ja mikä sai minut hetkeksi vihaamaan Katnissia, ennen kuin aloin ymmärtää asiaa hänenkin kannaltaan.) 

Nälkäpelissä oli hyvin intensiivinen tunnelma läpi kirjan ja preesens-kerronta jotenkin vain vahvisti tätä tuntemusta. Pelin tapahtumien seuraaminen oli jännittävää ja luinkin kirjaa ahmimalla eteenpäin! En muista milloin olisin viimeksi eläytynyt näin voimakkaasti tunteella johonkin kirjaan ja tunteet heittelivätkin aikamoista vuoristorataa. (Minä-kerronta varmasti vielä lisäsi vaikutusta.) Ensilukemisen jälkeen tuli purskahdettua itkuun (mitä ei usein tapahdu, vaikka herkkä olenkin) ja jäi jotenkin tyhjä olo. Toisen osan lukeminen olikin sitten itsestäänselvyys! ;)

Collins, Suzanne: Nälkäpeli

(The Hunger Games, 2008)

WSOY, pokkari, 2009, 389 sivua, ISBN 978-951-0-38731-3

Suomentanut Helene Bützow

Nälkäpeli-trilogia:

Nälkäpeli
Nälkäpeli - Vihan liekit
Nälkäpeli - Matkijanärhi