Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tohtori Jekyll ja herra Hyde -kirjasta sain ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kaksi haastetta täyttyi samalla kertaa. Ensinnäkin se sopi scifi-haasteen kategoriaan "hullu tiedemies" ja toiseksi minulla on ollut menossa tällainen epävirallinen minihaaste vähän niin kuin taustalla jo pitemmän aikaa, nimittäin Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan kauhuklassikoiden lukeminen.

Lukukokemustani laimensi alusta alkaen ehkä se, että tiesin skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kirjan perusidean entuudestaan, vaikka lukukerta olikin ensimmäinen. (Ovathan Jekyll ja Hyde hyvän ja pahan käsitteinäkin jo itsessään muodostuneet klassikoksi!)

Kiltti ja hyvätapainen tiedemies, tohtori Jekyll, tekee laboratoriossaan kokeita ja herättää ystävissään kummastusta veljeilemällä ilkeän herra Hyden kanssa, joka kylvää kauhua Lontoon kaduilla. Odotin jostain syystä, että tarinan kertoisi Jekyll itse, mutta tapahtumia seurattiinkin ulkopuolisen silmin. Arvoitus ratkesi pala palalta sen mukaan, miten eräs tohtori Jekyllin ystävistä, lakimies herra Utterson, alkoi arvoitusta selvittämään.

Kirjan rakenne ei ollut oikein minun mieleeni. Lopussa oleva Jekyllin selonteko oli hieman raskasta ja suorastaan paatoksellista luettavaa. Se harmitti, että aluksi kirjassa annettiin lukijalle informaatiota varsin verkkaiseen tahtiin ja lopussa sitten kaadettiin kaikki kerralla niskaan. Kirjan tärkeimmän pointin (pahuus vs. hyvyys ihmisessä) käsittely kärsi em. asian takia hieman.

Itse olisin pitänyt enemmän siitä, jos koko tarina olisi kerrottu Jekyllin näkökulmasta. Siitä olisi voinut saada psykologisesti erittäin mielenkiintoisen jännitystarinan. Nyt lukukokemus jäi varsin pliisuksi ja yllätyksettömäksi. Harmi, sillä tuosta mielenkiintoisesta hyvyys/pahuus-teemasta olisi voinut saada niin paljon enemmän irti. Olisin odottanut myös pituuden puolesta "suurempaa" tarinaa, sillä nyt kirja oli harmittavan lyhyt.

Näiden vanhojen klassikoiden arvostelu on aina jotenkin turhauttavaa, koska pääsääntöisesti en ole pitänyt niistä ja ne ovat tuntuneet jääneen jo pahasti ajan jalkoihin. Samalla niitä kuitenkin myös väkisinkin kunnioittaa, sillä nämä kirjat ovat olleet kuitenkin eräänlaisia tienluojia omana aikanaan. 

Tohtori Jekyll ja herra Hyde on muuten tähän asti lukemistani kauhuklassikoista jotenkin nykyaikaisimman tuntuinen eikä siinä ole samalla tavalla 1800-luvun "kankeutta" kuin esim. Draculassa tai Frankensteinissa paikoitellen on.

Näyte sivulta 24:

    Sopivasti herra Uttersonin asunnon lähettyvillä olevan kirkon kellot löivät kuudesti, ja yhä vain hän pohti ongelmaansa. Tähän saakka se oli koskettanut vain hänen älyllistä puoltaan, mutta nyt se oli temmannut mukaansa tai pikemminkin kahlinnut myös hänen mielikuvituksensa. Hänen maatessaan unettomana yön ja verhotun huoneen pimeydessä liukui herra Enfieldin kertomus hänen sielunsa silmien ohi valaistuna kuvanauhana. Hän näki nukkuvan kaupungin valtavan lamppumeren, nopeasti kävelevän mieshahmon, lääkärin luota juoksevan tyttösen. Sitten - törmäys, ja tuo ihmispaholainen polki tytön jalkoihinsa jatkaen matkaansa tämän huudoista välittämättä.

Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

(The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, 1886)

Otava, 2007, 122 sivua, ISBN-13: 978-951-1-21604-9

Suomentanut Erkki Haglund

Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1911 nimellä Salaperäinen ovi.

Lisätietoa: Otavan sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa

Blogeissa: Kirjanurkkaus, Kirjoja teehuoneessa