Kirppislöytöjä

Tuli näin joululoman kunniaksi uhrattua eilinen päivä yhteen lempipuuhaani eli kirpputorien kiertämiseen. Kiersin neljä kirpparia ja mukaan tarttui kiva pino kirjoja.

On tarkennettava vielä, että ostan siis todella harvoin kirjoja uutena ja käytettynäkin ostan vain sellaisia, joista tiedän varmasti, että tulen lukemaaan ne vielä monta kertaa uudelleen. Minusta paras (lue: ekologisin ja halvin) tapa lukea kirjoja on lainata kirjastosta. :)

Mutta siis tällaiset kirjat tuli ostettua:

Juha Valste: Nisäkkäät (0,50 euroa)
- Oman opiskelualan takia tulee kerättyä kaikenlaista luontoon/ympäristöön/eläimiin liittyvää kirjallisuutta. :)

Laila Hietamies: Koivu ja tähti ja Syksyksi kotiin (2 euroa ja 4 euroa)
- Nämä osa Lehmusten kaupunki -sarjaa, josta pidän kovasti!

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2 euroa)
- Potterit ovat lumonneet minut täysin ja tavoitteena olisi saada kaikki osat hyllyyn.

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni (0,50 euroa)
- Tarinat eläinlääkärin työstä englantilaisella maaseudulla olivat lapsuuteni/nuoruuteni suosikkeja, koska halusin isona eläinlääkäriksi. ;) Eläinlääkäriä minusta ei tullut, mutta eläimet ovat edelleen sydäntä lähellä.

Charlotte Bronté: Kotiopettajattaren romaani (3,50 euroa)
- Romantikon kirjahyllyn vakiokamaa, ollut hankintalistalla jo kauan!

Sue Harrison: Jokien laulu (1 euro)
- Nämä alkuperäiskansojen elämää esihistoriallisella ajalla Amerikassa kuvaavat kirjat ovat todella mielenkiintoisia. Ehdoton suosikkini on Ensimmäiset ihmiset -trilogia, mutta tämä Tarinankertoja-trilogian aloitus on myös kiva. Harmi ettei kirjailijalta ole tullut uusia kirjoja moneen vuoteen. :(

Roald Dahl: Matilda (1 euro)
- Lapsuuteni suosikkikirja, jota juuri viime viikolla muistelin lämmöllä. Kun sen sitten kirpparilla näin, tuntui kuin kohtalo olisi ollut kyseessä. ;)

Michael Bond & Fred Banbery: Karhuherra Paddingtonin puutarha (0,50 euroa)
- Lastensatukirja, jossa on minun makuuni käyvät kauniit piirrokset. Mielestäni nykyään osa lastenkirjoista on suorastaan rumia, joten tällaiset vanhanaikaisen tyyliset pastellisävyiset kirjat miellyttävät silmää.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (2 euroa)
- Tätä klassikkoa en ole lukenut, mutta se on ollut lukulistalla jo pitkään. Jos ei ole minun makuuni, niin pistän kiertoon.

D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja (2 euroa)
- Tätäkään erotiikan klassikkoa en ole vielä lukenut, mutta aikomus on ollut jo pitkään.

Disney: Kaikkien aikojen suosikit (6 euroa)
- Rakastan Disneyn satuja ja tässä niitä on tusina yksissä kansissa (mm. Kaunotar ja Hirviö, Pocahontas, 101 dalmatialaista, Bambi...) :)

Mauri Kunnas: Koiramäen lapset kaupungissa (1,5 euroa)
- Olen suuri Mauri Kunnas -fani ja tarkoitus olisi kerätä mahdollisimman paljon hänen kirjojaan. Koiramäet ovat erityisen kivoja. :)

Charlaine Harris: Veren imussa - Sookie Stackhouse 4

Sookien seikkailut ovat pyörineet alitajunnassa ja vuoroaan odottamassa jo pitkään, mutta vasta nyt joululomalla sain vihdoin luettua tämän sarjan neljännen osan. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat ovat olleet oikein mukavia, viihdyttäviä ja keveitä välipalakirjoja, eikä tämä Veren imussa tee poikkeusta.

Sookie on juuri selvinnyt edellisen kirjan verilöylyistä ja antanut vampyyreille porttikiellon kotiinsa. Veren imussa -kirjan alussa Sookie vannoo, ettei ajaudu enää hankaluuksiin ja pysyy erossa vampyyreista ja muusta sellaisesta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Sookie ottaa kotiinsa huolehdittavakseen vampyyri Ericin, joka on menettänyt muistinsa vaarallisten ja voimakkaiden ihmissusi-noitien toimesta. Kun vielä Sookien veli Jason katoaa kuin tuhka tuuleen, tulee Sookie taas vedetyksi mukaan jännittäviin tapahtumiin.

Minulle tämä oli ehkä tähän asti viihdyttävin Sookie-kirja! Oli sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta ei kuitenkaan niin överiksi vedettyä verenvuodatusta kuin edellisessä kirjassa. Kun lisäksi Ericin ja Sookien välille kehittyi sutinaa, oli kirjaa entistäkin viihdyttävämpi lukea. (Eric kun on niin vastustamaton hahmo niin kirjassa kuin tv-sarjassakin!) Tämä kirja oli mielestäni myös eroottisessa mielessä sarjan rohkein tähän mennessä. Eli oikein viihdyttävää lukemista vampyyrierotiiikan ystäville! ;)

Näyte sivuilta 26-27:

     "En tiedä. Onko minun nimeni Eric?" Hän näytti säälittävältä

autoni etulyhtyjen valossa. 

     "Huh." Sen järkevämpää sanottavaa en keksinyt. "Käytät ny-

kyisin nimeä Eric Northman. Miksi sinä olet täällä?"

     "En tiedä sitäkään."

     Kuva alkoi hahmottua. "Ihan totta? Etkö muista mitään?" Yri-

tin räpistellä irti tunteesta, että hetkenä minä hyvänsä Eric virnis-

täisi, selittäisi kaiken ja nauraisi, ja sitten sotkisi minut taas johon-

kin soppaan mikä johtaisi siihen, että... minua satutettaisiin.

     "Ihan totta." Eric astui askeleen lähemmäksi, ja hänen paljas val-

koinen rintakehänsä sai minut värisemään myötätunnosta kanan-

lihalla. Nyt kun en enää ollut kauhuissani, tajusin myös miten sur-

kealta hän näytti. En koskaan ennen ollut nähnyt itsevarman Ericin

kasvoilla sellaista ilmettä, ja se teki minutkin oudon surulliseksi.

     "Kai sinä sentään tiedät olevasi vampyyri?"

Harris, Charlaine: Veren imussa

(Dead to the World, 2004)

Gummerus, 2011, 328 sivua, ISBN 978-951-20-8377-0

Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse -sarja:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi (miniarvioni kirjasta)
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö
Pahaa verta Chicagossa (tulossa 2012)

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirja Adlibriksessä
Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Morren maailma, Saraseenin maailma, Jos vaikka lukisi...

Mercedes Abad: Veri

Mercedes Abad: Veri (Sangre, 2000)
Kääntöpiiri, suomentanut Satu Ekman

Otin tämän espanjalaisen kirjailijan esikoisromaanin kirjaston jännitys-hyllystä. Takakannessa puhuttiin lupaavasti "metafyysisestä vampyyritarinasta". No, ei kyllä ollut vampyyritarina eikä jännitystäkään! Yli puolet tarinasta oli ihan tavallista, kunnes lopussa kääntyi ihan oudoksi. Ehkä tämä on sitä maagista realismia?

Tarina kertoo vapaamielisestä näyttelijättärestä, jolla on hankaka suhde äitiinsä. Äiti joutuu onnettomuuteen ja hänelle olisi tehtävä verensiirto. Uskonsa tähden hän kuitenkin kieltäytyy. Sitten tarina meneekin ihan oudoksi, enkä sitä tässä halua paljastaa.

Minulle jäi hyvin hämmentävä olo. Asioita, joista pidin: musta huumori ja paikoitellen leikittelevät lauseet. Suurimmaksi osaksi en kuitenkaan pitänyt kirjasta. Välillä teksti tuntui vaikealta ja piti tarkistaa lukemaansa uudestaan. Kirjassa oli myös joitakin vastenmielisiä ja ahdistavia kohtauksia.

Jari Tervo: Layla

En yleensä lue liian realistisia ja synkkiä kirjoja. Jari Tervon Layla kuitenkin kolahti jotenkin, kun siitä ensi kertaa kuulin. Niinpä tartuin pelkäämättä ja ennakkoluulottomasti tähän kunniamurhien, prostituution ja kaikenmuotoisen väkivallan maailmaan, joka paiskattiin silmieni eteen rankalla yhteiskunnallisella kritiikillä varustettuna.

Laylassa Tervo tarjoilee meille synkän tarinan, jossa kuitenkin on mukana jonkinlainen toivo ja positiivinen taustavire. Layla on kurdityttö, joka tuottaa aviomiehelleen ja perheelleen suuren häpeän, kun ei vuodakaan verta hääyönään. Lylan väistämätön kohtalo olisi kunniamurha. Laylan veli auttaa hänet kuitenkin pakenemaan kodistaan Turkissa ja niin alkaa karkumatka kohti Finlandiyaa.

Samaan aikaan kirjassa seurataan suomalaista prostituutiobisnestä, johon tulee ajautuneeksi mukaan suomalainen Helena. Prostituutioon Helenan ajaa halu saada poikansa takaisin elämäänsä. Lisäksi kirjassa seikkailevat mm. parittaja Armonlahti ja mamu-vastainen opiskelija Jaussi.

Vaikka Layla olikin tarinan pääosassa, seurasin yhtä suurella mielenkiinnolla ja empatialla myös näitä muita henkilöhahmoja, joiden kohtalot lopussa nivoutuvatkin yhteen. Jotenkin Tervo osasi tehdä kaikista sympaattisia olentoja, joilla oli omat inhimilliset syynsä toimia niin kuin toimivat, vaikka tekivätkin vääriä valintoja. (Tosin Jaussin motiiveja oli vaikea hyväksyä tai ymmärtää.) Tarina vei heti mukaansa ja juoni tiivistyi oikein jännittäväksi kohti loppua. Oli kiva lukea, kun en yhtään arvannut miten kirja voisi päättyä!

Tervon kieli on rikasta, paikoitellen ronskia, tarvittaessa myös kaunista. Lukiessa lauseisiin joutui keskittymään, koska ne olivat harvoin arvattavissa. Tervon huumori sai minut myös hymyilemään siellä täällä, mikä oli helpottavaa rankan tarinan keskellä. Ennen kaikkea tarina oli kiinnostava ja tuntui ikävä kyllä varsin ajankohtaiselta. Tykkäsin! 

Näyte sivulta 8:

     Laylaa ei ollut koskaan koskettanut kukaan suvun ulkopuolinen.
     Ibrahim nauroi hohottamalla niin että hänen kaulansa vahvat li-
hakset jännittyivät. Layla ei voinut sanoa hänelle mitään, koska hän-
tä rangaistaisiin siitä, vieraille juttelemisesta.
     Äkkiä Layla tajusi jo kertoneensa Ibrahimille, että hän oli kihlau-
tunut kehdossa.
     Isä saapui. Hän hymyili Ibrahimille. Kun turkkilainen lähti, isä
vei Laylan gecekondun muurien sisälle. Kanakoppien edustalla hän
hakkasi vyönsä solkipäällä Laylaa niin kauan että Layla poti selkä-
saunaa viikon kyljellään.
     Vielä toivuttuaan hän haistoi hakkaamisesta hengästyneen isänsä
hien. Isä oli keskeyttänyt ruoskimisen vain irvistääkseen ja painaak-
seen nyrkillään rintaansa.

Tervo, Jari: Layla

WSOY, 2011, 362 sivua, ISBN 978-951-0-38277-6

Lisätietoa: kirja WSOY:n sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa

Arvosteluja: Savon Sanomat, Helsingin Sanomat

Blogeissa: mm. INAhdus, Järjellä ja tunteella, Nenä kirjassa

L. J. Smith: Verivala - Vampyyripäiväkirjat 3

No niin, tämä L. J. Smithin kolmas Vampyyripäiväkirjojen osa Verivala tuli luettua jo ajat sitten, mutta vasta nyt ehdin tekemään arvion.

Kirjaa aloittaessa olin vielä järkyttynyt toisen osan tapahtumien saamasta yllätyskäänteestä ja sitä sitten tässä sulattelin edelleen. Juonesta en halua paljastaa enempää, kuin että Stefan syyttää Damonia paikallisista veriteoista ja kummallisuuksista. Elena (jonka viimeisetkin itsekkyyden rippeet karisee tässä osassa) taas tekee kaikkensa saadakseen veljekset puhaltamaan yhteen hiileen yhteistä uhkaa vastaan.

Tämä oli kirjojen tähän asti paras osa. Vauhtia ja jännitystä oli enemmän ja loppuunkin keksittiin taas järkyttävä loppuratkaisu. Vaikka loppu ei ollutkaan mieleeni, se oli varmaan ainoa oikea loppu tälle kolmen kirjan kokonaisuudelle, joka olisi itse asiassa toiminut paremmin yksissä kansissa yhtenä teoksena. Verivala sai minut myös tirauttamaan pari kyyneltäkin, mitä ei olisi uskonut näin "kevyttä kamaa" olevasta kirjasta.

Arvostin sitä, että nyt kolmen kirjan jälkeen voi sanoa henkilöissä ja heidän välisissä suhteissaan tapahtuneen selkeää kehitystä. Ekan kirjan perusteella pelkäämäni henkilöhahmojen yksipuolisuus oli siis ennenaikainen tuomio. Ihan kiva olo jäi näistä kolmesta kirjasta, vaikka ei ihan huippua minulle ollutkaan! Varmasti tulen lukemaan seuraavatkin osat.

Kirja-arvioni sarjan aikaisemmista osista:
Korpinmusta
Sielunkumppani

Näyte sivulta 13:

     "En ikinä olisi uskonut sinua valehtelijaksi", Stefan sanoi
Damonille edelleen katkeralla äänellä. "Kaiken muun olin val-
mis sinusta uskomaan, mutta että vielä valehtelijakin. En ole
koskaan aiemmin kuullut sinun yrittävän peitellä omia sotku-
jasi. "
     "Jos vielä jatkat tuota", Damon sanoi, "niin minulta palaa
pinna."
     Mitä tätä pahempaa voisit minulle muka tehdä? Stefan vas-
tasi. Tappamiseni olisi armeliasta.
     "Armeliaisuuteni sinua kohtaan loppui noin sata vuotta sit-
ten", Damon sanoi ääneen. Vihdoinkin hän päästi irti Elenan
leuasta. "Mitä muistat tästä päivästä?" hän kysyi Elenalta.

Smith, L. J.: Verivala - Vampyyripäiväkirjat 3

(The Vampire Diaries: The Fury, 1991)

Otava, 2011, 208 sivua, ISBN 978-951-25175-0

Suomentanut Joel Kontro

Lisätietoa: kirja Otavan sivuilla, sarja Risingshadow-sivustolla, kirjailijasta hänen sivustollaan
Blogeissa: ainakin Kirjamielellä ja Kirjapinot

Stephenie Meyer: Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan

Suhtaudun yleensä hyvin ennakkoluuloisesti kaikenlaisiin sarjojen "oheistuotteisiin", pidän niitä turhina ja rahan kiilto silmissä tehtyinä. Siksi epäilin saanko luettua tätä Stephenie Meyerin opasteosta ollenkaan. No, kauanhan siinä meni, enkä ole pitkään aikaan haukotellut näin paljon lukiessani. Suurin syy oli varmaan asenteessani, mutta uskon etten myöskään ole kirjan varsinaista kohderyhmää, vaikka kuinka saagasta pidänkin.

Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan sisältää mm. Stephenie Meyerin haastattelun, vampyyri- ja susilaumojen esittelyn, poistettuja kohtauksia, fanien piirroksia, kirjoissa esiintyneiden autojen ja moottoripyörien esittelyn(!) ja sarjan tapahtumien aikajanan.

Minulle mielekkäintä lukemista oli esim. Meyerin haastattelu. Siinäkin kyllä ärsytti, että haastattelijana toimiva toinen kirjailija kertoi myös häiritsevän paljon itsestään, mikä tuntui hieman oudolta. (Ymmärrän toki, että halusivat tehdä haastattelusta enemmänkin kahden kirjailijan juttutuokion kuin jäykän haastattelun.) Eri maiden kirjojen kansien kuvat olivat myös mielenkiintoista nähdä. (Hauskasti näkyi kulttuurierot!) Kirjassa oli myös osio, jossa Meyer esitteli eri musiikkikappaleita, jotka hänen mielessään eri kohtauksiin liittyivät. Harmi, ettei minulla ollut aikaa kuunnella niitä kaikkia. (Puhumattakaan, että olisi itse kirjoja lukiessa soittanut taustalla asianomaisia kappaleita, se vasta olisi ollut jotain...)

Puuduttavinta itselleni oli eri vampyyrilaumojen jäsenten esittelyt. Aamunkoin lukemisesta on jo aikaa ja olen unohtanut suuren osan siinä esitellyistä uusista vampyyreista. Toisaalta nostan hattua, että Meyer on jaksanut miettiä henkilöhistoriat vähäpätöisimmillekin hahmoille, toisaalta se tuntui aikas turhalta. Henkilöesittelyjen perään oli myös koottu kyseisen henkilön "kuuluisia sitaatteja", jotka olivat paikoitellen niin keksimällä keksittyjä, että huh! (Tai sitaattien määrä meni överiksi, kuten Edwardin kohdalla.)

Yksi asia, mikä harmitti ihan vietävästi, oli kuvituksen laadun vaihtelu. Joukossa oli todella kauniita piirroksia ja valokuvia, mutta sitten myös käsittämättömän huonoja "välipiirroksia" tai täytekuvia. Ihan kuin olisi aika loppunut kesken. Kirjan muuten niin kaunis visuaalinen ilme kärsi tästä mielestäni jonkin verran. (Tarkemmin tutkailtuani huomasin, että kuvituksesta vastasikin noin viisi tai kuusi eri henkilöä, mikä selittää ns. yhtenäisen linjan puuttumisen.)

Koska luin orjallisesti alusta loppuun järjestyksessä sivu kerrallaan, sain lukea paljon toistoa. Tämä onkin hakuteos-/käsikirjatyylinen kirja eli sieltä täältä selailu olisi ollut järkevämpää. Toisaalta lukeminen oli helppoa ja kevyttä, kun oli mahdollisuus lukea useissa pätkissä juuri tuon hakuteos-rakenteen takia. Parhaiten kirja toiminnee saagan lukemisen ohella, jos haluaa välillä tarkistaa jonkun vampyyrin historian tms.

Näyte sivulta 76 (luvusta Vampyyrien historiaa):

       Vanhin pala vampyyrihistoriaa on tieto Romanian laumasta
(nimetty syntypaikkansa mukaan, josta alettiin myöhemmin 
käyttää nimeä Romania), joka oli kaikkein mahtavin lauma aina
400-luvulle eaa. asti. Heidän mahtavuutensa perustuu heidän
lukumääräänsä: romanialaiset olivat ensimmäinen todellinen 
lauma joka kasvoi tavallista kahta kolmea vampyyria suuremmaksi.
Heidän täytyi vampyyreille epätyypillisesti tehdä yhteistyötä 
menestyäkseen (lue ravinnon metsästämisestä tarkemmin luvusta 
Vampyyriksi muuttuminen), mutta heidän itsehillintänsä ylsi vain 
heidän laumatovereihinsa. Romanian lauma ei peitellyt 
olemassaoloaan vaan sekä saalisti että alisti ihmisiä valikoimatta. 
Romanialaiset joutuivat Volturien kukistamiksi 400-500 jaa.

Meyer, Stephenie: Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan

(The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)

WSOY, 2011, 543 sivua, ISBN 978-951-0-37896-0

Suomentanut Pirkko Biström, Hilla Hautajoki, Tiina Ohinmaa, Pirjo Ruti ja Marlene Sanoukian

Lisätietoa: WSOY:n sivuilla, Risingshadow-sivustolla, Adlibris.comissa

Blogeissa: mm. Kirjamielellä

L. J. Smith: Sielunkumppani - Vampyyripäiväkirjat 2

L.J. Smithin Vampyyripäiväkirjojen toinen osa, Sielunkumppani, jatkaa suoraan siitä, mihin edellisessä osassa (Korpinmusta) jäätiin. Vampyyri Stefan on vaikeuksissa ja Elena puolustaa tätä sielunkumppaniaan oman maineensakin uhalla. Stefanin veli Damon puolestaan aiheuttaa lisäharmia ahdistelemalla Elenaa vaatimuksillaan saada tämä omakseen.

Tosiaan Sielunkumppani jatkui kirjaimellisesti samasta kohtauksesta, johon edellisessä osassa jäätiin, joten tarina pääsi heti nopeasti käyntiin. Juoni eteni vauhdikkaammin ja kielikin tuntui jotenkin kummalla tavalla erilaiselta. (Huomasin, että suomentaja on eri kuin Korpinmustassa, joten ehkä tämä vaikutti lukukokemukseen ainakin osittain.)

Eipä tästä paljoa enempää halua paljastaa, muuta kuin että oli oikein koukuttava, viihdyttävä ja jännittävä. Loppu oli lisäksi todella yllättävä ainakin itselleni ja olikin heti pakko vilkaista seuraavan osan alusta, että tulkitsinko varmasti tapahtumat oikein...


Näyte sivulta 10:

     "Miksei?" poika kuiskasi. "Mikset kokeilisi, Elena? Ole re-
hellinen. Eikö jokin osa sinusta halua sitä?" Hänen tummat
silmänsä olivat täynnä kiihkeää hehkua, joka naulitsi Elenan
paikoilleen ja esti häntä kääntämästä katsettaan pois. "Minä
voin herättää sinussa jotain sellaista, mikä on uinunut koko
ikäsi. Olet tarpeeksi vahva elämään pimeydessä, nauttimaan
siitä. Sinusta voisi tulla varjojen kuningatar. Mikset ottaisi sitä
voimaa vastaan, Elena? Anna minun auttaa sinua ottamaan
se."
     "Ei", Elena sanoi ja irrotti väkisin katseensa Damonista.

Smith, L. J.: Sielunkumppani (The Vampire Diaries: The Struggle, 1991)

Otava, 2011, 191 sivua, ISBN 978-951-1-25174-3

Suomentanut Pirkko Biström

Lisätietoa: kirjasta Otavan sivuilla ja Adlibriksessä, Vampyyripäiväkirjat-sarja Risingshadow-sivustolla, kirjailijan sivusto

Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Kirjapinot

Maria Turtschaninoff: Arra

Heh, olin lukemassa ihan muita kirjoja tällä viikolla, kun Kirjamielellä-blogin Marjis muistutti minua tästä Arra-kirjasta. Hain sitten Arran kirjastosta, jäin vangiksi enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Maria Turtschaninoffin Arra valittiin vuoden 2009 Finlandia Junior -ehdokkaaksi, ja nyt kirjan luettuani ymmärrän hyvin miksi.

Arra kertoo tytöstä nimeltä Arra, joka viettää lapsuutensa ei-toivottuna ja muille näkymättömänä hylkiönä. Mykkä Arra hakee lohtua luonnosta ja huomaa pian pystyvänsä kuulemaan maan, tuulen, veden ja tulen laulut. Arra uskoo, että hänet on tuomittu loppuiäkseen elämään kotiorjana vankeudessa siskonsa taloudessa, kun hän eräänä päivänä kohtaa ensimmäisen ihmisen, joka todella näkee hänet. Vähitellen Arra alkaa löytää itsestään voimaa ja kykyjä, joihin kukaan ei olisi uskonut hänen pystyvän, vähiten hän itse.

Ah, Arra on hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen kaunis nuoren naisen kasvutarina. Sitä lukiessa tunsin rauhoittavan tuttuuden ja turvallisuuden tunteen. Arran tarina toi mieleeni lempisatuni Tuhkimon. Tuhkimomaisesti tästäkin tarinasta löytyy niin laiminlyöty tyttö, "paha äitipuoli", kuin prinssi ja puoli valtakuntaakin... :) (Toinen hahmo, joka välillä tuli mieleen jo nimenkin takia, oli Luolakarhun klaanin Ayla.)

Ensimmäistä kertaa elämässä huomasin myös ajattelevani, että onpa kirjan lauseet ihastuttavan täydellisiä! Ihmettelen sitä taitoa, jolla Turtschaninoff kuvailee asioita rikkaasti ja runsaasti, mutta silti niin yksinkertaisesti ja lyhyeasti. Lauseet olivat juuri oikean pituisia, eivät puuduttavan pitkiä (joka yleensä liitetään asioiden kuvailuun), eivätkä liian lyhyitä (joka myös voi olla ärsyttävää). Koska kyseessä on käännetty kirja, niin oman osansa kunniasta ansaitsee varmasti myös suomennoksen tehnyt Marja Kyrö.

Ainoa asia, josta en pitänyt, oli kirjan loppu. Siihen nähden kuinka pitkään loppukliimaksin tapahtumia pohjustettiin, kuitattiin sekä itse kliimaksi että erityisesti sen jälkeiset tapahtumat parilla vaivaisella sivulla ikäänkuin oikoen. Olisin toivonut kirjailijan nautiskelevan vähän pidempään tarinan lopetuksen kanssa ja pitkittävän sitä, jotta lukija olisi saanut ns. pehmeämmän laskun palulleen todellisuuteen.

Ehkä em. asian takia minulle jäi lukemisen jälkeen jotenkin haikea ja vähän surullinen olo. (Osin myös kirjan viimeisen lauseen takia.) Olin juuri tehnyt upean matkan Arran elämään ja naps, tuli viimeinen sivu ja viimeinen lause. Siinä sitten kökötin hölmistyneenä kotisohvan nurkassa, syvässä hiljaisuudessa. Istuin ja tuijotin vain eteeni pitkän aikaa makustellen kokemaani "lukumatkaa". Arra tulee varmasti jäämään mieleeni vielä useiksi päiviksi!

Näytteen valinta oli erityisen vaikeaa (paljon valinnanvaraa), mutta tässä yksi sivulta 22:

     "Onko äiti huomannut, että tyttö on hirvittävän hiljai-
nen?"
     "Sehän on vain hyvä tässä talossa", Joala vastasi.
     "Minä vain tarkoitan", jatkoi Urd ja veti syvät henkoset
piipusta ikään kuin vahvistuksekseen. "Että onko äiti kos-
kaan kuullut tytön sanovan sanaakaan?"
     Joala tuijotti hetken miestään ja sitten Arraa, joka tunsi
äidin katseen kriittisenä ja tuomitsevana. Äidin katseen,
josta hän oli unelmoinut ja jota hän oli kaivannut. Arra
käänsi kasvonsa ja yritti tekeytyä pieneksi ja näkymättö-
mäksi.

Turtschaninoff, Maria: Arra (Arra. Legender från Lavora, 2009)

Tammi, 2010, 256 sivua, ISBN 978-951-31-5693-0

Suomentanut Marja Kyrö

Lisätietoa: Tammen sivuilla, Risingshadow-sivustolla, Adlibriksessä

Arvosteluja: Savon sanomat, Keskisuomalainen

Blogeissa: Kirjamielellä

Tuolta Risingshadow-sivustolta selviää, että kirjailijalta ilmestyy suomeksi uusi kirja Helsingin alla 27.4.2012. Jään odottelemaan mielenkiinnolla... :)

L.J. Smith: Korpinmusta - Vampyyripäiväkirjat 1

L. J. Smithin nuorten kauhusarja Vampyyripäiväkirjat on tullut itselleni tutuksi tv-sarjan muodossa, joten nyt oli aika tutustua kirjasarjaan tv-sarjan takana. Taas tuli huomattua, että kirjoissa ja tv-sarjoissa eletään ihan omaa elämäänsä eli juonikuviot etenevät täysin eri linjoja ja henkilöhahmoja lisätään, poistetaan tai muutetaan. Yhteen tällaiseen muutokseen en millään tottunut: kirjassa päähenkilö Elena kuvataan vaaleana, sinisilmäisenä ja itserakkaana (ainakin aluksi), kun taas tv-sarjassa esiintyy sympaattinen ja suloinen tummaverikkö (Nina Dobrev).

Korpinmusta kertoo Elena Gilbertistä, koulun suosituimmasta tytöstä, joka on tottunut saamaan pojilta kaiken huomion. Eräänä päivänä kouluun saapuu uusi oppilas, salaperäinen muukalainen Stefan, joka suhtautuu Elenaan halveksuvan välinpitämättömästi. Sehän saa Elenan raivoihinsa ja yrittämään kaikkensa pojan huomion kiinnittämiseen. Stefan on saapunut Fell`s Churchin pikkukaupunkiin aloittaakseen elämänsä alusta monien pimeydessä ja yksinäisyydessä vietettyjen vuosien jälkeen. Hän haluaisi vain elää normaalia elämää ja sulautua joukkoon. Kaupungissa alkaa kuitenkin pian sattua verisiä hyökkäyksiä ja Stefan joutuu epäilyksen valoon. Samalla Elenan ahdistus kasvaa, kun outo varis tuntuu seuraavan häntä kaikkialle. Ja sitten kaupunkiin ilmestyy vielä yksi uusi muukalainen...

Kuuluakseen sarjaan nimeltä Vampyyripäiväkirjat, Korpinmustassa on yllättävän vähän varsinaisia päiväkirjaosuuksia. Pääasiassa kaikkitietävä kertoja kuvailee tapahtumia vuoroin Elenan ja vuoroin Stefanin näkökulmista. Onneksi näin, pelkkää Elenaa en olisi jaksanutkaan. Itselleni Stefanin näkökulmasta kirjoitetut pätkät olivat mielenkiintoisinta antia ja hänen menneisyydestään ja elämästään olisin mieluusti lukenut enemmänkin!

Elenan hahmo on ilmeisesti herättänyt ärtymystä useimmissa lukijoissa, mutta mielestäni hän ei ollutkaan niin yksiulotteinen ihminen kuin aluksi luulin. Kaikessa itsekkyydessään Elena toki ärsytti aluksi paljon, mutta ilmeisesti tämä itsekkyys liittyi pääasiassa hänen kouluminäänsä ja -rooliinsa. Kotioloissa perheen kesken Elena vaikuttaa suorastaan hyväsydämiseltä ja lämpimältä (esim. pikkusiskoaan kohtaan). Myöhemmin kirjassa ilmenee, että hän on kykenevä myös sääliin ja empatiaan. Ja rakastamiseen. Ei siis ihan läpimätä tyyppi kuitenkaan. ;)

Oli yllättävää huomata, että Korpinmusta on kirjoitettu jo vuonna 1991. Harmi, että elämme tällä hetkellä vampyyribuumin aikaa, sillä kirja olisi varmaan tehnyt suuremman vaikutuksen, jos se olisi ollut ensimmäinen lukemani vampyyrikirja. Tarina alkaa ehkä vähän hitaasti, mutta paranee loppua kohden. Kirja oli aika viihdyttävä ja onnistui jopa pelottamaan, kun esim. luki yksin yöllä hautausmaakohtausta. Se oli  helppolukuinen ja nopea eli mukavan kevyttä kamaa. :)...mutta loppui kuin seinään. Täytynee siis lukea myös seuraava osa eli Sielunkumppani. Kirjan kansi on muuten kaunis (nätti värimaailma) ja kuvan asetelma hauska, vaikka yleensä en pidäkään tällaisista kansista, joissa on näyttelijöiden kuvia. Tylsää. =p

Sarjaa on suomennettu nyt neljä osaa, viides tulossa ihan näillä hetkillä(?) ja seuraavat kaksi osaa keväällä 2012. Wikipedian mukaan sarja tulisi jatkumaan vielä osilla 8, 9 ja 10.

Näytteeksi pätkä Stefania: 
   
     "Stefan seisoi muinaisten tammien katveessa, ja lehtien läpi
kajastavat auringonsäteet valaisivat hänen kiharat hiuksensa.
Farkkuihin ja t-paitaan pukeutunut Stefan Salvatore näytti ai-
van tavalliselta lukiolaispojalta.
     Tavallinen hän ei kuitenkaan ollut.
     Stefan kävi ruokailemassa metsän siimeksessä, muiden
katseilta piilossa. Hän nuoli ikenensä ja huulensa huolellises-
ti, jotta niihin ei jäisi tahran tahraa. Hän ei halunnut ottaa
riskejä. Uskottavan peitetarinan ylläpitäminen olisi vaikeaa il-
man ylimääräisiä ongelmiakin." (s.12)

Tekijä: L. J. Smith
Teos: Korpinmusta
Alkuperäisteos: The Vampire Diaries: The Awakening (1991)
Sarja: Vampyyripäiväkirjat, 1. osa
Kustantaja: Otava
Painos: 1. painos, 2010
Suomennos: Joel Kontro (Poe-sitaatin s. 153 suomentanut Oskar Nousiainen)
Sivuja: 218
ISBN 978-951-1-25049-4

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja hänen virallisella sivustollaan, kirjasarjasta Risingshadow-sivustolla

Blogeissa mm. P. S. Rakastan kirjoja, Kirjamielellä, Kirjapinot

Maggie Stiefvater: Väristys - Väristys 1

Maggie Stiefvaterin Väristys osui silmääni ensi kerran Kirjamielellä-blogista ja meni heti lukulistalle. Luvassa olisi kaunista rakkaustarinaa kera yliluonnollisten vaikutteiden. Tällaiselle paranormaalin romantiikan ystävälle tämä oli siis ihan itsestään selvä valinta!

Väristys kertoo teinitytöstä nimeltä Grace, joka on lapsena joutunut susien hyökkäyksen kohteeksi ja on siitä lähtien  tuntenut vastustamatonta vetoa lähimetsän susilaumaa kohtaan. Sudet katoavat aina kesäksi, mutta talviaikaan Grace nauttii niiden läheisyydestä kotipihallaan ja muodostaa aivan erityisen yhteyden niistä yhteen, keltasilmäiseen yksilöön.

Kun sitten sudet tappavat erään paikallisen nuoren, kokoavat poliisit ja metsaästäjät joukkonsa ja lähtevät susijahtiin. Grace on pelosta suunniltaan susiensa puolesta ja yrittää turhaan estää metsästyksen. Saapuessaan kotiinsa, hän löytää talon kuistilta alastoman ja haavoittuneen keltasilmäisen pojan, Samin... Tästä alkaa rakkaustarina, jota varjostaa tieto siitä, että kyseessä on Samin viimeinen vuosi ihmisenä.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Sen minäkertojina vuorottelevat sekä Grace että Sam. Aluksi olin ennakkoluuloinen, sillä yleensä minua ärsyttää vaihtuva minäkertoja ja varsinkin jos kertojan ääni kuuluu miehelle (välillä vaikea samaistua). Toisin kävi nyt. Pian huomasin, että suorastaan odotin Samin kertojaääntä, koska pystyin samaistumaan häneen paremmin kuin Graceen ja hänen kerrontansa oli niin herkkää, kaunista ja haavoittuvaista. Sam ja Grace ovatkin varsin vastakohtaisia: Sam on runollinen, tunteellinen, haavoittuvainen, epävarma ja surumielinen. Grace taas on vahva, realistinen, käytännöllinen, mutkaton ja itsenäinen.

Kirjan luvut ovat mielenkiintoisesti merkitty vallitsevan lämpötilan mukaan. Kerrassaan loistava keksintö, kun lämpötila niin oleellisesti liittyy kirjan juoneen ja luo siihen jatkuvan jännitteen. Kirjan kansi on mielestäni kauneimmasta päästä ja varsin herkkä kuten tarinakin. Myös Väristys nimenä kuvaa aivan loistavasti koko tarinaa. Sekä rakkaus että kylmä ilma (jota tässä niin kovasti pelätään) saavat aikaan väristyksiä myös lukijassa.

Jos ei vielä käynyt ilmi ;), niin pidin _todella_ paljon tästä kirjasta! Siinä oli hyvä tarina ja kirjan kieli oli kaunista, paikoin jopa lumoavaa. Se on varmasti yksi kauneimmista, hauraimmista ja sydäntäsärkevimmistä rakkautarinoista, joita olen koskaan lukenut. Ja nenäliinoja, niitä kului lukiessa.

Väristys on siis trilogian aloitus ja seuraavat osat kantavat nimiä Häivähdys ja Ikuisuus.

Näytepätkäksi valitsin luonnollisesti "hengenheimolaiseni" Samin äänen:

"Turkkini tuoksui häneltä. Tuoksu takertui minuun kuin muisto
toisesta maailmasta.
     Olin juovuksissa hänen tuoksustaan. Olin mennyt liian lähel-
le. Vaistoni varoitti minua. Varsinkin kun muistin, mitä pojalle
oli tapahtunut.
     Kesän tuoksu Gracen iholla, hänen äänensä kaiku, hänen sor-
mensa turkissani. Kaikki minussa lauloi hänen läheisyytensä muis-
toa.
     Hän oli ollut liian lähellä.
     En voinut pysyä poissa." (s.31)

Kirjailija: Maggie Stiefvater
Teos: Väristys
Alkuperäisteos: Shiver (2009)
Sarja: Väristys-trilogia, 1. osa
Kustantaja: WSOY
Painos: 1. painos, 2010
Suomennos: Laura Honkasalo
Sivuja: 368
ISBN 978-951-0-36064-4

Lisätietoa: Kirjailijan omat kotisivut, kirjasarja Risingshadow-sivustolla, arvostelu Helsingin Sanomissa, arvostelu Kirjavinkit-sivustolla

Blogeissa: nopealla googlettamisella löytyi mm. Humisevalla harjulla, Katinkan kirjasto (ei niin innostunut kirjasta), Yöpöydän kirjat, Saraseenin maailma (ei niin innostunut kirjasta)

Kirjastotuliaisia ja muita mietteitä

Blogini on viettänyt vähän hiljaiseloa ja lukeminen myös. Pari luettua kirjaa odottaa tuossa arviotani (Väristys ja Vampyyripäiväkirjat 1) ja sitä suurempi määrä kirjoja odottaa varsinaista lukemista. Opiskelulukeminen on vienyt tavallista enemmän aikaa viime aikoina. Samalla lukulistani sen kuin kasvavat (tiedätte varmaan tunteen ;) eikä millään malttaisi pitää näppejään erossa odottavista kirjoista ihanine mielenkiintoisine maailmoineen... Tuskaa...

Kirjastoissa on ihana käydä. Taas eilen sain kokonaisen tunnin kulumaan hupsista vain ihan vahingossa kirjarivistöjä kolutessa, vaikka piti vain "nopeasti käväistä". ;) Tämäkin on varmaan tuttu tunne kaikille lukemista harrastaville. Kirjastoreissultani tarttui mukaan kovin scifi/fantasia-painotteisesti tällaisia saaliita:

George Orwell: Eläinten vallankumous
- Tämä on pyörinyt monta vuotta lukulistalla ja nyt sen vihdoinkin lainasin! Ihme kyllä koulussa tai lukiossa tätä ei luettu, joten ihan uusi kirja minulle. (Toki nimi ja kirjan idea ovat tuttuja useista yhteyksistä.)

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hide
- Olen tänä vuonna lukenut Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan kirjoja ja tarkoitus olisi lukea ne kaikki!

Anne Rice: Vampyyri Lestat
- Luin Veren vangit -kirjan pari vuotta sitten ja aloitin kerran jo lukemaan tätä Vampyyri Lestatia, mutta jätin sen kesken, koska en ollut päässyt vielä yli Louisin näkökulmasta ja tuntui vaikelta siirtyä vastenmieliseksi kuvatun Lestatin pään sisälle. Tuntui kuin pettäisin Louisin lukemalla Lestatin tarinan. Tiedän, olen ihan hassu. ;) Mutta nyt siis päätin antaa Lestatille mahdollisuuden.

Arthur C. Clarke: Jumalan moukari
- Asteroidi uhkaa maata -idea vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on aina kehittävää tutustua itselle ennestään tuntemattomaan kirjailijaan.

Toni Aho: Samuel
- Tämän otin kirjastossa käteen, laitoin pois, otin käteen, laitoin pois... mutta kuin magneetti se veti puoleensa kuitenkin. Neandertalinihminen. Kloonaus. Geeniteknologia. Nuo taitavat olla taikasanoja, joilla minut saa houkuteltua. Se mikä sai empimään kirjastossa, oli päiväkirjamaisten osuuksien määrä, joka nopealla vilkaisulla oli aika suuri. Mietin onko liian raskasta luettavaa...

Jari Tervo: Layla
- Tämä oli alkuperäinen syy kirjastovisiitilleni. Eli Layla-varaukseni oli vihdoin saapunut! Tämä tarina kiinnostaa kovasti ja odotan nyt rohkeutta sen aloittamiseen, koska se on kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Uskon kuitenkin, että on kasvattavaa kokeilla välillä omia rajojaan lukijana!

Onko joku blogini lukijoista mahdollisesti lukemassa jotain näistä kirjoista tällä hetkellä?
Miten teidän muiden kirjastokäynnit sujuvat, tarttuuko aina jotain mukaan? :)

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa - Anders Knutas 6

Kevään kalpeudessa on ruotsalaisen Mari Jungstedtin kirjoittaman Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan kuudes kirja. Löysin kirjan paikallisen kirjastomme Dekkaripiirin lukulistalta ja kiinnostuin heti. Olen kovasti tykännyt ruotsalaisista televisiossakin pyörivistä jännityssarjoista (Beck, Wallander) ja niiden tunnelmasta, joten positiiviset odotukset täyttivät mieleni myös tämän ruotsalaisteoksen kohdalla.

Kevään kalpeudessa -teoksen tapahtumat käynnistyvät, kun Visbyn kongressitalon avajaisjuhlien järjestäjä Viktor Algård löydetään murhattuna juhlapaikalta juhlien jälkeisenä aamuna. Tarinassa seurataan toisaalta komisario Knutasin murhatutkimuksia, mutta samalla myös paikallistelevision toimittajan Johan Bergin omia tutkimuksia, jotka tuovat tapaukseen lisäinformaatiota median näkökulmasta. Varsinaisen työnsä lisäksi kummankin miehen henkilökohtaista elämää ja sen ongelmia myös raotetaan lukijalle.

Lukukokemus oli yllättävän rankka dekkariksi. Ihmettelin, miten kirja voikin olla samaan aikaan äärimmäisen viihdyttävä ja koukuttava perusdekkari, kun siinä samalla käsitellään vaikeita ja raskaita tosielämän ongelmia: nuorisoväkivaltaa, vanhemmuuden vaikeutta ja traumaattisia lapsuuden kokemuksia. Oli jotenkin hämmentävää esim. siirtyä viihteellisestä puolesta koskettaviin ja traagisiin kuvauksiin, joita kirjan ainoa minäkertoja jakaa. Muutama kyynelkin tuli tirautettua, kun kohtaukset tuntuivat niin aidoilta ja uskottavilta kaikessa kauheudessaan.

Komisario Knutas ja toimittaja Berg työpareineen ovat mielenkiintoisia hahmoja. Vaikka tämä sarjan kuudes kirja tuntuu toimivan näin yksinäänkin, niin jonkin verran kirjassa viitattiin myös em. henkilöiden kokemiin menneisiin tapahtumiin. (Minulle, jolle on tärkeää lukea kaikki sarjat oikeassa järjestyksessä, tämä aiheutti pientä harmistusta!)

Selkeästi nostaisin tämän Kevään kalpeudessa -kirjan perusdekkarien yläpuolelle, koska se tarjosi ainakin itselleni tavallista vahvemman lukukokemuksen! Lisäksi se aiheutti suuren kiinostuksen sarjassa aiemmin ilmestyneitä kirjoja kohtaan, joten Jungstedtin nimi saattaa hyvinkin ilmestyä blogiini vielä uudestaan...

"Knutas kiukustui. Hän oli sietänyt happamia naamoja aamusta saakka, mutta nyt hänen mittansa tuli täyteen.
    - Lopeta! Rikoit hienon golfbägisi, jonka sait joululahjaksi. Kuukausirahaa ei tipu ennen kuin olet maksanut takaisin joka ikisen kruunun!
    Hän keräili vihaisena tavaroitaan ja jatkoi torumista.
    - Tässä sitä yrittää järjestää mukavaa yhteistä puuhaa ja saa palkaksi vain nyrpeitä ilmeitä. Kyllä, tämä koskee myös sinua, Petra! Tämä ei käy. Käyttäydytte kumpikin kuin pilalle hemmotellut kakarat!
    - Paskat siitä! Nils huusi hänen peräänsä. - En halua mitään uutta golfbägiä, en halua enää pelata golfia! Vihaan golfia!
    - Älä minulle huuda, en minä ole tehnyt mitään, Petra sanoi närkästyneenä.
    Knutas tarpoi autolle.
    Hän oli vihainen, surullinen ja pettynyt. Joskus hän totisesti tunsi olevansa riittämätön vanhempana. Hän ei enää ymmärtänyt lapsiaan." (s. 30)

Kirjailija: Mari Jungstedt
Teos: Kevään kalpeudessa
Alkuperäisteos: Den mörka ängeln (2008)
Sarja: Dekkarisarjan 6. osa
Kustantaja: Otava
Painos: 1. painos, 2011
Suomennos: Sanna Manninen
Sivuja: 320
ISBN 978-951-1-24513-1

Lisätietoa: Otavan sivuilla kirjailijasta ja kirjasta

H. G. Wells: Maailmojen sota

"Pallonsa pinnalla äärettömän itsetyytyväisinä pikku asioitaan hoitavat ihmiset pitivät aineellisen maailman valtaansa itsestään selvänä. Samoin tekevät ehkä likoeläimet mikroskoopin lasilevyllä. Vaaralle, joka saattaisi uhata ihmistä hänen omaa planeettaansa vanhemmista maailmoista, ei kukaan uhrannut ajatustakaan, tai parhaassakin tapauksessa piti elämän esiintymistä niissä epätodennäköisenä tai mahdottomana." (s. 7-8)

Tekijä: Wells, H. G.
Teos: Maailmojen sota
Alkuperäisteos: The War of the Worlds (1898)
Kustantaja: Tammi
Painos: 2. painos, 2005
Suomennos: Matti Kannosto
Sivuja: 223
ISBN 951-31-3373-7

Tämä H. G. Wellsin Maailmojen sota oli minulle hämmentävä lukukokemus ja tuskastelin ekan sadan sivun aikana, että miten saan tästä aikaiseksi kirja-arvion, koska tuntui, etten pidä kirjasta ollenkaan. Olihan kyseessä science fictionin klassikko(!), joten odotukseni olivat korkealla ja olisin niin kovasti halunnut pitää tästä.

Kirja kertoo siis marsilaisten Maan valloituksesta, mikä ikävä kyllä paljastetaan lukijalle heti kirjan alussa, joten sen puoleen mitään epäselvyyttä (eikä sen takia valitettavasti jännitystäkään) juonen suhteen ollut. Kirja on kirjoitettu uutisraporttimaiseen tyyliin, mikä aiheuttaa sen, että tarinan minäkertoja jää varsinkin tarinan alkupuolella jotenkin etäiseksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi hahmoksi.

Ensimmäiset 35 sivua luin kiinnostuneena, mutta sitten alkoi keskittyminen herpaantumaan pahasti ja tätä jatkui noin sivulle 100 asti. Tässä syitä: ensinnäkin tuntui, että tarina alkoi junnaamaan paikallaan ja sivutolkulla seurasi kuvailua, kuvailua ja kuvailua marsilaisten hyökkäyksistä sinne ja tänne. Erityisen raskaaksi tämän teki, että kirjassa esiintyi mielestäni aivan liikaa englantilaisten eri kaupunkien, paikkojen ja katujen nimiä. Ne unohti nopeasti, kun niihin ei ole itsellä mitään kosketuspintaa ja mielikuvaa todellisessa elämässä. Tämä oli hyvin nukuttava vaihe lukemisessa ja käytinkin tätä kirjaa sumeilemattomasti hyödyksi takuuvarmana "nukutuskirjana" illalla sängyssä.

Maailmojen sodan lukujen nimet (joihin usein kirjoissa kiinnitän huomiota) olivat kökköjä ja yksinkertaisia. Sopivat toki yksiin tuon uutisraporttimaisen tyylin kanssa. Vai mitä mieltä olette näistä: "Miten pääsin kotiin", "Mitä näin Weybridgen ja Sheppertonin tuhosta", "Mitä Surreyssa oli tapahtunut" jne. Hassu tyyli näin nykylukijan perspektiivistä.

Kirjan toinen osa (alkaen sivulta 141) oli huomattavasti parempi. Uutisraporttimaisuus hieman hälveni ja tarinaan tuli kiinnostavuutta ja sitä kaipaamaani vaaran/jännityksen tuntua, kun kertojaäänen raportointi muuttui henkilökohtaiseksi selviytymistaisteluksi. Viime metreille asti mietin, miten tarinassa tulee käymään, kun sivut vain vähenivät eikä perinteisestä loppukliimaksista ollut tietoakaan. No, tulihan se loppuratkaisu nopeasti ja yllättäen. Tosin jätti hieman hölmistyneen tunteen myös. Tässäkö se oli?

Kaiken kaikkiaan minulle jäi hyvin kaksijakoinen fiilis. Tämä teos ei jättänyt halua lukea kirjaa uudestaan, mutta kirjailijan muihin teoksiin (kuten Aikakone) voisin joskus tutustua. En kuitenkaan kadu, että luin kirjan, koska nyt tiedän missä scifin juuret ovat ja mistä on lähetty aikanaan liikkeelle science fiction -kirjallisuudessa.

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirjasta Tammen sivuilla

Laila Hietamies: Siellä jossakin - Lehmusten kaupunki 6

" - Taas myö ollaan viimisii, Tukeva kuiskasi Sulottarelle, joka ei edes luimistellut, astui vaan sitkeästi rekijonossa. Hännillä, viimeisenä, aivan viimeisenä. Niin oli kulkenut rakuuna Tauno Tukeva siihenastisen sotansa, aina hännillä ja viimeisenä, halusi sitä tai ei. Joskus olisi halunnut olla eturintamassa, kokea miesten pelot ja kauhut. Saivatko miehet tyydytyksen tunteen saadessaan vihollisen ammuttua, Tukeva mietti. Se oli raakaa peliä, ei oikein hänen peliään. Hän oli hellämielinen mies, mutta sota oli sotaa. Parempi sittenkin olla huoltoporukoissa ja pysyä hengissä." (s. 17)

Hietamies, Laila: Siellä jossakin (2003). Otava 2008. 522 s. ISBN 978-951-1-23148-6.

Laila Hietamies, nykyinen Hirvisaari, kirjoitti Lehmusten kaupunki -sarjan ensimmäiset kolme romaania 1970-luvulla ja jatkoi sarjaa sittemmin 2000-luvulla vielä neljän kirjan verran. Tämä Siellä jossakin on vuonna 2003 ilmestynyt, sarjan kuudes osa.

Kirjassa eletään kevättä 1943 keskellä jatkosotaa. Rakuuna Tauno Tukeva on juuri edellisenä vuonna menettänyt vaimonsa ja hänen lapsistaan kaksi ovat sotalapsina Tanskassa, kolmas tuttavan luona "Lehmusten kaupungissa" Lappeenrannassa. Eräänä päivänä Tukevan ystävä rakuuna Vartiainen paljastaa aikovansa lähteä karkuun raskaaksi saattamansa venäläisen naisen kanssa. Ja sitten tulee vielä tieto, että lapset Tanskassa ovat vaarassa...

Parasta Hirvisaaren Lehmusten kaupunki -sarjassa on se, että kirjoissa annetaan kuin välipaloina siellä täällä tietoa Suomen historian vaiheista korostamatta kuitenkaan liikaa itse sotaa ja taisteluita. Pääasiassa keskitytään siis ihmisiin, jotka sodan jaloissa elävät ja selviytyvät rintaman ulkopuolella, ja näiden ihmissuhteisiin. Vaikka tämän teoksen pääosassa onkin sotilas, rakuuna Tukeva, on itse sodankäynti sivuosassa verrattuna hänen siviilielämänsä tapahtumiin ja ongelmiin.

Olen niitä, jotka inhosivat peruskoulussa ja lukiossa Suomen historiaa. Se oli varmasti tylsintä, mitä tiesin. Nyt kuitenkin Hirvisaaren kirjojen myötä olen löytänyt kiinnostukseni Suomen historiaa kohtaan. Onkin annettava kirjailijalle kiitosta, että hänen tarinoidensa kautta on myös tietämykseni Suomen historiasta kasvanut! On kumma, että heti kun tällaisten "tylsien" ja kaukaiselta tuntuvien sotajuttujen rinnalle tuodaan inhimillisiä kohtaloita ja aidoilta tuntuvia ihmisiä, myös itse sotajutut tulevat mielenkiintoisemmiksi.

Lehmusten kaupunki -sarjassa on ollut mielestäni jotkut osat vähemmän kiinnostavia ja tunnelmaltaan liian alakuloisia ja synkkiä. Siellä jossakin sen sijaan suorastaan huokuu lämminhenkisyyttä, huumoria, toivoa ja elämäniloa vaikeista ajoista huolimatta. Siinä on lisäksi lähes jännityskirjamaisia kohtauksia (joita ahmin keskellä yötä pystymättä laskemaan kirjaa kädestäni) liittyen esim. lasten vaiheisiin Tanskassa. Yksi ihana ja mielenkiintoinen lisä koko kirjasarjassa on se, että siinä osa henkilöhahmoista (kuten rakuuna Tukeva) puhuvat murteella. Tukevan juttelut hevoselleen Sulottarelle ovatkin kirjan herkullisimpia paloja!

Lisätietoa: kirjailijan omat kotisivut ja Siellä jossakin Otavan sivuilla

Syksyn lukulista :)

Kesän lukutavoitteet eivät täysin toteutuneet kesäkiireiden ja -opintojen takia, joten moni kirja siirtyy syksyn lukulistalle. Lisäksi tässä on sellaisia kirjoja, joita olin jo alunperinkin suunnitellut syksyn pimeisiin iltoihin...

Jos tästä minun listastani tulee mieleen joitakin muita kirjoja, joita suosittelette, niin laittakaahan kommentteja! Muutenkin olisi hauska kuulla, onko kellään muulla samoja kirjoja syksyn listallaan?

Abad, Mercedes: Veri
- Barcelonalainen kirjailija tuo eksoottista vaihtelua ja Veri vaikuttaa mielenkiintoiselta jännityskirjalta

Atwood, Margaret: Oryx ja Crake
- Tähän olen törmännyt nyt joka paikassa ja kuullut paljon kehuja. Kirjan takakansi lupaa lisäksi: "...hätkähdyttävä romaani geeniteknologian vaaroista..."

Harris, Charlaine: Veren imussa
- Olen hurahtanut Sookien vampyyrimaailmaan, joten pakkohan tämä sarjan neljäs osakin on lukea!

Hietamies, Laila: Siellä jossakin
- Tämä on lukemani Lehmusten kaupunki -sarjan toiseksi viimeinen osa, enkä osaa koskaan jättää mitään sarjaa kesken, joten...

Le Guin, Ursula K.: Rocannonin maailma
- Jostain syystä Le Guinin tuotanto on mennyt minulta täysin ohi, vaikka muistankin pyöritelleeni kyseisiä kirjoja käsissäni kirjastossa. Nyt on aika korjata tämä huutava vääryys!

Meyer, Stephenie: Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan
- Tähän suhtaudun hieman skeptisesti, että jaksaako kiinnostaa sittenkään, mutta katsotaan...

Smith, L.J.: Vampyyripäiväkirjat 1-3
- Seuraan kyseistä tv-sarjaa, joten luonnollisena jatkumona olen kiinnostunut lukemaan myös kirjat, joihin kyseinen tv-sarja pohjautuu.

Stiefvater, Maggie: Väristys
- Tätä on ihkuteltu kirjablogeissa ja muualla, joten se sopinee hyvin syysiltojen tunnelmointiin.

Supinen, Miina: Liha tottelee kuria
- Kuulemma ainutlaatuista huumoria luvassa, joten jos oikein alkaa syysmasentaa, niin ehkä Supinen auttaa.

Tervo, Jari: Layla
En yleensä lue mitään liian synkkää ja realistista, mutta Laylan kuvaus kolahti sen verran kovaa, että meinaan uskaliaasti yrittää.

Untinen-Auel, Jean M.: Hevosten laakso
- Nuoruuteni suosikkisarja, johon ajattelin palata. Luolakarhun klaanin jo luin, mutta tämä jäi nyt kesällä kesken. Ehkä aika on kultanut muistot tai sitten kesä oli vain väärä hetki lukemiseen. Katsotaan, miten tämän kanssa käy...

Verronen, Maarit: Pimeästä maasta
- Suomalainen fantasia on niin harvinaista herkkua ainakin itselleni, että vihdoinkin oli otettava lukuun kirja, jota olen kirjastoissa monta kertaa hypistellyt...

Waris, Helena: Uniin piirretty polku
- Löysin tämän fantasiakirjan paikalliskirjastoni "kirjasto suosittelee" -listalta ja tuntui kuvauksen perusteella ihan minun kirjaltani. Lupaavaa...

Weis, Margaret & Hickman, Tracy: Mustamiekan taonta
- Tämän kaksikon kirjat ovat olleet nuoruuden suosikkejani, mutta Mustamiekka-sarja on jäänyt jostain syystä aiemmin lukematta.

Wells, H.G.: Maailmojen sota
- Scifi-klassikko, jota en ole koskaan vielä lukenut. (Hyi minua!)

Kesän muita luettuja (Rafaelin enkeli, Mies taskussa, Kylmäveristen klubi ja H. P. ja liekehtivä pikari)

En tehnyt kaikista kesän aikana lukemistani kirjoista kirja-arvioita, vaan julkaisen niistä nyt tällaiset pienet miniarviot.

Tuija Lehtinen

Teini-iässä tuli luettua paljon Lehtisen kirjoja ja erityisesti hänen 80-luvun aikuistenromaaninsa ovat jääneet mieleen mukavina romantiikkaa sisältävinä kirjoina. Nyt kesällä tartuin monen vuoden tauon jälkeen kahteen kirjaan, jotka edustavat Lehtisen tuoreempaa (2000-luvun) tuotantoa, sillä ajattelin niiden sopivan hyvin kevyeksi kesälukemiseksi.

Rafaelin enkeli, Otava 2003

Tämä oli pettymys. Kirja keskittyi lähinnä nuoren naisen itsenäistymis- ja elämänmuutostarinaan (ärsyttävän tuttu kaava), eikä romantiikkaa, sutinasta puhumattakaan, ollut juuri nimeksikään. Positiivisia puolia olivat keveys, helppolukuisuus ja huumori eli melkein onnistui viihteellisenä kesäkirjana.

Mies taskussa, Otava 2007

Tämä kirja täytti odotukseni paremmin. Juonikuvio tempaisi heti mukaansa kaikessa älyttömyydessään (päähenkilö joutuu sukulaistensa vedonlyönnin kohteeksi ja hänen on löydettävä itselleen mies tiettyyn ajankohtaan mennessä). Tämä kirja tarjosi huumorin lisäksi myös romantiikkaa ja sutinaa ihan mukavasti. Tosin juoni oli valitettavan arvattava.

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
Gummerus 2010, suomentanut Sari Kumpulainen

Tässä kesäkirjassa oli menoa ja meininkiä ehkä vähän liikaakin ainakin väkivallan ja Sookie-paran verenvuodatuksen osalta. Kirjaa lukiessa oli kutkuttavaa seurata Ericin ja Sookien välistä eroottista jännitettä, joka tv-sarjassa on paljon laimeampana. Tämä Sookie Stackhouse -sarjan kolmas osa loppui mielestäni oudosti ja vähän töksähtäen.

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000)
Tammi 2001, suomentanut Jaana Kapari

Olen Pottereiden suhteen tällainen ns. myöhäisherännäinen eli vasta näin 30 ikävuoden kynnyksellä aloitin sarjan lukemisen. (Joskus supersuosittu sarja saa minussa aikaan vastareaktion, jolloin ei huvitakaan tutustua siihen.) Olen tykännyt kovasti Pottereista tähän asti ja mielestäni ne sopivat aikuisellekin lukijalle. Tämä sarjan neljäs kirja Liekehtivä pikari oli kuitenkin ensimmäinen, jonka kohdalla ajattelin, että vähempikin sivumäärä olisi riittänyt ja paljon olisi voitu jättää pois tarinan siitä pahemmin kärsimättä. Potter-kirjojen (kuten tämänkin osan) vahvuutena on kuitenkin hyvä tarina, hullunkuriset otukset, huumori, jännitys ja koko se kiehtova taikamaailma.

Heikki Oja: Jäinen lohikäärme

"Puolenpäivän aikaan näin ensimmäisiä elämän merkkejä lähes vuorokauteen. Tai en ollut varma olivatko ne eläviä olentoja. Liikettä joka tapauksessa. Katua pitkin lensi parvi omituisia sähikäisiä, kuin isokokoisia tähtisateita, joita lapset jouluna polttelevat. Ne katosivat sisään yhdestä porraskäytävästä, jonka ovi oli auki. Hetken päästä kuului outo rysäys, talo tärähti, ja sitten oli taas hiljaista. Sähikäiset tulivat näkyviin ja jatkoivat lentoaan pitkin katua ja häipyivät nurkan taakse." (s. 93)


Oja, Heikki: Jäinen lohikäärme. Tampereen Science Fiction Seura 2001. 161 s. ISBN 952-5211-06-1.

Olen yleensä allerginen novellikokoelmille. Juuri kun pääsee tarinaan sisään, se jo loppuu. Jokin sai minut kuitenkin tarttumaan tähän kirjaan kirjaston hyllyssä ja kirjan alkujohdanto herätti välittömästi kiinnostukseni. Selvisi nimittäin, että itsellenikin tähtitieteen tietokirjoista tuttu tähtitieteen dosentti Heikki Oja on kirjoittanut 80-luvulla science fiction -tarinoita salanimillä Matias Ranta ja Matilda Ranta. Salanimillään hän on ottanut menestyksekkäästi osaa eri tieteisnovellikilpailuihin ja hänen tarinoitaan on julkaistu mm. Portti-lehdessä.

Jäinen lohikäärme -novellikokoelma yllätti minut positiivisesti. Sen 12 tarinaa vaihtelevat aihepiireiltään ja tyyleiltään laidasta laitaan, vaikka kirjailijan ääni onkin tunnistettavissa niistä jokaisesta. Matilda Rannan nimellä  julkaistut tarinat ovat romanttisempia ja hempeämpiä, kun taas Matias Rannan tyyli on tieteellisempää ja teknisempää. Joukossa on myös ennen julkaisemattomia tarinoita. Ehdoton suosikkini oli Tulppaanikukkula, josta yllä oleva lukunäyte myös on. Se oli pisin, jännittävin ja mielenkiintoisin tarina, joka kertoi avaruusolioiden invaasiosta Helsinkiin.

Muissa tarinoissa mm. leikitellään telepatialla, aikamatkustuksella ja muumion henkiin herättämisellä. On todettava myös, että viimeinen tarina Vankila oli mielestäni mukavan yllättävä. Kahdentoista novellin joukkoon mahtui myös kolme pahaa pettymystä, mutta ei kai voi olettaa, että 12 novellin kokoelmassa kaikki olisivat minun makuuni. Jokaista novellia edelsi muuten myös pieni esittelyteksti, mikä auttoi orientoitumaan aina uuteen tarinaan.

Tässä vielä lista kirjan novelleista:

Maailmanrekisteri
Jäinen vaeltaja (Ursan novellikilpailun voittaja)
Pääjohtaja
Syrjäinen maailma (Tampereen Science Fiction -seuran kirjoituskilpailun jaettu kolmas sija)
Ran palvelija (Tampereen SF-seuran novellikilpailusta kunniamaininta)
Mies tulevaisuudesta
Lumiyö
Tulppaanikukkula (Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa 9 palkitun joukkoon)
Jäinen kohtaus
Yksin
Universaalinen rakkaus
Vankila

Suositten Jäistä lohikäärmettä ainakin scifi-intoilijoille, vaikka mitään huippuscifiä se ei mielestäni edustakaan. Novellijoukossa on kuitenkin muutama karkki, joiden ansiosta lukukokemus jäi ehdottomasti onnistuneeksi!

Lisätietoa: Heikki Oja wikipediassa, kirja-arvostelu Turun sanomissa ja Helsingin Sanomissa

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli - Langennut enkeli 1

  "Hän laittoi bilsan kirjan pöydälle ja liukui Veen entiselle paikalle.
   Hymyilin. "Moi. Minä olen Nora."
   Hänen mustien silmiensä katse pyyhkäisi minua, ja hänen suupielensä 
kohosivat ylöspäin. Sydämeni jätti lyönnin väliin, ja sen aikana synkeä pi-
meys tuntui liukuvan kuin varjo ylleni. Tunne katosi hetkessä, mutta tuijo-
tin poikaa edelleen. Hänen hymynsä ei ollut ystävällinen. Se enteili harmia. 
Lupasi harmia." (s. 16)

Fitzpatrick, Becca: Langennut enkeli. WSOY 2011. Alkuperäinen teos: Hush, Hush (2009). Suomennos Pirjo Ruti. 298 s. ISBN 978-951-0-37899-1.

Myönnän, pidän kovasti fantasiasta (ja kaikesta yliluonnollisesta) ja jos mukana on vielä vähän romantiikkaakin, on kiinnostukseni taattua. Vallinneen vampyyribuumin jälkeen oli piristävää tarttua tähän Becca Fitzpatrickin kirjaan, jonka aihe langenneesta enkelistä tuntui eksoottiselta ja virkistävän uudelta.

Nuori rakkaudessa kokematon lukiolaistyttö Nora saa uudeksi biologian parikseen tumman ja salaperäisen Patchin, joka suorastaan hohkaa vaaraa. (Kuulostaako tutulta? Tarinan alun selkeä yhteneväisyys Meyerin Twilightin kanssa häiritsi minua alussa suunnattomasti, mutta pian Langennut enkeli vei minut täysillä mukanaan omaan maailmaansa.) Patchin ilmestyttyä kuvioihin alkaa Noran elämässä tapahtumaan outoja asioita ja lopulta hän huomaa olevansa hengenvaarallisten tapahtumien keskipisteessä... 

Langennut enkeli saa minulta sekä ruusuja että risuja. Tarina on mielenkiintoinen, jännittävä ja asetelmaltaan kutkuttava. Patchin hahmossa on oikeasti vaaran tuntua, mikä lisäsi kirjan intensiteettiä ja aiheutti kirjan ahmimisen vauhdilla alusta loppuun. Sen sijaan minua häiritsi henkilöhahmojen jonkinlainen irtonaisuus tai pinnallisuus ja se, että jopa päähenkilö jäi hieman etäiseksi. Myös Noran tunteiden herääminen Patchia kohtaan tapahtui vähän töksähtäen.

Kaiken kaikkiaan Langennut enkeli oli kuitenkin viihdyttävä ja nopealukuinen ja jään mielenkiinnolla odottelemaan trilogian kahden seuraavan osan suomennoksia. Tosin mielestäni tämä teos olisi toiminut vallan mainiosti yksinkin, eikä jatkolle sinänsä olisi ollut tarvetta.

Kiinnitän usein huomiota lukemieni kirjojen kansiin ja nimiin, joten pakko tehdä muutama huomio tämänkin kirjan osalta. Kansi (James Porton käsialaa) on mielestäni todella onnistunut, makea ja vangitseva. Teoksen alkuperäinen nimi Hush, Hush (suomeksi hys hys) ei taas auennut minulle ollenkaan. Nimi kuulostaa kyllä kivalta, mutta miten se liittyy tarinaan? (Saa kommentoida! :)

Lisätietoa: Langennut enkeli WSOY:n sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa ja kirjailijan kotisivuilla

Ally Condie: Tarkoitettu - Tarkoitettu-trilogia 1

"Lajitellessani ehdin ajatella vain sitä, mitä edessäni tapahtuu. Omassa pienessä harmaassa tilassani en ajattele Xanderia. En kaipaa vihreän puvun tuntua ihollani enkä suklaakakun makua kielelläni. En ajattele isoisää, joka syö viimeisen ateriansa huomenna lähtöjuhlassaan. En ajattele kesäkuista lumisadetta enkä muita asioita, jotka ovat mahdottomia mutta jostain syystä silti olemassa. En kuvittele auringon häikäisyä enkä kuun viileyttä enkä meidän pihamme vaahteran muuttumista kultaiseksi, vihreäksi, punaiseksi. Kaikkea sitä ja kaikkea muutakin ajattelen myöhemmin. Mutta en silloin, kun lajittelen.

Lajittelen ja lajittelen, kunnes lajiteltava tieto loppuu. Ruutu on tyhjä. Minä tein sen tyhjäksi." (s. 32)

Condie, Ally: Tarkoitettu. Tammi 2011. Alkuperäinen teos: Matched (2010). Suomennos Kaisa Kattelus. 326 s. ISBN 978-951-31-5810-1.

Ally Condie oli minulle kirjailijana täysin uusi tuttavuus ja bongasin hänen Tarkoitettu-teoksensa (joka on tulevan trilogian aloitusosa) jonkin kirjakaupan uutuuskirjaesittelyistä. Kuvaus kielletystä rakkaudesta tulevaisuuden maailmassa vain kolahti, joten oli pakko ottaa kirja kesän lukulistalle. Ja onneksi otin!

Tarkoitettu sijoittuu siis tulevaisuuteen ja sitä voidaan pitää dystopiana (miksei joku voisi nähdä sen myös utopiana), kuvauksena maailmasta, jossa niin kutsuttu Yhteiskunta valvoo ja määrää kaikesta kansalaisten elämässä. Kaikki mahdollinen on säännösteltyä ja päätetty puolestasi (helppoa siis!): lisääntyminen ja kumppanin valinta, syöminen, pukeutuminen, ajankäyttö... ja mikä ihmeellisintä kaikki tuntuvat sopeutuneen asiaan mukisematta, sillä "Yhteiskunta ei tee virheitä".

Cassia on 17-vuotias nuori nainen, joka on juuri saanut ilokseen tietää parhaan ystävänsä olevan hänen tuleva puolisonsa. Mutta sitten Cassia näkee puolisostaan kertovissa tiedoissa väärän pojan kuvan. Herää epäilys, että onko hänelle sittenkin tarkoitettu toinen. Kun lisäksi Cassia saa isoisältään lahjaksi kielletyn runon, jota ei saisi enää olla olemassa, tulee hänen koko maailmankuvaansa särö ja hän alkaa ihmettelemään...

Tarkoitetussa on toisaalta hyvin perinteinen kielletyn rakkauden ja kolmiodraaman kuvio, mutta Tarkoitettu on myös paljon enemmän. Se on kuvaus yksilön henkisestä kasvusta, täydellisenä pidetyn auktoriteetin kyseenalaistamisesta ja oman tien löytämisestä.

Kirja ei ole pelkästään nuorten romantiikkaa, vaikka siinä onkin hyvin riipaisevan kaunis rakkaustarina, vaan siinä on myös syvällisempää (uskallan sanoa jopa filosofista) pohdintaa elämästä. Henkilöhahmot ovat aitoja, sympaattisia ja helposti samaistuttavia. Herkällä kuvauksellaan tämä kirja sai minut nyyhkimään monessa kohtaa. Tarina oli mielenkiintoisesti rakennettu ja sijoitus tulevaisuuteen ehdottomasti toimiva. Suosittelen!

Kannesta on vielä todettava, että se on minusta ihana ja kertoo kirjan sisällöstä paljon!

Lisätietoa: Tarkoitettu esiteltynä Tammen sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa

Eppu Nuotio: Musta - Pii Marin 1

"Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä. Hän vaelsi kiirehtimättä läpi talon keittiön ovelle. Tiesi olevansa siellä viimeistä kertaa. Painoi mieleensä näkymän olohuoneen ikkunasta. Suuret vanhat puut, nyt jo paljaina talvea odottamassa. Leikkimökin pihan perällä. Hänen kenkänsä jättivät verisen puumerkkinsä jokaiseen huoneeseen. Hän meni ulos, suunnisti autotallille. Sai automaattioven auki ensi yrittämällä. Vastikään hankitun perheauton takaa hän löysi etsimänsä. Kärcher, kuten useimmilla. Painepesurilla hän viimeistelisi tekonsa, pesisi kaiken pois. Ei jättäisi tahraakaan." (s. 8-9)

Nuotio, Eppu: Musta. Otava 2006. 268 s. ISBN 951-1-20963-9.

Olen lukenut ihan liian vähän suomalaisia dekkarikirjailijoita ja Eppu Nuotion nimi on pyörinyt aika ajoin mielessä. Kiinnostustani on lisännyt myös se, että Nuotio ohjasi aikoinaan koulumme musikaalin Kirkkonummella joskus 90-luvulla.

Musta kertoo tummahipiäisestä toimittajasta nimeltä Pii Marin, joka on 3 kk aikaisemmin aloittanut työt Yleisradion Lounais-Suomen paikallistoimituksessa, eikä ole vielä oikein kotiutunut uuteen kotikaupunkiinsa. Pian Pii saa muuta ajateltavaa, kun paikallinen raskaana ollut naispappi murhataan, eikä hän ole lopulta turvassa itsekään.

Musta oli erittäin positiivinen yllätys! Tarina oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Kirja tuntui todella ajankohtaiselta esimerkiksi siksi, että päähenkilönä oli musta suomalainen reipas nainen. Päähenkilöstä oli rakennettu todella kiinnostava persoona ja mikä parasta hänestä ei paljastettu heti kaikkea vaan lukija oppi uutta ihan kirjan loppuun saakka. Värittömiksi eivät jääneet myöskään kirjan sivuhenkilöt.

Annan Nuotiolle kiitosta kirjan lyhyen ytimekkäästä tyylistä. Lyhyehköjä lauseita oli helppo seurata (tuntui, ettei niihin oltu jätetty mitään ylimääräistä) ja myös luvut olivat kiitettävän lyhyitä, mikä auttoi kirjan lukemista useissa pikkuerissä, jos aikaa oli vain pieneen lukuhetkeen. Entisenä kirkkonummelaisena oli myös hauska löytää kirjasta viittauksia Kirkkonummeen.

Ainoan pienen miinuksen annan ärsyttävistä englanninkielisistä lausahduksista, joita oli tungettu sinne tänne ja vielä eri ihmisten sanomina. Yhden ihmisen sanomana asia olisi ollut luontevana osana henkilön persoonaa, mutta ei ole realistista, että useampi henkilö käyttäisi englanninkielisiä sanontoja noin paljon.

Kaiken kaikkiaan kirja oli oikein viihdyttävä ja haluan ehdottomasti lukea lisää Pii Marinin elämästä! Onneksi tälle kirjailijan esikoisjännärille onkin luvassa jatkoa vielä viiden kirjan verran.

Lisätietoa: Musta esiteltynä Adlibriksessä ja Eppu Nuotio Wikipediassa

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras - Kvanttivaras-trilogia 1

"Tänään vankilan seinät ovat lasia. Kaukana yläpuolella loistaa aurinko, joka on melkein aidon näköinen mutta jotenkin liian haalea. Ympärilläni levittäytyy miljoonittain lasiseinäisiä ja -lattiaisia sellejä, joiden rivit jatkuvat äärettömiin. Valo siivilöityy lasipintojen läpi ja kirjoo oman sellini lattian sateenkaaren väreillä. Muita sisustuselementtejä ei ole: selli on alastoman paljas, niin kuin minäkin. Ase minulla sentään on kädessäni." (s. 7-8)

Rajaniemi, Hannu: Kvanttivaras. Gummerus 2011. Alkuperäinen teos: The Quantum Thief (2010). Suomennos Antti Autio. 440 s. ISBN 978-951-20-8395-4.

Onpa ihanaa aloittaa kirja-arvostelut suomalaisella tieteiskirjallisuudella! Kuultuani tästä uudesta suomalaisen kirjoittajan scifi-romaanista kiinnostuin heti, etenkin kun kirjailija eli Hannu Rajaniemi on opiskellut Oulun yliopistossa matemaattista fysiikkaa ja on lisäksi toiminut Cryossa (Oulun yliopiston roolipelikerho).

Rajaniemi on aikaisemmin kirjoittanut englanniksi novelleja ja teos Kvanttivaras on hänen esikoisromaaninsa, joka mielenkiintoista kyllä ilmestyi alunperin englanninkielisenä (The Quantum Thief). Kirjan suomentamisesta ei kuitenkaan vastannut kirjailija itse vaan Antti Autio.

Kvanttivarkaan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden aurinkokuntaan, tarkemmin sanottuna Mars-planeetalle. Kirjan päähenkilö, mestarivaras Jean le Flambeur viruu dilemmavankilassa, josta hänet vapauttaa nainen nimeltä Mieli. Vapautuksella on kuitenkin hintansa: varkaan on hoidettava yksi keikka Mielen työnantajalle. Lisäksi varas haluaa selvittää kuka hän itse entisessä elämässään oli ja mitä teki.

Rajaniemi maalaa lukijalle erittäin mielenkiintoisen tulevaisuuden maailman. Hän on keksinyt kirjaan paljon kutkuttavia asioita, kuten liikkuvan kaupungin tai sen, että muistonsa voi halutessaan jakaa toiselle. Rahan tilalta Marsissa käytetään maksuvälineenä aikaa. Ja kun aika loppuu, tulee kuolema ja herääminen uuteen elämään niin kutsuttuna hiljaisena... 

Rajaniemi ei päästä lukijaansa kovin helpolla. Ensiksikin Kvanttivaras vilisee täynnä fysiikan termejä, jotka eivät välttämättä tavalliselle tallaajalle aukene. Toiseksi kirjassa on paljon myös hänen itse keksimiään termejä, joista vain osa selittyy tarinan myötä. Asia ärsytti minua aluksi, mutta lopulta oli vain hauskaa arvuutella ja päätellä asiayhteyksistä mistä oli kyse ja leikkiä ikäänkuin salapoliisia. :) Huomasin, että lukeminen vaati keskittymistä, eikä Kvanttivaras siksi soveltunut sänkylukemiseksi ennen nukahtamista.

Tarina oli taitavasti rakennettu viimeistä yksityiskohtaa myöten ja se piti otteessaan alusta loppuun asti. Yksi tarinan teemoista oli yksityisyys ja sen rajat, mikä herätti paljon ajatuksia ja tunteita lukiessa. Kun kerronnassa oli mukana myös huumoria ja lopussakin sopivasti yllätyksiä, pidin kovasti lukemastani! Lisäksi tarina jäi kutkuttavasti kesken eli jatkoa lienee luvassa. Ainakin kirjailija on tehnyt sopimuksen kolmesta kirjasta kustantajansa kanssa (HS).
Muokkausta: Google kertoikin, että toinen osa on todellakin tulossa. Kiva juttu! 

Lisätietoa: Kvanttivaras esiteltynä Gummeruksen sivuilla

Uuden blogin esittely

Hei kaikki kirjojen ystävät!

Päätin perustaa tämän blogin rakkaudesta lukemiseen ja jakaakseni lukukokemuksiani myös teille muille. Lisäksi toivon blogin lisäävän fiktiivisten kirjojen lukemistani, joka on viime vuosina jäänyt hieman vähemmälle verrattuna lapsuuden ja nuoruuden kulta-aikaan, jolloin ahmin useita kirjoja viikossa.

Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa mitään pitkiä syväanalyysejä lukemistani kirjoista, vaan kirjata ylös mietteitäni hieman rennommalla otteella. Eniten tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja vievät minut johonkin ihan toiseen maailmaan. Mitä realistisempi ja synkempi kirja on sitä todennäköisemmin se jää minulta lukematta. Suosikkigenrejäni ovat fantasia, scifi, jännitys ja paranormaali romantiikka. Kun kirja tempaisee minut täysin toiseen todellisuuteen ja unohdan kaiken ympärillä tapahtuvan, se vasta on parasta rentoutumista arjen keskellä! :)

Toivon, että tästä blogista on iloa myös teille muille lukuintoilijoille ja odotan innolla lukukokemusten jakamista kanssanne!

(päivitetty 27.11.2013)