Charlaine Harris: Verta sakeampaa - Sookie Stackhouse 5

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

(Dead as a Doornail, 2005)
Gummerus 2011, suomentanut Sari Kumpulainen

Ehdottomasti huonoin lukemani Sookie-kirja! (Sääli sillä kansi on minusta aivan mielettömän makea...) Kirja oli varsinainen sillisalaatti ihmispuumajuttuja, sala-ampujan arvoituksen ratkaisemista ja ihmissusien laumakiistoja. Tuntui kuin Harris itsekään ei olisi oikein tiennyt, että mistä sitä nyt kirjoittaisi. Kirja tuntui paikoitellen todella tylsältä ja koko juonirakenne ihmetytti (mikä rakenne?). Turhautti myös se, että Sookiesta oli kiinnostunut kuusi(!) eri miestä, mutta kenenkään kanssa ei kuitenkaan tapahtunut oikein mitään. Päälimmäisenä tunteena jäi jäljelle vain karvas pettymys (varsinkin kun sarjan edellinen osa oli niin hyvä). Eipä tästä juuri muuta sanottavaa keksi.

Charlaine Harris: Veren imussa - Sookie Stackhouse 4

Sookien seikkailut ovat pyörineet alitajunnassa ja vuoroaan odottamassa jo pitkään, mutta vasta nyt joululomalla sain vihdoin luettua tämän sarjan neljännen osan. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat ovat olleet oikein mukavia, viihdyttäviä ja keveitä välipalakirjoja, eikä tämä Veren imussa tee poikkeusta.

Sookie on juuri selvinnyt edellisen kirjan verilöylyistä ja antanut vampyyreille porttikiellon kotiinsa. Veren imussa -kirjan alussa Sookie vannoo, ettei ajaudu enää hankaluuksiin ja pysyy erossa vampyyreista ja muusta sellaisesta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Sookie ottaa kotiinsa huolehdittavakseen vampyyri Ericin, joka on menettänyt muistinsa vaarallisten ja voimakkaiden ihmissusi-noitien toimesta. Kun vielä Sookien veli Jason katoaa kuin tuhka tuuleen, tulee Sookie taas vedetyksi mukaan jännittäviin tapahtumiin.

Minulle tämä oli ehkä tähän asti viihdyttävin Sookie-kirja! Oli sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta ei kuitenkaan niin överiksi vedettyä verenvuodatusta kuin edellisessä kirjassa. Kun lisäksi Ericin ja Sookien välille kehittyi sutinaa, oli kirjaa entistäkin viihdyttävämpi lukea. (Eric kun on niin vastustamaton hahmo niin kirjassa kuin tv-sarjassakin!) Tämä kirja oli mielestäni myös eroottisessa mielessä sarjan rohkein tähän mennessä. Eli oikein viihdyttävää lukemista vampyyrierotiiikan ystäville! ;)

Näyte sivuilta 26-27:

     "En tiedä. Onko minun nimeni Eric?" Hän näytti säälittävältä

autoni etulyhtyjen valossa. 

     "Huh." Sen järkevämpää sanottavaa en keksinyt. "Käytät ny-

kyisin nimeä Eric Northman. Miksi sinä olet täällä?"

     "En tiedä sitäkään."

     Kuva alkoi hahmottua. "Ihan totta? Etkö muista mitään?" Yri-

tin räpistellä irti tunteesta, että hetkenä minä hyvänsä Eric virnis-

täisi, selittäisi kaiken ja nauraisi, ja sitten sotkisi minut taas johon-

kin soppaan mikä johtaisi siihen, että... minua satutettaisiin.

     "Ihan totta." Eric astui askeleen lähemmäksi, ja hänen paljas val-

koinen rintakehänsä sai minut värisemään myötätunnosta kanan-

lihalla. Nyt kun en enää ollut kauhuissani, tajusin myös miten sur-

kealta hän näytti. En koskaan ennen ollut nähnyt itsevarman Ericin

kasvoilla sellaista ilmettä, ja se teki minutkin oudon surulliseksi.

     "Kai sinä sentään tiedät olevasi vampyyri?"

Harris, Charlaine: Veren imussa

(Dead to the World, 2004)

Gummerus, 2011, 328 sivua, ISBN 978-951-20-8377-0

Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse -sarja:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi (miniarvioni kirjasta)
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö
Pahaa verta Chicagossa (tulossa 2012)

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirja Adlibriksessä
Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Morren maailma, Saraseenin maailma, Jos vaikka lukisi...

Kesän muita luettuja (Rafaelin enkeli, Mies taskussa, Kylmäveristen klubi ja H. P. ja liekehtivä pikari)

En tehnyt kaikista kesän aikana lukemistani kirjoista kirja-arvioita, vaan julkaisen niistä nyt tällaiset pienet miniarviot.

Tuija Lehtinen

Teini-iässä tuli luettua paljon Lehtisen kirjoja ja erityisesti hänen 80-luvun aikuistenromaaninsa ovat jääneet mieleen mukavina romantiikkaa sisältävinä kirjoina. Nyt kesällä tartuin monen vuoden tauon jälkeen kahteen kirjaan, jotka edustavat Lehtisen tuoreempaa (2000-luvun) tuotantoa, sillä ajattelin niiden sopivan hyvin kevyeksi kesälukemiseksi.

Rafaelin enkeli, Otava 2003

Tämä oli pettymys. Kirja keskittyi lähinnä nuoren naisen itsenäistymis- ja elämänmuutostarinaan (ärsyttävän tuttu kaava), eikä romantiikkaa, sutinasta puhumattakaan, ollut juuri nimeksikään. Positiivisia puolia olivat keveys, helppolukuisuus ja huumori eli melkein onnistui viihteellisenä kesäkirjana.

Mies taskussa, Otava 2007

Tämä kirja täytti odotukseni paremmin. Juonikuvio tempaisi heti mukaansa kaikessa älyttömyydessään (päähenkilö joutuu sukulaistensa vedonlyönnin kohteeksi ja hänen on löydettävä itselleen mies tiettyyn ajankohtaan mennessä). Tämä kirja tarjosi huumorin lisäksi myös romantiikkaa ja sutinaa ihan mukavasti. Tosin juoni oli valitettavan arvattava.

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
Gummerus 2010, suomentanut Sari Kumpulainen

Tässä kesäkirjassa oli menoa ja meininkiä ehkä vähän liikaakin ainakin väkivallan ja Sookie-paran verenvuodatuksen osalta. Kirjaa lukiessa oli kutkuttavaa seurata Ericin ja Sookien välistä eroottista jännitettä, joka tv-sarjassa on paljon laimeampana. Tämä Sookie Stackhouse -sarjan kolmas osa loppui mielestäni oudosti ja vähän töksähtäen.

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000)
Tammi 2001, suomentanut Jaana Kapari

Olen Pottereiden suhteen tällainen ns. myöhäisherännäinen eli vasta näin 30 ikävuoden kynnyksellä aloitin sarjan lukemisen. (Joskus supersuosittu sarja saa minussa aikaan vastareaktion, jolloin ei huvitakaan tutustua siihen.) Olen tykännyt kovasti Pottereista tähän asti ja mielestäni ne sopivat aikuisellekin lukijalle. Tämä sarjan neljäs kirja Liekehtivä pikari oli kuitenkin ensimmäinen, jonka kohdalla ajattelin, että vähempikin sivumäärä olisi riittänyt ja paljon olisi voitu jättää pois tarinan siitä pahemmin kärsimättä. Potter-kirjojen (kuten tämänkin osan) vahvuutena on kuitenkin hyvä tarina, hullunkuriset otukset, huumori, jännitys ja koko se kiehtova taikamaailma.