Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

(Den inre kretsen, 2005)

Suomentanut Leena Peltomaa

Otava, nid., 2009, 381 sivua, ISBN 978-952-239-026-4

Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvasta informatiivisesta dekkarisarjasta on tullut yöpöytäni vakiolukemistoa. Saaren varjoissa -kirjassa seurataan arkeologisia kaivauksia ja käsitellään rituaalimurhia. Rituaalimurha-aihe on mielenkiintoinen, mutta samalla myös aika vastenmielinen. Jungstedtin kirjoitustyyli on kuitenkin sisäsiistiä, joten näissä kirjoissa ei yleensä herkutella millään veren roiskumisilla tms. Tässäkin osassa, kuten edellisessä, käsitellään poliisin ja median suhdetta ja tasapainoillaan näiden kahden työn onnistumisen välillä.

Väliavautuminen: Sarjan kirjojen takakansitekstit ovat muuten olleet ainakin tähän mennessä uskomattoman epäonnistuneita. Joko niissä paljastetaan juonesta aivan liikaa tai sitten juonesta annetaan harhaanjohtava kuva. Olenkin nyt jättänyt takakannet suosiolla lukematta, jotta lukukokemus ei menisi ihan pilalle. On kyllä ärsyttävää!

Takaisin asiaan... Tarina alkaa siitä, kun pikkutytöt löytävät maastosta irrallisen hevosen pään ja vähän myöhemmin eräs arkeologian opiskelija murhataan. Komisario Knutas työryhmineen saa taas tämän karmivan arvoituksen selvitettäväkseen. Lisäksi kirjassa vierailee sarjan edellisestä osasta tuttu krp:n hauska komisario Kihlgård, jolla on sukset ristissä Knutaksen kanssa vähän väliä (ja joka kutsuu Knutasta Knutteksi tämän suureksi ärsytykseksi ;). Näiden kahden välinen suhde ja keskinäinen sanailu oli viihdyttävää seurattavaa.

Myös toimittaja Johan Berg seikkailee tässäkin osassa. Gotlantiin on avattu paikallistoimitus, johon Johan on saapunut Tukholmasta työskentelemään vakituisesti. Emma, johon Johanilla on ollut suhde, on eronnut miehestään ja odottaa lasta. Johanilla on suuret odotukset parin yhteiselämän alkamiselle, mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Johanin ja Emman kautta kirja käsittelee mm. vauvaperheen elämää, uskottomuutta ja masennusta.

Merkillepantavaa Jungstedtin kirjoissa on, että murhaajat eivät tunnu koskaan olevan pelkästään pahoja, vaan herättävät aina myös sympatiaa. Jungstedtin filosofiana tuntuu olevan, että kukaan ei ole paha syntyjään, vaan murhaaja on itse ensin kokenut jotain pahaa elämässään tullakseen sellaiseksi kuin on. Ehkä kauheudet on näin helpompi hyväksyä tai ymmärtää?

Saaren varjoissa oli hyvä dekkari, se piti otteessaan alusta asti, eikä tylsiä vaiheita ollut!

Tähdet: ***1/2 (Luettu 30.1.2014)

Gotlanti-sarja:

1. Kesän kylmyydessä (2006) - Den du inte ser (2003)
2. Meren hiljaisuudessa (2007) - I denna stilla natt (2004)
3. Saaren varjoissa (2008) - Den inre kretsen (2005)
4. Muurien kätköissä (2009) - Den döende dandyn (2006)
5. Aamun hämärissä (2010) - I denna ljuva sommartid (2007)
6. Kevään kalpeudessa (2011) - Den mörka ängeln (2008)
7. Hiljaisuuden hinta (2012) - Den dubbla tystnaden (2009)
8. Vaarallinen leikki (2013) - Den farliga leken (2010)
9. Neljäs uhri (2014) - Det fjärde offret (2011)
10. Den sista akten (2012)
11. Du går inte ensam (2013)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja

Robert Kirkman: The Walkind Dead - Ensimmäinen kirja

Piirtäjät Tony Moore (1.luku), Charlie Adlard (2.luku), Cliff Rathburn

(Walking Dead 1-12, Image Comics Inc., 2004)

Suomentanut Antti Koivumäki

Egmont Kustannus, 2012, ISBN 978-952-233-572-2

Kun The Walking Dead -televisiosarja saapui Suomeen, se oli minulle rakkautta ensisilmäyksellä. Olen viime vuosina alkanut innostua enemmän ja enemmän zombi-elokuvista ja tämä tv-sarja mielestäni erottui vaihtelevanlaatuisesta joukosta kirkkaasti edukseen! Juoni on rautaa, hahmot mielenkiintoisia ja tapahtumat erittäin tunteitaherättäviä. Olikin luonteva jatkumo sarjan "faniudelleni", että tarttuisin seuraavaksi näihin Robert Kirkmanin sarjakuviin, joihin tv-sarja perustuu.

Kokemukseni sarjakuvista on olematon. Jossain vaiheessa luin nuoruudessani lähes kaikki Tintti-kirjat ja Aku Ankkoja olen lukenut aina, mutta siinä se sitten onkin. Täytyy tunnustaa, että varmasti pieni osa minusta on pitänyt sarjakuvia ehkä vähän lapsellisina ja jotenkin huonompana kirjallisuutena tms., vaikka tiedän myös aikuisille suunnattuja vakavammin otettavia sarjakuvia olevan olemassa. Näiden hölmöjen ennakkoluulojeni takia olikin mielenkiintoista nähdä, että miltä näin aikuisiällä sarjakuvan lukeminen maistuisi.

Juoni lyhyesti: The Walking Deadin tarina alkaa siitä, kun poliisi Rick herää koomasta sairaalan sängyssä ja huomaa helvetin päässeen irti. Kaikki muut ihmiset ovat kadonneet, kuolleet ja/tai muuttuneet verenhimoisiksi zombeiksi. Rick pakenee sairaalasta ja lähtee etsimään vaimoaan ja poikaansa toivoen näiden olevan vielä hengissä.

Ensimmäinen pettymykseni ihmetykseni oli, että piirrokset olivatkin mustavalkoisia eikä värien iloitulitusta kuten aiemmin olin tottunut. Tarinan edetessä olin erittäin iloinen tästä asiasta. Mustavalkoisuus sopi aiheen synkkyyteen erinomaisesti, enkä olisi välttämättä halunnutkaan nähdä kaikkea tarinassa lentävää verta ja suolenpätkiä värillisenä... Piirroksissa oli kivasti hyödynnetty sivunkääntämistä. Muutaman kerran tuli kunnon shokki, kun seuraavalla sivulla tapahtuikin jotain kamalaa, jota ei yhtään osannut odottaa. Kerrassaan mahtava tehokeino!

Pidin todella paljon Tony Mooren piirroksista kirjan ensimmäisessä luvussa. Ne olivat taiteellisia, paikoitellen vaikuttavia ja hyvin piirrettyjä kuvia. Pettymykseni olikin suuri, kun piirtäjä vaihtui toisessa luvussa, jolloin hahmojen piirteistä mielestäni katosi kaikki persoonallisuus. Sääli. Kirjan lopussa oli muuten kivoja ekstroja, nimittäin Mooren piirtämiä luonnostelukuvia ja hienoja värillisiä "klippejä" joistakin kohtauksista.

Kirkmanin zombit ovat mukavia. Tarkoitan siinä mielessä, että ne eivät ole liian nopeita ja pelottavia (kuten esim. elokuvassa 28 viikkoa myöhemmin, hui yök!), vaan laahustavat hassuja ääniä päästellen suhteellisen hitaasti eteenpäin. Ja ne ovat myös tapettavissa aika helposti päähän kohdistuvalla iskulla. Ihmisillä on siis oikeasti mahdollisuus päästä pakoon ja selviytyä. Walking Dead-sarjakuvien jännitys ja kauhu tuntuukin perustuvan zombien lisäksi jopa enemmän ihmisten välisiin jännitteisiin ja ihmisen omaan pahuuteen.

Pidin tarinan juonesta todella paljon ja luinkin kirjan alusta loppuun ahmimalla yhtenä iltana! The Walking Dead ei ole pelkkää jännittävää toimintaa ja kauhua, vaan siinä on myös syvällistä sanomaa, mikä herättää tunteita. (Tämä vielä korostuu sarjan edetessä, minkä voin nyt jälkeenpäin todeta!) Juonikoukkuja jäi houkuttelevasti auki, joten seuraava osa lähti heti kirjastosta lainaan...

(Ps. Tv-sarja on näköjään ollut aika uskollinen tälle sarjakuvaesikuvalleen ainakin näiden kahden ensimmäisen luvun osalta. Toki puolin ja toisin on lisätty/poistettu hahmoja ja tapahtumia tai hahmoja on muutettu. Erityisesti ikävöin tv-sarjan suosikkihahmoani, Darylia, jota tästä sarjakuvasta ei löytynyt. Nyyh.)

Tähdet: ***** (Luettu 26.1.2014)

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa - Gotlanti 2

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa - Gotlanti 2

(I denna stilla natt, 2004)

Otava, 2010 pokkari, 366 sivua, ISBN 978-951-1-24940-5

Suomentanut Leena Peltomaa

Luettu 15.1.2014

Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvalla dekkarisarjalla ei taida olla virallista nimeä, joten kutsun sitä jatkossa Gotlanti-sarjaksi. Näistä kirjoista on tullut vakiovaruste yöpöydälleni, koska ne ovat erityisen hyvää iltalukemista ennen nukahtamista: kirjojen luvut ovat lyhyitä ja tauotettu useisiin välikappaleisiin, joten on helppo lopettaa, kun väsymys iskee...

Kuten dekkarit yleensä, tämäkin tarina alkaa murhalla. Keski-ikäinen alkoholisti voittaa raviradalla suuren summan rahaa ja hieman myöhemmin hänet löydetään kuolleena. Toisaalla vanhempi mies käyttää teinityttöä seksuaalisesti hyväkseen, kunnes eräänä iltana asiat menevät liian pitkälle...

Meren hiljaisuudessa käsittelee paljon erilaisia yhteiskunnallisia teemoja kuten syrjäytyneet, alkoholismi, seksuaalinen hyväksikäyttö, uskottomuus parisuhteessa... Lisäksi kirjassa käsitellään uutistoimittajan työn etiikkaa sekä poliisin ja median välistä suhdetta. Tämä oli mielenkiintoinen aihe ja herätti lukiessa paljon ajatuksia liittyen median käyttäytymiseen. Ajatuksia (karmivia sellaisia) herätti myös hyvin aidosti ja uskottavasti kuvatut seks. hyväksikäytön kohtaukset. Yök.

Gotlanti-sarjan kirjat ovat kaikki hyvin informatiivisia, tämä Meren hiljaisuudessakin on kuin matkailukirja Gotlantiin. Kirjailija ujuttaa juonen sisään kaikenlaista Gotlanti-tietoa toimittaja Johan Bergin tai komisario Anders Knutaksen silmin. (Esim. tässä osassa lukija saa tietää mm. Gotlannin kirkon historiasta.)

Parhaiten Jungstedt mielestäni kuvaa ihan normaalia ihmisten elämää ja ihmissuhteita. Lukija oppii taas lisää komisario Knutaksen perhe-elämästä ja sen kriiseistä (mm. vaimon paino-ongelma). Sarjan edellisessä osassa alkanut Johanin ja Emman salasuhde saa tässä osassa odottamattomia ja kauaskantoisia seurauksia. Emman ja Johanin tilanne jääkin lopussa tosi kutkuttavaan kohtaan, joten seuraava pokkari kehiin heti kiitos! ;) Jungstedt on täyttä dekkariviihdettä kera yhteiskunnallisen kritiikin. Suosittelen!

Gotlanti-sarja:

1. Kesän kylmyydessä (2006) - Den du inte ser (2003)
2. Meren hiljaisuudessa (2007) - I denna stilla natt (2004)
3. Saaren varjoissa (2008) - Den inre kretsen (2005)
4. Muurien kätköissä (2009) - Den döende dandyn (2006)
5. Aamun hämärissä (2010) - I denna ljuva sommartid (2007)
6. Kevään kalpeudessa (2011) - Den mörka ängeln (2008)
7. Hiljaisuuden hinta (2012) - Den dubbla tystnaden (2009)
8. Vaarallinen leikki (2013) - Den farliga leken (2010)
9. Neljäs uhri (2014) - Det fjärde offret (2011)
10. Den sista akten (2012)
11. Du går inte ensam (2013)

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko (1973)

Luettu 18.10.2013

Tämä oli sellainen söpö ja sisäsiisti mainostoimistomaailmaan sijoittuva perusdekkari, jonka kohdalla ei tarvitse pelätä verta ja suolenpätkiä. Tosin myös jännityselementit jäivät aika vähäisiksi, eikä murhaajakaan oikein yllättänyt (+ hänen murhamotiivinsa jäi todella kevyeksi ja epäuskottavaksi). Kirja oli kevyt ja nopealukuinen (sivuja 188) ja siinä oli muutamia mukavia yksityiskohtia, kuten tapahtumien sijoittuminen 1970-luvulle. Vaikken olekaan itse elänyt kyseisellä vuosikymmenellä, niin mm. jatkuva sisäkessuttelu, samettihousut ja -haalarit, Peyton Place ja Danny ovat tuttuja 70-luvun elementtejä esim. omien vanhempien kertomana. Toinen kiva jekku kirjassa oli värien käyttö teemana. Esim. luvut oli nimetty ja henkilöt kuvattu värien mukaan. Jotain symppistä tässä keveydestään huolimatta oli ja voisin kuvitella lukevani Pakkasen kirjoja toistekin ns. välipalakirjoina.

Stephenie Meyer: Vieras

Stephenie Meyer: Vieras

(The Host, 2008)

WSOY, 2009, 702 sivua, ISBN 978-951-0-34712-6

Suomentanut Pirkko Biström

Luettu 2.9.2013

Vieraassa Stephenie Meyer on hyvin mielenkiintoisen psykologisen ongelman äärellä: Miten toimia ja tehdä päätöksiä, jos saman ruumiin sisällä olisi kaksi erillistä minää, jotka haluavat eri asioita? Jos minät pystyisivät keskustelemaan keskenään, miten he ratkaisisivat mahdolliset vastakkaiset motiivinsa? Voisivatko he löytää yhteisen sävelen? Ketä he rakastaisivat?

Vieraan lähtöasetelma on kutkuttava. Alienit ("sielut") ovat vallanneet maapallon ja soluttautuneet ihmisten sisään eräänlaisiksi loisiksi, jotka lopulta tukahdattavat ihmisen oman mielen ja tahdon. Jäljellä toki on tietysti pieni harvaksi käynyt ihmiskapinallisten joukko, jotka elävät autiomaassa luolissaan villeinä, sieluista vapaina ja piileskelevinä. Tarinan keskiössä on sielu nimeltä Vaeltaja, joka siirretään kapinalliseen nimeltä Melanie. Kaikki ei menekään niin kuin pitäisi, vaan voimakastahtoinen Melanie saa Vaeltajan rakastumaan omaan rakastettuunsa ja lähtemään yhteiselle matkalle etsimään kapinallisystäviään.

Tässä tarinassa ei ollut vain hyviä ja pahoja. "Hyvistä" henkilöistä paljastui tarinan edetessä synkkiä puolia ja toisaalta "pahoista" inhimillisiä puolia. Mikä yllättävintä, tarinan inhimillisin olento ei ollut ihminen ensinkään! Vaeltajan matka ihmisyyteen ja ihmisenä toimimiseen oli mielenkiintoista seurattavaa. Olin tunteella mukana tarinassa heti ensisivuista lähtien (perhanan Meyer kun saat minut aina itkemään!) ja sydän syrjälläni tuskailin, ettei tarina millään voisi päättyä onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta.

Vaeltajan rooli syrjeksittynä ja halveksittuna luolayhteisössä toi minun mieleeni Aylan ja Luolakarhun klaanin. Ja kuten Aylan turvana oli vanha rampa Creb, Vaelin puolella on vanha Jeb. Ja löytyipä sieltä vastine julmalle Broudille myös... Tämä ei liene sattumaa, eiköhän Stepheniekin ole Luolakarhun klaaninsa joskus lukenut...      

Lyhyestä virsi kaunis, tämä oli erittäin hyvä kirja! Olin suhtautunut Meyeriin "yhden tempun ponina", nuorten vampyyri-ihkuromantiikan kirjoittajana, enkä uskonut hänen tarjoavan mitään aikuisten scifille. Toki meyermäiset piirteet löytyivät tästäkin kirjasta ja romanttinen juonikuvio myös, mutta tarina on ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen, koukuttava ja hyvin kirjoitettu.

Loppufiiliksenä jäi, että wau mikä matka! Tämä tarina tulee taatusti jäämään mieleen! :)

Jatkoakin on luvassa tulevaisuudessa ainakin kahden osan verran: The Seeker ja The Soul. Puolet minusta palaa halusta lukea jatkoa, mutta toisaalta taas pelkään yltävätkö ne kuitenkaan samalle tasolle kuin tämä. (Samasta syystä en ole uskaltanut käydä katsomassa The Host -elokuvaa...)

Meyerin kotisivut.
Blogeissa: mm. Olipa kerran kirjablogi, Kirjapinot, Kirjoihin kadonnut, Aamuvirkku yksisarvinen

Charlaine Harris: Verta sakeampaa - Sookie Stackhouse 5

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

(Dead as a Doornail, 2005)
Gummerus 2011, suomentanut Sari Kumpulainen

Ehdottomasti huonoin lukemani Sookie-kirja! (Sääli sillä kansi on minusta aivan mielettömän makea...) Kirja oli varsinainen sillisalaatti ihmispuumajuttuja, sala-ampujan arvoituksen ratkaisemista ja ihmissusien laumakiistoja. Tuntui kuin Harris itsekään ei olisi oikein tiennyt, että mistä sitä nyt kirjoittaisi. Kirja tuntui paikoitellen todella tylsältä ja koko juonirakenne ihmetytti (mikä rakenne?). Turhautti myös se, että Sookiesta oli kiinnostunut kuusi(!) eri miestä, mutta kenenkään kanssa ei kuitenkaan tapahtunut oikein mitään. Päälimmäisenä tunteena jäi jäljelle vain karvas pettymys (varsinkin kun sarjan edellinen osa oli niin hyvä). Eipä tästä juuri muuta sanottavaa keksi.

J. D. Robb: Alaston kuolema

Tämän Alaston kuolema -kirjan kohdalla tein itselleni kaksi uutta aluevaltausta. Ensinnäkin tutustuin nyt ensikertaa tähän viihdekirjallisuuden tuotteliaimpiin lukeutuvaan ja suosittuun konkariin nimeltä Nora Roberts. Toiseksi tämä oli ensimmäinen futuristinen dekkari, jonka olen lukenut. Luin nuoruudessani paljon dekkareita, mutta kyllästyin niihin vähitellen, kun tuntuivat aina noudattavan samaa kaavaa ja juonet olivat niin ennalta-arvattavia. Nykyään luen siis aika vähän dekkareita, enkä olisi tähänkään tarttunut, jollei minua olisi houkutellut kirjan science fiction -aspekti eli tulevaisuuteen sijoittuvat tapahtumat. (Sekä kirjan erittäin kaunis kansi, joka kiinnitti huomioni kirjaston hyllyssä.)

Alaston kuolema aloittaa samalla dekkarisarjan, jonka Nora Roberts on kirjoittanut kirjailijanimellä J. D. Robb. (Suomeksi sarjassa on ilmestynyt vain ensimmäiset kuusi osaa.) Alastomassa kuolemassa seurataan komisario Eve Dallasin murhatutkimuksia New Yorkissa vuonna 2058. Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun eräs ammattilaisseuralainen murhataan kylmäverisesti ja Eve saa jutun selvitettäväkseen. Tutkimuksesta ei tule kuitenkaan helppo, sillä tapaus on arkaluontoinen poliittisten kytköstensä vuoksi. Asiaa mutkistaa entisestään se, että Eve huomaa pian tuntevansa seksuaalista vetoa mieheen, jota epäilee murhaajaksi...

Mikään ei ole niin tympäisevää, kuin "scifi-kirja", joka sijoittuu tulevaisuuteen, mutta sitten kyseinen tulevaisuus ei näykään kirjan juonessa juuri ollenkaan tai hyvin vähän. Ei onneksi tämän kirjan kohdalla! Kirjaa lukiessa koki vahvasti, että nyt ollaan jossakin muussa ajassa. Kirjassa kuljettiin ilma-aluksilla, tilattiin ruoka ateriamaatista, ohjattiin suihkua ja hissiä ääniohjauksella ja luettiin lehdet näyttöruudulta... ym. Tällaisten "tulevaisuusherkkujen" lisäksi kirja oli muutenkin viihdyttävä ja mukaansa tempaiseva, joten en ihmettele Robertsin suosiota viihdekirjailijana.

Kuten jo totesin olen perusdekkareihin vähän kyllästynyt, mutta Alaston kuolema säilytti mielenkiintonsa alusta loppuun henkilöhahmojensa ja tulevaisuuskuvansa ansiosta. Päähenkilöstä oli helppo pitää: itsenäinen voimakas nainen, jossa kuitenkin myös heikko/herkkä puoli. Positiivista oli myös se, että kirja sai minut miettimään syvällisempiä juttuja kuten prostituution laillistamista ja sen seurauksia. Ainoana miinuksena on sanottava juonen ja loppuratkaisun ennalta-arvattavuus eli en päässyt yllättymään juuri missään vaiheessa.

Vaikkei Alaston kuolema mikään huipputeos ollutkaan, niin voin hyvin kuvitella lukevani tätä sarjaa vielä lisää esim. kevyenä kesälukemisena. Jännitys kera eroottisen latauksen toimii, pakko myöntää! ;)

Näyte sivuilta 12-13:

    "Tapaus on poliittisista syistä arkaluontoinen. Uhri on
24-vuotias valkoihoinen nainen. Hän menetti henkensä
vuoteessa."
    Eve kohotti toista kulmaansa. "Runollista, koska hän
ansaitsi elantonsakin vuoteessa. Miten hän kuoli?"
    "Tämä on vähän ongelmallinen juttu. Haluan, että näet
itse."
    He lähtivät huoneen poikki. Kumpikin otti esiin kapean
spraypullon ja suihkutti sen sisältämää ainetta käsiinsä,
jotta niistä ei olisi jäänyt rasva- eikä sormenjälkiä.
Makuuhuoneen ovella Eve suihkutti vielä saappaidensa
pohjat, niin ettei niihin tarttuisi kuituja, irtohiuksia eikä
ihonpalasia.

Robb, J. D.: Alaston kuolema

(Naked in Death, 1995)

Gummerus, 2004, 389 sivua, ISBN 951-20-6598-3

Suomentanut Satu Leveelahti

Eve Dallas -sarja (In Death -sarja):

Alaston kuolema (Naked in Death)

Maineikas kuollessaan (Glory In Death)

Kuoleman ikuistama (Immortal In Death)

Kuoleman hurmio (Rapture In Death)

Kuoleman riitit (Ceremony in Death)

Kuoleman enkeli (Vengeance in Death)

Charlaine Harris: Veren imussa - Sookie Stackhouse 4

Sookien seikkailut ovat pyörineet alitajunnassa ja vuoroaan odottamassa jo pitkään, mutta vasta nyt joululomalla sain vihdoin luettua tämän sarjan neljännen osan. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat ovat olleet oikein mukavia, viihdyttäviä ja keveitä välipalakirjoja, eikä tämä Veren imussa tee poikkeusta.

Sookie on juuri selvinnyt edellisen kirjan verilöylyistä ja antanut vampyyreille porttikiellon kotiinsa. Veren imussa -kirjan alussa Sookie vannoo, ettei ajaudu enää hankaluuksiin ja pysyy erossa vampyyreista ja muusta sellaisesta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Sookie ottaa kotiinsa huolehdittavakseen vampyyri Ericin, joka on menettänyt muistinsa vaarallisten ja voimakkaiden ihmissusi-noitien toimesta. Kun vielä Sookien veli Jason katoaa kuin tuhka tuuleen, tulee Sookie taas vedetyksi mukaan jännittäviin tapahtumiin.

Minulle tämä oli ehkä tähän asti viihdyttävin Sookie-kirja! Oli sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta ei kuitenkaan niin överiksi vedettyä verenvuodatusta kuin edellisessä kirjassa. Kun lisäksi Ericin ja Sookien välille kehittyi sutinaa, oli kirjaa entistäkin viihdyttävämpi lukea. (Eric kun on niin vastustamaton hahmo niin kirjassa kuin tv-sarjassakin!) Tämä kirja oli mielestäni myös eroottisessa mielessä sarjan rohkein tähän mennessä. Eli oikein viihdyttävää lukemista vampyyrierotiiikan ystäville! ;)

Näyte sivuilta 26-27:

     "En tiedä. Onko minun nimeni Eric?" Hän näytti säälittävältä

autoni etulyhtyjen valossa. 

     "Huh." Sen järkevämpää sanottavaa en keksinyt. "Käytät ny-

kyisin nimeä Eric Northman. Miksi sinä olet täällä?"

     "En tiedä sitäkään."

     Kuva alkoi hahmottua. "Ihan totta? Etkö muista mitään?" Yri-

tin räpistellä irti tunteesta, että hetkenä minä hyvänsä Eric virnis-

täisi, selittäisi kaiken ja nauraisi, ja sitten sotkisi minut taas johon-

kin soppaan mikä johtaisi siihen, että... minua satutettaisiin.

     "Ihan totta." Eric astui askeleen lähemmäksi, ja hänen paljas val-

koinen rintakehänsä sai minut värisemään myötätunnosta kanan-

lihalla. Nyt kun en enää ollut kauhuissani, tajusin myös miten sur-

kealta hän näytti. En koskaan ennen ollut nähnyt itsevarman Ericin

kasvoilla sellaista ilmettä, ja se teki minutkin oudon surulliseksi.

     "Kai sinä sentään tiedät olevasi vampyyri?"

Harris, Charlaine: Veren imussa

(Dead to the World, 2004)

Gummerus, 2011, 328 sivua, ISBN 978-951-20-8377-0

Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse -sarja:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi (miniarvioni kirjasta)
Veren imussa
Verta sakeampaa
Veren perintö
Pahaa verta Chicagossa (tulossa 2012)

Lisätietoa: kirjailijasta Wikipediassa ja kirja Adlibriksessä
Blogeissa: mm. Kirjamielellä, Morren maailma, Saraseenin maailma, Jos vaikka lukisi...

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa - Anders Knutas 6

Kevään kalpeudessa on ruotsalaisen Mari Jungstedtin kirjoittaman Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan kuudes kirja. Löysin kirjan paikallisen kirjastomme Dekkaripiirin lukulistalta ja kiinnostuin heti. Olen kovasti tykännyt ruotsalaisista televisiossakin pyörivistä jännityssarjoista (Beck, Wallander) ja niiden tunnelmasta, joten positiiviset odotukset täyttivät mieleni myös tämän ruotsalaisteoksen kohdalla.

Kevään kalpeudessa -teoksen tapahtumat käynnistyvät, kun Visbyn kongressitalon avajaisjuhlien järjestäjä Viktor Algård löydetään murhattuna juhlapaikalta juhlien jälkeisenä aamuna. Tarinassa seurataan toisaalta komisario Knutasin murhatutkimuksia, mutta samalla myös paikallistelevision toimittajan Johan Bergin omia tutkimuksia, jotka tuovat tapaukseen lisäinformaatiota median näkökulmasta. Varsinaisen työnsä lisäksi kummankin miehen henkilökohtaista elämää ja sen ongelmia myös raotetaan lukijalle.

Lukukokemus oli yllättävän rankka dekkariksi. Ihmettelin, miten kirja voikin olla samaan aikaan äärimmäisen viihdyttävä ja koukuttava perusdekkari, kun siinä samalla käsitellään vaikeita ja raskaita tosielämän ongelmia: nuorisoväkivaltaa, vanhemmuuden vaikeutta ja traumaattisia lapsuuden kokemuksia. Oli jotenkin hämmentävää esim. siirtyä viihteellisestä puolesta koskettaviin ja traagisiin kuvauksiin, joita kirjan ainoa minäkertoja jakaa. Muutama kyynelkin tuli tirautettua, kun kohtaukset tuntuivat niin aidoilta ja uskottavilta kaikessa kauheudessaan.

Komisario Knutas ja toimittaja Berg työpareineen ovat mielenkiintoisia hahmoja. Vaikka tämä sarjan kuudes kirja tuntuu toimivan näin yksinäänkin, niin jonkin verran kirjassa viitattiin myös em. henkilöiden kokemiin menneisiin tapahtumiin. (Minulle, jolle on tärkeää lukea kaikki sarjat oikeassa järjestyksessä, tämä aiheutti pientä harmistusta!)

Selkeästi nostaisin tämän Kevään kalpeudessa -kirjan perusdekkarien yläpuolelle, koska se tarjosi ainakin itselleni tavallista vahvemman lukukokemuksen! Lisäksi se aiheutti suuren kiinostuksen sarjassa aiemmin ilmestyneitä kirjoja kohtaan, joten Jungstedtin nimi saattaa hyvinkin ilmestyä blogiini vielä uudestaan...

"Knutas kiukustui. Hän oli sietänyt happamia naamoja aamusta saakka, mutta nyt hänen mittansa tuli täyteen.
    - Lopeta! Rikoit hienon golfbägisi, jonka sait joululahjaksi. Kuukausirahaa ei tipu ennen kuin olet maksanut takaisin joka ikisen kruunun!
    Hän keräili vihaisena tavaroitaan ja jatkoi torumista.
    - Tässä sitä yrittää järjestää mukavaa yhteistä puuhaa ja saa palkaksi vain nyrpeitä ilmeitä. Kyllä, tämä koskee myös sinua, Petra! Tämä ei käy. Käyttäydytte kumpikin kuin pilalle hemmotellut kakarat!
    - Paskat siitä! Nils huusi hänen peräänsä. - En halua mitään uutta golfbägiä, en halua enää pelata golfia! Vihaan golfia!
    - Älä minulle huuda, en minä ole tehnyt mitään, Petra sanoi närkästyneenä.
    Knutas tarpoi autolle.
    Hän oli vihainen, surullinen ja pettynyt. Joskus hän totisesti tunsi olevansa riittämätön vanhempana. Hän ei enää ymmärtänyt lapsiaan." (s. 30)

Kirjailija: Mari Jungstedt
Teos: Kevään kalpeudessa
Alkuperäisteos: Den mörka ängeln (2008)
Sarja: Dekkarisarjan 6. osa
Kustantaja: Otava
Painos: 1. painos, 2011
Suomennos: Sanna Manninen
Sivuja: 320
ISBN 978-951-1-24513-1

Lisätietoa: Otavan sivuilla kirjailijasta ja kirjasta

Eppu Nuotio: Musta - Pii Marin 1

"Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä. Hän vaelsi kiirehtimättä läpi talon keittiön ovelle. Tiesi olevansa siellä viimeistä kertaa. Painoi mieleensä näkymän olohuoneen ikkunasta. Suuret vanhat puut, nyt jo paljaina talvea odottamassa. Leikkimökin pihan perällä. Hänen kenkänsä jättivät verisen puumerkkinsä jokaiseen huoneeseen. Hän meni ulos, suunnisti autotallille. Sai automaattioven auki ensi yrittämällä. Vastikään hankitun perheauton takaa hän löysi etsimänsä. Kärcher, kuten useimmilla. Painepesurilla hän viimeistelisi tekonsa, pesisi kaiken pois. Ei jättäisi tahraakaan." (s. 8-9)

Nuotio, Eppu: Musta. Otava 2006. 268 s. ISBN 951-1-20963-9.

Olen lukenut ihan liian vähän suomalaisia dekkarikirjailijoita ja Eppu Nuotion nimi on pyörinyt aika ajoin mielessä. Kiinnostustani on lisännyt myös se, että Nuotio ohjasi aikoinaan koulumme musikaalin Kirkkonummella joskus 90-luvulla.

Musta kertoo tummahipiäisestä toimittajasta nimeltä Pii Marin, joka on 3 kk aikaisemmin aloittanut työt Yleisradion Lounais-Suomen paikallistoimituksessa, eikä ole vielä oikein kotiutunut uuteen kotikaupunkiinsa. Pian Pii saa muuta ajateltavaa, kun paikallinen raskaana ollut naispappi murhataan, eikä hän ole lopulta turvassa itsekään.

Musta oli erittäin positiivinen yllätys! Tarina oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Kirja tuntui todella ajankohtaiselta esimerkiksi siksi, että päähenkilönä oli musta suomalainen reipas nainen. Päähenkilöstä oli rakennettu todella kiinnostava persoona ja mikä parasta hänestä ei paljastettu heti kaikkea vaan lukija oppi uutta ihan kirjan loppuun saakka. Värittömiksi eivät jääneet myöskään kirjan sivuhenkilöt.

Annan Nuotiolle kiitosta kirjan lyhyen ytimekkäästä tyylistä. Lyhyehköjä lauseita oli helppo seurata (tuntui, ettei niihin oltu jätetty mitään ylimääräistä) ja myös luvut olivat kiitettävän lyhyitä, mikä auttoi kirjan lukemista useissa pikkuerissä, jos aikaa oli vain pieneen lukuhetkeen. Entisenä kirkkonummelaisena oli myös hauska löytää kirjasta viittauksia Kirkkonummeen.

Ainoan pienen miinuksen annan ärsyttävistä englanninkielisistä lausahduksista, joita oli tungettu sinne tänne ja vielä eri ihmisten sanomina. Yhden ihmisen sanomana asia olisi ollut luontevana osana henkilön persoonaa, mutta ei ole realistista, että useampi henkilö käyttäisi englanninkielisiä sanontoja noin paljon.

Kaiken kaikkiaan kirja oli oikein viihdyttävä ja haluan ehdottomasti lukea lisää Pii Marinin elämästä! Onneksi tälle kirjailijan esikoisjännärille onkin luvassa jatkoa vielä viiden kirjan verran.

Lisätietoa: Musta esiteltynä Adlibriksessä ja Eppu Nuotio Wikipediassa

Uuden blogin esittely

Hei kaikki kirjojen ystävät!

Päätin perustaa tämän blogin rakkaudesta lukemiseen ja jakaakseni lukukokemuksiani myös teille muille. Lisäksi toivon blogin lisäävän fiktiivisten kirjojen lukemistani, joka on viime vuosina jäänyt hieman vähemmälle verrattuna lapsuuden ja nuoruuden kulta-aikaan, jolloin ahmin useita kirjoja viikossa.

Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa mitään pitkiä syväanalyysejä lukemistani kirjoista, vaan kirjata ylös mietteitäni hieman rennommalla otteella. Eniten tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja vievät minut johonkin ihan toiseen maailmaan. Mitä realistisempi ja synkempi kirja on sitä todennäköisemmin se jää minulta lukematta. Suosikkigenrejäni ovat fantasia, scifi, jännitys ja paranormaali romantiikka. Kun kirja tempaisee minut täysin toiseen todellisuuteen ja unohdan kaiken ympärillä tapahtuvan, se vasta on parasta rentoutumista arjen keskellä! :)

Toivon, että tästä blogista on iloa myös teille muille lukuintoilijoille ja odotan innolla lukukokemusten jakamista kanssanne!

(päivitetty 27.11.2013)