Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

WSOY, 2010, 277 sivua

(The Adoration of Jenna Fox, 2008)

Tämä kirja valikoitui lukulistalle, kun tarvitsin scifi-haasteeseen jonkin kirjan, joka sopisi kategoriaan Robotit/Kyborgit/Androidit.

Kirjan aihe oli erittäin mielenkiintoinen! Olen aina ollut kiinnostunut roboteista, androideista, keinoälystä yms. Ajatus näistä on jotenkin kiehtova ja pelottava samaan aikaan. Kirja saikin minut pohtimaan syvällisiä ja miettimään mm. ihmisyyden rajoja ja keinoälyn mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Miten itse suhtautuisin, jos olisin Jenna Fox?

Lukukokemukseni pilasi osittain se, että valitettavasti arvasin alusta asti, mistä kirjassa on kyse ja mitä siinä tulee tapahtumaan. En kokenut tämän takia juuri minkäänlaisia yllätyksiä lukemisen aikana ja jännitys jäi aika olemattomiin.

Kirja oli mukavan kevyt lukea pääasiassa lyhyiden kappaleidensa ansiosta. Valitettavasti myös sisältö jäi aika kevyeksi. Luen paljon nuortenkirjoja, mutta ensikertaa todella huomasin lukevani nuorille suunnattua tarinaa, johon näin aikuislukijana olisin kaivannut jotain enemmän. Kirjan pääpaino oli teinitytön kasvutarinassa, joka alkaa jo hieman puuduttaa aiheena, ja olisinkin viihtynyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut enemmän itse scifiä.

Loppufiiliksenä jäi sellainen "ihan kiva" vaikutelma. Jos tämä robotti-asia ei olisi ollut aiheena, olisi lukukokemukseni jäänyt todella tylsäksi eli pisteet tulivat scifistä.

(Kirja luettu kesäkuussa 2012)

Kirjasta lisää huomattavasti laajemmin (mm. juonesta) esim. näissä blogeissa: Yöpöydän kirjat, Aamuvirkku yksisarvinen, Jossun lukupäiväkirja

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla (WSOY, 2012)

Under the Never Sky, 2012

Luin scifi-haasteen kategoriaan "nuorille suunnattu science fiction" Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -kirjan, josta tuli paljon mieleen Condien Tarkoitettu. Molemmissa päähenkilö elää dystopistisessa maailmassa, jossa kaikki on toisin, keinotekoista ja kontrolloitua. Ja sitten jossain ulkopuolella on se villi ja pelottava tuntematon alue, jonne meneminen on kiellettyä. En syttynyt heti kirjalle, mutta noin sivulta 100 alkaen tarina alkoi viemään minua mukaaansa ja eteni toivomaani suuntaan kutkuttavalla tavalla (eikä romantiikastakaan haittaa ollut... ;) Virtuaalitodellisuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat kiehtoneet minua aina. Kirja pisti miettimään ja arvioimaan uusiksi asian hyviä ja huonoja puolia. Kirjan kankeasta alusta huolimatta voin tunnustaa ihastuneeni siihen, sen kiehtovan kaksijakoiseen maailmaan ja päähenkilöihin Ariaan ja Perryyn. Odotan mielenkiinnolla kirjan jatko-osia!

Frank Herbert: Dyyni

Frank Herbert: Dyyni (Dune, 1965)

WSOY 2010 pokkari 

Tämä Frank Herbertin Dyyni, jolla osallistun myös tämän vuoden scifi-haasteeseen kategoriassa "Hugo-voittaja", oli positiivinen yllätys! Olin nähnyt joskus kirjasta tehdyn leffan, joten perusidea Arrakis-planeetasta, silmät siniseksi muuttavasta rohdosta, fremeneistä ja madoista oli tuttu. Yllätyin kirjan syvällisyydestä. Odotin kevyttä scifiseikkauilua, mutta Dyyni tarjosikin filosofista pohdintaa, mistä tykkäsin kovasti. Tosin lukeminen vaati keskittymistä (ei kannattunut lukea väsyneenä) eivätkä kaikki lauseet heti auenneet minulle, mutta voi sitä oivaltamisen riemua, kun/jos ne lopulta ymmärsin! Arrakis-planeetta on kaikesta karuudestaan huolimatta kiehtova tapahtumaympäristö ja veden kierrätys (ruumiin nesteiden kierrättäminen) on kiintoisa ajatus, jonka soveltamista maapallolla tuli mietittyä lukiessa. Suosittelen niille, jotka kaipaavat kevyen kohelluksen tilalle jotain syvällisempää science fictionia!

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Minulla on tapana tehdä ranskalaisilla viivoilla lyhyesti muistiinpanoja kirjasta jo lukemisen aikana, jotta olisi helpompi lähteä kirjoittamaan kirja-arviota. Näin siis normaalisti. Kun luin tämän Suzanne Collinsin Nälkäpelin ensimmäisen kerran tänä vuonna, luki muistiinpanoissani kokonaista neljä sanaa: "No huh huh!" ja "Wau!!!". Tällaisesta lähtökohdasta on hieman vaikea alkaa kirjoittamaan arviota, joten luin kirjan toiseen kertaan ja tällä kertaa muistiinpanopuoleen(kin) keskittyen. ;)

Nälkäpeliin tarttuminen oli ollut jo pitkään mielessäni monien kehuvien arvosteluiden takia, mutta viimeinen lukemisen laukaisija oli tämänvuotinen scifi-haaste, jonka yhtenä kategoriana oli dystopia. Olen melkoinen dystopioitten fanittaja, joten lukutehtävä oli tämänkin puolesta mieluinen ja odotukseni varsin korkealla!

Nälkäpelin maailma on karulla tavalla kahtiajakautunut alistusasemassa oleviin vyöhykkeisiin ja valtaa käyttävään Capitoliin. Valta-asemansa muistuttamiseksi ja kapinoiden kitkemiseksi Capitol on kehittänyt Nälkäpelin, reality-shown, jossa 12-16 -vuotiaat lapset, arvonnalla valitut yksi tyttö ja yksi poika kustakin vyöhykkeestä, kamppailevat selviytymisestä peliareenalla, josta vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12, joka on yksi kurjimmista ja köyhimmistä vyöhykkeistä ja jossa nälkiintyminen on hyvin tavallinen kuolinsyy. Katniss osaa onneksi metsästää ja toimiikin perheensä elättäjänä yhdessä ystävänsä Galen kanssa. Metsästäminen monen muun asian joukossa on kuitenkin ankarasti kiellettyä vyöhykkeellä, joten heidän täytyy metsästää Capitolilta salaa. Kun Katnissin pikkusisko tulee valituksi Nälkäpelin elonkorjuu-arvonnassa, uhrautuu Katniss tämän puolesta osallistumaan itse vapaaehtoisesti Nälkäpeliin. Toisena arvottuna hänen kanssaan areenalle lähtee Peeta Mellark, leipurin poika, joka on kerran aikaisemmin pelastanut hänen henkensä.

Tämä tarina veti kyllä heti mukaansa! Jo ajatus lapsista tappamassa toisiaan joidenkin rikkaiden reality-tv-viihteen vuoksi on varsin vastenmielinen ja karmaiseva. Mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään säilyäkseen itse hengissä? Samoja teemoja on toki käsitelty ennenkin esim. William Goldingin Kärpästen herrassa, mutta nyt ajatus on tuotu nykyaikaan, kun mukana on Big Brother -tyylinen realityshow. Nämä lasten "gladiaattorikisat" ovat Capitolin asukkaiden suuri kansanhuvi, jonka olennaisina osina ovat vedonlyönti ja tribuuttien (pelaajien) sponsorointi. Aika julmaa ja ällöä.

Kirjan tulevaisuudenkuva tästä mustavalkoisesta kahtiajaosta vyöhykkeiden ja Capitolin välillä on karmeudessaankin jotenkin kiehtova, hyvin rakennettu, pelottava ja mielenkiintoinen. Antaa paljon ajattelemisen aihetta itse kullekin. (Eikä tämä nyt niin kaukainen ajatus ole nykyisessäkään eriarvoisuuden maailmassa, jossa elämme.)

Katniss oli hyvin helposti tykättävä päähenkilö. Sellainen sisukas, vahva, itsenäinen ja ikäisekseen kypsä nuori nainen. Ei mikään avuton tytönhetukka. Myös Peeta sulatti sydämeni täysin! Hän oli ihanan rehti, sympaattinen hahmo, jonka puolesta sydämeni suorastaan särkyi kirjan loppupuolen tapahtumien takia. (Ja mikä sai minut hetkeksi vihaamaan Katnissia, ennen kuin aloin ymmärtää asiaa hänenkin kannaltaan.) 

Nälkäpelissä oli hyvin intensiivinen tunnelma läpi kirjan ja preesens-kerronta jotenkin vain vahvisti tätä tuntemusta. Pelin tapahtumien seuraaminen oli jännittävää ja luinkin kirjaa ahmimalla eteenpäin! En muista milloin olisin viimeksi eläytynyt näin voimakkaasti tunteella johonkin kirjaan ja tunteet heittelivätkin aikamoista vuoristorataa. (Minä-kerronta varmasti vielä lisäsi vaikutusta.) Ensilukemisen jälkeen tuli purskahdettua itkuun (mitä ei usein tapahdu, vaikka herkkä olenkin) ja jäi jotenkin tyhjä olo. Toisen osan lukeminen olikin sitten itsestäänselvyys! ;)

Collins, Suzanne: Nälkäpeli

(The Hunger Games, 2008)

WSOY, pokkari, 2009, 389 sivua, ISBN 978-951-0-38731-3

Suomentanut Helene Bützow

Nälkäpeli-trilogia:

Nälkäpeli
Nälkäpeli - Vihan liekit
Nälkäpeli - Matkijanärhi  

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tohtori Jekyll ja herra Hyde -kirjasta sain ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kaksi haastetta täyttyi samalla kertaa. Ensinnäkin se sopi scifi-haasteen kategoriaan "hullu tiedemies" ja toiseksi minulla on ollut menossa tällainen epävirallinen minihaaste vähän niin kuin taustalla jo pitemmän aikaa, nimittäin Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan kauhuklassikoiden lukeminen.

Lukukokemustani laimensi alusta alkaen ehkä se, että tiesin skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kirjan perusidean entuudestaan, vaikka lukukerta olikin ensimmäinen. (Ovathan Jekyll ja Hyde hyvän ja pahan käsitteinäkin jo itsessään muodostuneet klassikoksi!)

Kiltti ja hyvätapainen tiedemies, tohtori Jekyll, tekee laboratoriossaan kokeita ja herättää ystävissään kummastusta veljeilemällä ilkeän herra Hyden kanssa, joka kylvää kauhua Lontoon kaduilla. Odotin jostain syystä, että tarinan kertoisi Jekyll itse, mutta tapahtumia seurattiinkin ulkopuolisen silmin. Arvoitus ratkesi pala palalta sen mukaan, miten eräs tohtori Jekyllin ystävistä, lakimies herra Utterson, alkoi arvoitusta selvittämään.

Kirjan rakenne ei ollut oikein minun mieleeni. Lopussa oleva Jekyllin selonteko oli hieman raskasta ja suorastaan paatoksellista luettavaa. Se harmitti, että aluksi kirjassa annettiin lukijalle informaatiota varsin verkkaiseen tahtiin ja lopussa sitten kaadettiin kaikki kerralla niskaan. Kirjan tärkeimmän pointin (pahuus vs. hyvyys ihmisessä) käsittely kärsi em. asian takia hieman.

Itse olisin pitänyt enemmän siitä, jos koko tarina olisi kerrottu Jekyllin näkökulmasta. Siitä olisi voinut saada psykologisesti erittäin mielenkiintoisen jännitystarinan. Nyt lukukokemus jäi varsin pliisuksi ja yllätyksettömäksi. Harmi, sillä tuosta mielenkiintoisesta hyvyys/pahuus-teemasta olisi voinut saada niin paljon enemmän irti. Olisin odottanut myös pituuden puolesta "suurempaa" tarinaa, sillä nyt kirja oli harmittavan lyhyt.

Näiden vanhojen klassikoiden arvostelu on aina jotenkin turhauttavaa, koska pääsääntöisesti en ole pitänyt niistä ja ne ovat tuntuneet jääneen jo pahasti ajan jalkoihin. Samalla niitä kuitenkin myös väkisinkin kunnioittaa, sillä nämä kirjat ovat olleet kuitenkin eräänlaisia tienluojia omana aikanaan. 

Tohtori Jekyll ja herra Hyde on muuten tähän asti lukemistani kauhuklassikoista jotenkin nykyaikaisimman tuntuinen eikä siinä ole samalla tavalla 1800-luvun "kankeutta" kuin esim. Draculassa tai Frankensteinissa paikoitellen on.

Näyte sivulta 24:

    Sopivasti herra Uttersonin asunnon lähettyvillä olevan kirkon kellot löivät kuudesti, ja yhä vain hän pohti ongelmaansa. Tähän saakka se oli koskettanut vain hänen älyllistä puoltaan, mutta nyt se oli temmannut mukaansa tai pikemminkin kahlinnut myös hänen mielikuvituksensa. Hänen maatessaan unettomana yön ja verhotun huoneen pimeydessä liukui herra Enfieldin kertomus hänen sielunsa silmien ohi valaistuna kuvanauhana. Hän näki nukkuvan kaupungin valtavan lamppumeren, nopeasti kävelevän mieshahmon, lääkärin luota juoksevan tyttösen. Sitten - törmäys, ja tuo ihmispaholainen polki tytön jalkoihinsa jatkaen matkaansa tämän huudoista välittämättä.

Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

(The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, 1886)

Otava, 2007, 122 sivua, ISBN-13: 978-951-1-21604-9

Suomentanut Erkki Haglund

Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1911 nimellä Salaperäinen ovi.

Lisätietoa: Otavan sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa

Blogeissa: Kirjanurkkaus, Kirjoja teehuoneessa  

Beth Revis: Matka alkaa - Across the Universe 1

Tätä yhdysvaltalaisen Beth Revisin kirjan ilmestymistä odotin ehkä kaikkein eniten tänä vuonna ilmestyvistä nuortenkirjoista. Kirjassa kiinnosti ja mieltäni kiehtoi erityisesti se, että tapahtumapaikkana olisi suljettu tila eli avaruusalus keskellä avaruutta. Odotin kirjaa kovasti myös siksi, että halusin siitä ensimmäisen kirjani tämänvuotiseen scifi-haasteeseen. Luin kirjan jo joskus tammi-helmikuussa, mutta arvio tulee vasta nyt!

Across the Universe - Matka alkaa on siis tulevan nuorille suunnatun scifi-trilogian aloitusosa. Siinä teinityttö Amy ja hänen vanhempansa aloittavat 350 vuotta kestävän matkansa kohti uutta planeettaa avaruusalus Varjeluksella. Heidät sekä muut uudelle planeetalle kuljetettavat tiedemiehet ja asiantuntijat on syväjäädytetty matkan ajaksi kryonestelaatikoihin.

Seuraaja on 17-vuotias nuorukainen, joka on asunut koko elämänsä Varjeluksella ja josta on tuleva jonakin päivänä avaruusaluksen seuraava johtaja. Hänen päivänsä kuluvat harjoitellessa tulevaa tehtäväänsä varten aluksen nykyisen johtajan, Vanhimman, ankarassa ohjauksessa. Eräänä päivänä Seuraaja löytää kryolaatikot ja ihastuu eräässä laatikossa näkemäänsä punatukkaiseen tyttöön. Mutta sitten tapahtuu jotakin kamalaa: joku kytkee pois Amyn kryolaatikon virran 50 vuotta liian aikaisin! Amy ja muut syväjäädytetyt ovat hengenvaarassa...

Apua, mistä aloittaisin, kun oli niin mahtava kirja ja paljon sanottavaa! ;) Kirjassa seurataan tarinaa vuorotellen Amyn ja Seuraajan näkökulmista. Ratkaisu on erittäin toimiva ja juonen kannalta oleellinen, sillä nämä nuoret kokevat todellisuutensa niin eri tavoin ja täysin eri lähtökohdista. Pidin molemmista päähenkilöistä, mutta Seuraajan persoona oli ehkä kiinnostavampi. Seuraaja on sympaattinen ja samalla jotenkin epätyypillinen sankari/päähenkilö. Hän ei ole todellakaan mikään Mr. Nice Guy, vaan sopivasti rosoinen tyyppi ja vähän "tuhma poika".

Tässä kirjassa ei ole sitten tippaakaan siirappista teiniromantiikkaa, vaan Amyn ja Seuraajan välinen ihmissuhde on jotenkin aikuismaisempi ja realistisempi ehkä? Kirjassa on ylipäätään vähän mitään romantiikkaa, mikä oli pienoinen yllätys kovin harhaanjohtavan kansikuvituksen (joka on superkaunis!) ja takakannen tekstin takia. Tämä toimikoon varoituksena kaikille romantiikannälkäisille. ;)

Varjelus-avaruusalus on varsin kutkuttava tapahtumien näyttämönä ja kovasti yritin kuvitella, miltä näyttävät sen maatilat, pellot ja kaupunki 2500 ha:n alueella (jonka kokoiseksi alus kuvataan). Pakko mainita, että mielestäni lehmien, lampaiden ja vuohien pitäminen avaruusaluksessa ei kuulosta realistiselta. (Jos oikeasti olisimme asuttamassa ihmiskuntaa toiselle planeetalle, eikö olisi paljon energiatehokkaampaa kuljettaa mukana vain kasvisruokaa?)

Varjeluksen asukkaat ovat varsin puistattavia... Heillä ei ole omaa ajattelua, kyseenalaistamista, mitään omaa tahtoa. Kuin robotteja tai muurahaisia. Ironista onkin, että Varjeluksen "sairasosastolla" pidettävät epänormaalit mielisairaat ovat Amyn näkökulmasta niitä normaaleja ihmisiä.

Kirjassa käsitellään aika vakavia teemoja esim. johtajuuteen ja yksilönvapauteen liittyen. Millainen on hyvä johtaja? Miten tasapainotellaan toisaalta johtajan vallankäytön ja toisaalta yksilön oman vapauden/ajattelun välillä?

Luin kirjaa tosi hitaasti ja nautiskellen, koska pidin siitä jo heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen! Kirja oli kiinnostava, vangitseva, jännittävä ja ajatuksia herättävä. En voinut olla miettimättä miten itse toimisin samassa tilanteessa, jos olisin Amy tai Seuraaja. Loppua kohden kirja kääntyi todella jännittäväksi ja se piti oikein ahmia yön pimeinä tunteina loppuun... Tämä olisi varmaan aika vangitseva leffakokemuksena! (Sitä odotellessa...) 

Näyte sivulta 63 (joka kuvaa hyvin kirjan kaunista kerrontaa):

    Tuijotan alas häneen. Hän on kauneinta mitä olen koskaan
nähnyt, mutta myös omituisinta. Hänen ihonsa on kalpea,
melkein läpinäkyvän valkoinen, enkä usko että se johtuu
pelkästään jäästä. Asetan käteni lasiarkun kannelle hänen
sydämensä yläpuolelle. Ihoni on kuin tumma varjo hänen
valkeutensa yllä.

Revis, Beth: Across the Universe - Matka alkaa

(Across the Universe, 2011)

Otava, 2012, 397 sivua, ISBN 978-951-1-25407-2

Suomentanut Outi Järvinen

Across the Universe -trilogia:


1. Matka alkaa
2. Miljoona aurinkoa
3. Shades of Earth (ei suomennettu)

Lisätietoa: kirjailijan kotisivut

Blogeissa: mm. Luettuja maailmoja, Aamuvirkku yksisarvinen, Yöpöydän kirjat, Jossun lukupäiväkirja

Science fiction -haaste

En ole osallistunut vielä yhteenkään lukuhaasteeseen. Mielenkiintoisia haasteita olisi toki ollut tarjolla, mutta ajanpuutteen vuoksi ei ole tuntunut järkevältä eikä mielekkäältä tarttua niihin. (Esim. kirjallinen maailmanvalloitus kiehtoo kovasti, mutta minulla on niin paljon amerikkalaisia ja suomalaisia kirjoja lukujonossa tällä hetkellä, etten halua käyttää aikaani maailmanvalloitukseen. Mutta ehkä myöhemmin...)

Nyt kuitenkin löytyi haaste, johon minun on ihan pakko osallistua! :) Kyseessä on tällainen Taikakirjaimet-blogin Raijan esittelemä scifi-haaste. Koska scifiä tulee muutenkin luettua ja tämä haaste vaatii vain 12 kirjan lukemisen vuodessa, niin se tuntui juuri sopivalta haasteelta minulle!

Haasteen tavoitteena on siis lukea tämän vuoden 2012 aikana yksi kirja 12 eri kategoriasta. Joihinkin kategorioihin oli haastavaa löytää ehdokas ja toisaalta moni valitsemani kirja olisi sopinut useampaankin kategoriaan. Periaatteenani oli löytää vain sellaisia kirjailijoita, joita en ole aikaisemmin lukenut. Lisäksi pyrin hyödyntämään jo lukulistoiltani löytyviä kirjoja. (Kauheeta tehokkuusajattelua, myönnän...) Mutta näillä nyt siis mennään:

1. Nuorille suunnattu science fiction

     Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

2. Aikuisten science fiction

     Margaret Atwood: Oryx ja Crake

3. Hugo-voittaja

     Frank Herbert: Dyyni

4. Science fiction -klassikko - julkaistu -1950

     Charlotte Perkins Gilman: Herland (1915)

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992

     Dan Simmons: Hyperion (1989)

6. Steampunk

     Philip Reeve: Kävelevät koneet

7. Robotit / Kyborgit / Androidit

     Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

8. Avaruusalukset / Alienit

     Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa (avaruusalukset)

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi

     Isaac Asimov: Ikuisuuden loppu (aikamatkustus)

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
  
       Suzanne Collins: Nälkäpeli (dystopia)

11. Kyberpunk
  
       William Gibson: Neurovelho

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
  
       Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tulen perustamaan haasteelle oman välilehden, jossa sitten näkyy haasteen eteneminen. Toivon mukaan. ;)