Arra kertoo tytöstä nimeltä Arra, joka viettää lapsuutensa ei-toivottuna ja muille näkymättömänä hylkiönä. Mykkä Arra hakee lohtua luonnosta ja huomaa pian pystyvänsä kuulemaan maan, tuulen, veden ja tulen laulut. Arra uskoo, että hänet on tuomittu loppuiäkseen elämään kotiorjana vankeudessa siskonsa taloudessa, kun hän eräänä päivänä kohtaa ensimmäisen ihmisen, joka todella näkee hänet. Vähitellen Arra alkaa löytää itsestään voimaa ja kykyjä, joihin kukaan ei olisi uskonut hänen pystyvän, vähiten hän itse.
Ah, Arra on hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen kaunis nuoren naisen kasvutarina. Sitä lukiessa tunsin rauhoittavan tuttuuden ja turvallisuuden tunteen. Arran tarina toi mieleeni lempisatuni Tuhkimon. Tuhkimomaisesti tästäkin tarinasta löytyy niin laiminlyöty tyttö, "paha äitipuoli", kuin prinssi ja puoli valtakuntaakin... :) (Toinen hahmo, joka välillä tuli mieleen jo nimenkin takia, oli Luolakarhun klaanin Ayla.)
Ensimmäistä kertaa elämässä huomasin myös ajattelevani, että onpa kirjan lauseet ihastuttavan täydellisiä! Ihmettelen sitä taitoa, jolla Turtschaninoff kuvailee asioita rikkaasti ja runsaasti, mutta silti niin yksinkertaisesti ja lyhyeasti. Lauseet olivat juuri oikean pituisia, eivät puuduttavan pitkiä (joka yleensä liitetään asioiden kuvailuun), eivätkä liian lyhyitä (joka myös voi olla ärsyttävää). Koska kyseessä on käännetty kirja, niin oman osansa kunniasta ansaitsee varmasti myös suomennoksen tehnyt Marja Kyrö.
Ainoa asia, josta en pitänyt, oli kirjan loppu. Siihen nähden kuinka pitkään loppukliimaksin tapahtumia pohjustettiin, kuitattiin sekä itse kliimaksi että erityisesti sen jälkeiset tapahtumat parilla vaivaisella sivulla ikäänkuin oikoen. Olisin toivonut kirjailijan nautiskelevan vähän pidempään tarinan lopetuksen kanssa ja pitkittävän sitä, jotta lukija olisi saanut ns. pehmeämmän laskun palulleen todellisuuteen.
Ehkä em. asian takia minulle jäi lukemisen jälkeen jotenkin haikea ja vähän surullinen olo. (Osin myös kirjan viimeisen lauseen takia.) Olin juuri tehnyt upean matkan Arran elämään ja naps, tuli viimeinen sivu ja viimeinen lause. Siinä sitten kökötin hölmistyneenä kotisohvan nurkassa, syvässä hiljaisuudessa. Istuin ja tuijotin vain eteeni pitkän aikaa makustellen kokemaani "lukumatkaa". Arra tulee varmasti jäämään mieleeni vielä useiksi päiviksi!
Näytteen valinta oli erityisen vaikeaa (paljon valinnanvaraa), mutta tässä yksi sivulta 22:
"Onko äiti huomannut, että tyttö on hirvittävän hiljai-
nen?"
"Sehän on vain hyvä tässä talossa", Joala vastasi.
"Minä vain tarkoitan", jatkoi Urd ja veti syvät henkoset
piipusta ikään kuin vahvistuksekseen. "Että onko äiti kos-
kaan kuullut tytön sanovan sanaakaan?"
Joala tuijotti hetken miestään ja sitten Arraa, joka tunsi
äidin katseen kriittisenä ja tuomitsevana. Äidin katseen,
josta hän oli unelmoinut ja jota hän oli kaivannut. Arra
käänsi kasvonsa ja yritti tekeytyä pieneksi ja näkymättö-
mäksi.
Turtschaninoff, Maria: Arra (Arra. Legender från Lavora, 2009)
Tammi, 2010, 256 sivua, ISBN 978-951-31-5693-0
Suomentanut Marja Kyrö
Arvosteluja: Savon sanomat, Keskisuomalainen
Blogeissa: Kirjamielellä
Tuolta Risingshadow-sivustolta selviää, että kirjailijalta ilmestyy suomeksi uusi kirja Helsingin alla 27.4.2012. Jään odottelemaan mielenkiinnolla... :)
