maanantai 23. tammikuuta 2012

Science fiction -haaste

En ole osallistunut vielä yhteenkään lukuhaasteeseen. Mielenkiintoisia haasteita olisi toki ollut tarjolla, mutta ajanpuutteen vuoksi ei ole tuntunut järkevältä eikä mielekkäältä tarttua niihin. (Esim. kirjallinen maailmanvalloitus kiehtoo kovasti, mutta minulla on niin paljon amerikkalaisia ja suomalaisia kirjoja lukujonossa tällä hetkellä, etten halua käyttää aikaani maailmanvalloitukseen. Mutta ehkä myöhemmin...)

Nyt kuitenkin löytyi haaste, johon minun on ihan pakko osallistua! :) Kyseessä on tällainen Taikakirjaimet-blogin Raijan esittelemä scifi-haaste. Koska scifiä tulee muutenkin luettua ja tämä haaste vaatii vain 12 kirjan lukemisen vuodessa, niin se tuntui juuri sopivalta haasteelta minulle!

Haasteen tavoitteena on siis lukea tämän vuoden 2012 aikana yksi kirja 12 eri kategoriasta. Joihinkin kategorioihin oli haastavaa löytää ehdokas ja toisaalta moni valitsemani kirja olisi sopinut useampaankin kategoriaan. Periaatteenani oli löytää vain sellaisia kirjailijoita, joita en ole aikaisemmin lukenut. Lisäksi pyrin hyödyntämään jo lukulistoiltani löytyviä kirjoja. (Kauheeta tehokkuusajattelua, myönnän...) Mutta näillä nyt siis mennään:

1. Nuorille suunnattu science fiction

     Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

2. Aikuisten science fiction

     Margaret Atwood: Oryx ja Crake

3. Hugo-voittaja

     Frank Herbert: Dyyni

4. Science fiction -klassikko - julkaistu -1950

     Charlotte Perkins Gilman: Herland (1915)

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992

     Dan Simmons: Hyperion (1989)

6. Steampunk

     Philip Reeve: Kävelevät koneet

7. Robotit / Kyborgit / Androidit

     Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

8. Avaruusalukset / Alienit

     Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa (avaruusalukset)

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi

     Isaac Asimov: Ikuisuuden loppu (aikamatkustus)

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
  
       Suzanne Collins: Nälkäpeli (dystopia)

11. Kyberpunk
  
       William Gibson: Neurovelho

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
  
       Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tulen perustamaan haasteelle oman välilehden, jossa sitten näkyy haasteen eteneminen. Toivon mukaan. ;)

4 kommenttia:

Raija kirjoitti...

Hienoja valintoja olet tehnyt! Mukana muutamia minullekin tuntemattomia teoksia. Erityisesti odotan Veronica Rossin nuorten kirjan arvosteluasi kun en kirjaa ole itse lukenut ja jännityksellä sitä mitä pidät Atwoodin, Simmonsin ja Gibsonin kirjoista.

sinidean kirjoitti...

Kiva kuulla, että olet tuota mieltä! En osaa itse yhtään arvioida ovatko valintani huonoja vai hyviä. :)

Olen lukenut scifiä kovin kapea-alaisesti aikaisemmin (tajusin sen nyt, kun tein tuota listaa), joten ihan tuntemattomille vesille tässä lähdetään erityisesti muutaman kirjan kohdalla. Jännä sitten tosiaan nähdä, että pidänkö niistä ollenkaan vai ihastunko.

Tuo Rossin kirja ilmestyy muuten vasta maaliskuussa, joten sitä joutuu valitettavasti vielä odottelemaan.

Niina T. kirjoitti...

Minäkin kävin läpi ensin oman hyllyn lukemattomat kirjat ja lukulistalla joka tapauksessa olevat kirjat. Tehokkuus on vain hyvä asia. :)

sinidean kirjoitti...

Nafisan: Näin on! Ainakin omalla kohdallani tehokkuus on pakollinen juttu näissä lukuasioissa(kin), koska aika ei valitettavasti riitä lukemaan niin paljon kuin haluaisin.