Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta
Avain, 2011, 166 sivua
(Planet of Exile, 1966)
Ursula K. Le Guinin Maanpakolaisten planeetta muistutti yleisfiilikseltään aika paljon ensimmäistä osaa, Rocannonin maailmaa, mutta siihen oli jotenkin helpompi päästä sisälle. Kirja liikkui myös jo edellisestä osasta tuttujen teemojen ympärillä: erilliset joukot yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä. Taas tuli hyvin ilmi Le Guinin loistava mielikuvitus ja hienot, filosofiset lauseet. Teksti oli niin paljon rikkaampaa, kuin mihin yleensä olen tottunut, että se vaati extrakeskittymistä, enkä halunnut lukea väsyneenä. Ovelaa, että Maanpakolaisten planeetta on näennäisen söpö pikkutarina, mutta silti siinä on jotakin enemmän. :)
(Kirja luettu alkukesästä 2012)
1 kommentti:
Äitini luki minulle Ursula K. Le Guinia aikoinaan eräällä sairaalareissulla. Muisto on kaunis, mutta kirjailijaan jäi ikuinen kammo. :D
Haastoin sinut blogissani. :)
Lähetä kommentti