keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Lainaus La petite lectrice -blogista: Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille.

***
Päätinpä itsekin kantaa korteni kekoon kirjastojen puolesta. Tässä kuva tältä illalta oman lähikirjastoni, Espoon Leppävaaran Sellon, edestä. Mukana kuvassa myös nelijalkainen lenkkikaverini.


Kirjastot ovat olleet suuri osa elämääni lapsesta asti. Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että omat vanhempani (itsekin ahkerina kirjaston käyttäjinä) ovat lukeneet minulle paljon kirjoja syntymästä asti ja kuskanneet mukanansa myös kirjastoon. Muistan vielä sen tärkeyden ja ylpeyden tunteen, kun sain ensimmäisen ihkaoman kirjastokortin. Olin silloin ekaluokkalainen ja kirjastoauto vieraili säännöllisesti koulumme (Masalan koulu Kirkkonummella) pihalla.

Kirjasto on merkinnyt minulle monta asiaa. Peruskouluaikana 90-luvulla, kun ei vielä ollut internettiä yleisessä käytössä, niin kirjasto oli aina ensimmäinen paikka, jonne suunnattiin etsimään tietoa kouluesitelmää tms. varten. Vietin kirjastossa myös muutenkin aikaa paljon. Harrastin tanssimista ja kulutin aina koulun ja tanssituntien välisen ajan kirjastossa eväitäni syöden ja lukien tai läksyjä tehden. Eräällä tavalla kirjasto oli kuin toinen koti minulle. Olin myös himolukija ja lainasin monta kirjaa viikossa (lähinnä hevos-, Tiina- ja nuorten aikuisten kirjoja).

Tänä päivänä kirjastossa käynti on minulle varmaan yhtä viihdyttävää kuin esim. huvipuistossa käynti. :) Joka viikko tulee käytyä ainakin kerran, usein kolmesti, vaikka ei olisi mitään varsinaista asiaakaan... kunhan käyn fiilistelemässä, hypistelemässä ja tuoksuttelemassa kirjoja. Usein mukaan myös tarttuu kirja tai pari. Kirjastossa käymisestä tulee aina hyvälle tuulelle ja koskaan ei tiedä mitä kivoja aarteita osuu silmään! 

Näin yliopistossa opiskelevana käytän myös kirjaston lukusalia varsin ahkerasti opiskeluihin. Ja vaikka tietoa löytyykin tänä päivänä paljon netistä, tulee edelleen etsittyä asiatietoa myös ihan perinteisesti hyllyjen välistä ja kirjaston tietokannasta. Kun koiranpentu tuli taloon, hain ensimmäisenä kirjastosta Tuire Kaimion oppaat sen sijaan, että olisin etsinyt tietoa netistä. Kirjoissa on sellaista vanhaa arvokkuutta, että niiden sana tuntuu edelleen painavammalta kuin kaikenlaisten nettilähteiden.

En voisi kuvitella elämää ilman kirjastoja. <3

Olen myös aikaisemmin kirjoittanut blogitekstin elämäni kirjastoista ja se löytyy täältä.

Lopuksi vielä toinen kuva Sellon kirjaston pääsisäänkäynniltä:

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kirjavuoteni välitsekkaus - mikä katastrofi!

Kirjavuosi 2015 saavutti puolivälinsä pari viikkoa sitten, joten on aika tehdä pientä välikatsausta miltä näyttää. Tänä vuonna lukurintamallani on vietetty aikamoista hiljaiseloa, koska kaikenlaista yllättävää on tapahtunut elämässäni, mikä on vaikuttanut myös lukemiseeni. Päätinpä sitten oikein katsoa mustaa valkoisella, että kuinka pahalta se tilanne oikeastaan näyttääkään...

Minulle tyypillinen lukuvauhti on ollut noin neljä kirjaa kuukaudessa. Tähän päivään (13.7.) mennessä olen saanut luettua vain kokonaista 10 kirjaa. Vertailuna esimerkiksi viime vuoteen, jolloin saavutin tuon 10 kirjan rajan jo helmikuussa, tästä vuodestahan on kehkeytymässä suorastaan kirjallinen katastrofi! Lukemattomuus näkyy auttamatta myös blogin päivityksissä, joita on kertynyt todella vähän.

Vuoden alussa loin itselleni myös lukuhaasteen Kirjavat kuukaudet, josta olin kamalan innoissani. Käytännössä en ole pystynyt noudattamaan tällaista tiettyihin kuukausiin sitoutuvaa haastetta juuri ollenkaan. Olen kyllä osittain lukenut haasteeseen suunnittelemiani kirjoja ja yritän niitä lukea jatkossakin pitkin loppuvuotta, mutta ns. rennommalla otteella ilman pakkoa sijoittaa kirjan lukemista juuri tiettyyn kuukauteen.

Toisesta haasteesta (I Spy Challenge 2015), johon päätin osallistua, olen myös jäänyt jälkeen. Haasteeseen onneksi riittää "vain" 25 kirjaa ja kasassa niistä on tällä hetkellä 4/25. Jos loppuvuonna saan lukuvauhtia kasvatettua, on tämä haaste mahdollista vielä saavuttaa!

Suurin syypää lukemattomuuteeni tänä vuonna on ollut se, ettei minulla ole oikein ollut rauhoitettuja omia lukuhetkiä kaikkien tapahtumien keskellä. Energiani on suuntautunut valitettavasti ihan muihin asioihin. Useampi kirja on kyllä ollut koko ajan luvussa, mutten ole onnistunut saamaan niitä loppuun. Olen nyt onneksi tehnyt tarvittavat korjaustoimenpiteet, minkä pitäisi vähitellen näkyä myös lukutilastoissani. En siis tästä masennu, vaan uudella innolla ja positiivisella asenteella eteenpäin loppuvuotta kohti! :)


Miltä näyttää Sinun kirjavuotesi puolivälikatsaus? Ovatko haasteet ja muut lukutavoitteet onnistuneet jne.? Kiva jos jätät kommentin ja kerrot lukukuulumisesi! :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Maaliskuu Muumien mukana (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Olen lukenut Tove Janssonin Muumi-kirjoja joskus lapsuudessa, mutta aikuisiällä en yhtään, joten tarinat ovat iloisesti unohtuneet mielestäni tässä vuosien varrella. Toki televisiosarjaa on tullut katsottua aika paljon. Innostus muumeihin lähti uudelleen liikkeelle Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä, joka oli todella mielenkiintoinen. Ehdin jo viime vuoden puolella lukea kaksi ensimmäistä romaania Muumit ja suuri tuhotulva sekä Muumipeikko jä pyrstötähti. Tämän maaliskuun haasteen tarkoituksena on jatkaa Muumi-romaanien lukemista eteenpäin alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä. (Muumi-sarjakuvat ja -kuvakirjat jätän nyt väliin, mutta palaan niihin mahdollisesti myöhemmin, jos innostun.)

Seuraavina ovat siten vuorossa:

Taikurin hattu (1948, suom. 1956)
Muumipapan urotyöt (1950, suom. 1963)
Vaarallinen juhannus (1954, suom. 1957)
Taikatalvi (1957, suom. 1958)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol

Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol
(The Best of Cordwainer Smith, 1975)
Suomentanut Matti Rosvall
WSOY, 1985, 277 sivua, ISBN 951-0-12910-0

Tammikuun lukuhaasteenani oli tutustua Tähtivaeltaja-palkinnon voittajiin alusta alkaen. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui siten vuonna 1986 palkinnon voittanut novellikokoelma Planeetta nimeltä Shajol, joka sisältää seitsemän novellia vuosilta 1958-1964. Kirjan etukansilipareesta selviää, että kokoelman kirjoittanut Cordwainer Smith onkin salanimi ja että kirjailijan oikea henkilöllisyys (Paul Myron Anthony Linebarger) paljastui vasta tämän kuoleman (1966) jälkeen. Eli näin salaperäisissä tunnelmissa alkoi tähän kirjaan tutustuminen...

Kaikki kokoelman novellit sijoittuivat samaan maailmaan ja niissä oli hauskasti myös viittauksia toisiinsa. Tarinoissa oli paljon mielenkiintoisia ja mielikuvituksellisia oivalluksia, jotka ihastuttivat minua. (Esim. avaruusaluksen kapteeni ohjasi alusta vain "omien aivojensa sykäyksillä". Tai että avaruusmatkalle voi ottaa mukaan seurakseen "holokuutioina" ketä tahansa perheenjäseniä, ystäviä tai palveluskuntaa.) Monissa novelleissa toistui samoja teemoja esim. avaruusmatkailu ja telepatia, josta hauskimpana esimerkkinä "mutanttiminkit", jotka toimivat telepaattisena planeetan puolustusjärjestelmänä :D.

Pientä feminismin poikastakin (tai ainakin edistyksellistä ajattelua) olin novelleista löytävinäni, sillä muutamissa niistä esiintyy merkittävän vahvoja naishahmoja. (Varsinkin ottaen huomioon, että novellit on kuitenkin kirjoitettu 50-60-luvuilla, jolloin samaan aikaan vanhassa Star Trekissä naiset vielä kekkuloivat minihameissa ja jolloin naisihmisten tärkein tehtävä oli näyttää hyvältä. Paitsi communications officer Uhura, jolla oli jopa joku tehtäväkin...) Smithin kokoelmasta sen sijaan löytyy esim. naisia avaruuslaivojen kapteeneina ja vallankumouksen johtohahmoina.

Muita teemoja olivat mm. minuuden etsiminen, ihmisyyden rajat ja määritelmä, vallankumous ja kuolema. Kokoelman pisin novelli, Naurutalon kuollut rouva, käsitteli alaihmisten (ihmiseksi muutettuja eläimiä) ja robottien kapinaa tavallisia ihmisiä ja valtiaita vastaan. Totesin myös, että kirjailija toisi olla jossain määrin romantikko, kun seitsemästä tarinasta viidessä oli jonkinlainen romanssikuvio meneillään! Tosin romanssit eivät olleet mitään siirappisia ja usein aika sivuosassa.

Smithin kokoelma oli mielenkiintoinen ja koukuttava kokonaisuus, paikoin myös aika haikeamielinen ja synkkä. Smithin teksti oli nautittavaa lukea ja sisälsi rikasta sanastoa. Kuvailu oli välillä myös aika herkullista, esim. tämä kohta (s. 42): "Ditan silmissä Dolores oli pelottavampi kuin mutapaakkuinen matelija joka heristää ruhjottua, iljettävää päätään silmittömän nälän ja sokean raivon sumentamin silmin." 

Kokoelma oli aika tasavahva ja näistä seitsemästä tarinasta tykkäsin viidestä. Suosikkejani olivat Neito joka purjehti Sielua, Kuinka aivot poltettiin, Matami Hittonin kisumisut ja Planeetta nimeltä Shajol.

Tähdet: ***1/2

Kokoelman novellit:
  • Neito joka purjehti Sielua (The Lady Who Sailed The Soul, 1960)
  • Kuinka aivot poltettiin (The Burning of the Brain, 1958)
  • Komentaja Suzdalin rikos ja riemuvoitto (The Crime and the Glory of Commander Suzdal, 1964)
  • Naurutalon kuollut rouva (The Dead Lady of Clown Town, 1964)
  • Matami Hittonin Kisumisut (Mother Hitton's Littul Kittons, 1961)
  • Balladi C'mellistä (The Ballad of Lost C'mell, 1962)
  • Planeetta nimeltä Shajol (A Planet Named Shayol, 1961)

Helmikuun historialliset (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Helmikuun haasteena minulla on lukea historiallisia romaaneja. Pidän historiallisista yleensä paljon, mutta ne tuppaavat jäämään lukulistojeni häntäpäihin usein valtavan sivumääränsä takia. Tämän haasteen tarkoitus on siis saada minut taas innostumaan historiallisista kirjoista ja unohtamaan sivumäärien mahdollisen pelottavuuden. Yritin valita kirjoja, jotka sijoittuisivat mahdollisimman eri aikakausille ja jotka ovat olleet lukulistallani pisimpään.

Valituiksi tulleet teokset:

Björn Kurtén: Musta tiikeri (paleofiktiota, Skandinavia)
Sirpa Tabet: Tähkäyö (rauta-aika, 700-luku, Suomi)
Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar (1400-luvun Englanti)
Tamara McKinley: Merten taa (1700-luvun Australia)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vaklaushaaste I Spy

Nonni! Juuri kun olin tyytyväinen tälle vuodelle valitsemaani lukuhaasteeseen, niin enkös tullut bonganneeksi Oksan hyllyltä -blogista itselleni mukavan lisähaasteen: "I Spy Challenge 2015" (Goodreads). Haasteessa on siis tarkoituksena lukea kirjoja, joiden nimessä esiintyy jokin allaolevan listan asioista. Nopean silmäilyn jälkeen hoksasin, että pelkästään jo Kirjavat kuukaudet -haastekirjani kattaisivat melkein koko tämän listan (20/25 kirjaa!), joten minun ei tarvitsisi kuin lukea muutama hassu kirja niiden lisäksi sadakseni tämän haasteen suoritetuksi. En siis voinut vastustaa kiusausta! ;)

I Spy Challenge 2015 -lista (muokattuna omilla vapailla suomennoksillani):

1. Color (väri) - esim. punainen, purppuranpunainen, indigonsininen
2. Number (numero) - esim. yksi, kahdesti, kolmas
3. Things That Grow (asia joka kasvaa) - esim. puu, ruusu, puutarha
4. Seasons (vuodenaika) - esim. kevät, syksy
5. First Name (etunimi) - esim. Juulia, Robert, Aapo
6. Places (paikkoja) - esim. maa, imperiumi/valtakunta, Lontoo
7. Body Part (ruumiinosa) - esim. käsi, luu, mieli
8. Weapon (ase) - esim. veitsi, myrkky, nuoli
9. Body of Water (vesialue) - esim. meri, joki, lammikko
10. Form of Water (veden olomuoto) - esim. jää, sumu, sade
11. Product of Fire (tulen aikaansaama asia) - esim. lämpö, tuhka, liekit
12. Celestial Body (taivaankappaleet) - esim. aurinko, tähti, planeetta
13. Architecture (arkkitehtuuri) - esim. linna, silta, talo
14. Senses (aistit) - esim. näkö, kosketus, maku
15. Royal Title (kuninkaallinen arvonimi) - esim. kuningas, herttua, keisari
16. Family Member (perheenjäsen) - esim. veli, täti, vanhempi
17. Elements (elementit) - esim. tuli, tuuli, ilma
18. Time of Day (vuorokaudenaika) - esim. aamu, iltahämärä, ilta
19. Metal (metalli) - esim. kulta, pronssi, teräs
20. Emotion/Feeling (tunne/emootio/mieliala) - esim. rakkaus, pelko, ylpeys
21. Animal/Insect (eläin/hyönteinen) - esim. koira, tiikeri, yksisarvinen
22. Something to Read (jotain luettavaa) - esim. kirja, tarina, sanomalehti
23. Gender Identifier (sukupuolta ilmaiseva sana) - esim. vaimo, mies, daami/leidi/rouva
24. Paranormal Being (yliluonnollinen olento) - esim. vampyyri, enkeli, kummitus
25. Occupation (ammatti) - esim. lääkäri, salamurhaaja, etsivä

Haasteelle on oma sivu yläpalkissa. Sieltä löytyy myös alustavasti valitsemani kirjat! :)

torstai 1. tammikuuta 2015

Tähtivaeltajien tammikuu (Kirjavat kuukaudet -haaste)

Tammikuun haasteena minulla on lukea Tähtivaeltaja-palkinnon voittajia alusta alkaen eli vuodesta 1986. Tähtivaeltaja on Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto vuoden parhaasta suomeksi ilmestyneestä tieteiskirjasta.

Haastekirjoiksi valikoituivat:

1. 1986: Cordwainer Smith - Planeetta nimeltä Shajol
2. 1987: Joanna Russ - Naisten planeetta
3. 1988: Greg Bear - Veren musiikkia
4. 1989: Flann O`Brien - Kolmas konstaapeli















Päivitystä 1.2.2015:

Haastekirjoista sain määräajassa luettua vain Planeetta nimeltä Shajolin ja Veren musiikin (arviot tulossa). Kolmas konstaapeli vaikuttaa kiinnostavalta eli sen varmasti tulen vielä lukemaan tämän vuoden aikana, mutta Naisten planeetta ei kauheasti napannut ainakaan alkunsa perusteella...

Kirjavuoteni 2014

Vuosi sitten kirjoittelin ensimmäistä kertaa yhteenvetoa ja laskin tilastoja päättyneen vuoden lukemistani kirjoista. Nyt onkin hauska nähdä onko lukemiseni ollut edelleen samansuuntaista ja ovatko vuosi sitten asettamani lukutavoitteet vuodelle 2014 onnistuneet!

KIRJAMÄÄRÄ

Luin vuonna 2014 44 kirjaa, mikä on taas uusi aikuisiän lukuennätykseni. Samalla muuten ylitin tavoitteeni, joka oli 41 kirjaa tälle vuodelle. Lukuvauhti on pysynyt lähes samana eli siinä vajaa neljä kirjaa/kuukausi. Tällä kertaa aktiivisimmat lukukuukauteni olivat tammikuu (kuusi kirjaa) ja lokakuu (viisi kirjaa). Kuten viime vuonnakin hiljaisimmat lukuvaiheeni ajoittuivat taas kesälle. Joka vuosi haaveilen lukemisesta riippumatossa koko kesän, mutta sellaista aikaa ei vain tunnu löytyvän kaiken muun kesäohjelman keskellä.

KOTIMAISTA vai ULKOMAISTA?

Lukemistani kirjoista kotimaisten osuus oli jälleen pienempi ja se itse asiassa laski vähän viime vuodesta, vaikka tavoitteeni oli päinvastainen. Kotimaisten kirjojen osuus oli vain 27 %! Vaikka suomenkielistä spefiä onkin vähemmän saatavilla kuin ulkomaista, en todellakaan ole lukenut vielä kaikkea mitä olisi tarjolla.

Ulkomaisista kirjoista yhdysvaltalaisten osuus oli jälleen murskaava: 81 %! Luku on sama kuin vuonna 2013. Toisin sanoen epäonnistuin tavoitteessani lukea monipuolisemmin eri maanosista. Tämän vuoden ainoat maantieteelliset poikkeukset olivat ruotsalainen Mari Jungstedt, australialainen Marianne Curley ja norjalainen Johan Harstad.

GENRET ja UUDET ALUEVALTAUKSET


Luen edelleen paljon nuortenkirjoja ja niiden osuus tuntuu pyörivän noin 50-prosentissa. Jokin siinä nuorten ihmisten maailmassa viehättää, kun elämä on edessä ja kaikki mahdollisuudet ovat auki. Kun kaikki tunteet koetaan potenssiin 10 ja kuinka pelkästään ensisuudelma tai -kosketus saa teinitytön tai -pojan maailman ihan sekaisin. Nuortenkirjat helposti ohitetaan olankohautuksella "nenyonsemmosiikevyitä", vaikka niissä käsitellään myös hyvin vaikeita ja syvällisiä aiheita siinä missä "aikuistenkirjoissakin". Tulen varmasti jatkossakin lukemaan paljon nuortenkirjoja ja haluan yrittää paremmin tehdä niitä myös omalta osaltani tunnetuiksi kirja-arvioiden muodossa.

Tänä vuonna olen myös tutustunut young adult -kirjoihin eli nuorille aikuisille suunnattuun englanninkieliseen kirjallisuuteen, joka tuntuu usein olevan fantasia- tai scifi-painotteista. Olen lukenut nimenomaan sellaisia YA-kirjoja, joita ei ole ainakaan vielä suomennettu. Aloin lukemaan näitä kirjoja puhtaasti englanninkielen taitojeni parantamiseksi ja jäin koukkuun.

Toinen uusi aluevaltaukseni ovat olleet sarjakuvat. Tästä saamme kiittää ainoastaan The Walking Dead -televisiosarjaa, josta innostuin kuin hullu puurosta ja joka sai minut etsimään käsiini sarjan pohjana olevat sarjakuvateokset. Kolmas aluevaltaukseni ovat e-kirjat, joita luin pari kappaletta ja todennäköisesti jatkossa enemmän.

Tänä vuonna lukemistooni teki myös rajun syöksynsä seitsemällä kirjalla urbaani fantasia, johon olen tutustunut J.R. Wardin teosten muodossa. Toki tätä genreä on tullut kokeiltua ennenkin (mm. Sookie-kirjat), mutta ei koskaan ennen tässä mittakaavassa.

Näin genreblogina (jollaiseksi blogini on kuin varkain muotoutunut) luin tänä vuonna harmillisen vähän ihan aikuisten oikeaa rehellistä fantasiaa tai scifiä. Onneksi tämä asia korjaantunee uuden lukuhaasteeni ansiosta. Muuta kuin spefiä luin 10 kirjan verran.

UUDEHKOJA KIRJOJA JA KIRJASARJOJA

Vuosi sitten harmittelin vanhojen kirjojen loistamista poissaolollaaan. Tilanne ei juurikaan korjaantunut vuonna 2014, vaan edelleen valtaosa lukemistani kirjoista on peräisin 2000- tai 2010-luvuilta. Onneksi vuoden 2015 lukuhaasteeni tuonee parannusta tähänkin epäkohtaan.

Myös toinen paheeni jatkoi iloisesti porskuttamistaan päättyneenä vuonna! Tämä pahe on kirjasarjojen suuri osuus (80% luetuista kirjoista) ja niiden kesken jääminen tai lukemisen venyminen. Lukuhaasteeni onneksi tulee pakottamaan minut lukemaan suuren joukon itsenäisiä teoksia, joten keskeneräisten sarjojen määrän ei ainakaan teoriassa pitäisi kasvaa vuonna 2015.

TOP 5 LUKUELÄMYKSENI VUONNA 2014

1. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (2013)

Ykkössijaa ei tarvinnut miettiä edes kahta sekuntia. Nokkosvallankumous oli minulle vuoden vahvin ja järisyttävin lukuelämys, johon tulen taatusti palaamaan vielä uudestaan. En voi kuin ihailla Enorannan vahvaa, kaunista ja koukuttavaa kerrontatyyliä!

2. Susan Ee: Angelfall (2011)

Nuorten dystopiaa edustava enkelitarina, joka poikkeaa virkistävästi muista genren kirjoista jännittävyydellään, raakuudellaan ja tummanpuhuvuudellaan.

3. Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja (2003-2004)

Ihanan herkullista, provosoivaa ja järkyttävää zombikauhua, jossa myös syvällisyyttä.

4. Marianne Curley: Aikavartio-trilogia (2002-2005)

Myös genrestään (nuorten fantasia) raikkaasti poikkeava synkkääkin synkempi ja koskettava trilogia.

5. J.R. Ward: Herätetty rakastaja (2006)

Monta kirjaa kilpaili tästä viidennestä sijasta, mutta haluan antaa sen J.R. Wardille, jonka Mustan tikarin veljeskunta -sarjaan olen täydellisen koukuttunut! Tämä Herätetty rakastaja on minulle tähän asti sarjan paras osa. Siinä vain kohtasivat kaikki palaset oikein: jännittävä ja viihdyttävä juoni, sekä päähenkilö (Zsadist), joka vetää jalat alta ainakin tältä naiselta...

TAVOITTEITA 2015:
- Lukusaldoksi uusi ennätys eli yli 44 kirjaa :)
- Lukuhaasteen suorittaminen onnistuneesti
- Enemmän vanhoja kirjoja
- Vähemmän sarjoja

Upeaa kirjavuotta 2015 kaikille!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Lukuhaaste 2015: Kirjavat kuukaudet

Lukuhaaste Kirjavat kuukaudet = kuukausittain vaihtuva lukuteema

Olen fiilislukija. Se on pääasiassa ihanaa, kuin seikkailua, kun nappaan hetken mielijohteesta jonkin kirjan kirjaston hyllystä ja hyppään odottamatta tuntemattomaan. Tällaisella suunnittelemattomalla ja poukkoilevalla lukutyylillä on kuitenkin haittapuolensa: lukulistani (tällä hetkellä noin 20 aanelosta) vain kasvavat eikä sisältö uusiudu tarpeeksi usein. Siitä se ajatus sitten lähti...

Kehitin lukulistojeni pohjalta lukuhaasteen vuodelle 2015. Ideana on, että joka kuukaudelle on oma lukuteemansa, jotka yritin nimetä kuukauden nimeen sointuvaksi. Kustakin teemasta luen noin kolme-neljä kirjaa/kk. (Toki sallin itselleni vapauden ahmaista silloin tällöin ns. välipaloina kirjoja myös haasteen ulkopuolelta, jotta en kokisi liiaksi ahdistusta vapauteni riistämisestä...)

Tässä suunnittelemani teemat:

  • TÄHTIVAELTAJIEN TAMMIKUU: Tässä teemassa luen Tähtivaeltaja-palkinnon voittaneita tieteiskirjoja alkaen vuodesta 1986 (ekana ollen siis Cordwainer Smithin Planeetta nimeltä Shajol).
  • HELMIKUUN HISTORIALLISET: Tässä teemassa luen historiallista kaunokirjallisuutta mahdollisimman erilaisilta aikakausilta. Suunnitelmissa alustavasti paleofiktiota, 700-lukua, 1700-lukua ja 1920-lukua.
  • MAALISKUU MUUMIEN MUKANA: Tässä teemassa luen eteenpäin Muumi-romaaneja, joiden lukemisen aloitinkin jo tänä Tove Janssonin juhlavuotena 2014. Tavoitteena lukea kirjat Taikurin hatusta Taikatalveen.
  • HÖYRYKONEIDEN HUHTIKUU: Tässä teemassa jatkan tutustumista itselleni vielä aika vieraaksi jääneeseen scifin alagenreen steampunkiin. Aloittanen teemaan tutustumisen kahdella steampunk-antologialla Koneita ja korsetteja sekä Höyryä ja helvetinkoneita.
  • TÄHTIFANTASIAN TOUKOKUU: Tässä teemassa luen Tähtifantasia-palkinnon voittaneita fantasiakirjoja alkaen vuodesta 2007 (ekana ollen siis Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki).
  • KESÄKUUN KOREAT KOTIMAISET: Tässä teemassa luen lukulistani kotimaisia kaunokirjoja. Alustavasti kirjailijoina Kallas, Nupponen, Sinisalo ja Enoranta.
  • HUUMORIN & HULLAANTUMISTEN HEINÄKUU: Tässä teemassa luen enempi vähempi humoristisia kirjoja, joista osa on myös romanttissävytteisiä (kenties kesäaikaan hyvin soveltuvaa chick littiä).
  • ELOKUUN ENGLANNINKIELISET ELÄMYKSET: Tässä teemassa luen englanninkielistä (suomentamatonta) nuorille suunnattua fantasiaa tai scifiä ("young adults" -kirjallisuus). Luvassa ehkä vampyyreja, zombeja, androideja, dystopiaa...
  • SYNKKÄ SYYSKUU: Tässä teemassa luen kauhua ja jännitystä.
  • LINDGRENIN LOKAKUU: Tässä teemassa luen lapsuuteni lempikirjoja Astrid Lindgreniltä. Hankin kyseiset kirjat muutama vuosi sitten omaan kirjahyllyyn, jossa ne ovat odottaneet tullakseen uudelleen luetuiksi näin aikuisiällä.
  • MUUKALAISTEN MARRASKUU: Tässä teemassa luen avaruuteen ja avaruusolentoihin liittyvää kaunokirjallisuutta. Alustavasti teoksina Nimbus ja tähdet, Sokeanäkö, Linnunradan ääret ja Aurinkojen huone...
  • JOULUKUUN JUMITTUNEET JATKO-OSAT: Tässä teemassa tulen jatkamaan minulla kesken olevia kirjasarjoja, joiden lukeminen on jumahtanut syystä tai toisesta sarjan kakkososaan. Tiedätte varmaan tunteen, kun sarjan aloitusosa on ollut mainio ja sitten se jatko-osa ei vain lähde käyntiin samalla imulla, mutta sarja kiinnostaa kuitenkin ja sen haluaisi lukea loppuun.
Esittelen kuhunkin teemaan valitsemani kirjat tarkemmin aina kuukauden alussa.

Olisi hauska kuulla, jos joku muukin innostuu osallistumaan tähän haasteeseen tai kehittämään siitä oman sovelluksensa! :) Tämä omani kun on aika spefi-painotteinen...

lauantai 20. joulukuuta 2014

Blogin uusi ilme!

Vuoden vaihtumisen kunniaksi päätin uudistaa blogin ulkoasua ja toivon mukaan parantaa sen käyttömukavuutta.

Tehdyt muutokset:

1) Läpinäkyvyyden poisto. Kauniin auringonlaskukuvan näkyminen tekstin taustalla tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta se haittasi tekstin lukemista.

2) Violetti tausta muutettu vaaleansiniseksi. Tämä vaihdos puhtaasti siksi, että vanha alkoi kyllästyttämään ja tuo sininen muutenkin kuvaa paremmin nykyistä mielenmaisemaani.

3) Linkkien väri vaihdettu violetista ruskean sävyihin. Mielestäni ruskea sointuu paremmin uuteen taustaan.

Olisi kiva kuulla mitä mieltä te arvoisat lukijat olette em. muutoksista? Paraniko blogin luettavuus? :)

Vanha ulkoasu:

Uusi ulkoasu: