maanantai 28. tammikuuta 2013

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
WSOY, 2010, 277 sivua
(The Adoration of Jenna Fox, 2008)

Tämä kirja valikoitui lukulistalle, kun tarvitsin scifi-haasteeseen jonkin kirjan, joka sopisi kategoriaan Robotit/Kyborgit/Androidit.

Kirjan aihe oli erittäin mielenkiintoinen! Olen aina ollut kiinnostunut roboteista, androideista, keinoälystä yms. Ajatus näistä on jotenkin kiehtova ja pelottava samaan aikaan. Kirja saikin minut pohtimaan syvällisiä ja miettimään mm. ihmisyyden rajoja ja keinoälyn mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Miten itse suhtautuisin, jos olisin Jenna Fox?

Lukukokemukseni pilasi osittain se, että valitettavasti arvasin alusta asti, mistä kirjassa on kyse ja mitä siinä tulee tapahtumaan. En kokenut tämän takia juuri minkäänlaisia yllätyksiä lukemisen aikana ja jännitys jäi aika olemattomiin.

Kirja oli mukavan kevyt lukea pääasiassa lyhyiden kappaleidensa ansiosta. Valitettavasti myös sisältö jäi aika kevyeksi. Luen paljon nuortenkirjoja, mutta ensikertaa todella huomasin lukevani nuorille suunnattua tarinaa, johon näin aikuislukijana olisin kaivannut jotain enemmän. Kirjan pääpaino oli teinitytön kasvutarinassa, joka alkaa jo hieman puuduttaa aiheena, ja olisinkin viihtynyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut enemmän itse scifiä.

Loppufiiliksenä jäi sellainen "ihan kiva" vaikutelma. Jos tämä robotti-asia ei olisi ollut aiheena, olisi lukukokemukseni jäänyt todella tylsäksi eli pisteet tulivat scifistä.

(Kirja luettu kesäkuussa 2012)

Kirjasta lisää huomattavasti laajemmin (mm. juonesta) esim. näissä blogeissa: Yöpöydän kirjat, Aamuvirkku yksisarvinen, Jossun lukupäiväkirja

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aloitin tätä joskus mutta jäi kesken. Jotain tästä puuttui minunkin mielestäni.

sinidean kirjoitti...

Juu voipi olla, että olisi jäänyt multakin kesken, jos en pitäisi kaikesta vähänkään scifistä.

Ilmeisesti tämä on kirja, joka vähän jakaa mielipiteitä. Kun selasin muiden arvosteluja, niin jotkut ovat pitäneet paljonkin ja toiset taas samaa mieltä, että jotakin jäi uupumaan...

Kaisa / Kannesta kanteen kirjoitti...

Itse luin tämän juuri haastetta varten, ja teos odotteleekin nyt arvion kirjoittamista. Kirjaa lukiessa ei juuri tullut mietittyä sitä, että se on suunnattu nuorille. Aiheeltaan sopii siis hyvin aikuislukijallekin. :-) Komppaan sinua siinä, että myös minusta juoni ei ihan onnistunut vaan jotain jäi puuttumaan. Itseäni vähän vaivasi jonkinlainen toisteisuus (esim. Jennan puheet: kuka olen, olenko ihminen jne toistuivat aika paljon). Itse en arvannut sitä, miten vähän Jennasta oli jäljellä.

sinidean kirjoitti...

Kiitos kommentista, Kaisa! :) Olen samaa mieltä, toisteisuutta oli jonkin verran.