Lukusuunnitelmia 2021

Onko lukutoukan elämässä ihanampaa kuin lukulistojen ja -suunnitelmien tekeminen? Väitän, että itse lukemisen lisäksi se on puolet nautinnosta. :)

Tässä postauksessa nostan esiin muutaman teeman tälle vuodelle.

 

Vanhat scifi- ja fantasiaklassikot

Spekulatiivisen kirjallisuuden harrastajaksi olen loppujen lopuksi lukenut aika vähän niin sanottua klassikkokirjallisuutta em. genren sisältä. Itse asiassa nuorena luin näitäkin enemmän, mutta viime vuosina niin vähän, että nolottaa edes myöntää. Vieläkin minulta on lukematta esimerkiksi Vuonna 1984, Fahrenheit 451, Hyperion, Maameren tarinat, Ruohometsän kansa, Avalonin usvat, Neurovelho, Salamurhaajan oppipoika ym. ym. Ehkä suurimpana häpeäpilkkuna puutelistallani on Taru sormusten herrasta, jota olen aloittanut todella monta kertaa, mutta jonka lukeminen on aina tyssännyt ärsyttävään Tom Pompadulli (vai-mikä-lie-olikaan-nimeltään) -hahmosta kertovaan lukuun. Tänä vuonna otan tavoitteekseni taltuttaa ainakin muutaman scifi- tai fantasiaklassikon.

 

Helmet-lukuhaaste 2021

Tällä kertaa aloitin haasteen kanssa jo ajoissa ja se onkin lähtenyt mukavasti käyntiin. Saatan jopa saada luetuksi kaikki haastekohdat määräajassa, jos nykyinen hyväksi havaittu lukusysteemini jatkuu tällaisena. Minulla on nimittäin koko ajan yksi kirja kuuntelussa äänikirjana ja toinen perinteisessä luvussa, ja näyttää siltä, että saan molemmat luettua/kuunneltua aina noin kahden viikon sisällä, mikä merkitsisi noin kirja per viikko -lukuvauhtia. Ja koska Helmetin haasteessa on 50 kohtaa, pitäisi 52 viikon riittää ainakin teoriassa haasteen läpäisemiseen.

 

Lukulistoille jämähtäneet

Varmasti kaikilla on näitä kirjoja, jotka vuodesta toiseen kulkevat mukana lukulistoilla, mutta eivät jostain syystä vaan tule valituksi. Yleisemmin syynä on se, että olen jo unohtanut millä perusteella kirja on listalle päätynyt tai mistä aiheesta se kertoikaan. Haluaisin nyt alkaa purkamaan näitä lukulistoillani vuosia keikkuneita teoksia. Yksi tällainen on esimerkiksi Siri Pettersenin Odininlapsi, joka vaikutti heti ilmestyttyään tosi kiinnostavalta, mutta on kenties paksuutensa takia jäänyt vain aloittamatta, vaikka suomennoksen ilmestymisestä on jo yli viisi vuotta. Tai Patrick Rothfussin Tuulen nimi, jonka ilmestymisestä on 10 vuotta!

 

Nuorille suunnattu spefi / YA-kirjat

Tämä on ehkä se rakkain lapseni, jota haluan lukea tänäkin vuonna. Nuortenkirjoissa on vain sitä jotain, mikä saa minut tarttumaan niihin kerta toisensa jälkeen. Vaikka olen itse jo perheellinen, neljääkymppiä lähestyvä rouvashenkilö, pystyn jollain tasolla edelleen samaistumaan nuoriin hahmoihin ja heidän maailmaansa. Haluankin tänä vuonna julkaista ihan oman postauksen siitä, että mikä saa aikuisen lukemaan ns. nuortenkirjoja. Tiedän, etten ole ainoa, ja jossain mielessä haluankin toimia sanansaattajana sille, että ihan kaikki voivat lukea kaikenlaisia kirjoja ilman häpeää ja iästä tai sukupuolesta riippumatta eikä meidän pitäisi antaa minkäänlaisten keinotekoisten luokitusten rajoittaa lukuvalintojamme.

 

Tulevan kevään/kesän kiinnostavimmat uutuuskirjat:

Ei aivan ihmisiä: novelleja tulevaisuuden älyistä (Osuuskumman scifi-antologia) (ilm. 31.1.21)

Sini Helminen: Hurme - Lujaveriset 1 (ilm. 31.3.21)

Siri Pettersen: Rautasusi - Vardari 1 (ilm. 31.5.21)

Christopher Paolini: Infinitum - Tähtien meri: osa 1 (ilm. 30.6.21)

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Sieluttomat - Blackwoodin tapaukset 1 (ilm. 5.7.21)

Kirjavuoteni 2020

Hyvää uutta vuotta kaikki kirjojen ystävät!

Olipas 2020 hullu vuosi kaikin tavoin! Puhkuin vuosi sitten uutta intoa, suunnittelin lukulistoja ja blogin uljasta paluuta, mutta toisin kävi. Tuli korona ja lapsemme siirtyivät päivähoidosta kotihoitoon. Synnytin kolmannen lapsemme. Tuli jotenkin totaalinen väsähdys lukemisen suhteen. Ainoat lukutilaisuuteni viimeisen vuoden aikana ovat olleet ne, kun kaikki kolme lasta ovat nukkumassa ja olen itsekin jo sängyssä. Noh, ehkä kaksi minuuttia olen jaksanut lukea, kunnes olen havahtunut kirjan pläjähtämiseen kasvojeni päälle. Vasta kesän jälkeen oikeastaan piristyin lukemaan. Vuoden 2020 kirjasaldoksi kerääntyi vain vaivaiset 19 kirjaa ja jos alkuvuosi olisi ollut erilainen, olisi saldo hyvin voinut olla jopa 40.

Osallistuin viime syksynä vielä viime tipassa yhteen lukuhaasteeseen eli Helmetin haasteeseen, josta on tullut monipuolisuudellaan ja sopivalla vaikeustasollaan kestosuosikkini kirjahaasteista. Tosin aloitin haastekirjojen keruun tosiaan vasta kesän jälkeen. Sain kuitenkin kaikki lukemani 19 kirjaa vastaamaan jotakin haastekohtaa, mikä oli mukava yllätys.

Ilman äänikirjoja, joihin ennakkoluuloistani huolimatta tartuin pari vuotta sitten, olisi lukutahtini vielä hitaampaa. Käytänkin kaikki vähänkin soveltuvat hetket äänikirjoista nauttimiseen eli siivotessani tai muita mekaanisia kotitöitä tehdessäni ja tietysti koiran kanssa lenkkeillessäni. Tosin huomasin sellaisen ilmiön, että äänikirjat sopivat omalla kohdallani kenties parhaiten ainoastaan tarpeeksi kevyen kirjallisuuden (jännitys- tai viihdepainotteisen) kuunteluun eli kirjallisuuden, joka ei heti kärsi, jos jotain menee ohi korvien. Tämä hieman rajoittaa mitä voin kuunnella ylipäätään. Pakko myöntää, että edelleen arvostan oikean lukemisen paljon korkeammalle ja pyrin siihen ensisijaisesti, mutta ehdottomasti myös äänikirjoilla on paikkansa ja aikansa.

Luin/kuuntelin viime vuonna eniten spekulatiivista fiktiota, mikä oli ihan tavoitteiden mukainen, mutta silti positiivinen, yllätys. Haluan pitää blogini spefiin keskittyvänä genreblogina, mutta aina tämä ei ole välittynyt lukemistani kirjoista. Tämän takia myös kirja-arvioiden kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska haluaisin tehdä arvioita tänne pääasiassa spefi-kirjallisuudesta. Viime vuoden kirjasaldossani näkyi lisäksi kaksi muuta genreä, jotka tuntuvat pitävän pintansa vuodesta toiseen, eli nuortenkirjat ja jännityskirjallisuus. Niitä tulen todennäköisesti jatkossakin lukemaan aikuisille suunnatun fantasian ja scifin lisäksi.

Innostuin muuten viime vuonna kuuntelemaan true crime -podcastejä ja niiden innoittamana luin elämäni ensimmäisen tosirikoksia käsittelevän kirjan nimeltä Ei jälkeäkään - 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua. Pidin lukukokemuksesta ja ennustan, että tulen lukemaan jatkossa myös lisää näitä true crime -kirjoja.

Blogin paluu tauolta :)

Blogini viime vuosina ;)

Hei hyvät lukijat ja tervetuloa takaisin! :)

Kirjaretket ovat viettäneet vuodesta 2016 hiljaiseloa, toisin sanoen lasteni syntymän jälkeen, ja blogini jäikin kokonaan tauolle kolme vuotta sitten. Olen elänyt elämäni kiireisintä aikaa pikkulapsiarjen haasteiden kurimuksessa, mutta samalla halu kirjoittamiseen on säilynyt. Missään vaiheessa en ole ollut valmis blogista luopumaan ja viime kuukausina on vahvistunut tunne, että blogin on tullut aika palata takaisin, niin paljon sen olemassaolo on minulle iloa tuottanut!

Ongelmani blogin kanssa kiteytyvät siihen, että tavoitteeni ovat usein liian suuret ja epärealistiset. Olen keskittynyt blogissani monesti epäolennaisuuksiin eli sisällön sijasta ulkoisten seikkojen parissa nyhväämiseen. Esimerkiksi kirja-arvioiden suhteen olen koko blogin olemassaolon ajan hionut ja etsinyt sitä ns. täydellistä kaavaa ja ulkoasua, jolla haluaisin jokaisen arvioni etenevän. Sen takia arvioideni ulkoasu on muuttunut monta kertaa ja erilaisia tunnisteryhmiä on tullut koko ajan lisää. Tuloksena on suoranainen arvioiden sillisalaatti. Välillä olen lisännyt arvioideni loppuun lukunäytteen ja linkkejä. Joskus olen innostunut kirjaamaan kirjan tiedot yksityiskohtaisesti painoksen järjestysnumeroa myöten, kun taas toisena ääripäänä olen kirjoittanut vain yhden kappaleen suuruisia "miniarvioita".

Tämä jatkuva kikkailu ulkoseikkojen kanssa on toki kivaa, mutta se on ensinnäkin pirun aikaavievää ja toiseksi ihan loputon suo, mikä on johtanut siihen, että arvioiden kirjoittamisen kynnys on kasvanut melko korkeaksi. Oleellisin asia tietenkin olisi itse lukukokemus ja sen ylöskirjaaminen! Ehkä jossain vaiheessa arvioni löytävät lopullisen ulkoasunsa ja etenemiskaavansa, mutta en aio ottaa niistä enää paineita tai käyttää niihin kohtuuttomasti aikaa.

Vaikka kirja-arvioita en olekaan viime vuosina kirjoittanut, niin lukeminen ei ole onneksi jäänyt mihinkään. Vuonna 2017 luin 41 kirjaa, 2018 22 kirjaa ja viime vuonna 29 kirjaa. Määrät eivät päätä huimaa, mutta silti olen niistäkin iloinen. Lisäksi viimeisen vuoden ajan varsinaisen lukemisen rinnalle ovat nousseet vahvasti äänikirjat, jotka ovat suuri helpotus tässä elämänvaiheessa. (Äänikirjoista teen mielelläni erillisen postauksen myöhemmin.)

Toinen merkittävä muutos lukemistossani ovat tietysti lastenkirjat, joita luen lasteni kanssa nykyään erittäin paljon ja varsinkin hyvistä lastenkirjalöydöistä olisi kiva vinkata myös täällä blogissa. Toisaalta alunperin blogin perustaessani vuonna 2011 ajattelin sen pääasiassa genreblogina, joka keskittyisi suurimmalta osin spefi-kirjallisuuteen. Lastenkirjallisuuden mukaan tuominen sotkisi tätä ajatusta vastaan, joten vielä on mietinnässä mitä asian kanssa teen vai tuleeko blogilleni esim. jossain vaiheessa pikkusisar erillisen lastenkirjablogin muodossa. Aika näyttää.

Joka tapauksessa uusi innostus on nyt nostamassa päätään ja toivon sen kestävän, jotta blogini olisi voimissaan vielä monta vuotta eteenpäin! Ensi vuonna Kirjaretket täyttää 10 vuotta ja mikä olisi mahtavampaa kuin todeta, että blogi olisi silloin aktiivinen ja elämänsä kunnossa. :)

Hyvää ja aktiivista kirjavuotta 2020 teille kaikille! <3

Olisi arvokasta kuulla oletteko te muut bloggarit kipuilleet samalla tavoin bloginne kanssa? Oletteko pitäneet ns. luovia taukoja ja miten paluu tauon jälkeen on sujunut? Onko myös teillä ollut vaikeuksia löytää kirja-arvosteluillenne toimivaa "kaavaa" tai ulkoasua? Entä mitkä asiat ovat mielestänne oleellisinta ilmoittaa kirja-arvioissa/arvosteluissa lukukokemuksen lisäksi? Esim. pitääkö kääntäjä aina mainita tai kirjan pituus jne.?

Lukupinossa mm. nämä mielenkiintoiset nuorten fantasiakirjat

Katri Kirkkopelto: Piki

Kirkkopelto, Katri: Piki. Lasten Keskus, 2016, ISBN 978-952-288-374-2

Tarkoitukseni on lukea kaikki viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat, koska mielestäni laadukas lasten- ja nuortenkirjallisuus ei saa koskaan liiaksi huomiota, jonka se kuitenkin ansaitsisi!

Ekana lukupinossani oli tämä Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama lasten kuvakirja nimeltä Piki. Kirja kertoo kiusaamisesta ja ryhmän ulkopuolelle jättämisestä. Lisäksi siinä käsitellään ystävystymistä ja tunteiden ilmaisemista. Tärkeitä suuria aiheita kaikki! Näin pienen lapsen äitinä aihe koskettaa ja huolettaa syvästi, joten on hienoa, että siitä kirjoitetaan edelleen, vaikkei mikään uusi aihe kirjallisuudessa olekaan.

Ensin on kehuttava miten taitavasti ja kauniisti tämä kirja on kuvitettu! Kirkkopellon piirrostyyli on upea ja upposi minuun kuin veitsi voihin. Pikin ja hänen vanhempansa hahmot ovat todella sympaattisen näköisiä karvaisia otuksia, mitä ikinä he sitten ovatkaan lajiaan. Erityisen koskettava on kuva Pikistä itkemässä lohduttavan "Ison" sylissä. Ison katse on siinä niin rakastava ja lempeä, että lukijakin suorastaan tuntee halauksesta välittyvän lämmön. Mielenkiintoinen valinta muuten, että Pikin vanhempi on kirjassa nimeltään vain Iso, ei siis äiti tai isä tms. sukupuolimääritelty nimitys. Tämä luo kuvan turvallisesta ja välittävästä vanhemmasta tai läheisestä, jonka sukupuolella ei ole merkitystä. Hyvin tätä päivää.

Tarina on koskettava ja uskottava. Päähenkilö Pikin ja muiden olentojen tunteisiin on varmasti jokaisen lukijan helppo samaistua. Ehkä tämä tarina auttaa pientä lukijaa, joka on joskus näitä vaikeita asioita kohdannut, käsittelemään tunteitaan ja voittamaan pelkonsa, sekä kohtaamaan muut kanssaeläjät. Ehkä tarina myös antaa ajattelemista jokaiselle, joka on joskus itse syyllistynyt kiusaamiseen tai porukan ulkopuolelle jättämiseen. Vanhemmalle se voi antaa esimerkin miten asiaa voisi käsitellä ja ottaa esiin lapsen kanssa.

Ainoa ajatukseni kirjan lopussa oli: voi harmi, nyt se loppui jo! Haluan ehdottomasti lukea tämän kirjan vielä joskus omalle lapselleni, kun hän on vähän vanhempi (nyt vasta vuoden). En ihmettele, että tämä teos oli valikoitunut Finlandia-ehdokkaaksi. Lopuksi on sanottava, että vahvan upean kuvituksen lisäksi myös teksti oli rikasta ja sisälsi hauskoja ilmaisuja! Vai mitä mieltä olette esimerkiksi tästä: "Minullakin on joskus pöljäruuvi irti, ja silloin teen töllöntöitä."

Tähdet: 4,5
 
Tällä kirjalla osallistun seuraaviin haasteisiin:
Helmet: 22. kuvitettu kirja
Goodreads: 4. A title that doesn`t contain the letter "E"
Popsugar: 30. A book with pictures

Suunnitelmia kirjavuoteen 2017

Kuten vuoden 2016 katsauksessa ilokseni totesin, on lukuintoni vähitellen palautunut takaisin ja se näkyy myös tämän vuoden lukusuunnitelmissani! :)

Tavoitteenani on lukea kirjoja ainakin seuraavista aihepiireistä:

1) Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ainakin vuodelta 2016 ja jos ehdin, niin myös 2017. Mielestäni lasten- ja nuortenkirjallisuus saa laadukkuuteensa nähden edelleen liian vähän huomiota. Olen nyt lukenut näistä 2/6 ja kolmas menossa. Taso vaikuttaa todella lupaavalta!

2) Englanninkielinen nuorten spefi ja "young adult books", joita ei ole käännetty suomeksi. Alati kasvavassa kirjablogistaniassa tämä on edelleen sellainen genre, josta on aika vähän kirja-arvosteluita ainakaan suomeksi. Haaveeni olisi, että omassa blogissani olisi jonain päivänä kattava lista näistä kirjoista arvioineen.

3) Laadukas aikuisten spefikirjallisuus, jota löytyy esim. 101 spefin helmeä -haastelistalta, jonka olen jo aiemmin aloittanut, mutta joka on vielä kesken.

4) Suomi 100 vuotta -kirjalistalta tutustun muutamiin itseäni eniten kiinnostaviin teoksiin. Luen nykyään varsin vähän kirjallisuutta spefin ulkopuolelta, joten tekee hyvää välillä vähän tuulettaa kirjallisia raja-aitoja. Mikä sen parempaa kuin sellaisen listan avulla, johon joku on jo puolestani poiminut mielenkiintoisia helmiä!

5) Lisäksi tulen todennäköisesti lukemaan:
- kirjasarjoja, jotka ovat jääneet kesken
- nuortenkirjauutuuksia 2016-2017
- lapsuuteni nostalgista Nummelan ponitalli -sarjaa (olen päässyt hyvään vauhtiin, joten miksi lopettaisin...)
- lempikirjailijoitani kuten Siiri Enoranta, Maria Turtschaninoff, J. S. Meresmaa ja Helena Waris

LUKUHAASTEET

Tänä vuonna uskallan myös palata lukuhaasteiden pariin. En ota niistä kuitenkaan mitään paineita enkä edes yritä saada niitä loppuun. Lisäksi päätin, että jos jokin haastekohta on liian "määräävä" (esim. "lue kirja politiikasta"), niin jätän lukematta, jos aihe ei kiinnosta minua tippaakaan.

Päähaasteenani aion yrittää Helmetin lukuhaastetta. Lisäksi jos lukemani kirjat sattuvat sopimaan Goodreadsin ja Popsugarin listoihin, niin mikäs siinä. Tästä blogista tulee löytymään haasteille ja niissä etenemiselleni oma sivunsa.

BLOGI

Blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa parina viime vuonna. Tänä vuonna yritän madaltaa kynnystä arvioiden kirjoittamiseen ottamatta niistä liikaa paineita. Tavoitteenani on julkaista noin yksi teksti viikossa.

Hyvää kirjavuotta 2017 kaikille lukijoille! Lämmin kiitos vierailuista ja kommenteista, vaikka blogini onkin ollut hiljainen. :)

Kirjavuoteni 2016

Kirjoitin vuosi sitten lukutavoitteisiini 2016 liittyen näin:

"Yritän löytää uudestaan lukemisen ilon. Luen mitä huvittaa, milloin huvittaa ja välittämättä määristä. Yritän siten olla ottamatta kontolleni minkäänlaisia valtaisia lukuhaasteita. (...) Juuri nyt on hyvä pysyä siellä mukavuusalueella."

Karmaisevan huonon kirjavuoteni 2015 jälkeen kaipasin itselleni vapautuksen lukulistoista, tavoitteista ja massiivisista lukuhaasteista, jotta kynnys lukemiseen madaltuisi. Tätä periaatetta toteutinkin onnistuneesti koko vuoden 2016. Olinkin yllättynyt, kun nyt laskin kirjasaldokseni jopa 39 kirjaa! Tämä on 20 kirjaa enemmän kuin edellisvuonna.

Kirjamäärän kasvua selittää nostalginen paluu lapsuuteni suosikkikirjojen (Merja Jalon hevoskirjat) pariin. Luin niitä yhteensä 22 kirjaa eli 56% kaikista luetuista. Niitä oli yllättävän hauska lukea näin aikuisenakin. Kirjat ovat varsin ohuita ja suurehkotekstisiä, joten ehkä 2-3 Jalon kirjaa vastaa pituudeltaan yhtä perusromaania. Jalon kirjat olivat juuri sellaisia helpostitartuttavia, nopealukuisia välipaloja, joita pystyi lukemaan vähän väsyneenäkin (kuten tilanne pienen lapsen äidillä tuppaa usein olemaan...)

Loput 17 kirjaa olivat pääasiassa spekulatiivistä fiktiota. Lisäksi luin kolme sarjakuvakirjaa, dekkarin, kauhua, historiallista viihdettä ja vain pari "tavallista" kaunokirjaa. Lasten- ja nuortenkirjojen osuus oli jälleen huomattava - hevoskirjat mukaanlukien niiden osuus oli 77% kaikista luetuista!

Jalon kirjojen lisäksi luin paljon muutakin suomalaista kirjallisuutta. Aiempina vuosina suomalaisten osuus lukusaldossani on ollut hävettävän pieni, mutta nyt ne suorastaan pieksivät muut kirjat mennen tullen. Suomalaisen kirjallisuuden osuus oli nimittäin 85%!

Vuoden 2016 parhaiksi lukukokemuksiksini nostan seuraavat teokset:

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
- koskettava, rankka ja pysäyttävä lukukokemus

Elina Pitkäkangas: Kuura
- hyvällä tavalla erilainen nuorten spefikirja, kuin raikas tuulahdus jo hieman kuluneeseen genreen

Salla Simukka: Jäljellä ja Toisaalla
- tämä kirjapari muodosti jännittävän ja ajatuksia herättävän dystopian

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit
- viihdyttävä, jännittävä ja eroottinen tarina, joka kirjoitettu hyvin

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
- viihdyttävä, koskettava ja rohkea tilitys sinkkuelämän ihanuudesta ja kamaluudesta

Kirjamessufiilistelyä

Niitä on jo odotettu. Lukulistoja on laadittu. Messulehteä on plärätty. Jännitys on tiivistynyt. Kalenteri on raivattu tyhjäksi muista menoista. Saankohan ensi yönä nukuttua?

Helsingin Kirjamessut ovat vihdoinkin taas täällä!

Aikoinaan en ollut kirjamessuista kiinnostunut ollenkaan. Luulin, että siellä ainoastaan myydään sikakalliita kirjoja ja korkeintaan jonotetaan kirjailijoiden nimikirjoituksia. Kuultuani minkälaista monipuolista ohjelmaa olisi tarjolla kiinnostukseni lopultakin heräsi, mutta asuin siihen aikaan harmikseni Oulussa, eikä sitten tullut messujen takia reissattua kesken tenttikiireiden.

Muutama vuosi myöhemmin palasin asumaan pääkaupunkiseudulle ja nyt osallistun Helsingin Kirjamessuille jo neljättä kertaa peräkkäin. Ensimmäisenä messuvuonnani (2013) minun oli tarkoitus mennä messuille vain pe-päiväksi. Päivä vaihtui hujauksessa iltaan ja olin täysin hurahtanut, viety ja vietelty. Oli pakko ostaa kokoaikapääsylippu sunnuntaihin asti. Vuotta myöhemmin en edes miettinyt kahta kertaa messupanostustani, vaan otin muusta elämästäni vapaata suosiolla neljäksi päiväksi.

Viime vuonna messut jäivät osaltani lyhyeksi. Olin viimeisilläni raskaana, mutta pakko oli päästä messuille edes yhdeksi päiväksi. Laskettu aika oli tiistaina, mutta koska vointi oli ok, niin lyllersin messuille torstaina eli kaksi päivää lasketun ajan jälkeen! (Poika syntyi samalla viikolla la-su-välisenä yönä).

Tänä vuonna olisi tarkoitukseni messuilla jälleen koko rahalla eli torstaista sunnuntaihin. Mikäli aika suinkin riittää, laitan tällä kertaa myös jokaisesta päivästä tänne blogiini yhteenvetoa ja tunnelmia.

Mikä minua Kirjamessuille sitten vetää? No se tunnelma! Se, että koen olevani kaltaisteni joukossa. Alennuksessa olevat pokkarit. Mielenkiintoiset paneelikeskustelut ajankohtaisista aiheista. Se, että näen ihkaelävänä lempikirjailijoitani kertomassa kirjoitusprosessiensa taustoista. Ja ja ja...

Ihanaa kirjamessuilua kaikille niihin osallistuville!

Olisi mielenkiintoista myös kuulla teidän muiden messuhistoriaa! Eli miten ja milloin rakkaus kirjamessuihin syttyi? :)

Lapsuusmuistoja: Nummelan ponitalli -kirjat

Lapsuuteni suosikkikirjoihin kuului Anni Polvan Tiina-kirjojen ohella Merja Jalon Nummelan ponitalli -hevoskirjat. Pidin kovasti hevosista ja olisin halunnut ratsastustunneille, mutta 90-luvun lamassa ei perheellämme ollut varaa ratsastustunteihin. Taisivat vanhempani pitää ratsastusta myös hiukan vaarallisena harrastuksena. Näiden kirjojen kautta sitten elin kuvitteellisesti ponitytön elämää. Ja koin ensimmäisen kirjallisen ihastumiseni - naistennaurattaja Repe Jussilaan nimittäin! :D Ala-asteen tokaluokkalaisena luin näitä hevoskirjoja muistaakseni noin viisi kirjaa viikossa -tahtiin. Jossain on vielä jäljellä vihkokin, johon kirjasin tarkat muistiinpanot mitä olen lainannut kirjastosta ja milloin. (Ohessa löytämäni valokuvat, joissa poseeraan Jalon kirjojen kanssa vuonna -92.)

Nyt 24 vuotta myöhemmin, pikkuvauvan äitinä, huomasin kaipaavani jotain hyvin kevyttä luettavaa yöllisiin imetyshetkiin. Normikirjoja öisin lukiessani silmäni kun luppasivat väkisinkin kiinni vauvan yöllisten herätysten uuvuttamina enkä todellakaan jaksanut keskittyä. Tarvitsin kirjan, joka olisi tarpeeksi kevyt, viihdyttävä ja juoni helposti seurattava, ja jonka lukemista ei haittaisi, vaikka ei aina niin muistaisikaan mihin kohtaan on viimeksi lukemisessa jäänyt.

Sitten muistin Nummelan ponitalli -kirjat. Kuinka hauskaa olisikaan testata, että vieläkö niistä saisi jotain iloa itselleen. (Ja vieläkö kohtaaminen Repen kanssa saisi sydämeni sykkimään?) Tiesin, että lapsuuden suosikkiin palaamisessa piilisi myös riski. Ehkä lapsuuteni kultaantuneet kirjamuistot haalistuisivatkin pilalle päivittyessään aikuisen nykyminäni silmissä ja inhoaisin tai pitäisin tylsinä näitä kirjoja nykyään.

Ei pelkoa. Hyvin pian huomasin, että se mikä kirjoissa miellytti minua silloin 9-vuotiaana, miellyttää minua myös 33-vuotiaana. Parasta kirjoissa on huumori ja iloiset sanailut päähenkilöiden naljaillessa toisilleen ja tyttöjen suosikin Repen naurattaessa jutuillaan. Kirjoissa on huumorin lisäksi myös jännitystä (tosin aika kesyä näin aikuisen näkökulmasta) ja tietysti niitä hevosia. Yllätyin miten kivasti Jalo myös kuvailee aina esim. vallitsevaa säätä ja ympäröivää luontoa, mihin en muista kiinnittäneeni lapsena huomiota. Näitä kirjoja lukiessa tunnen, haistan ja kuulen auringon lämmön, hevosten tuoksun ja satulan narinan.

Toki kirjoissa on myös asioita, jotka tökkivät aikuislukijan silmää. Juonikuviot ovat välillä aika mahdottomia ja epärealistisia tai niissä on muita epäloogisuuksia. Tai asioita oiotaan aika kovalla kädellä. Tai että sarjan ensimmäistä osaa (joka on ihan kunnon romaani!) lukuun ottamatta kirjat ovat hyvin lyhyitä, vajaa satasivuisia yleensä. Tai että lähes joka kirjassa on ratsastusleiri. Tai että vähän liian monen kirjan viimeinen luku on nimeltään lähes tai täysin sama: "Asiat selviävät" (erilaisine variaatioineen).

Jalo on aloittanut sarjan kirjoittamisen jo 1970-luvulla ja kirjoittaa siihen uusia osia edelleen! Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä yli 80 kirjaa. Olen nyt lukenut sarjaa alusta alkaen järjestyksessä ja olen ihastuksissani tuohon ajankuvaan: kioskilta käydään ostamassa markoilla jätskit/limut ja kaverille soitetaan lankapuhelimella jne. Tulee niin mieleen omat lapsuusmuistot 80-luvulta. :) Luin sarjaa aikoinaan johonkin 90-luvun loppupuolella ilmestyneisiin osiin saakka, joten en tiedä ollaanko sarjassa sentään nykyään jo siirrytty nykyaikaan netteineen ja kännyköineen. (Saa mielellään kertoa kommenteissa, jos tiedät vastauksen.)

Ainakin nämä alkupään kirjat tuntuvat noudattavan tiettyä tuttua kaavaa: kirjan alussa alkaa kesäloma ja yleensä ratsastusleiri. Ja sitten leirillä tapahtuu jotain jännittävää ja ponitallilaiset yleensä sotkeentuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu, tai joku vainoaa heitä ja/tai hevosia. On hassua, että vaikka kirjoissa tulee aina uusi kesä, niin nuoret eivät tunnu juurikaan vanhenevan. Ihan kuin olisivat joutuneet johonkin aikaluuppiin, jossa elävät saman kesän aina uudestaan ja uudestaan. Välillä kirjoissa on viittauksia esim. toissakesän tai edelliskesän tapahtumiin ja on mainittu myös lasten/nuorten ikiä. Ilmeisesti sarjan ekassa osassa päähenkilö Kikka on noin 13-vuotias ja muutama kirja myöhemmin hänen sanotaan olevan 15-vuotias. Mitenhän lienee viime vuosina kirjoitetuissa kirjoissa?

Olin yllättynyt kuinka paljon muistan vielä kirjojen tapahtumia. Siitä suuri kiitos kuuluu vanhojen painosten symppiksille piirretyille kansikuville (Eino Tepposen käsialaa), jotka tuovat mieleen elävästi kyseisen kirjan tapahtumia. Nuo piirretyt kuvat ovat vielä molemmissa kansissa! Olenkin pettynyt siihen, että jossain vaiheessa (2000-luvun alussa?) uusien painosten kansiin tuli uusi look ja niissä alettiin käyttämään valokuvia hevosista. Olen aina arvostanut piirrettyjä kansia korkeammalle, joten en yhtään tykännyt tästä muutoksesta. Varsinkin, kun tuntuu etteivät kansien hevoskuvat aina liity itse tarinaan mitenkään kuten piirretyt tekivät. Kunhan on valittu joku random-hevoskuva. Höh.

Viereisessä kuvassa esimerkki vanhojen kansien tyylistä (Ponisaaren kirous) ja uudemmasta tyylistä (Orisuon aarre). Orisuon aarteen vanha kansi näkyy tuossa alemmassa lapsuudenkuvassa.

Vaikka yölliset herätykset ovat nyttemmin jääneet pois, päätin silti jatkaa heppakirjojen lukemista edelleen. Ja koska nyt kerran lähdin sarjaa kahlaamaan uudestaan läpi, tulen tekemään myös tänne blogiini jonkinlaisia yhteenvetoarvioita (miniarvioita) sarjan kirjoista. En siis ala tekemään jokaiselle kirjalle omaa arviotaan, koska...

A) tämä on ensisijaisesti fantasia- ja scifi-painotteinen kirjablogi
B) minulla ei yksinkertaisesti ole kokonaisen arvion edestä sanottavaa näistä kirjoista.
Jos mahdollista, käytän arvioissa kirjojen vanhoja painoksia piirrettyine kansikuvineen.

Entäpä kaikkien lukijoiden mieltä varmasti polttava kysymys: miten kävi ihastumiselleni tummatukkaiseen Repe Jussilaan?

Huonosti. Olen nyt lukenut ensimmäiset 14 kirjaa ja Repe vaikuttaa kamalan lapselliselta. Tuli ihan pettynyt ja hölmistynyt olo, että olenko minä todella ihastunut joskus tuohon? Toisaalta, sarjan alussa ei ole ollut juurikaan romantiikkaa, mutta muistaakseni sitäkin on Repen osalta luvassa myöhemmissä osissa. Hauska tyyppi se on edelleen, sitä en kiellä!

Onko muuten lukijoiden joukossa muita entisiä tai nykyisiä Nummela-faneja? :)

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

"Valomerkki palauttaa meidät todellisuuteen. Vielä hetki sitten ihmisten ympärillä oli utuinen hämärä, ja kaikki näyttivät ihanilta. Raaka kattovalo paljastaa totuuden: kasa takkutukkaisia kännikaloja.
   Joku huomaa laskuhumalan alkaneen ajat sitten. Toisen päätä särkee; tulee äitiä ikävä. Kolmas saa pakkomielteen löytää vielä yksi baari, joka on auki. Hyvä juttu jää kesken ja sänkykumppani iskemättä. Valomerkin jälkeen on paha marssia kenenkään eteen kysymään: "Meille vai teille?" Kysyjä antaa itsestään epätoivoisen vaikutelman. Kysymyksen kohde tuntee itsensä jämäksi, mitä hän onkin. Ei tule kauppoja." (s.7-8)

Härkönen, Anna-Leena: Takana puhumisen taito. Kirjakauppaliitto 2014. 156 sivua. ISBN 978-952-67705-2-9.

Anna-Leena Härkönen on eräs pitkäaikaisimmista suosikkikirjailijoistani. (Seikka, joka ei blogistani ilmene, koska suurimman osan hänen kirjoistaan olen lukenut ennen tämän blogin syntymistä.) Lisäksi hän on hemmetin mielenkiintoinen persoona, jonka haastatteluja ym. esiintymisiä olen seurannut aina ilolla! Tämä pakinakokoelma Takana puhumisen taito on julkaistu vuonna 2014 Kirjan ja ruusun päivän kampanjakirjana.

Luen hyvin harvoin novelleja ym., mutta taas huomasin kuinka kivoja tällaiset lyhyet tarinat ovat, koska niitä voi lukea hyvinkin pienissä pätkissä omien lukubreikkien sallimissa rajoissa. Kokoelma sisältää 32 pakinaa, joista suurimmasta osasta pidin. Härkönen kertoo paljon tapahtumia omasta ja tuttavapiirinsä elämästä, minkä ansiosta lukukokemus olikin kuin olisi hyvän kaverin tarinointia yön pikkutunneilla kuunnellut. Itse asiassa välillä ihmetytti kuinka avoimesti Härkönen mainitsi kavereitaan ja ystäviään nimeltä ja usein vähemmän mairittelevaan sävyyn. Toivon mukaan ja todennäköisesti nimet ovat vaihdettuja yksityisyydensuojan takaamiseksi tai Härkösellä ei ole kohta kavereita...

Ihailin taas miten tarkkanäköisesti Härkönen kuvaa ihmisiä ja aikamme ilmiöitä! Moni pakinoiden oivalluksista osui ja upposi ainakin tähän lukijaan. Aiheet käsittelivät mm. somea, hymiöiden käyttöä, miesten ja naisten välisiä eroavaisuuksia ja eroamista, vanhempien ja lasten konflikteja ja vanhenemista. Itse pidin kovasti esim. seuraavista:

Valomerkki (tarkkanäköistä kuvausta ihmisten toiminnasta valomerkin aikaan)
Hyvää syntymäpäivää! (syntymäpäivien vietosta aikuisiällä, sai taas hörähtelemään, kun on niin tuttua)
Takana puhumisen taito (viiltävän tarkkanäköistä kuvausta selän takana puhumisesta ja juoruilusta)
Hymiö (viestittelyistä, hymiöistä ja väärinkäsityksistä, kovin tuttua itsellenikin tyyliin "tarkoittiko tuo nyt jotain pahaa, kun se ei laittanut viestin perään hymynaamaa?") 
Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta? ("Älä hanki puutarhaa." Tämä oli paras!)
Revontulien pointti (ihmisten tyhmyydestä, kaikista pakinoista filosofisin ja sai hymähtelemään)
Jono (kukapa meistä ei olisi joskus kokenut jonottamisen tuskaa)
Työtarjous (päättymätön terassiprojekti Härkösen omasta elämästä, hulvattoman hauska!)
Kuppi suklaata (käytöstavoista, sai hörähtelemään)

Välillä minua nyppi Härkösen negatiivisuus ja kyynisyys. Vähän niin kuin se kaveri, joka aina valittaa kaikesta, tiedätte varmaan tyypin. Tehokeinona negatiivisuus siellä täällä on jees, mutta näin isossa kokoelmassa siihen alkaa myös tympääntyä. Jotkut Härkösen esille tuomat "ongelmat" ei ainakaan itselleni ole ongelmia ollenkaan ja niistä teksteistä jäikin vähän sellainen tekemällä tehdyn maku. Esim. Lentokenttäpelko, Matkaopas avautuu, Ehdottomasti kielletty, Kosto (itse pidän kostamista epäkypsänä toimintana, joten ei kolahtanut) ja Niksi-Sirkka (tekemällä tehty).

Aluksi ihmettelin miksi juuri Takana puhumisen taito on nostettu koko kokoelman nimeksi, mutta loppua kohden sekin alkoi luullakseni minulle avautumaan: Härkönen puhuu pakinoissaan varsin paljon pahaa muista! ;) Tämä viihdyttävä kirja oli nopeasti luettu ja sai kaipaamaan lisää Härköstä. Suosittelen herkullisena välipalakirjana!

Tähdet: ***½

Lisätietoa: Härkönen Wikipediassa.

Kirjavuoteni 2015

Luin tänä vuonna 19 kirjaa. Kyllä, luit oikein. Kirjojen lukemista harrastamattomille kavereilleni tuo luku on suorastaan suuri ja saatan jopa saada ihailevan tai ihmettelevän reaktion sen mainittuani. Kuitenkin suurin osa kaltaisistani, itseään lukutoukkina pitävistä ja kirjabloggaamista harrastavista, pitänee tuota määrää pienenä. Koska tavoitteeni tälle vuodelle oli lukea yli 44 kirjaa (viime vuoden lukusaldoni), koin suurta tuskaa lukemattomuudestani heinäkuisessa puolivälikatsauksessani.

Sittemmin olen rauhoittunut ja ollut itselleni armollinen. Olen tänä vuonna mm. tehnyt yliopistolle kandidaatintutkielmani, muuttanut uuteen kotiin ja synnyttänyt pienen pojan tähän maailmaan. :) Aikaa ei yksinkertaisesti ole löytynyt lukemiselle kuten ennen. Ja aina ei vain sitä lukufiilistä löydy, vaikka aikaa olisikin. Osittain syypäänä pidän myös lukutavoitteitani tälle vuodelle, jotka olivat epärealistiset. Itse olen sellainen tyyppi, että jos huomaan luisuvani tavoitteistani, niin alan helposti menettää ne vähäisetkin motivaation rippeet, joita jäljellä vielä on.

Sitten vähän tilastotietoa luetuista. Jotain positiivista sentään! Lukemistani kirjoista kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 42 %, mikä oli huomattava parannus edellisvuoden 27 prosentista! Ulkomaisessa kirjallisuudessa yhdysvaltalaiset jylläävät edelleen ykkösenä 73 %:n osuudellaan, mikä oli myös muutos paremaan (kahtena edellisenä vuonna osuus oli yli 80 %). Tänä vuonna ulkomaiset poikkeukset tulivat Briteistä ja Ruotsista eli niinkin hurjan eksoottisista maista. ;)

Genrejen suhteen ei tämäkään vuosi tuonut yllätystä. Kahta kirjaa lukuun ottamatta kaikki kirjat olivat scifi- tai fantasiasävytteisiä. Nämä kaksi muuta olivatkin sitten vähän erikoisempia tapauksia. Toinen oli Stephen Hawkingin elämäkerta, joka saa minut harkitsemaan myös lukemani tietokirjallisuuden esittelemistä ja arvioimista blogissani jatkossa.

Toinen erikoisuus oli nuorten tyttöjen heppakirja suositusta Nummelan ponitalli -sarjasta. Mikä ihme sai kolmekymppisen tarttumaan heppakirjaan? No sitä tulen selventämään kyseisen kirjan omassa arviossa. Ylipäätään luin nuorille tai lapsille suunnattuja kirjoja taas paljon, nimittäin lähes 70 %! Tämä sopii hyvin yhteen vähäkirjaisen vuoteni kanssa. Jos elämä on kiireinen ja lukufiilis kadoksissa, niin nuortenkirjat ovat yleensä sopivan kevyitä välipaloja pikaisesti purtaviksi.

Tänä vuonna tuli ilokseni luettua myös vanhempia kirjoja, mikä olikin lukuhaasteeni ansiosta odotettavissa. 2000-luvulla tai sen jälkeen kirjoitettuja oli vain 58 % kirjoista, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Samainen lukuhaaste aiheutti myös sen, että luin vähemmän kirjasarjoja, mitä olin toivonutkin tälle vuodelle. Kirjasarjoja edusti vain 47 % luetuista (vuonna 2014 määrä oli 80 %!).

Koska luettuja oli tänä vuonna niin vähän, niin top 5-parhaimmiston sijaan tyydyn mainitsemaan top 3 lukuelämykseni:

1. Helena Waris: Vuori
- Waris on yksi suosikkikirjailijoistani ja tämä nuorille suunnattu Vuori ei jäänyt yhtään ihanaa Pohjankontu-sarjaa huonommaksi! Jännittävä ja mielenkiintoinen tarina kerta kaikkiaan!

2. Robert Kirkman: The Walking Dead - Kolmas kirja ja The Walking Dead - Neljäs kirja
- Kirkmanin luomat zombitarinat ovat vieneet minut totaalisesti mennessään ja pidän niitä ehdottomasti genrensä parhaimmistona syvällisyydellään ja vaikeilla aiheillaan. Lisäksi ne ovat viihdyttäviä ja jännittäviä.

3. Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
- Kolmannen kunniamaininnan halusin yllättäen antaa tälle ihanalle ja sympaattiselle esikoiskirjalle, joka oli viihdyttävyydessään poikkeuksellinen ja hauska. Kirja, jota pidin etukannen perusteella vähän tyhmän lapsellisena, paljastuikin varsinaiseksi helmeksi, vaikka kepeä olikin!

Lopuksi tapanani on ollut miettiä tavoitteita seuraavalle vuodelle esim. kirjamäärien tai haasteiden suhteen. Ensi vuoden lukutavoitteeni on:

---titti ditti dii---

Ei mitään tavoitteita! :D

Yritän löytää uudestaan lukemisen ilon. Luen mitä huvittaa, milloin huvittaa ja välittämättä määristä. Yritän siten olla ottamatta kontolleni minkäänlaisia valtaisia lukuhaasteita. Korkeintaan joku kiva pieni (tyyliin taannoinen kirjankansibingo), joka ei sido minua valtaviin kirjamääriin ja loikkauksiin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Juuri nyt on hyvä pysyä siellä mukavuusalueella.

Jos Sinulla on vinkata minulle joku pieni kiva lukuhaaste ensivuodelle, niin kerro siitä ihmeessä kommenteissa tai sähköpostilla!

Toivotan teille kaikille mahtavaa, riittoisaa ja upeita elämyksiä sisältävää kirjavuotta 2016!