Kirjavuoteni 2013

Näin vuoden 2013 viimeisenä päivänä on mukava muistella kulunutta kirjavuotta ilotulitteiden paukkeiden säestäessä taustalla kirjoittamista. Laskeskelin tuossa huvikseni vähän tilastoja tänä vuonna lukemieni kirjojen osalta. Samalla tuli mietittyä lukutavoitteita ensi vuodelle.

KIRJAMÄÄRÄ

Luin yhteensä tasan 40 kirjaa. :) Se on uusi aikuisiän aikainen ennätykseni! Viime vuonna luku oli 33 kirjaa ja 2011 22 kirjaa (+ muutama kirja päälle ennen blogin aloittamista).

40 kirjaa tekee noin 3-4 kirjaa kuukaudessa eli lähes yksi kirja/viikko. Tämä tuntuu olevan itselleni sopiva ja realistinen lukutahti. Opiskelun ja muun elämän ohessa ja erittäin hitaan lukunopeuteni huomioon ottaen en todennäköisesti pysty tuosta määrää kasvattamaan tulevaisuudessakaan. Tuntuisi silti hienolta, jos saisin ensi vuonna saldoksi edes yhden kirjan enemmän!

Aktiivisimmat lukukuukauteni tänä vuonna olivat keväiset helmi-, maalis- ja huhtikuu sekä toisaalta myös syksyn loka-, marras- ja joulukuu. Kesällä ei tunnu löytyvän aikaa lukemiselle sitten millään, vaikka aina toukokuussa haaveilen tulevista "kesäkirjoista" ja laadin kesäisiä lukulistoja. Nyt loppuvuonna tuli kunnon loppukiri (joulukuussa 7 kirjaa!), mikä johtuu pääosin siitä tilastollisesta harhasta, että satuin saamaan useamman jo pitkään kesken olleen kirjan luettua vihdoin loppuun.

KOTIMAISTA vai ULKOMAISTA?

40 kirjasta vain 12 (30%) oli kotimaisia ja 28 ulkomaisia. Tämä oli yllätys itsellekin! Tiesin kyllä lukevani paljon ulkomaista (pohjois-amerikkalaista) kirjallisuutta, mutta kotimaisten pieni osuus pääsi silti yllättämään. Osin tämä selittyy varmaankin genre-mieltymyksilläni. Suomalaista fantasiaa ja scifiä kun julkaistaan harmillisen vähän. Yritän kuitenkin kiinnittää asiaan huomiota ensi vuoden lukuvalintoja tehdessäni!

Ulkomaisista kirjoistani oli valtaosa (noin 80%) peräisin Yhdysvalloista. Tämä ei ollut yllätys, mutta hirvittävän ärsyttävää huomata näin mustaa valkoisella. Pitäisi varmaan laajentaa kansallisuuskenttää...

GENREISTÄ...

fantasia: 14/40 eli noin 35%
romantiikka/viihde: 10/40 eli noin 25%
scifi: 5/40 eli noin 12,5%
kauhu: 4/40 eli noin 10%
jännitys/dekkari: 3/40 eli noin 7,5%
muu kaunokirjallisuus: 4/40 eli noin 10%

Suurin osa lukemistani kirjoista kuului useampaan kuin yhteen genreen (esim. paranormaali romantiikka fantasiaan ja viihteeseen/romantiikkaan), mutta näitä prosenttiosuuksia laskiessa valitsin jokaiselle kirjalle vain yhden genren, joka kuvasi sitä parhaiten. Fantasian ja romantiikan/viihteen suuri osuus ei yllättänyt.

Luen paljon ns. nuortenkirjoja ja niiden osuus olikin lukemistani kirjoista aika tarkalleen puolet. Tämä linja tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Mielestäni hyvä kirja on aina hyvä kirja oli se sitten kirjoitettu alunperin nuorelle tai aikuiselle lukijalle. Minulle ei näillä viitteellisillä kohderyhmillä ole lukijana juurikaan merkitystä. :)

UUTUUDET ja KIRJASARJAT

Lukemistani kirjoista 75% oli enempi vähempi uutuuksia tai korkeintaan muutaman vuoden vanhoja. Tämä on harmittava ilmiö, sillä paljon olisi lukematta myös vanhempia hyviä kirjoja. Jotenkin se uusi vain aina kiehtoo enemmän. Tämä ilmiö tuntuu olevan yleistä muissakin kirjablogeissa. Vanhemmista teoksista löytyy vähän bloggauksia, mutta uutuudet kiertävät blogista toiseen moninkertaisella volyymilla. Taas asia, johon voisin itse ensi vuonna kiinnittää huomiota.

Yksi yllättävä (ja täysin tiedostamaton) trendi lukuvalinnoissani oli tämä: Jopa 27 kirjaa eli 68% kuului jo johonkin olemassa olevaan kirjasarjaan tai aloitti uuden sellaisen. Vain 13/40 kirjaa oli itsenäisiä teoksia! Minulla on näköjään paha taipumus aloittaa kirjasarjoja, mutta ne tuppaavat jäämään kesken, jos osien lukuväli kasvaa liian suureksi. Olisi varmasti järkevämpää lukea aina yksi sarja alta pois ennen kuin aloittaa uutta...

TOP 5 -LUKUELÄMYKSENI VUONNA 2013:

1. Rick Yancey: 5. aalto (2013)

-Ehdottomasti tämän vuoden positiivisin lukuyllätys! Jännittävää ja huumorilla väritettyä nuorten scifiä, joka sai myös pohtimaan syvällisiä. Aiheutti hyvän kirjan jälkeisen lukumasennuksen.

2. Stephenie Meyer: Vieras (2008)

- Ihana kirja, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lukumatka kera romantiikan! Tämä scifiteos jäi mieleen pitkäksi aikaa.

3. Marja Björk: Poika (2013)

- Kirja teki suuren vaikutuksen ja oli hyvin koskettava kertomus transsukupuolisesta nuoresta.

4. Lauren Oliver: Delirium-trilogia (2011-2013)

- Koko trilogia oli mielenkiintoinen, koskettava ja hieno lukuelämys. Tämäkin nuorille suunnattua scifiä.

5. Mia Vänskä: Musta kuu (2012)

- Top viidenteen olisi ollut monta ehdokasta, mutta halusin nostaa sille Vänskän Mustan kuun. Tarina oli jännittävä, tunnelmaltaan kihelmöivä ja mukaansatempaava. Tässä kauhutarinassa oli mielenkiintoiset henkilöhahmot ja kutkuttava lopetus. Viihdyin!

TAVOITTEITA 2014:

- Lukusaldo 41 kirjaa ;)
- Kotimaisen kirjallisuuden osuuden kasvattaminen
- Vähemmän yhdysvaltalaisia kirjoja
- Enemmän myös vanhoja kirjoja luettavaksi
- Kirjasarjojen lukeminen kerralla loppuun (kun sarjassa max. neljä kirjaa) ennen uuden aloittamista

Nyt lähden tästä ulos katselemaan vuoden vaihtumista ja kilistämään lasillisen. :)

Mielenkiintoista ja mahtavia lukuelämyksiä sisältävää kirjavuotta 2014!

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa

(Delirium, 2011)

WSOY, 2012, pokkari, 351 sivua, ISBN 978-951-0-39356-7

Suomentanut Marja Helanen-Ahtola

Luettu 6.6.2013

Lukulistojani selaamalla voi nopeasti havaita heikkouteni romantiikalla höystettyihin nuortenkirjoihin ja erityisesti sellaisiin, joissa on fantasian tai scifin elementtejä. Dystopia on yksi suosikkigenreistäni ja tätä Delirium-trilogiaa olikin minulle suositeltu useampaan otteeseen. Odotukset olivat siis korkealla!

Nooh... valitettavasti Delirium oli minulle pienoinen pettymys. Se muistutti kovin paljon Condien Tarkoitettu ja Rossin Paljaan taivaan alla -kirjoja, ja koska em. olivat minulle mieleisempiä, Deliriumin lukukokemus kärsi ehkä vähän tästä samankaltaisuudesta. Kenties nuorten dystopia-aihe on jo nyt niin läpikoluttu, että siitä on vaikea saada enää mitään uutta ja erilaista irti (harmi!)? Vaikka kirjan dystopiaksi voikin luokitella, science fictionia siinä oli loppujen lopuksi hyvin vähän eli enemmän tämä on puhtaasti nuortenkirja kera romantiikan. Miinusta tuli myös valitettavasti juonen arvattavuudesta.

Jotain plussaakin kuitenkin. Itse aihehan oli ihan älyttömän kiinnostava ja kutkuttava! Kirjassa rakkaus on sairaus, jotakin kiellettyä ja vältettävää ja ihmiset käyvät tietyssä iässä lävitse "proseduurin", jossa kyky rakastaa (ja ylipäätään kokea äärimmäisiä tunteita) poistetaan heidän aivoistaan. Proseduuriaan odottava Lena tapaa Alexin, joka on "parantamaton" ja kuinkas sitten käykään...

Oliver oli keksinyt kivasti joka luvun alkuun pienen otteen eri lähteistä koskien tautia nimeltä rakkaus. Oli otteita mm. säännöksistä, laeista ja historiankirjoituksista. Nämä rytmittivät kivasti lukukokemusta ja lukijakin oppi vähitellen lisää em. taudista ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Oliverin teksti oli muuten paikoitellen tosi kaunista (esim. hienoja vertauskuvia), jos vain jaksoi keskittyen lukea.

Deliriumin tarina kävi todella jännäksi loppua kohden ja viimeiset sivut olivat suorastaan hengästyttäviä (ja kyynelkin taisi tämän lukijan poskelle vierähtää)! Tämän takia sarjan toinen osakin meni ehdottomasti lukulistalle, vaikkei mikään huippufiilis tästä ensimmäisestä osasta jäänytkään.

Suosittelen dystopian ja/tai nuortenromantiikan ystäville!

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko (1973)

Luettu 18.10.2013

Tämä oli sellainen söpö ja sisäsiisti mainostoimistomaailmaan sijoittuva perusdekkari, jonka kohdalla ei tarvitse pelätä verta ja suolenpätkiä. Tosin myös jännityselementit jäivät aika vähäisiksi, eikä murhaajakaan oikein yllättänyt (+ hänen murhamotiivinsa jäi todella kevyeksi ja epäuskottavaksi). Kirja oli kevyt ja nopealukuinen (sivuja 188) ja siinä oli muutamia mukavia yksityiskohtia, kuten tapahtumien sijoittuminen 1970-luvulle. Vaikken olekaan itse elänyt kyseisellä vuosikymmenellä, niin mm. jatkuva sisäkessuttelu, samettihousut ja -haalarit, Peyton Place ja Danny ovat tuttuja 70-luvun elementtejä esim. omien vanhempien kertomana. Toinen kiva jekku kirjassa oli värien käyttö teemana. Esim. luvut oli nimetty ja henkilöt kuvattu värien mukaan. Jotain symppistä tässä keveydestään huolimatta oli ja voisin kuvitella lukevani Pakkasen kirjoja toistekin ns. välipalakirjoina.

Reko Lundán: Aina joku eksyy

Reko Lundán: Aina joku eksyy (1999)

näytelmä

Luettu 8.10.2013

Ensimmäinen ajatukseni lukemisen jälkeen: olipa KOM-teatterille tyypillinen näytelmä! Kirosanoja ja alapääjuttuja, huumoria ja "sekoilua". ;) Olen vähän kyllästynyt kyseiseen tyyliin ja siksi em. asiat jopa ärsyttivät ja tuntuivat päälleliimatuilta. Vaikka näytelmä oli kevytlukuinen, se käsitteli vakavia asioita, kuten miten alkoholismi vaikuttaa perhesuhteisiin ja miten menneiden sukupolvien kokemukset vaikuttavat myöhempien sukupolvien elämään vielä vuosia myöhemmin. Tämä ilmiö varmasti koskettaa meistä ihan jokaisen elämää tavalla tai toisella. Teos eteni vauhdilla ja siinä oli useita herkullisia kohtauksia (esim. "Lauantai-illan huumaa" s. 50), jotka olisi ollut ilo nähdä teatterissa. Näytelmässä liikuttiin eri ajoissa, mikä toi välillä haastetta lukemiseen. Oman henkisen haasteensa lukijalle toi henkilöhahmojen purkautumiset, kun monen vuoden patoutumat ja katkeruus repeävät. Sellaista on rankka lukea.

Stephenie Meyer: Vieras

Stephenie Meyer: Vieras

(The Host, 2008)

WSOY, 2009, 702 sivua, ISBN 978-951-0-34712-6

Suomentanut Pirkko Biström

Luettu 2.9.2013

Vieraassa Stephenie Meyer on hyvin mielenkiintoisen psykologisen ongelman äärellä: Miten toimia ja tehdä päätöksiä, jos saman ruumiin sisällä olisi kaksi erillistä minää, jotka haluavat eri asioita? Jos minät pystyisivät keskustelemaan keskenään, miten he ratkaisisivat mahdolliset vastakkaiset motiivinsa? Voisivatko he löytää yhteisen sävelen? Ketä he rakastaisivat?

Vieraan lähtöasetelma on kutkuttava. Alienit ("sielut") ovat vallanneet maapallon ja soluttautuneet ihmisten sisään eräänlaisiksi loisiksi, jotka lopulta tukahdattavat ihmisen oman mielen ja tahdon. Jäljellä toki on tietysti pieni harvaksi käynyt ihmiskapinallisten joukko, jotka elävät autiomaassa luolissaan villeinä, sieluista vapaina ja piileskelevinä. Tarinan keskiössä on sielu nimeltä Vaeltaja, joka siirretään kapinalliseen nimeltä Melanie. Kaikki ei menekään niin kuin pitäisi, vaan voimakastahtoinen Melanie saa Vaeltajan rakastumaan omaan rakastettuunsa ja lähtemään yhteiselle matkalle etsimään kapinallisystäviään.

Tässä tarinassa ei ollut vain hyviä ja pahoja. "Hyvistä" henkilöistä paljastui tarinan edetessä synkkiä puolia ja toisaalta "pahoista" inhimillisiä puolia. Mikä yllättävintä, tarinan inhimillisin olento ei ollut ihminen ensinkään! Vaeltajan matka ihmisyyteen ja ihmisenä toimimiseen oli mielenkiintoista seurattavaa. Olin tunteella mukana tarinassa heti ensisivuista lähtien (perhanan Meyer kun saat minut aina itkemään!) ja sydän syrjälläni tuskailin, ettei tarina millään voisi päättyä onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta.

Vaeltajan rooli syrjeksittynä ja halveksittuna luolayhteisössä toi minun mieleeni Aylan ja Luolakarhun klaanin. Ja kuten Aylan turvana oli vanha rampa Creb, Vaelin puolella on vanha Jeb. Ja löytyipä sieltä vastine julmalle Broudille myös... Tämä ei liene sattumaa, eiköhän Stepheniekin ole Luolakarhun klaaninsa joskus lukenut...      

Lyhyestä virsi kaunis, tämä oli erittäin hyvä kirja! Olin suhtautunut Meyeriin "yhden tempun ponina", nuorten vampyyri-ihkuromantiikan kirjoittajana, enkä uskonut hänen tarjoavan mitään aikuisten scifille. Toki meyermäiset piirteet löytyivät tästäkin kirjasta ja romanttinen juonikuvio myös, mutta tarina on ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen, koukuttava ja hyvin kirjoitettu.

Loppufiiliksenä jäi, että wau mikä matka! Tämä tarina tulee taatusti jäämään mieleen! :)

Jatkoakin on luvassa tulevaisuudessa ainakin kahden osan verran: The Seeker ja The Soul. Puolet minusta palaa halusta lukea jatkoa, mutta toisaalta taas pelkään yltävätkö ne kuitenkaan samalle tasolle kuin tämä. (Samasta syystä en ole uskaltanut käydä katsomassa The Host -elokuvaa...)

Meyerin kotisivut.
Blogeissa: mm. Olipa kerran kirjablogi, Kirjapinot, Kirjoihin kadonnut, Aamuvirkku yksisarvinen

Kirjallisuuspiiristä uusi harrastus!

Päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ilmoittauduin paikallisen kansalaisopiston kirjallisuuspiiriin (lukupiiriin). Kokoontumisia tulee olemaan nyt syksyllä kuusi ja keväällä saman verran. Lukupiirimme tarkoituksena on lukea erityyppistä kaunokirjallisuutta (perusromaanien lisäksi siis esimerkiksi runoja ja näytelmiä) ja tutustua mahdollisuuksien mukaan eri maita edustaviin kirjailijoihin.

Olen kaivannut elämääni jonkinlaista lukupiiriä jo pitkään, sillä ystäväpiirissäni ei juurikaan ole muita säännöllisesti lukevia lukutoukkia. Toki kirjablogeja lukiessa voi kommentoida ja vaihtaa ajatuksia, mutta sellaiselle nopeatempoisemmalle face-to-face -ajatustenvaihdolle on myös paikkansa. :) Netissä olevien lukupiirien kanssa taas on helppo luistaa ja jättää kirja lukematta, jos ei kiinnostakaan. Olen myös huomannut, että vaikka kissaystäväni ovat uskollisia lukukumppaneitani ja aina siellä missä minäkin, heillä harvoin on mitään sanottavaa yhdessä lukemistamme kirjoista... ;)

Toinen syy lukupiiriin liittymiselle on se, että minulla on taipumus lukea kirjoja kovin yksipuolisesti oman mukavuusalueeni sisällä ja suosikkigenreissä (fantasia, scifi...) turvallisesti pysyen. En voi olla ajattelematta kuinka monta hienoa kirjaa ja lukuelämystä jääkään tällä tavoin kokematta! Suoraan sanoen luen hyvin paljon aikamoista hömppäroskaa ja pelkästään viihteen vuoksi... En panisi pahakseni, jos joku kirja silloin tällöin saisi aikaan syvempiäkin ajatuksia eikä pyyhkiytyisi mielestä noin viisi minuuttia lukemisen jälkeen.

Päätimme ensimmäisellä kirjallisuuspiirin tapaamiskerralla alustavan lukulistan tälle syksylle. Tässä kohtaa minulle konkretisoitui se, että ai niin, minähän "joudun" sitten lukemaan ihan mitä vain enkä välttämättä viihdy kaikkien valittujen kirjojen parissa. Ensimmäisen kirjallisen järkytykseni sainkin Yrjö Jylhän Kiirastulesta ja jupisin äänettömästi mielessäni: runoutta? Voi ei... Enhän minä ymmärrä runoudesta mitään! Miten runoja pitäisi tulkita oikealla tavalla? Kyllästynkö kuoliaaksi jo heti ensisäkeen myötä? Eihän niissä ole mitään juontakaan!

No, kirjallisuuspiiriin ilmoittautuessa kyllä tiesin, etten varmastikaan tule pitämään kaikista kirjavalinnoista ja olkoon niin, joten tyhmää olisi antaa moisen pelon ja ennakkoluulojen estää minua löytämästä myös jotain upeaa ja fantastista luettavaa. Siispä avoimin mielin tulta (= runoutta) päin! ;)

Ihana lisäseikka lukupiiri-ryhmässäni on ehdottomasti se, että saan jakaa sen noin parinkymmenen "eläkeläismummon" kanssa! :) Kolmekymppisenä olen ryhmän ainoa "nuori" osallistuja, joten pakostakin tunnen itseni nöyräksi moisen elämänkokemusrintaman edessä. Wau! Mikä onkaan mielenkiintoisempaa kuin vaihtaa ajatuksia itseni kanssa kovin eri elämänvaiheissa olevien ihmisten kanssa. Kuitenkin jo ensimmäinen tapaamiskertamme osoitti, että "lukupiirin mummot" eivät ole mitään harmaata massaa vaan joukkoon mahtui mielipiteitä laidasta laitaan käsitellessämme Naista ja apinaa (josta lisää myöhemmin).

Kirjallisuuspiirimme syksyn lukulista:

vko 37: Peter Høeg: Nainen ja apina (tanskalainen)
vko 39: Yrjö Jylhä: Kiirastuli (suomalainen, runokokoelma)
vko 41: Reko Lundán: Aina joku eksyy (suomalainen, näytelmä) Luettu 8.10.13
vko 43: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (venäläinen/neuvostoliittolainen)
vko 45: Amos Oz: Älä kysy yöltä (israelilainen)
vko 47: Marja Björk: Poika (suomalainen)


Mites te muut, oletteko jossain lukupiirissä mukana tänä syksynä? Tai minkälaisia kokemuksia teillä on lukupiireistä? :)

Uinuvan blogin herättely kesäuniltaan

 Kuvan nukkuvan karhun kuvasin viikko sitten Korkeasaaressa ja heti näin silmissäni assosiaation blogiini. ;)

Myönnettävä se on: blogini on elänyt aikamoista hiljaiseloa tänä vuonna. Ehkä lepo ja tällainen luova tauko on ollut tarpeen, sillä mieli on taas täynnä uusia ideoita Kirjaretkien kehittämiseksi ja bloggaamiskynnyksen alentamiseksi. Lisäksi uuden kirjallisen harrastuksen myötä lukemisenikin on saanut uusia virikkeitä! :) Mikä tuo harrastus onkaan selviää seuraavasta postauksesta...

Suurin ongelmani blogin kanssa on ollut se, että tavoitteet omassa mielessä ovat olleet turhan korkealla ja sen takia on kirjoittamiskynnys kasvanut vähitellen ylitsepääsemättömäksi. Tulenkin jatkossa keskittymään ns. miniarvioihin, joissa päätarkoitukseni on lyhyesti kuvata miltä kirja on tuntunut ja jättää juonikuvioiden yms. selostaminen vähemmälle.

Olen myös aiheuttanut itselleni kirja-arvioiden rästijonon, joka on pitkä kuin nälkävuosi (kuinka pitkä se sellainen muuten on? ;)) ulottuen kesään 2012. Ensin halusin arvostella kaikki rästikirjat järjestyksessä, mutta tajusin tehtävän mahdottomuuden hyvin nopeasti. Siispä jatkossa pyrin arvioimaan kunkin kirjan samantien lukemisen päätyttyä (tuli arviosta miten lyhyt tahansa) ja niitä vanhoja rästejä puran sitten sitä mukaa, kun/jos aikaa riittää...

Vaikka blogi onkin nukkunut, niin lukeminen onneksi ei. :) Tälläkin hetkellä on luvaton määrä kirjoja kesken samanaikaisesti (pahe, josta en tunnu pääsevän eroon). Siispä tapaamisiin taas pian!

Ja lopuksi jälleen lämmin kiitos kaikille Kirjaretket-blogissa vierailleille pitkästä postaustauosta huolimatta!

L. J. Smith: Pimeän piiri - Vampyyripäiväkirjat 4

 L. J. Smith: Pimeän piiri - Vampyyripäiväkirjat 4

Otava, 2011, 221 sivua

(The Vampire Diaries 4: The Dark Reunion, 1991)

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut puoli vuotta, Elena on poissa ja päiväkirjaa pitää Bonnie. Tässä alkuasetelma neljänteen VP-sarjan osaan. Aluksi oli vaikea suhtautua Bonnieen päähenkilönä, mutta hän paljastuikin ihan mukiinmeneväksi tyypiksi, kun hänen persoonaansa tutustui enemmän. Vielä mielenkiintoisempi on kuitenkin vampyyri Damon, joka on suorastaan ihanan valloittava tapaus! Lisäksi Damonin ja hänen veljensä Stefanin keskinäinen suhde on kiinnostavaa seurattavaa. Pimeän piiri oli kaiken kaikkiaan yllättävän hyvä kirja. Tarina jaksoi kiinnostaa alusta loppuun, tapahtumat seurasivat toisiaan vauhdilla ja mukana oli jo aikaisemmista kirjoista tuttua jännitystä ja kauhua (ei kannata lukea yöllä, sen totesin ;). Lopetus oli suorastaan hengästyttävä ja lukija sai kokea yllätystä yllätyksen perään! Todella hyvä fiilis jäi tästä kirjasta!

(Kirja luettu heinäkuussa 2012)

Rhyannon Byrd: Suden taisto - Veren viemät 1

 Rhyannon Byrd: Suden taisto - Veren viemät 1

(Last Wolf Standing, 2008)

Harlequin, 2011, 349 sivua, ISBN 978-91-640-8327-2

Suomentanut Eeva Parviainen

Rhyannon Byrdin Suden taisto on ihkaensimmäinen Harlequin nocturne -sarjan kirja, jonka olen lukenut (ja ylipäätään ensimmäinen Harlequin minulle). Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tartuin tähän Harlequiniin ainoastaan paranormaalin romantiikan ystävänä, "tavallisiin harlekiineihin" en varmaan koskaan tule tutustumaan, sen verran tiukasti on juurtunut käsitys harlekiineista roskakirjallisuutena...

Mutta asiaan... Suden taisto kertoo Masonista, joka on puoliksi Lucan (ihmissusi) ja puoliksi ihminen. Hän tapaa eräänä päivänä ihmisnaisen nimeltä Torrance ja nämä kaksi tuntevat heti vetoa toisiinsa. Masonin tehtävänä on kuitenkin kaataa luopiosusi Simmons ja pian myös Torrance joutuu vaarallisesti vedetyksi mukaan susijuttuihin.

Täytyypä todeta, että tämä kirja oli kyllä Viihdettä parhaimmillaan: huumoria, romantiikkaa, erotiikkaa ja jopa vähän jännitystäkin! Siis täydellistä kesälukemista riippumatossa köllöttelyyn (tai miksei myös syksyn pimeneviin iltoihin). Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja erityisesti Masonin kaveri Jeremy vaikutti kiinnostavalta tyypiltä. Itse Mason alkoi valitettavasti ärsyttämään loppua kohden.

Hieman huvitti, kun jo kirjan toisella sivulla minittiin "pullottavat ruumiinosat"... Mietin että voi ei, onko tämä nyt koko ajan tätä! ;) Onneksi ei sentään. Tosin paikoitellen romantiikkapuoli meni omaan makuuni ihan överiksi. Sen sijaan taas esim. taistelukohtaukset ohitettiin kirjassa aika reippaalla kädellä, mistä huomasi kyseessä olevan ensisijaisesti romantiikkaromaani ja ns. naistenkirja. Vähän turhan kesyä kamaa omaan makuuni eli olisin kaivannut enemmän taisteluita ja jännitystä.

Susijutut olivat minulle kirjan mielenkiintoisinta antia, vaikken yleisesti olekaan ihmissusista niin viehättynyt. (Paranormaalin romantiikan saralta kun löytyy monia mielenkiintoisempia otuksia...) Kirjan juoni parani loppua kohden ja lopetus oli lupaava ajatellen sarjan seuraavaa osaa (ehkä lisää Jeremyä?).

Suosittelen kirjaa kaikille paranormaalin romantiikan ystäville ja/tai kevyttä kesäviihdelukemista kaipaaville!

(Kirja luettu heinäkuussa 2012)

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

WSOY, 2010, 277 sivua

(The Adoration of Jenna Fox, 2008)

Tämä kirja valikoitui lukulistalle, kun tarvitsin scifi-haasteeseen jonkin kirjan, joka sopisi kategoriaan Robotit/Kyborgit/Androidit.

Kirjan aihe oli erittäin mielenkiintoinen! Olen aina ollut kiinnostunut roboteista, androideista, keinoälystä yms. Ajatus näistä on jotenkin kiehtova ja pelottava samaan aikaan. Kirja saikin minut pohtimaan syvällisiä ja miettimään mm. ihmisyyden rajoja ja keinoälyn mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Miten itse suhtautuisin, jos olisin Jenna Fox?

Lukukokemukseni pilasi osittain se, että valitettavasti arvasin alusta asti, mistä kirjassa on kyse ja mitä siinä tulee tapahtumaan. En kokenut tämän takia juuri minkäänlaisia yllätyksiä lukemisen aikana ja jännitys jäi aika olemattomiin.

Kirja oli mukavan kevyt lukea pääasiassa lyhyiden kappaleidensa ansiosta. Valitettavasti myös sisältö jäi aika kevyeksi. Luen paljon nuortenkirjoja, mutta ensikertaa todella huomasin lukevani nuorille suunnattua tarinaa, johon näin aikuislukijana olisin kaivannut jotain enemmän. Kirjan pääpaino oli teinitytön kasvutarinassa, joka alkaa jo hieman puuduttaa aiheena, ja olisinkin viihtynyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut enemmän itse scifiä.

Loppufiiliksenä jäi sellainen "ihan kiva" vaikutelma. Jos tämä robotti-asia ei olisi ollut aiheena, olisi lukukokemukseni jäänyt todella tylsäksi eli pisteet tulivat scifistä.

(Kirja luettu kesäkuussa 2012)

Kirjasta lisää huomattavasti laajemmin (mm. juonesta) esim. näissä blogeissa: Yöpöydän kirjat, Aamuvirkku yksisarvinen, Jossun lukupäiväkirja

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta (Hainilainen sarja 2)

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta

Avain, 2011, 166 sivua

(Planet of Exile, 1966)

Ursula K. Le Guinin Maanpakolaisten planeetta muistutti yleisfiilikseltään aika paljon ensimmäistä osaa, Rocannonin maailmaa, mutta siihen oli jotenkin helpompi päästä sisälle. Kirja liikkui myös jo edellisestä osasta tuttujen teemojen ympärillä: erilliset joukot yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä. Taas tuli hyvin ilmi Le Guinin loistava mielikuvitus ja hienot, filosofiset lauseet. Teksti oli niin paljon rikkaampaa, kuin mihin yleensä olen tottunut, että se vaati extrakeskittymistä, enkä halunnut lukea väsyneenä. Ovelaa, että Maanpakolaisten planeetta on näennäisen söpö pikkutarina, mutta silti siinä on jotakin enemmän. :)

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Helena Waris: Sudenlapset (Pohjankontu 2)

Helena Waris: Sudenlapset

(Otava, 2011, 437 sivua)

Helena Wariksen Sudenlapset-kirjassa tapahtumat alkavat noin 20 v. ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen. Ajassa siirtyminen oli mielestäni raikas ratkaisu, vaikka aluksi harmittikin vanhojen suosikkihahmojeni poissaolo. Uudet hahmot alkoivat kuitenkin kiinnostaa nopeasti ja oli kiva arvailla keitä he ovat! Wariksella onkin taito tehdä hahmoistaan moniulotteisia, sympaattisia ja kiinnostavia. Ei ihme, että Waris tuntuu tällä hetkellä yhdeltä suosikkikirjailijoistani! Tämänkin osan tapahtumat sijoittuvat jonnekin Suomen historian alkuhämärään, jossa vanhat mahdit ja kohtalo taistelevat keskenään ihmisraukat pelinappuloinaan. Pohjankontu-sarjan aloitusosa Uniin piirretty polku ei olisi kaivannut mielestäni jatko-osaa, mutta tämä oli ihmeen hyvä sarjan toinen osa ja olen iloinen, että Waris sen kirjoitti! Oli ihanaa antaa tarinan vain viedä ja antautua "matkalle"! Kolmatta osaa odotellessa...

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi, 2012)

Underfors, 2010

Tämä Maria Turtschaninoffin Helsingin alla on kiehtova satu Helsingin alaisesta maailmasta, Alistadista. Kirjailijalla on selkeästi viehtymys päähenkilöihin, jotka ovat jollakin tavalla yhteisönsä ulkopuolelle sulkemia ja vajavaisia, kuten tämänkin tarinan päähenkilö, Alva. Juonenkäänteet olivat mielenkiintoisia ja tarinan sijoittuminen Helsinkiin lämmitti omaa sydäntäni entisenä helsinkiläisenä. Kirjan fantasiamaailman sijoittuminen Suomeen ja periaatteessa muuten realistiseen maailmaan teki lukukokemuksesta jännän. Vähän lukuvauhti ja -into hyytyivät loppua kohden ja harmikseni arvasin loppuratkaisun liian aikaisin. Loppufiiliksenä jäi siis pienoinen pettymys, koska kirjailijan edellinen teos, Arra, oli niin mielettömän hyvä, eikä tämä Helsingin alla yltänyt samalle tasolle. Mutta edelleen mielenkiintoni kuitenkin säilyi kirjailijan tulevia tuotoksia kohtaan. Minkälainen satu meitä mahtaakaan seuraavaksi odottaa?

(Kirja luettu alkukesästä 2012)