Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

WSOY, 2010, 277 sivua

(The Adoration of Jenna Fox, 2008)

Tämä kirja valikoitui lukulistalle, kun tarvitsin scifi-haasteeseen jonkin kirjan, joka sopisi kategoriaan Robotit/Kyborgit/Androidit.

Kirjan aihe oli erittäin mielenkiintoinen! Olen aina ollut kiinnostunut roboteista, androideista, keinoälystä yms. Ajatus näistä on jotenkin kiehtova ja pelottava samaan aikaan. Kirja saikin minut pohtimaan syvällisiä ja miettimään mm. ihmisyyden rajoja ja keinoälyn mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Miten itse suhtautuisin, jos olisin Jenna Fox?

Lukukokemukseni pilasi osittain se, että valitettavasti arvasin alusta asti, mistä kirjassa on kyse ja mitä siinä tulee tapahtumaan. En kokenut tämän takia juuri minkäänlaisia yllätyksiä lukemisen aikana ja jännitys jäi aika olemattomiin.

Kirja oli mukavan kevyt lukea pääasiassa lyhyiden kappaleidensa ansiosta. Valitettavasti myös sisältö jäi aika kevyeksi. Luen paljon nuortenkirjoja, mutta ensikertaa todella huomasin lukevani nuorille suunnattua tarinaa, johon näin aikuislukijana olisin kaivannut jotain enemmän. Kirjan pääpaino oli teinitytön kasvutarinassa, joka alkaa jo hieman puuduttaa aiheena, ja olisinkin viihtynyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut enemmän itse scifiä.

Loppufiiliksenä jäi sellainen "ihan kiva" vaikutelma. Jos tämä robotti-asia ei olisi ollut aiheena, olisi lukukokemukseni jäänyt todella tylsäksi eli pisteet tulivat scifistä.

(Kirja luettu kesäkuussa 2012)

Kirjasta lisää huomattavasti laajemmin (mm. juonesta) esim. näissä blogeissa: Yöpöydän kirjat, Aamuvirkku yksisarvinen, Jossun lukupäiväkirja

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta (Hainilainen sarja 2)

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta

Avain, 2011, 166 sivua

(Planet of Exile, 1966)

Ursula K. Le Guinin Maanpakolaisten planeetta muistutti yleisfiilikseltään aika paljon ensimmäistä osaa, Rocannonin maailmaa, mutta siihen oli jotenkin helpompi päästä sisälle. Kirja liikkui myös jo edellisestä osasta tuttujen teemojen ympärillä: erilliset joukot yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä. Taas tuli hyvin ilmi Le Guinin loistava mielikuvitus ja hienot, filosofiset lauseet. Teksti oli niin paljon rikkaampaa, kuin mihin yleensä olen tottunut, että se vaati extrakeskittymistä, enkä halunnut lukea väsyneenä. Ovelaa, että Maanpakolaisten planeetta on näennäisen söpö pikkutarina, mutta silti siinä on jotakin enemmän. :)

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Helena Waris: Sudenlapset (Pohjankontu 2)

Helena Waris: Sudenlapset

(Otava, 2011, 437 sivua)

Helena Wariksen Sudenlapset-kirjassa tapahtumat alkavat noin 20 v. ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen. Ajassa siirtyminen oli mielestäni raikas ratkaisu, vaikka aluksi harmittikin vanhojen suosikkihahmojeni poissaolo. Uudet hahmot alkoivat kuitenkin kiinnostaa nopeasti ja oli kiva arvailla keitä he ovat! Wariksella onkin taito tehdä hahmoistaan moniulotteisia, sympaattisia ja kiinnostavia. Ei ihme, että Waris tuntuu tällä hetkellä yhdeltä suosikkikirjailijoistani! Tämänkin osan tapahtumat sijoittuvat jonnekin Suomen historian alkuhämärään, jossa vanhat mahdit ja kohtalo taistelevat keskenään ihmisraukat pelinappuloinaan. Pohjankontu-sarjan aloitusosa Uniin piirretty polku ei olisi kaivannut mielestäni jatko-osaa, mutta tämä oli ihmeen hyvä sarjan toinen osa ja olen iloinen, että Waris sen kirjoitti! Oli ihanaa antaa tarinan vain viedä ja antautua "matkalle"! Kolmatta osaa odotellessa...

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi, 2012)

Underfors, 2010

Tämä Maria Turtschaninoffin Helsingin alla on kiehtova satu Helsingin alaisesta maailmasta, Alistadista. Kirjailijalla on selkeästi viehtymys päähenkilöihin, jotka ovat jollakin tavalla yhteisönsä ulkopuolelle sulkemia ja vajavaisia, kuten tämänkin tarinan päähenkilö, Alva. Juonenkäänteet olivat mielenkiintoisia ja tarinan sijoittuminen Helsinkiin lämmitti omaa sydäntäni entisenä helsinkiläisenä. Kirjan fantasiamaailman sijoittuminen Suomeen ja periaatteessa muuten realistiseen maailmaan teki lukukokemuksesta jännän. Vähän lukuvauhti ja -into hyytyivät loppua kohden ja harmikseni arvasin loppuratkaisun liian aikaisin. Loppufiiliksenä jäi siis pienoinen pettymys, koska kirjailijan edellinen teos, Arra, oli niin mielettömän hyvä, eikä tämä Helsingin alla yltänyt samalle tasolle. Mutta edelleen mielenkiintoni kuitenkin säilyi kirjailijan tulevia tuotoksia kohtaan. Minkälainen satu meitä mahtaakaan seuraavaksi odottaa?

(Kirja luettu alkukesästä 2012)

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla (WSOY, 2012)

Under the Never Sky, 2012

Luin scifi-haasteen kategoriaan "nuorille suunnattu science fiction" Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -kirjan, josta tuli paljon mieleen Condien Tarkoitettu. Molemmissa päähenkilö elää dystopistisessa maailmassa, jossa kaikki on toisin, keinotekoista ja kontrolloitua. Ja sitten jossain ulkopuolella on se villi ja pelottava tuntematon alue, jonne meneminen on kiellettyä. En syttynyt heti kirjalle, mutta noin sivulta 100 alkaen tarina alkoi viemään minua mukaaansa ja eteni toivomaani suuntaan kutkuttavalla tavalla (eikä romantiikastakaan haittaa ollut... ;) Virtuaalitodellisuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat kiehtoneet minua aina. Kirja pisti miettimään ja arvioimaan uusiksi asian hyviä ja huonoja puolia. Kirjan kankeasta alusta huolimatta voin tunnustaa ihastuneeni siihen, sen kiehtovan kaksijakoiseen maailmaan ja päähenkilöihin Ariaan ja Perryyn. Odotan mielenkiinnolla kirjan jatko-osia!

Frank Herbert: Dyyni

Frank Herbert: Dyyni (Dune, 1965)

WSOY 2010 pokkari 

Tämä Frank Herbertin Dyyni, jolla osallistun myös tämän vuoden scifi-haasteeseen kategoriassa "Hugo-voittaja", oli positiivinen yllätys! Olin nähnyt joskus kirjasta tehdyn leffan, joten perusidea Arrakis-planeetasta, silmät siniseksi muuttavasta rohdosta, fremeneistä ja madoista oli tuttu. Yllätyin kirjan syvällisyydestä. Odotin kevyttä scifiseikkauilua, mutta Dyyni tarjosikin filosofista pohdintaa, mistä tykkäsin kovasti. Tosin lukeminen vaati keskittymistä (ei kannattunut lukea väsyneenä) eivätkä kaikki lauseet heti auenneet minulle, mutta voi sitä oivaltamisen riemua, kun/jos ne lopulta ymmärsin! Arrakis-planeetta on kaikesta karuudestaan huolimatta kiehtova tapahtumaympäristö ja veden kierrätys (ruumiin nesteiden kierrättäminen) on kiintoisa ajatus, jonka soveltamista maapallolla tuli mietittyä lukiessa. Suosittelen niille, jotka kaipaavat kevyen kohelluksen tilalle jotain syvällisempää science fictionia!

Becca Fitzpatrick: Riitasointu - Langennut enkeli 2

Becca Fitzpatrick: Riitasointu (Crescendo, 2010)

WSOY 2011, suomentanut Pirjo Ruti 

Mitä enemmän olen lukenut nuorille suunnattua paranormaalia romantiikkaa sitä paremmalta tämä Becca Fitzpatrickin hush hush -saaga alkaa tuntua. Se nimittäin erottuu joukosta positiivisesti kaikin puolin toimivana kirjasarjana! Riitasointu on hyvin tyypillinen kirjasarjan kakkososa eli se osa, kun syntyneeseen rakkauteen ilmestyy viimeistään se ensimmäinen ryppy ja rakkaussuhdetta koetellaan jollakin tavoin. Kuten edellisessäkin osassa myös Riitasoinnussa on jännitystä, huumoria (esim. Noran ja hänen bestiksensä Veen keskinäiset sanailut saa hymyilemään), kutkuttavaa romantiikkaa ja herkullisia väärinkäsityksiä. Suosittelen kaikille paranormaalin romantiikan ystäville!

Charlaine Harris: Verta sakeampaa - Sookie Stackhouse 5

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

(Dead as a Doornail, 2005)
Gummerus 2011, suomentanut Sari Kumpulainen

Ehdottomasti huonoin lukemani Sookie-kirja! (Sääli sillä kansi on minusta aivan mielettömän makea...) Kirja oli varsinainen sillisalaatti ihmispuumajuttuja, sala-ampujan arvoituksen ratkaisemista ja ihmissusien laumakiistoja. Tuntui kuin Harris itsekään ei olisi oikein tiennyt, että mistä sitä nyt kirjoittaisi. Kirja tuntui paikoitellen todella tylsältä ja koko juonirakenne ihmetytti (mikä rakenne?). Turhautti myös se, että Sookiesta oli kiinnostunut kuusi(!) eri miestä, mutta kenenkään kanssa ei kuitenkaan tapahtunut oikein mitään. Päälimmäisenä tunteena jäi jäljelle vain karvas pettymys (varsinkin kun sarjan edellinen osa oli niin hyvä). Eipä tästä juuri muuta sanottavaa keksi.

J. D. Robb: Alaston kuolema

Tämän Alaston kuolema -kirjan kohdalla tein itselleni kaksi uutta aluevaltausta. Ensinnäkin tutustuin nyt ensikertaa tähän viihdekirjallisuuden tuotteliaimpiin lukeutuvaan ja suosittuun konkariin nimeltä Nora Roberts. Toiseksi tämä oli ensimmäinen futuristinen dekkari, jonka olen lukenut. Luin nuoruudessani paljon dekkareita, mutta kyllästyin niihin vähitellen, kun tuntuivat aina noudattavan samaa kaavaa ja juonet olivat niin ennalta-arvattavia. Nykyään luen siis aika vähän dekkareita, enkä olisi tähänkään tarttunut, jollei minua olisi houkutellut kirjan science fiction -aspekti eli tulevaisuuteen sijoittuvat tapahtumat. (Sekä kirjan erittäin kaunis kansi, joka kiinnitti huomioni kirjaston hyllyssä.)

Alaston kuolema aloittaa samalla dekkarisarjan, jonka Nora Roberts on kirjoittanut kirjailijanimellä J. D. Robb. (Suomeksi sarjassa on ilmestynyt vain ensimmäiset kuusi osaa.) Alastomassa kuolemassa seurataan komisario Eve Dallasin murhatutkimuksia New Yorkissa vuonna 2058. Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun eräs ammattilaisseuralainen murhataan kylmäverisesti ja Eve saa jutun selvitettäväkseen. Tutkimuksesta ei tule kuitenkaan helppo, sillä tapaus on arkaluontoinen poliittisten kytköstensä vuoksi. Asiaa mutkistaa entisestään se, että Eve huomaa pian tuntevansa seksuaalista vetoa mieheen, jota epäilee murhaajaksi...

Mikään ei ole niin tympäisevää, kuin "scifi-kirja", joka sijoittuu tulevaisuuteen, mutta sitten kyseinen tulevaisuus ei näykään kirjan juonessa juuri ollenkaan tai hyvin vähän. Ei onneksi tämän kirjan kohdalla! Kirjaa lukiessa koki vahvasti, että nyt ollaan jossakin muussa ajassa. Kirjassa kuljettiin ilma-aluksilla, tilattiin ruoka ateriamaatista, ohjattiin suihkua ja hissiä ääniohjauksella ja luettiin lehdet näyttöruudulta... ym. Tällaisten "tulevaisuusherkkujen" lisäksi kirja oli muutenkin viihdyttävä ja mukaansa tempaiseva, joten en ihmettele Robertsin suosiota viihdekirjailijana.

Kuten jo totesin olen perusdekkareihin vähän kyllästynyt, mutta Alaston kuolema säilytti mielenkiintonsa alusta loppuun henkilöhahmojensa ja tulevaisuuskuvansa ansiosta. Päähenkilöstä oli helppo pitää: itsenäinen voimakas nainen, jossa kuitenkin myös heikko/herkkä puoli. Positiivista oli myös se, että kirja sai minut miettimään syvällisempiä juttuja kuten prostituution laillistamista ja sen seurauksia. Ainoana miinuksena on sanottava juonen ja loppuratkaisun ennalta-arvattavuus eli en päässyt yllättymään juuri missään vaiheessa.

Vaikkei Alaston kuolema mikään huipputeos ollutkaan, niin voin hyvin kuvitella lukevani tätä sarjaa vielä lisää esim. kevyenä kesälukemisena. Jännitys kera eroottisen latauksen toimii, pakko myöntää! ;)

Näyte sivuilta 12-13:

    "Tapaus on poliittisista syistä arkaluontoinen. Uhri on
24-vuotias valkoihoinen nainen. Hän menetti henkensä
vuoteessa."
    Eve kohotti toista kulmaansa. "Runollista, koska hän
ansaitsi elantonsakin vuoteessa. Miten hän kuoli?"
    "Tämä on vähän ongelmallinen juttu. Haluan, että näet
itse."
    He lähtivät huoneen poikki. Kumpikin otti esiin kapean
spraypullon ja suihkutti sen sisältämää ainetta käsiinsä,
jotta niistä ei olisi jäänyt rasva- eikä sormenjälkiä.
Makuuhuoneen ovella Eve suihkutti vielä saappaidensa
pohjat, niin ettei niihin tarttuisi kuituja, irtohiuksia eikä
ihonpalasia.

Robb, J. D.: Alaston kuolema

(Naked in Death, 1995)

Gummerus, 2004, 389 sivua, ISBN 951-20-6598-3

Suomentanut Satu Leveelahti

Eve Dallas -sarja (In Death -sarja):

Alaston kuolema (Naked in Death)

Maineikas kuollessaan (Glory In Death)

Kuoleman ikuistama (Immortal In Death)

Kuoleman hurmio (Rapture In Death)

Kuoleman riitit (Ceremony in Death)

Kuoleman enkeli (Vengeance in Death)

Suzanne Collins: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

Olen jäänyt pahasti jälkeen näiden kirja-arvioideni kanssa, joten muutama seuraava arvio tulevat olemaan lyhyehköjä. Tämän Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian toisen osan, Vihan liekit, luin keväällä heti ensimmäisen osan perään.

Vaikka Nälkäpeli on onnellisesti ohitse, sen ulkopuolella alkaa ihan uusi peli Capitolin presidentti Snown ja Katnissin välillä. Katnissista on tahtomattaan tullut vyöhykkeillä orastavan kapinan kasvot ja suuri syntipukki, jolle presidentti janoaa kostoaan.

Katnissin tunteet tässä toisessa osassa ovat hyvin ristiriitaiset ja hän alkaa pitää Nälkäpelistä selviytymistään enemmän häviönä kuin voittona. Lisäksi hän kyseenalaistaa oman hyvyytensä painiessaan tunteidensa kanssa, jotka ohjaavat häntä vuoroin Galen ja kapinan ja vuoroin Peetan ja Capitolin miellyttämisen suuntaan.

Haymitch on minusta sarjan mielenkiintoisimpia hahmoja ja olikin mukava oppia tuntemaan häntä lisää ja seurata hänen ja Katnissin ystävyyssuhteen kehittymistä. Yksi kirjan herkullisimpia ja inhimillisimpiä kohtauksia olikin Katnissin ja Haymitchin yhteinen ryyppyhetki, joka toi erityisesti Katnissin haavoittuvuuden esille ja teki hänestä entistä pidettävämmän henkilön.

Vihan liekit oli yllättävän toimiva kakkososa. Olin aluksi vähän skeptinen, että miten kirjassa voitaisiin saavuttaa ykkösosan jännitys ja intensiteetti, mutta huoleni oli turha, sillä kirja piti täydellisesti otteessaan! Itse asiassa Vihan liekit oli jopa parempi kuin Nälkäpeli. Kirjan tunnelma oli selvästi pahaenteisempi ja jännittyneempi. Kolmososa on edelleen minulla lukematta, koska olen tahallani pitkittänyt sen aloittamista. Sen verran on korkeat odotukset! :)

Collins, Suzanne: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

(Catching Fire, 2009)

WSOY, pokkari, 2011, 412 sivua, ISBN 978-951-0-37212-8

Suomentanut Helene Bützow

Nälkäpeli-trilogia:

Nälkäpeli

Vihan liekit

Matkijanärhi